Tuutorin ajatuksia hakukeväästä

Kirjat ovat tulleet jo jonkin aikaa sitten ja monella alkaa toivottavasti olemaan jonkinlainen käsitys niiden sisällöstä. Ei kuitenkaan kannata missään tapauksessa hätääntyä, vaikka asiat tuntuisivat vaikeilta tai niitä ei ymmärtäisi ollenkaan. Siinä tilanteessa kannattaa vaan siirtyä eteenpäin ja palata vaikeisiin asioihin myöhemmin uudella lukukierroksella. Itse tein viime keväänä näin ja se toimi! Tämän lisäksi tietenkin kurssien opettajat auttavat teitä epäselvien asioiden kanssa. Kannattaa myös pyrkiä kehittämään lukutekniikkaa jos siltä tuntuu, sillä aikaa on hyvin jäljellä. Tässä vaiheessa kevättä tärkeintä on pyrkiä ymmärtämään asiat ja pitää pää kylmänä. Toimivia tapoja ovat vaikkapa omat piirustukset, kaaviot tai ihan mikä tahansa, mistä voi kerrata asian. Ideana ei tällöin ole päntätä, vaan muistella miten ymmärsi asian.

Motivaation ylläpito läpi kevään on haastavaa, mutta tärkeää. Siihen auttaa paitsi ajatus sisäänpääsystä, niin myös sopiva määrä vapaapäiviä ja rentoutuminen. Niinkin raskas ja pitkäjänteinen projekti, kuin sisäänpääsy oikikseen vaatii paitsi raakaa ja kovaa työtä, niin paitsi nöyrtymistä siinä mielessä, että tuskin kukaan jaksaa paahtaa koko kevättä kellon ympäri pitämättä vapaapäiviä. Jo tehtyä työtä ei saa pilata sillä, että polttaa itsensä loppuun jossain vaiheessa. Virtaa täytyy varata viimeisille viikoille ennen pääsykoetta, sillä silloin ratkaistaan kuka pääsee sisään ja kuka ei, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Vaikka tehtävien teko tuntuukin monesti ajan haaskaukselta, se ehdottomasti kannattaa. Omalla kohdallani tällöin asiat todella loksahtelivat paikoilleen ja kokonaisuus hahmottui. Tehtäviä kannattaa varsinkin alkuvaiheessa tehdä kirjan kanssa, eikä ole huono ajatus tehdä sama tehtävä moneen kertaan. On erittäin motivoivaa huomata, kun ensimmäisellä kerralla vaikealta tuntunut tehtävä tuntuukin seuraavalla tai kolmannella kerralla paljon helpommalta!

Sisäänpääsy ei vaadi muuta kuin työtä ja hieman tuuria pääsykokeessa. Tuuri on jotain mihin ei itse voi vaikuttaa, joten siitä ei kannata stressata. Siispä paras keino saada rauhallinen mieli on vain paiskia hommia ja rentoutua sopivassa suhteessa. Ja matka tavoitteeseen ei ole koskaan aivan tasainen.

 

Terveisin Helsingin tutorinne, Aki

aksalmel@ulapland.fi

Keskity omaan lukemiseesi

Olen Santeri Järvelä ja toimin tuutorina Tampereen valmennuskurssilla. Kerron teille nyt pari juttua jotka toivottavasti helpottaa teitä kevään aikana.

Päätin hyvissä ajoin ennen lukion loppua, että haluan oikikseen. Monet mun kavereista oli aivan pihalla sen suhteen mitä tekis tulevaisuudessa ja tunsin pientä ylemmyydentunnetta siitä, että mulla oli selvät sävelet. No, oikikseen ei tietenkään kävellä noin vaan sisään. Itse huomasin sen ekan pääsykokeen jälkeen, kun Helsingin yliopisto sulki ovensa mun nenän edestä. Vielä seuraavanakin vuonna jouduin pettymään pääsykokeen jälkeen. Tässä vaiheessa ne lukiokaverit, joita kohtaan olin tuntenut ylemmyydentunnetta olikin jo kaikki päättäneet, mitä haluaa opiskella ja vielä päässyt sisäänkin. Siinä mä sitten kuuntelin, kuinka muut puhui opintopisteistä ja haalareista kun itse olin edelleen vaan ylioppilas kuluttamassa kirjaston penkkiä. Älä siis ole ylimielinen, vaikka henkisesti tuntisit jo olevasi juristi. Älä myöskään tuudittaudu hyviin lähtöpisteisiin tai hyviin tuloksiin valmennuskurssin väli- ja loppukokeissa. Pääsykoe on se, joka loppujen lopuks ratkaisee.

Viime keväänä päätin tehdä kaiken, mitä tehtävissä on ja päästä varmasti sisälle. Blokkasin kaiken ylimääräsen elämästäni ja pyhitin koko kevään hakuprosessille. Päätin, että muiden hakijoiden kyttääminen ja sisäänpääsyprosenttien spekulointi ei auta mua eteenpäin (tämä teidänkin kannattaa sisäistää hyvissä ajoin). Ihan turha uhrata ajatuksiaan sellasille asioille, joihin ei voi vaikuttaa. En miettinyt itse pääsykoettakaan juuri ollenkaan luku-urakan aikana. Tavoitteena oli ainoastaan osata tuo burgundinpunainen kirja kannesta kanteen. Unohda siis muiden tekemiset ja keskity vain ja ainoastaan omaan tekemiseen. Kurkkimalla muiden olan yli ja spekuloimalla mahdollisuuksia tuhlaat vaan lukuaikaa ja tulet hulluksi. Käytä sekin aika lukemiseen.

Kun katson itseäni ja muita oikkareita, en näe yhtä ainutta neroa enkä montaa niitä kuuden laudaturin ylioppilasta, joita oikiksen oletetaan olevan täynnä. Yhdistävä tekijä oikkareissa sen sijaan on se, että jokainen meistä on ollut tarpeeks hullu viettääkseen yhden kevään lukittuna kirjastoon tai omaan huoneeseen mukana vaan puhki kulunut pääsykoekirja. Varautukaa siis siihen, että kesän tullessa teidän naaman kalpeus ja silmänalusten tummuus saa vastaantulijat haukkomaan henkeä, kädet tärisee kontrolloimattomasti, koska 20 kuppia kahvia päivässä on liikaa ja että teidän ystävät olettaa teidän kadonneen tai kuolleen, koska on kuin maa olis teidät niellyt. Sisäänpääsy ei vaadi neroutta tai valokuvamuistia ja joka vuosi iso joukko pääsee sisään. Riittää, että teet päätöksen lukea kuin hullu ja pysyt siinä.

Mielettömästi tsemppiä lukemiseen ja pääsykokeeseen! Mitä ikinä teetkin, älä luovuta kesken.  

Ystävällisin terveisin

Santeri Järvelä

sanjarve@ulapland.fi

Etelän tytöt Lapissa

Vuonna 2011 kaksi toisistaan tietämätöntä tyttöä Helsingistä päättivät hakea Rovaniemelle Lapin yliopistoon. Olimme molemmat hakeneet aikaisemmin Helsingin yliopistoon tuloksetta. Toisen Helsingin pääsykoekoettelemuksen jälkeen olimme tulleet samaan lopputulokseen; oli aika vaihtaa maisemaa ja hakea muualle opiskelemaan. Vaihtoehdoista päädyimme samaan eli Rovaniemeen, jossa kumpikaan ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin.
 

Keväällä 2012 olimme molemmat Artiklan intensiivikurssilla, jossa tapasimme ensimmäisen kerran. Syksyllä oli mukava huomata, että kurssilta useat, tutut kasvot olivat vastassa Rovaniemellä. Ensimmäisten viikkojen aikana fiilis oli aivan mieletön, mutta samalla epätodellinen, koska monien vuosien haave opiskelusta oikiksessa oli vihdoin täyttynyt. Kova koti-ikävä alkoi kuitenkin pikku hiljaa haihtua, kun paikkakunta ja ihmiset alkoivat tulla tutuiksi. 
 

Fuksisyksy oli täynnä jos jonkinlaista härdelliä ja tapahtumaa. Oli syysvaellus, fuksiaiset, kv-viikko, elämämme ensimmäiset sitsit, vuosijuhlat ja sitä seurannut sillis. Meidän mielestämme erityisesti vuosijuhlat ovat opiskeluvuoden ehdoton kohokohta. Vuosijuhlissa hienoa on se, että vaikka kaikilla naisilla on pitkät iltapuvut ja miehillä puvut tai frakit, juhla on silti hauska, rento mutta myös ’’arvokas’’. Vuosijuhlien maagisen tunnelman voi kokea vain itse paikan päällä.

Meidän mielestä Rovaniemessä parasta ja pahinta on talvi. Talvi on pitkä, kylmä ja pimeä, mutta toisaalta Rovaniemellä saa elää ihastuttavassa talven ihmemaassa. Tunnelmalliset illat kynttilän valossa ja lukuisat leffaillat hyvässä seurassa auttavat kyllä päihittämään kaamoksen. Mikäli koitat viettää kesää opiskelujen parissa Rollossa, voi haasteeksi muodostua ympäri vuorokauden porottava aurinko, joka saa opiskelijan sisäisen kellon sekaisin. 

Rovaniemi on ihanteellinen kaupunki opiskelijan näkökulmasta, koska kaikkialle pääsee kävellen tai pyörällä. Itse city on sopivan kokoinen; ei liian iso, mutta ei liian pieni. Cityssä huokuu opiskelijoiden läsnäolo, sillä etenkin keskustassa asioidessa ei voi olla törmäämättä omiin opiskelukavereihin.  Kaikkine anteineen Rovaniemi onkin ylittänyt kaikki ne odotukset, joita meillä oli. Emme ole kertaakaan katuneet päätöstämme lähteä rolloon vaan pikemminkin olemme olleet todella iloisia siitä, että olemme saaneet opiskella juuri Rovaniemellä.

Rovaniemi on ehdottomasti kokemisen arvoinen! Uskokaa siis itseenne ja omaan tekemiseenne, niin kova työ palkitaan ja opiskelu Rollossa odottaa! 

Helsingin tuutorit Annina ja Tea

ahuolman@ulapland.fi
teanieme@ulapland.fi

Läpi hallinto-oikeuden harmaan kiven

Ensimmäisen lukiovuoteni aikana ryhdyin pohtimaan, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Valinta oikeustieteen, valtiotieteen, historian ja maantieteen välillä ei aluksi vaikuttanut helpolta. Maantieto sekä historia olivat lempiaineitani läpi lukioajan. Lukion toisella luokalla tulevaisuuden suunnitelmat kirkastuivat. Oikeustiede antaisi mielestäni parhaat valmiudet työllistyä, sulkematta kuitenkaan mitään haaveilemaani urapolkua ulos.

Ensimmäinen hakukertani Helsingin Oikeustieteelliseen, yo-keväänä 2011, oli jälkikäteen ajateltuna täysi farssi. Ajatukseni harhailivat tulevissa lakkiaisissa ja armeijaan lähdössä niin intensiivisesti, etten saanut yhtä pääsykoekirjoista luettua lainkaan. Myös tiivis juridinen teksti aiheutti aluksi päänvaivaa. Oli selvää, ettei paksua kirjekuorta koskaan tullut. Kesällä koittanut asepalvelus tarjosi toivotun aikalisän seuraavaa kevättä ajatellen.

Keväällä 2012 päätin, kotiuduttuani, yrittää Helsinkiin uudestaan. Tämä olisi viimeinen kerta. Heti kirjojen ilmestyttyä pyrin panostamaan täysillä. Kuitenkin jo toukokuun aikana iski epätoivo. Kahdeksan tunnin päivittäinen luku-urakka oli liikaa, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen ottaessa vallan. Päätin seuraavana keväänä maksimoida onnistumisen todennäköisyyden ja hakea Lappiin.

Kevät 2013 koitti maaliskuussa aurinkoisena mutta kylmänä. Odotin innolla kirjojen sijasta kirjan ilmestymistä. Paksu pokkari vaikutti mielenkiintoiselta. Perhe-, työ-, valtiosääntö-, kauppa-, velvoite-, rikos-, vero- ja kv-oikeutta. Aiheet vaikuttivat tärkeiltä ja olennaisilta myös yleissivistyksen kannalta. Aikaisempana vuonna Helsinkiin oli ollut laaja kirja perheoikeudesta. Aihe oli siis tuoreessa muistissa. Tällä kertaa päätin myös järjestää täydellisen lukurauhan ja muuttaa yksin asumaan.

Aluksi luin vain pari tuntia päivässä, kiihdyttäen koko ajan tahtia. Huhtikuun aikana aloitin alleviivaukset ja nostin päivittäiset tehokkaat lukutunnit neljään. Hyvin menneet valmennuskurssin välikokeet toivat varmuutta ja tietoa osaamisesta. Vappuaattona kävin ostamassa huoltoasemalta oluen ja jatkoin lukemista, koska hyvä lukupäivä ei katso kalenteria. Toukokuussa aloitin tekemään muistiinpanoja ja nostin lukutunnit kuuteen. Pidin edelleen yhden vapaavalintaisen vapaapäivän viikossa, sen mukaan milloin lukeminen ei sujunut. Toukokuun lopussa iskivät helteet, jolloin lukeminen muuttui entistäkin piinallisemmaksi. Pelastuksen toi kuitenkin viilennetty Kaisa-talon kirjasto.

Pääsykoe oli tuolloin vasta kesäkuun 11. päivä. Kesäkuun alkupäivät vietin täysin yksin kertaillen 10 tuntia päivässä. Itse pääsykoe meni epätasaisen varmasti osan tehtävistä ollen mielestäni helppoja ja toisten todella vaikeita. Monet muutkin olivat samaa mieltä. Omaan koesuoritukseeni en ollut täysin tyytyväinen. Päälimmäisenä mielessäni oli eräs monivalintakysymys, jonka oli saattanut ymmärtää kahdella eri tavalla. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja vastata, koska oikeutta valittaa ei ilmeisesti olisi jos jättäisi vastaamatta.

Tulokset julkaistiin heinäkuun alussa. Nettisivuille ilmestyi puolenyön aikaan teksti: HYLÄTTY.

Yö sujui ristiriitaisissa tunteissa. En tiennyt kuinka kauas olin jäänyt. Seuraavana päivänä tuli kirje. Olin jäänyt puolen pisteen päähän. Tilasin koevastaukseni, jotta saatoin käydä läpi mahdolliset arvosteluvirheet. Tällöin muistin tulkinnanvaraiseksi jääneen kauppaoikeuden monivalintakysymyksen 6d.

Laadin kysymyksestä tiedekunnalle oikaisupyynnön. Oikaisupyynnön vastauksessa todettiin kysymyksen olleen ''erinomainen ja selkeä''. Muutosta ei siis tullut. Tiesin olevani asiassa oikeassa ja kysymyksen olleen tulkinnanvarainen, joten päätin viedä asian hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Rovaniemen hallinto-oikeus käsitteli asiaa kuusi kuukautta. Maaliskuussa 2014 kirje hallinto-oikeudesta oli saapunut postilaatikkoon. Koitti elämäni jännittävimmät hetket. Päätös oli yksimielinen. Kysymys oli ollut niin tulkinnanvarainen, ettei hakija voinut kohtuudella tietää miten siihen olisi tullut vastata. Kokeesta saamaani pistemäärää määrättiin korotettavaksi yhdellä pisteellä, mikä tarkoitti sisäänpääsyä.

Vuosi oli kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran olin ottanut kirjan käteeni ja aloittanut valmistautumisen, siihen että hyväksymiskirje oli vihdoin saapunut. Päätin aloittaa opiskelut toden teolla vasta syksyllä, yhdessä muiden iloisten fuksien kanssa, ikimuistoisten tapahtumien parissa.

Juristin työ on oikeudenmukaisuuden puolesta taistelemista. Työn ja tuloksen välillä voi kulua joskus pitkäkin aika. Älä koskaan luovuta, varsinkaan jos olet oikeassa!

Juho

Pääsykoetta seuraavan päivän ilta. Nyt voi ottaa rennosti.

Elämää ja oikeustiedettä opettajan näkökulmasta

Jälleen on se aika vuodesta, kun tuhannet lakimiehen jyvät kylvetään – toiset enemmän ja toiset vähemmän ravinnerikkaaseen maaperään. Jälleen on se aika vuodesta, kun näiden kokelaiden aivokapasiteetin täyttävät erinäiset ajatukset, huolet ja murheet oikiksen pääsykokeeseen ja siihen valmistautumiseen liittyen. Ja jälleen on se aika vuodesta, kun tämä(kin) opettaja kasaa omat ajatuksensa ja resurssinsa valmennuskurssilaisten avunhuutoihin vastaamiselle koko kevään mittaiseksi projektiksi.

Hakijoita on melkoinen joukko, samoin valmennuskurssille osallistujia. Kaikilla on sama, muttei yhteinen päämäärä: saada kesällä tiedekunnasta se legendaarinen paksu kirje. Kysymys on yksilölajista. Päämäärän saavuttamiseksi kukin voi tehdä työn vain ja ainoastaan itse. Kuitenkin, toisten suoriutuminen määrittää kokelaiden tason ja siten myös Sinun sisäänpääsysi. Muiden suoritukseen ei voi vaikuttaa, jolloin kannattaa asennoitua alusta saakka urakkaan siten, että tekee itse parhaan mahdollisen suorituksensa itselleen sopivin keinoin ja pitäytyy omassa pääsykokeeseen valmistautumissuunnitelmassa kurinalaisesti. Joku lukee yötäpäivää, toinen tekee muistiinpanoja ja alleviivaa. Kolmas mieluummin keskustelee toisten kokelaiden kanssa ja neljäs … Listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska valmistautumistapoja on yhtä kirjava määrä kuin on hakijoita. Yhtä kaikki, oppimisen keinot kannattaa hyödyntää monipuolisesti. Selvää lienee, että istumalihas on hyvin pitkälti se, joka oikikseen hakemisessa perustyön tekee, mutta kaikki omaa urakkaa helpottavat keinot kannattaa ottaa käyttöön. Näistä omasta mielestäni paras keino – joskaan ei yksistään oikotie onneen – on valmennuskurssille osallistuminen. Yksikölajin yllättävä ominaispiirre ja yksilösuorituksen onnistumisen salaisuus onkin yllättäen kollektiivisuus ja yhteistyö sekä asian perinpohjin tuntevan tahon kanssa (opettaja) että asioiden puiminen muiden samassa tuskaisassa tilanteessa olevien kanssa (muut kokelaat).

Tämän toivottavasti ajatuksia herättävän pätkän ohessa tahdon esitellä teille itseni. Olen Niina; varatuomari, oikeustieteen ja hallintotieteen maisteri sekä yksikönpäällikkö Rovaniemeltä. Näiden tylsähköjen virallisten tittelien lisäksi olen myös seuraavaa: melkoinen persoona, nainen, kaninomistaja ja kilpaurheilija. Olen nyt kuusivuotisen lakimiesurani aikana mm. toiminut niin oikeustieteen lehtorina kuin vuosittain valmennuskurssiopettajana. Toki työkokemukseeni mahtuu nykyisten esimies- ja johtotehtävien lisäksi myös perinteisempiä lakimiestehtäviä niin käräjäoikeuden, valtion kuin kaupungin palveluksesta, mutta yhtenä pysyvänä tekijänä urallani on aina ollut keväinen Artiklan valmennuskurssopettajan tehtävä. Koska lakimiehillä ei tunnetusti ole taloudellisia murheellisuuksia, voisi joku kysyä, miksi keskitän virkatöiltä ja urheilulta liikenevän vapaa-aikani johonkin muuhun kuin Netflixin pläräämiseen eli niin kutsuttuun oikeaan elämään.

Niinpä. Miksi?

Siksi, että opettaminen on mielekästä, mukavaa ja sekä ammatillisesti että esiintymistaitojen osalta kehittävää.

Siksi, että kokemukseni pohjalta tunnen tiedän ja ymmärrän jokaisen hakijan ajatukset pääsykokeeseen valmistautumisesta. Kyllä, ne ovat kaikilla samat. Ette ole asioiden kanssa yksin, mutta ennen kaikkea: älkää olko niiden kanssa yksin.

Siksi, että tahdon omalla esimerkilläni avata kokelaille myös lakimiehen mystistä työelämää ja arkea.

Siksi, että tahdon näyttää, että jos minä olen pääsykokeestani aikanaan selvinnyt kunniakkaasti, voi kuka tahansa muukin asiat oikein tekemällä siitä selvitä.

Siksi, että Artikla on oma vanha ainejärjestöni, jonka kanssa teen erittäin mielelläni yhteistyötä kokelaiden auttamiseksi.

Siksi, että haluan vääntää epäselvät asiat vaikka sitten rautalangasta ja tehdä vaikeille tuntuvista asioista selkeitä ja ehkä jopa helppoja.

Siksi, että kukaan ei tuhlaisi mainitsemaani istumalihaksella tehtävään perustyöhön varattua aikaa sellaisten asioiden pohtimiseen ja murehtimiseen, joihin a) joku voi kertoa suoraan vastauksen tai b) ei ole vastausta tai kukaan ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. 

Sinä, joka jaksoit tämän blogitekstin lukea alusta loppuun, lienet kanssani samaa mieltä siitä, että et tahdo olla tekstin alussa mainitsemistani kylvettävistä jyvistä ylijäävä akana.  Lukitse päämääräsi (pääsykokeen läpäiseminen) nyt ja valmistaudu tekemään kaikkesi (ei pelkästään parhaasi) päämäärän saavuttamiseksi. Jätä turhat hötkyilyt muille ja etene kohti päämäärääsi suunnitellusti. Näin korviesi välissä jää stressin ja turhien huolten sijaan tilaa sille oikealle toiminnalle, joka johtaa päämäärän saavuttamiseen. Se todella kannattaa, sillä lakimiehen tutkinnolla tehtävä työ – olipa ammattinimike mikä tahansa – on lähtökohtaisesti aina mielekästä, haasteellista ja siistiä sisätyötä.

Nähdään siis valmennuskurssilla!

Niina

Vanhemmalla iällä oikikseen?

Muistan elävästi sen hetken, kun viime keväänä astuin Artiklan valmennuskurssin työtiloihin ja istahdin takapenkkiin työvaatteissa. Kainalot olivat hikiset, sillä olin juuri kiirehtinyt työpaikalta. Olin viettänyt monta vuotta työelämässä. Kuitenkin ajatus uuden tutkinnon suorittamisesta oli kypsynyt mielessä jonkin aikaa ja olin lopulta päätynyt pohdinnoissani siihen, että haluan juristiksi. Nyt mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia: Mitä ihmettä teen täällä keskellä itseäni nuorempia ja reippaampia ihmisiä? Ei hitsi, olenkohan minä oikeasti liian vanha tähän?

Itselläni oli takana yksi epäonnistunut luku-urakka Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen. Tuo hakukerta oli osoittanut minulle konkreettisesti, mitä sisään pääseminen vaatii. Olin jo aiemmin suorittanut yhden yliopisto-tutkinnon, joten kuvittelin hallitsevani pääsykokeisiin lukemisen mennen tullen. Ensimmäisen oikis-yrityksen jälkeen huomasin kuitenkin virhearviointini. Sisään pääseminen vaatiikin huomattavasti systemaattisempaa työtä kuin olin ajatellut.

Nyt toisella kerralla olin jo etukäteen miettinyt tarkkaan, että miten lukisin pääsykoekirjoja ja perehdyin lukutekniikka-ohjeistuksiin (ks. vinkkejä esim. tämän fb-sivuston muista blogeista). Suunnittelin itselleni lukuaikataulun ja sovin työnantajani kanssa, että vietän kesälomani toukokuussa ennen pääsykoetta. Tämä jälkimmäinen ratkaisu osoittautui myöhemmin tärkeäksi, sillä urakan intensiivisimmässä vaiheessa pystyin keskittymään pelkästään lukemiseen. Pääsykoekirjoja lukiessa huomasin, että elämän- ja työkokemuksen kertymisen myötä kirjoissa eteen tulevia asioita oli helpompi sijoittaa kontekstiinsa, mikä tehosti oppimisprosessia.

Pääsykokeisiin lukemisen ja työssä käymisen yhteensovittaminen osoittautui haastavaksi (ks. Maria-Pian blogi tästä aiheesta). Artiklan valmennuskurssista oli ehdottomasti hyötyä. Se auttoi rytmittämään luku-urakkaa erityisesti silloin, kun kävin samaan aikaan töissä. Omalla kohdallani koko projektissa oli erittäin tärkeää se, että mietin huolella etukäteen työuralla suuntautumistani.  Tämä ”märehtimisvaihe” kesti pitkään ja sisälsi vakavaa eri vaihtoehtojen plussien ja miinuksien punnitsemista. Keskustelin paljon tästä aiheesta ystävieni kanssa. Uskaltaisinko lähteä opiskelemaan uutta tutkintoa ja laittaa itseni likoon tähän projektiin? Aloittaa rohkeasti noviisina uuden alan parissa?

Alkuvaiheessa huomasin, että mietin paljon sitä mitä muut tulisivat olemaan mieltä tästä valinnastani. Pääosin sain projektiini kannustusta. Kohtasin kuitenkin myös epäileviä mielipiteitä: miksi ihmeessä lähdet tuolla iällä opiskelemaan uutta tutkintoa, varsinkin kun olet jo yhden korkeakoulututkinnon suorittanut ja työelämän rattaisiin onnistuneesti päässyt? Näiden ikävaiheeseen liittyvien sosiaalisten odotusten kanssa painiminen piti saada pois mielestä ennen luku-urakan alkamista.

Opiskelemiseen liittyvät käytännön seikat oli tärkeä miettiä etukäteen. Muuttaisinko Rovaniemelle? Miten tulisin rahoittamaan opintoni? Jälkimmäiseen kysymykseen ratkaisu löytyi omalla kohdallani aikuiskoulutustuesta. (ks. http://www.koulutusrahasto.fi/fi/aikuiskoulutustuki/) Sisäänpääsyn varmistuttua oma työnantajani suhtautui erittäin myönteisesti tuen edellyttämän opintovapaan myöntämiseen (ks.esim. http://www.tem.fi/tyo/tyolainsaadanto/vuorottelu-_opinto-_ja_perhevapaa_etatyo). Päätin muuttaa Rovaniemelle ja ryhtyä lukukausien ajaksi täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Aikuiskoulutustuki mahdollistaa tämän minulle vajaaksi kahdeksi lukuvuodeksi, sillä tukikuukausia myönnetään maksimissaan yhdeksäntoista.

Huomasin luku-urakan aikana, että siihen asennoituminen vaati tällä iällä hieman tervettä nöyrtymistä. Toisaalta pääsykokeissa tajusin kuitenkin yhden iän tuoman edun: oltuani jo monta kertaa vastaavanlaisissa (ja huomattavan paljon stressaavimmissakin) tilanteissa, en erityisemmin jännittänyt itse pääsykoetta.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että hain Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. On ollut mahtavaa huomata, kuinka monen tyyppisiä ja ikäisiä henkilöitä täällä on. Opiskelijoilla voi olla pitkiäkin ja monivaiheisia työuria takanaan. Tällä hetkellä minulla on käsitys, että oikis on hyvä valinta sellaiselle ihmiselle, joka haluaa suorittaa uuden tutkinnon kypsemmällä iällä. Tämä muun muassa siitä syystä, että opinnoissa päästään käsiksi heti alkuvaiheessa työelämän kannalta olennaisiin oppisisältöihin. Lisäksi alan työllistymisnäkymät näyttävät tällä hetkellä hyviltä. Ja omalta kohdaltani olen varma siitä, ettei aiempi työkokemukseni mene ”hukkaan”.

Haluaisin toivottaa teille kaikille hieman vanhemmille pääsykokeeseen valmistautujille onnea ja menestystä luku-urakkaanne. Kova työ palkitaan ja täällä on paljon meitä kypsempään ikään ehtineitä opiskelijoita. Toivottavasti siis tapaamme elokuussa täällä Rollossa!

Lopuksi vielä ikäiseni kurssikaverin naseva kommentti: ”Unelmien eteen pitää tehdä töitä.”

Nimim. Oikiksen Ukko-osaston Juniori

Jussi Törmänen 

PS. Toimin ELSA Rovaniemen pääsihteerinä. Tervetuloa syksyllä Artiklan ohella myös ELSAn jäseneksi! (European Law Student’s Associationin Rovaniemen paikallisosasto, ks. www.elsa-finland.fi/rovaniemi/).

PSS. Ja suosittelen suhtautumaan terveen skeptisesti Suomi24:än keskustelupalstojen kommentteihin.

Itkusta onnenkyyneliin

1.1.2014 tein itselleni to do -listan tulevalle vuodelle. Tärkein ja isoin asia siinä oli oikikseen sisäänpääsy.

Tiesin jo tokalla luokalla, että minusta tulee isona lakimies. Tuskin tuolloin vielä edes ymmärsin mitä se tarkoittaa, mutta silti olin siitä varma.

Abikeväänä oli sitten oikeasti aika alkaa tehdä unelmasta totta.  Ajattelin, että voinko minä muka päästä, eihän oikeustieteelliseen kukaan normaali kasin keskiarvolla pääse, ylppäreistäkään ei jäänyt käteen yhtään laudaturia. Suurin osa sukulaisistani oli myös sitä mieltä, että jos nyt kuitenkin menisit johonkin kouluun johon varmasti pääset ja saat nopeasti ammatin itsellesi. Olin kuitenkin aina halunnut vain ja ainoastaan oikikseen, joten päätin yrittää.  Muutin Turkuun ja kävin vuoden kansanopistossa oikislinjaa ja tein avoimen kursseja.  Intensiivinen opiskelu auttoi tajuamaan lakitekstiä ja opetti vastaustekniikkaa, mutta samalla myös uuvutti. Pääsykoekirjojen ilmestyessä olin jo valmiiksi aivan poikki,  enkä lopulta jaksanut lukea tarpeeksi.  En siis päässyt sisään vuonna 2013. Minulla tällainen välivuosi ei toiminut, mutta tiedän monia joille se oli paras mahdollinen ratkaisu.

En pitänyt Turusta ja Helsinkiin en ole ikinä halunnut, joten Rovaniemi kuulosti hyvältä. Maiseman vaihtokin tuntui olevan enemmän kuin paikallaan, joten miksei.  Päätin, että tänä vuonna pääsen sisään ja luen vaikka sekoamiseen asti.  Lopetin työt kun pääsykoekirja julkaistiin helmikuussa. Tiesin, että minulle työt ja lukeminen yhdessä olisivat liikaa. Aluksi luin kirjan nopeasti selaillen, sitten muutaman kerran hitaammin alleviivaten ja värittäen, mutta en vielä tehnyt muistiinpanoja.  Muistiinpanoja tehdessä turhauduin, koska tällöin lukutahti oli noin kaksi sivua tunnissa, oikeasti.  Mitään erityistä lukusuunnitelmaa minulla ei ollut ja viimeistään tässä vaiheessa lopetin yritykset sellaisen tekemisestä. Näitä muistiinpanoja, joita olin tuhertanut pienen ikuisuuden en tainnut koskaan sen enempää lukea, kirjoittaminen oli minulle se tärkein vaihe.  Askartelin myös noin 300 muistilappua jokaisesta kirjan käsitteestä, laista, aloitteesta, sopimuksesta, asetuksesta yms mitä kirjasta löytyi ja näitä sitten pakotin äitin kyselemään. Joka ilta ja aamu piti osata edellisen illan muistilaput sanasta sanaan oikein ennen kuin aloin taas päntätä kirjaa. Luin sekuntikellon kanssa ja oli järkyttävää huomata, että vaikka vietti 12 tuntia kirjan kanssa, niin luettuja tunteja kertyi juuri ja juuri kahdeksan. Ei siis kannata huijata itseään ja uskotella, että opiskelit koko päivän ahkerasti, vaikka kirja oli vieressäsi auki samalla kun selasit Instaa.

Olin Artiklan etäkurssilla, jossa minusta parasta olivat välikokeet. Niitä tehdessä huomasi, ettei ehkä osannutkaan niin hyvin kuin ajatteli. Pärjäsin kuitenkin molemmissa välikokeissa aika hyvin ja se antoi uskoa siihen, että ehkä ihan oikeasti voin onnistua tässä.

 Lopulta luettuja tunteja oli noin 800, post it –lappuja ja alleviivaustusseja meni enemmän kuin jaksaa laskea.  Muistiinpanoja oli ehkä juhannuskokollinen. Vapaapäiviä pidin muutaman, lähinnä silloin kun tuntui,  ettei lukemisesta vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään.  Itkin hakuprosessin aikana PALJON: ihan naurettavan paljon ja kaikelle.  Stressaan muutenkin aina kaikesta, joten lukuahdistuksissani olin aika herkillä.

Luin kirjastossa, koska kotona oli liikaa ärsykkeitä sekä aivan liian helppoa vain käväistä jääkaapilla tai koneella. Kevään mittaan olin kirjastossa niin paljon, että kirjaston henkilökunta tuli tutuksi enkä esimerkiksi syö enää omenoita, koska mätin niitä aina kirjastoeväänä.  Pidin tunnin välein pikkutaukoja ja pari kertaa päivässä pidemmän noin puolentunnin tauon. 

Itse pääsykoe oli mielestäni pelottavan helppo: ajattelin, että se meni hyvin, mutta niin varmasti meni kaikilla muillakin, joten en todellakaan ollut varma sisäänpääsystäni. Kokonaisuudessaan viime kevät oli kauhea, turha sitä on hienostella mutta aika kultaa muistot.

Sen tiedän, että tänne pääsee vain jos oikeasti haluaa, muuten ei jaksa lukea tarpeeksi.  Minä halusin ja jaksoin, niin teki onneksi aika moni muukin mahtava tyyppi.  Elämäni paras päivä oli 18.6.2014. En uskaltanut aamulla katsoa tuloksia netistä, koska olin uudessa työpaikassa ja tiesin, että itku siinä tulee joka tapauksessa kävi miten kävi. Tauolla vahingossa vilkaisin puhelinta, johon oli tullut kahdeksan puhelua, 28 Whatsapp-viestiä ja Facebook-onnittelu. Menin täristen työpaikan vessaan ajatellen, ettei tämä voi olla totta. Päätin, että nyt on pysyttävä kasassa ja selvittävä vielä tästä iltapäivästä. Kotona näin kirjeen ja purskahdin onnenkyyneliin, siinä sitten itkua tihrustaen soittelin läpi kaikki kaverit ja sukulaiset.  Sitä fiilistä ei voi mitenkään selittää. Olin aina halunnut vain ja ainoastaan tätä ja nyt se oli siinä: hyväksymisilmoitus.

Tätä kirjoittaessa tiedän, että saamme huomenna vihdoin haalarit. Silloin saattaa taas tulla pikku onnenitku, on niistä sen verran haaveiltu. Viime syksy oli paras ikinä: pirskeitä oli paljon ja joka lähtöön. Opiskelu meni miten meni, mutta ei se haittaa, sillä ei kaikesta tarvitse saada hyvää numeroa.  Oikiksesta löysin itseni kaltaisia ihmisiä ja tiedän, että näiden kanssa ollaan yhdessä aina. Niin ja muuten, ollaan kaikki ihan normaaleja ihmisiä, eikä mitään supersuorittajia. Me vaan päätettiin, että onnistutaan ja tehtiin kaikkemme sen eteen. Toisilta se vaati joka päivä koko ajan lukemista ja toiset taas lukivat töiden ohella silloin kun siltä tuntui.  Älä vertaa itseäsi muihin, vedä omalla tyylilläsi yksi kevät hullunkiilto silmissä. Lupaan, että se kannattaa.

Onnea ja jaksamista kevääseen, nähdään sitten fuksihulinoissa ensi syksynä!

Outi Valtonen