torstai 20. lokakuuta 2022

Reittini oikeustieteelliseen

Matkani oikeustieteelliseen alkoi talvella 2021. Halu suurempaan muutokseen elämässä sai miettimään, olisiko nyt viimein aika hakea alalle, joka on monta vuotta kiinnostanut, eli oikeustieteelliseen. Ylioppilaskokeista olikin vierähtänyt jo kymmenisen vuotta, eivätkä arvosanat olleet niin sanotusti kovinkaan kilpailukykyisiä todistusvalinnassa, joten reitiksi valikoitui se monen ihmisen valmiiksi pelottelema tie: valintakoe.

Niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, joten aloitin urakkaan valmistautumisen hyvissä ajoin jo talvella. Valintakoe 2022 oli siis ensimmäinen hakukerta itselleni, joten esimerkiksi oikeustieteellisen vastaustekniikka oli minulle käsitteenä täysin uusi. Tiesin, että kaikki apu olisi tarpeen kevään koettaessa, ja aloin tutkia millainen on valmennuskurssi tarjonta nykyään. Niitä tosiaan löytyikin paljon, eri mittaisia ja eri hintaisia. Artiklan kurssi valikoitui hyvän palautteen takia, ja iltaluennot osuivat hyvin yksiin omien aikataulujeni kanssa. Itse luku-urakan aikana luennot sopivasti ”rikkoivat” lukupäiviä, eli ne toimivat mielekkäänä vaihteluna varsinaiselle lukemiselle. Lisäksi koin hyödylliseksi kurssiin sisältyvän harjoituskokeen, jossa pääsi harjoittelemaan monivalinta- sekä oikeustapaustehtäviä. Vaikka valmennuskurssit eivät ole avain tiedekuntaan pääsemiselle, arvioisin, että rahoille todellakin saatiin vastinetta.

Talvi tuli ja talvi meni, ja viimein saapui päivä, kun valintakoemateriaali julkaistiin. Halusin ehdottomasti kirjat fyysisenä, mutta nämä saapuivat vasta muutama päivä myöhemmin kuin sähköinen materiaali. Muuten kirjojen osalta ei ollut mitään normaalista poikkeavaa, kolme noin sadan sivun mittaista kirjaa eri oikeudenaloilta kuten aiempinakin vuosina. Ympäristöoikeuden kirja oli ainut, joka ei ole ollut valintakoemateriaalina uudessa valtakunnallisessa yhteishaussa, ja se osoittautui itselleni haastavimmaksi palaksi tänä vuonna. Lisäksi itse valintakokeessa sain ympäristöoikeuden kysymyksistä vähiten pisteitä, vähemmän kuin esimerkiksi aineistotehtävistä.

Koska kalenteri oli tyhjennetty jo hyvissä ajoin ennen kirjojen julkaisemista, sain aika rauhassa käyttää nämä neljä viikkoa keskittyen vain olennaiseen. Lukeminen sujui ilman suurempia vaikeuksia, mindmapit ja muistiinpanojen tekeminen on taas itselleni täyttä hepreaa. Onkin tärkeää löytää se itselleen toimivin tapa opiskella. Aikaa ei kuitenkaan ole kuin se hieman yli neljä viikkoa, joten huonoksi havaittua tapaa ehtii korjaamaan. Harjoituskokeen pisteiden saavuttua oli tulokset aika musertavia, tarkalleen ottaen musertavan huonoja, ja syntyi epätoivo. Miten ehdin kahdessa viikossa tehdä muutoksia, ettei itse valintakoe menisi täysin penkin alle? Muutin sen verran opiskelutapojani - jätin pois kaiken aikaa vievän puuhastelun, jotka eivät vieneet minua kohti tavoitettani. Toivoin että tämä riittäisi. Lisäksi yritin koko kuukauden pitää mahdollisimman hyvin kiinni myös normaaleista rutiineista, harrastuksista, ystävien tapaamisista, syömisestä ja nukkumisesta. Asioiden liiallisella stressaamisella ja murehtimisella on varmasti tuhottu monta valintakoekevättä, joten myös itsensä armahtaminen ja taukojen pitäminen nousi itselläni merkittäväksi taidoiksi varsinkin viimeisinä viikkoina.

Valintakoepäivä. Paljon hermostuneita ihmisiä saapui yliopistolle itseni lisäksi. Oli tullut aika suorittaa ja mitata omaa osaamista oikein toden teolla. Kokeen alkaessa laitoin silmät kiinni, hengitin muutaman kerran syvään ja aloin tekemään annettuja tehtäviä. Neljä tuntia menikin erittäin nopeasti, ja yliopistolta lähtiessä ajattelin, että se meni ihan hyvin. Toisaalta kun hakukerta oli itselleni ensimmäinen, minkäänlaista vertailupohjaa ei ollut, mikä oli esimerkiksi hyvä tai mikä huono suoritus. Seuraavat kuusi viikkoa tuloksia odotellessa olikin varsin piinaavia. Paikka Lapin yliopistoon aukesi kuitenkin selvillä pisteillä. Olin onnistunut.

Loppukesä menikin sitten niin kuin siivillä, muutot ja muut asiat ehti hoitamaan alta pois ennen kuin alkoi itse opiskelu tiedekunnassa. Orientaatioviikoille mahtui paljon tapahtumia, joissa tapasi muita tiedekuntaan valittuja sekä omia tutoreita. Paljon saman henkistä porukkaa siis, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Kun varsinainen oikeustieteen opiskelu alkoi, oli helppo huomata, että valintakoe ja siihen lukeminen testaa ennen kaikkea hakijoiden soveltuvuutta alalle. Pääpaino opiskeluissa on pysynyt itsenäisessä lukemisessa, jota rikkovat luennot, kirjalliset työt sekä ryhmätyöt. Luettavaa löytyy kyllä jokaiselle päivälle, eikä kukaan ole patistamassa työskentelemään, jolloin siitä on silloin tällöin helppo lipsua. Mutta itsenäisen opiskelun myötä korostuu myös vapaus. Töitä ei tehdä täällä kello kaulassa eikä sidottuna tiettyyn paikkaan. Vanhalle kotikunnalle matkustaminen on helppoa, kun luentojen välillä on viikko taukoa ja sähköinen materiaali kulkee kannettavan tietokoneen mukana. Opinnot ovat kuitenkin vasta aluillaan, joten paljon uuttakin on varmasti tulossa.

Lopuksi on kysyttävä, oliko uhka vai mahdollisuus muuttaa porojen keskelle Lappiin näin kolmenkympin kynnyksellä? Ehdottomasti mahdollisuus, johon kannatti tarttua. Lapin rentous ja oikeustieteen opiskelu ovat saaneet minut varmistumaan, että tämä on minun juttuni. Täältä ei ole kiire pois.

Niko Kyllinen

Vuoden 2022 fuksi

perjantai 7. lokakuuta 2022

Cassun ja Artiklan syysvaellus

Cassun ja Artiklan legendaarinen syysvaellus kohdistui tänä vuonna Pallas-Yllästunturin kansallispuiston henkeäsalpaaviin maisemiin. 55 kilometrin pituinen taival kuljetti Artistin huipulta huipulle tarjoten samalla huikeita tunturimaisemia sekä ikimuistoisia kokemuksia.

Torstai 15.9.

Reissuun lähtiessä sää ei enteillyt parasta mahdollista vaelluskeliä – pelkkää sadetta koko viikonlopuksi. Tästä huolimatta torstaiaamuna 29 vaeltajaa hyppäsi bussiin odottavin fiiliksin. Hetta-Pallasta hehkutetaan paljon ja se onkin Suomen vanhin vaellusreitti, joka lupaa viedä vaeltajat maamme kauniimpiin maisemiin. Tätä reittiä lähdimme selättämään hyvällä porukalla, jossa oli niin fukseja kuin kokeneitakin syysvaelluskävijöitä vanhemmilta vuosikursseilta. 

Noin neljän tunnin bussimatka saatiin päätökseen ja saavuimme Hetan kirkonkylälle. Hetasta vaellus alkaa Ounasjärven ylityksellä paikallisyrittäjän venekyydillä. Hetasta ensimmäiselle yöpymispaikalle oli 15 kilometrin matka ja luvassa oli myös nousu Pyhäkeron huipulle, joka on Ounastuntureiden korkein huippu 711m meren pinnan yläpuolella. Ennen huiputusta vaelsimme mäntymetsän läpi Pyhäjärven päivätuvalle, jossa sijaitsi myös pieni kahvila, jonne pääsimmekin vähäksi aikaa pakoon sateista ja sumuista säätä.

Vatsat täynnä retkikeittimillä tehtyjä retkieväitä ja kahvilasta ostettuja lämpimiä mehuja sekä kahveja lähdimme tarpomaan Pyhäkeron huipulle. Hyvän sään vallitessa huipulta olisi ollut hulppeat maisemat Ounastunturin keroille, mutta huippua kohti kiivetessämme voimakas tuuli heitti vettä vaakasuorana päin naamaa. Sää oli kaiken lisäksi niin sumuinen, että maisemien näkeminen jäi vain haaveeksi. Nousu oli melko jyrkkää ja huonon näkyvyyden vuoksi monista tuntuikin, ettei nousu lopu koskaan. Pääsimme kuitenkin lopulta laskeutumaan Sioskurun tuvalle vaatteet litimärkinä kylmyydestä täristen. Sioskurun tuvalla sattui olemaan muitakin yöpyjiä ja tupa olikin niin täynnä, ettei juuri kenenkään vaatteet päässyt kuivumaan yön aikana. Ensikertalaiset, mutta myös kokeneemmatkin vaeltajat olivat hieman hiljaisissa tunnelmissa ja kuulimmekin eräältä kokeneelta vaeltajalta, ettei hän ole 10 vuoden aikana nähnyt näin huonoa vaellussäätä.

Perjantai 16.9.

Toisena vaelluspäivänä luvassa oli 13 kilometrin matka, joka tuntui kivalta ajatukselta edellispäivän jälkeen. Reitti oli huomattavasti helpompi verrattuna ensimmäiseen päivään, eikä jyrkkiä nousuja juurikaan ollut luvassa. Kuljimme todella hienoissa ja avarissa avotunturin maisemissa. Sääkin oli huomattavasti parempi, vettä satoi vain hieman ja maisemiakin pystyi ihastelemaan pitkälle.

Tällä reitillä ensimmäinen kunnon taukopaikka oli vasta 11 kilometrin päässä Sioskurusta Pahakurun autiotuvalla. Matka tänne meni kuitenkin yllättävän kevyesti ja koko porukkamme vaikutti helpottuneelta. Pahakurun autiotuvalta oli enää vain kahden kilometrin matka seuraavalle yöpymispaikallemme Hannukuruun, johon saavuimmekin hyvissä ajoin. Hannukurussa meitä odotti sauna, jonne kaikki pääsivät lämmittelemään ja rentoutumaan. Yöpymispaikka oli myös huomattavasti isompi kuin Sioskuru ja kaikki löysivät telttapaikat helposti. Hannukurussa oli lisäksi kota, jossa istuimme iltaa artistiporukalla nuotion äärellä.

Lauantai 17.9.

Kolmannen vaelluspäivän aamuna lähdimme virkeinä kohti viimeistä yöpymispaikkaa, joka sijaitsi noin 15 kilometrin päässä Nammalakurussa. Reitti tarjosi koko vaelluksen parhaat maisemat, mutta myös eniten nousua. Lauantain sää oli myös vaelluksen kirkkain ja kuivin. Reitti alkoi Suastunturin ylityksellä, jonka jälkeen laskeuduimme metsän siimekseen Suaskurun kodalle lounaalle. Seuraavana vuorossa oli Lumikeron huiputus, joka olikin todella palkitseva, sillä huipulta avautuivat henkeäsalpaavat maisemat Pallaksen keroille. Matka jatkui poroaidan läpi kohti Montellinmajaa. Poroaidan lähellä yksi hartaimmista toiveista toteutui ja näimme vihdoin ja viimein poroja. Montellinmajalta vaelsimme tyytyväisinä enää vain yhden kilometrin verran Nammalakurulle. Nammalakurulta löytyi iso tupa, jonne monet meistä mahtuivat nukkumaan. Tuvassa oli myös erillinen kuivaushuone, joten viimeistä päivää ei tarvitsisi vaeltaa märillä vaatteilla. Vaikka päivän vaellus tuntuikin jaloissa, kaikki vaikuttivat olevan iloisia ja häkeltyneitä hienoista maisemista. Illalla istuimme jälleen artistiporukalla nuotiolla ja söimme makkaraa. Illan päätteeksi sade pakotti meidät nukkumaan lämpimiin makuupusseihin vielä viimeisen kerran.

Sunnuntai 18.9.

Sunnuntai aamuna lähdimme tyytyväisinä kohti päätepistettämme Pallaksen luontokeskusta, jonne oli
matkaa enää 13 kilometriä. Etukäteen katsottuna vuorossa oli ehkä rankin nousuputki Hetta-Pallaksen välillä. Sääkin oli lähes yhtä sumuinen ja tuulinen kuin ensimmäisenä päivänä. Edellispäivien vankalla kokemuksella sekä viimeisen päivän energialla selvitimme sumuiset huiput ja pian horisontissa alkoi siintää määränpää. Pallakselle saavuimmekin odotettua aiemmin ja pääsimme lähtemään kohti Rovaniemeä. Tässä vaiheessa kaikki olivat valmiina palaamaan kotiin.

Jyrkistä nousuista ja sumuisesta säästä huolimatta vaellus oli mieletön kokemus. Hyvällä yhteishengellä ja toistemme tsemppaamisella jaksoimme raskaimmatkin hetket. Uskomattomat maisemat ja hyvä porukka teki tästä reissusta mahtavan. Suosittelenkin kaikille lähtemään haastamaan itseään sekä tutustumaan uusiin ja vanhoihin artisteihin syysvaellukselle.

Kiitän lämpimästi vaellusporukkaa hyvin onnistuneesta reissusta. Suuri kiitos kuuluu myös Asianajotoimisto Castren & Snellmanille, joka mahdollisti syysvaelluksen toteutumisen – näitä kokemuksia muistellaan vielä kiikkustuolissakin.


Eerik Lindén

Kulttuuri- ja liikuntavastaava