Cassun ja Artiklan syysvaellus

Cassun ja Artiklan legendaarinen syysvaellus kohdistui tänä vuonna Pallas-Yllästunturin kansallispuiston henkeäsalpaaviin maisemiin. 55 kilometrin pituinen taival kuljetti Artistin huipulta huipulle tarjoten samalla huikeita tunturimaisemia sekä ikimuistoisia kokemuksia.

Torstai 15.9.

Reissuun lähtiessä sää ei enteillyt parasta mahdollista vaelluskeliä – pelkkää sadetta koko viikonlopuksi. Tästä huolimatta torstaiaamuna 29 vaeltajaa hyppäsi bussiin odottavin fiiliksin. Hetta-Pallasta hehkutetaan paljon ja se onkin Suomen vanhin vaellusreitti, joka lupaa viedä vaeltajat maamme kauniimpiin maisemiin. Tätä reittiä lähdimme selättämään hyvällä porukalla, jossa oli niin fukseja kuin kokeneitakin syysvaelluskävijöitä vanhemmilta vuosikursseilta. 

Noin neljän tunnin bussimatka saatiin päätökseen ja saavuimme Hetan kirkonkylälle. Hetasta vaellus alkaa Ounasjärven ylityksellä paikallisyrittäjän venekyydillä. Hetasta ensimmäiselle yöpymispaikalle oli 15 kilometrin matka ja luvassa oli myös nousu Pyhäkeron huipulle, joka on Ounastuntureiden korkein huippu 711m meren pinnan yläpuolella. Ennen huiputusta vaelsimme mäntymetsän läpi Pyhäjärven päivätuvalle, jossa sijaitsi myös pieni kahvila, jonne pääsimmekin vähäksi aikaa pakoon sateista ja sumuista säätä.

Vatsat täynnä retkikeittimillä tehtyjä retkieväitä ja kahvilasta ostettuja lämpimiä mehuja sekä kahveja lähdimme tarpomaan Pyhäkeron huipulle. Hyvän sään vallitessa huipulta olisi ollut hulppeat maisemat Ounastunturin keroille, mutta huippua kohti kiivetessämme voimakas tuuli heitti vettä vaakasuorana päin naamaa. Sää oli kaiken lisäksi niin sumuinen, että maisemien näkeminen jäi vain haaveeksi. Nousu oli melko jyrkkää ja huonon näkyvyyden vuoksi monista tuntuikin, ettei nousu lopu koskaan. Pääsimme kuitenkin lopulta laskeutumaan Sioskurun tuvalle vaatteet litimärkinä kylmyydestä täristen. Sioskurun tuvalla sattui olemaan muitakin yöpyjiä ja tupa olikin niin täynnä, ettei juuri kenenkään vaatteet päässyt kuivumaan yön aikana. Ensikertalaiset, mutta myös kokeneemmatkin vaeltajat olivat hieman hiljaisissa tunnelmissa ja kuulimmekin eräältä kokeneelta vaeltajalta, ettei hän ole 10 vuoden aikana nähnyt näin huonoa vaellussäätä.

Perjantai 16.9.

Toisena vaelluspäivänä luvassa oli 13 kilometrin matka, joka tuntui kivalta ajatukselta edellispäivän jälkeen. Reitti oli huomattavasti helpompi verrattuna ensimmäiseen päivään, eikä jyrkkiä nousuja juurikaan ollut luvassa. Kuljimme todella hienoissa ja avarissa avotunturin maisemissa. Sääkin oli huomattavasti parempi, vettä satoi vain hieman ja maisemiakin pystyi ihastelemaan pitkälle.

Tällä reitillä ensimmäinen kunnon taukopaikka oli vasta 11 kilometrin päässä Sioskurusta Pahakurun autiotuvalla. Matka tänne meni kuitenkin yllättävän kevyesti ja koko porukkamme vaikutti helpottuneelta. Pahakurun autiotuvalta oli enää vain kahden kilometrin matka seuraavalle yöpymispaikallemme Hannukuruun, johon saavuimmekin hyvissä ajoin. Hannukurussa meitä odotti sauna, jonne kaikki pääsivät lämmittelemään ja rentoutumaan. Yöpymispaikka oli myös huomattavasti isompi kuin Sioskuru ja kaikki löysivät telttapaikat helposti. Hannukurussa oli lisäksi kota, jossa istuimme iltaa artistiporukalla nuotion äärellä.

Lauantai 17.9.

Kolmannen vaelluspäivän aamuna lähdimme virkeinä kohti viimeistä yöpymispaikkaa, joka sijaitsi noin 15 kilometrin päässä Nammalakurussa. Reitti tarjosi koko vaelluksen parhaat maisemat, mutta myös eniten nousua. Lauantain sää oli myös vaelluksen kirkkain ja kuivin. Reitti alkoi Suastunturin ylityksellä, jonka jälkeen laskeuduimme metsän siimekseen Suaskurun kodalle lounaalle. Seuraavana vuorossa oli Lumikeron huiputus, joka olikin todella palkitseva, sillä huipulta avautuivat henkeäsalpaavat maisemat Pallaksen keroille. Matka jatkui poroaidan läpi kohti Montellinmajaa. Poroaidan lähellä yksi hartaimmista toiveista toteutui ja näimme vihdoin ja viimein poroja. Montellinmajalta vaelsimme tyytyväisinä enää vain yhden kilometrin verran Nammalakurulle. Nammalakurulta löytyi iso tupa, jonne monet meistä mahtuivat nukkumaan. Tuvassa oli myös erillinen kuivaushuone, joten viimeistä päivää ei tarvitsisi vaeltaa märillä vaatteilla. Vaikka päivän vaellus tuntuikin jaloissa, kaikki vaikuttivat olevan iloisia ja häkeltyneitä hienoista maisemista. Illalla istuimme jälleen artistiporukalla nuotiolla ja söimme makkaraa. Illan päätteeksi sade pakotti meidät nukkumaan lämpimiin makuupusseihin vielä viimeisen kerran.

Sunnuntai 18.9.

Sunnuntai aamuna lähdimme tyytyväisinä kohti päätepistettämme Pallaksen luontokeskusta, jonne oli

matkaa enää 13 kilometriä. Etukäteen katsottuna vuorossa oli ehkä rankin nousuputki Hetta-Pallaksen välillä. Sääkin oli lähes yhtä sumuinen ja tuulinen kuin ensimmäisenä päivänä. Edellispäivien vankalla kokemuksella sekä viimeisen päivän energialla selvitimme sumuiset huiput ja pian horisontissa alkoi siintää määränpää. Pallakselle saavuimmekin odotettua aiemmin ja pääsimme lähtemään kohti Rovaniemeä. Tässä vaiheessa kaikki olivat valmiina palaamaan kotiin.

Jyrkistä nousuista ja sumuisesta säästä huolimatta vaellus oli mieletön kokemus. Hyvällä yhteishengellä ja toistemme tsemppaamisella jaksoimme raskaimmatkin hetket. Uskomattomat maisemat ja hyvä porukka teki tästä reissusta mahtavan. Suosittelenkin kaikille lähtemään haastamaan itseään sekä tutustumaan uusiin ja vanhoihin artisteihin syysvaellukselle.

Kiitän lämpimästi vaellusporukkaa hyvin onnistuneesta reissusta. Suuri kiitos kuuluu myös Asianajotoimisto Castren & Snellmanille, joka mahdollisti syysvaelluksen toteutumisen – näitä kokemuksia muistellaan vielä kiikkustuolissakin.

Eerik Lindén

Kulttuuri- ja liikuntavastaava