Aikuisopiskelijana oikiksessa

Heippa!

Olen Laura, 32-vuotias ja opiskelen ensimmäistä vuotta Lapin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Noin neljä vuotta sitten aloin haaveilemaan oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisesta ollessani pankissa töissä. Juristin työ pankkialalla vaikutti kiinnostavalta ja nykyiseen ammattikorkeakoulututkintooni nähden se avaisi ovet melkein mihin vain tulevaisuuden urapolulla. Lopulta aloin ujosti kyselemään itseltäni, että miksi et hakisi, siinä ei häviä mitään vaan ainoastaan se avaa uusia mahdollisuuksia. 

Kolme kertaa minun piti kopsutella päätäni kirjoihin, ennen kuin ovet oikikseen avautuivat. Luin joka kerta pääsykokeisiin töiden ohella iltaisin. Olisi lopulta varmasti ollut helpompaa olla lomalla pääsykokeisiin valmistautumisen ajan, mutta todistetusti töiden ohella lukiessakin on mahdollista päästä sisään. Viimeisellä hakukerralla kävin etävalmennuskurssin ja itselleni siitä oli suuri apu. Se mahdollisti monipuolisempia oppimistapoja, kun aika oli kortilla. Lukemisen tueksi oli tehtäviä sekä sai kuunnella opetusta nauhalta. Eli jos siis motivaatiota uran vaihdokseen on, kannattaa kyllä hakea!

Moni varmasti miettii asumisjärjestelyjä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Itse päädyin muuttamaan Rovaniemelle, vaikka opintoja on voinut tehdä myös Koronan vuoksi etänä. Koin, että täällä minulla on helpompi keskittyä opiskeluun ja tietysti taianomainen Lappi kiehtoi. En usko, että olisin koskaan muuten tänne muuttanut, joten pelkkänä kokemuksena Lapissa vietetty aika ja mahdollisuudet harrastaa ovat jo tähän mennessä olleet kaiken sen arvoista. Halusin myös tutustua opiskelukavereihin, koska verkostoituminen ja vertaistuki ovat mielestäni pitkän tutkinnon ja aikanaan valmistumisen jälkeen tärkeää. Olen tutustunut suurin piirtein saman ikäisiin fuksi- ja maisterifuksiopiskelijoihin, mutta olen saanut ystäviä myös kaiken ikäisistä opiskelukavereista. Olen lisäksi osallistunut kerhotoimintaan, ja siellä verkostoitunut myös muilla vuosikursseilla opiskelevien kanssa.

Opintojen alkaessa syyslukukaudella jatkoin töiden tekemistä ja opintojen suorittamista siinä ohessa ja nyt kevääksi jäin kokonaan opintovapaalle, jotta minulla on mahdollisuus keskittyä 100 %:sti opintojen edistämiseen. Opiskelu on ollut paljolti sitä mitä odotin, eli paljon lukemista. Oman opiskelutavan ja rytmin löytyminen on ottanut aikansa, mutta kokeilemalla erilaisia tapoja, löytyy niistä varmasti juuri se itselle sopiva. Suunnitelmallisuus on varmasti se avain ja siinä pysyminen. Pääsääntöisesti tähän mennessä kaikki kurssit ovat olleet kiinnostavia, mutta esiin on noussut myös omia suosikkeja, joista aion opiskella lisää vapaavalinnaisten kautta.

Joskus oman urapolun löytyminen voi ottaa aikansa, minulle se tarkoitti ensin Tradenomitutkintoa ja useita vuosia töitä välissä, mutta en voisi olla onnellisempi siitä, että uskalsin hypätä uuteen.

Laura

p.s. minut tavoittaa sähköpostiviestillä, jos on jotain kysymyksiä tai muuten vaan haluaa vertaistukea: lkoivulu@ulapland.fi.

Kertaa, kertaa, kertaa

Morjesta,

Pääsykoekevät koettelee jokaista sen tosissaan ottavaa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Kevät on edennyt jo loppusuoralle, jossa leikki muuttuu kestävyysurheiluksi. Onkin aika erotella oikkarit kokelaista. Leikin jättäminen sikseen ja ensi keväänä uudestaan hakeminen saattaisi tuntua houkuttelevan hyvältä vaihtoehdolta. Totuus on kuitenkin se, ettei se tämän helpommaksi välivuosien myötä muutu. Työ on tehtävä nyt ja loppusuora on painettava läpi täysillä ja väkisin. Vain uskomalla itseensä ja omaan tekemiseensä on mahdollista päästä sinne minne ikinä haluat, sillä yleensä se, joka todella uskoo pystyvänsä johonkin, ja se joka ei usko pystyvänsä siihen, ovat molemmat oikeassa.

Itselläni on takana kolme pääsykoekevättä. Ensimmäisen kerran hain oikikseen keväällä 2013. Tarkoituksena oli ponnistaa Pykälän valmennuskurssilta Helsingin yliopistoon, mutta tuolloin minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka paljon lukemista todella tarvittaisiin tai ylipäänsäkään mistään lukutekniikoista. Sisäänpääsy jäi ensimmäisellä kerralla todella kauas. Toisella hakukerrallani päädyin hakemaan Lappiin, johon lisävauhtia hain Rovala opistosta. Motivaatio-ongelmat varjostivat tuota vuotta ja vaikka keväällä luinkin paljon, en yksinkertaisesti antanut kaikkeani. Kokeen jälkeen oloni oli kuitenkin toiveikas, sillä koe oli mennyt mielestäni hyvin ja olin osannut vastata lähes kaikkiin kysymyksiin. Tulosten lopulta tultua olin hämmentynyt siitä, kuinka lähelle olin jäänyt sisäänpääsystä omasta mielestäni niin vähäisellä työn määrällä. Tuolloin vasta löysin uskon omaan tekemiseeni ja sisäistin sen, että minulla olisi mahdollisuus päästä sisään, mikäli antaisin kaikkeni. Jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä asia, etten tuolloin vielä päässyt sisään, sillä en olisi ansainnut sitä enkä varmasti olisi osannut arvostaa sitä niin paljon kuin arvostan nyt.

Helmikuun 2. päivä 2015 kello 9:00 pääsykoekirjat tulivat myyntiin Lapin yliopiston kirjastoon. Olin varta vasten tullut Rovaniemelle Suomen pääkaupungista, Tampereelta hakemaan kirjoja. Motivaationi oli tuona keväänä huipussaan alusta loppuun. Uskoin siihen, että tulisin pääsemään sisään, kunhan vain antaisin kaikkeni, enkä antaisi uskon itseeni ja tekemiseeni lopahtaa hetkeksikään. Tarkoituksenani oli opetella pääsykoekirjat niin hyvin, että voisin kävellä pääsykoesaliin itsevarmana ja vailla pelkoa siitä, etten tulisi pääsemään sisään. Lopputulos ei ollut ihan kuvitelmieni mukainen sillä, en pystynyt lukemaan kahtena viimeisenä päivänä ennen pääsykoetta ollenkaan, koska jännitin liikaa. Löysin aina jonkun asian kirjoista, mitä en osannut mielestäni tarpeeksi hyvin. En myöskään nukkunut silmäystäkään kahtena viimeisenä yönä ennen pääsykoetta. Pääsykoeaamuna jopa oksensin jännityksestä, mikä oli minulle täysin uutta. Kävellessäni mahtavan Tampereen puistotornin portaita ylös koesaliin jalkani vapisivat ja käteni hikoilivat. Todellisuus oli suora peilikuva kuvitelmastani, jossa kävelen itsevarmana koesaliin tekemään vuoden suoritustani. Tuo kamala sisältä syövä päivien jännitys kuitenkin laukesi saatuani kokeen eteeni, sillä tärpit olivat osuneet täysin kohdilleen ja ainoaksi ongelmaksi koitui se, ettei vastaustila riittänyt mihinkään kysymykseen. Lopulta olin viimeinen joka poistui koesalista, ja olo kokeen jälkeen oli todella tyhjä. 

Alitajuisesti tiedostin, että olin päässyt sisään, mutta silti seuraavat viikot ennen tulosten saapumista olivat täynnä spekulointia oman pääkoppani sisällä. Olin todellakin antanut kaikkeni ja mietin kaikkia asioita, mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta tulin aina siihen lopputulokseen, että en olisi voinut tehdä mitään muuta. Tulosten tultua olin tottakai onneni kukkuloilla, mutta tavallaan halusin vain päästä lepäämään. Pääsykokeisiin lukeminen oli ohi, pääsykokeiden jännitys oli ohi, koe oli tehty, kokeen tulosten jännitys oli ohi ja tulos oli vähintäänkin riittävä sillä tulokseni ylitti pisterajan 20 pisteellä. 

Itse koin toimivaksi tavaksi lukemisen kellottamisen. Sekuntikello pysähtyi aina, kun edes nostin katseeni kirjasta. Aloitin urakan kellottamalla lukemista suunnilleen 4 tuntia päivässä. Kevään edetessä nostin hiljalleen tunteja ylöspäin siten, että loppusuoralla pyrin lukemaan sekuntikelloon 8-9 tuntia päivässä, poikkeuksena valmennuskurssipäivät, lauantait ja sunnuntait. Lauantaisin pyrin lukemaan viitisen tuntia ja sunnuntait olin pyhittänyt kokonaan lomailulle. Vapaapäivien merkitystä en tässä tekstissä kykene riittävästi korostamaan. Muistakaa antaa pääkoppienne välillä levätä ja tehkää jotain lukemisen vastapainoksi. Hyppikää vaikka narulla tai ommelkaa, kunhan saatte ajatukset edes hetkeksi  muualle. Ensimmäisellä kerralla luin kirjat nopeasti läpi saadakseni hyvän yleiskuvan alueesta. Toisella kerralla luin kirjat läpi hitaasti tehden alleviivauksia ja muistiinpanoja. Valmennuskurssin alettua pyrin aina opettelemaan seuraavalla valmennuskurssikerralla käsiteltävät asiat valmiiksi, sekä kertasin edellisellä kerralla opittuja asioita. Koin valmennuskurssin todella hyödylliseksi, sillä valmennuskurssi loi pääsykoekeväälle sopivan viikkorytmin ja toi vaihtelua pelkkään lukemiseen. Unohtamatta tietenkään mahtavia opettajia. 

Suuri virhe monien muiden lisäksi, minkä tein kahtena aiempana pääsykoekeväänäni ja mikä meinasi myös käydä viimeisimpänä, oli se, että unohdin jo aiemmin opettelemani asiat. En kerrannut tarpeeksi, vaan opettelin kirjallisuutta artikkeli kerrallaan, joka johti siihen, että käsiteltyäni kaikki artikkelit läpi olin unohtanut sen artikkelin asiat mistä olin aloittanut. Tämän takia on tärkeää lukea artikkeleita välillä myös ristiin. Näin loppukeväästä on aika unohtaa aikaa vievät oppimistekniikat. Muistiinpanojen laatiminen, tarralappujen liimailu sekä muut vastaavat kikat ovat äärimmäisen hyviä tekniikoita, mutta vievät todella paljon aikaa. Keskittykää enemmän tiedon ylläpitämiseen sekä ulkoa opetteluun.

Ville

Jos se ei riitäkään?

Pääsykoekevät alkaa olla jo pitkällä ja toivottavasti kaikilla luku-urakka jo hyvällä mallilla. Kirjojen parissa tulisi viettää kuitenkin vielä monta viikkoa, joten vielä ei saa kuluttaa itseään loppuun liian rankoilla lukupäivillä. Oikikseen haku on maraton, ei sprintti - ja kovin rutistus on säästettävä viimeisille viikoille.

 

Tässä vaiheessa kevättä tunneskaala alkaa kuitenkin jo heitellä ihan tosissaan. Aamut saattavat alkaa hymy huulilla ja motivaatio huipussaan, mutta iltapäivään mennessä olet itkenyt jo monet itkut, ja oikikseen pääsy tuntuu mahdottomalta. Päässä pyörii paljon kysymyksiä, mutta se yksi tietty pyörii usein mielessä enemmän tai vähemmän.

Mitä jos tämä ei riitäkään, enkä pääse oikikseen?

Jokainen, joka on joskus hakenut tosissaan oikikseen, on miettinyt ihan samaa kysymystä omana pääsykoekeväänään ja epäillyt omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan. Ne, jotka ovat päässeet sisään, eivät kuitenkaan ole antaneet valtaa tuolle ahdistavalle ajatukselle vaan ovat sinnikkäästi jatkaneet urakkaansa, vaikka epätoivo välillä yrittääkin vallata mielen. He ovat päättäneet, että tänä keväänä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin päästä sisään.

Oikikseen pääsy ei vaadi epäinhimillisiä suorituksia. Aina on niitä jotka lukevat 10 tuntia päivässä koko kevään ajan lähes ilman vapaapäiviä. Harva edes pystyy tuollaiseen - eikä tarvitsekaan. Uskallan väittää, että tuollainen lukeminen ilman vapaapäiviä kääntyy enemmänkin itseään vastaan, eikä missään nimessä ole tavoittelun arvoinen suoritus. Aivoille täytyy antaa vapaapäiviä, mutta silti ne tekevät koko ajan työtä oppimisen eteen. Vaikka tuntuu, että muut saavat etumatkaa, niin teet oppimisellesi palveluksen, kun maltat välillä pitää vapaapäiviäkin. Mikäli opiskelu kuitenkin joinakin päivinä sujuu kuin tanssi, niin kannattaa käyttää hyödyksi sellaiset päivät, jotta on varaa pitää taukoa sellaisina päivinä, kun tuntuu ettei lukeminen suju tippaakaan.

Tärkeintä on, että käytät tehokkaasti sen ajan minkä luet. On helppo huijata itseään istumalla kirjastossa 9-17, ja selata puhelinta 10 minuutin välein. Jotkut kellottavat lukemistaan sekuntikellolla, jotta oikeasti näet, kuinka monta tuntia luit tehokkaasti. Pääsykoekeväänä on aikaa lukea kirjoja lähes neljä kuukautta. Minulle se riitti niin hyvin, että osasin lähes koko kirjan. Ei tarvinnut toivoa, että toivottavasti ei kysytä siitä tai siitä. Ajattelin, että aikaa on sen verran, että minun on täysin mahdollista opetella kaikki niin hyvin, että osaan sanoa jokaiseen kysymykseen jotain, ihan sama mistä kysytään. Ja siihen tavoitteeseen pääsinkin. Kaikkea ei tarvitse osata täydellisesti. Kaikilla on osa-alueita, jotka sujuvat heikommin, mutta se on ihan normaalia. Mutta mitä enemmän osaat, sitä vähemmän tuurilla on merkitystä.

Niinä hetkinä, kun epätoivo valtaa mielen, kannattaa keskittyä siihen, miksi haluat oikikseen. Mikä sinua motivoi? Minulla oli tätä varten kirjoitettuna motivaatiolista, johon olin listannut asioita mitä odotan oikiksessa ja miksi niin kovasti haluan sinne. Silloin, kun kirjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, kaivoin esille motivaatiolistani ja kuvittelin itseni heilumaan vappuna viininpunaiset haalarit jalassa, yo-lakki päässä, ja johan alkoi taas lukeminen sujua. Kevään aikana motivaatio voi olla hukassa useaan otteeseen, ja se on ihan normaalia. Motivaatiolista muistutti kuitenkin, miksi tätä hommaa ylipäänsä teen ja niin motivaationkin sai taas raiteilleen. Motivaattorina voi olla ihan pienetkin asiat, ja usein juuri ne ovatkin ratkaisevimpia niinä päivinä, kun tekisi mieli luovuttaa. On ihan sama, mitkä asiat motivoivat juuri sinua, kunhan ne saavat sinut tarttumaan uudestaan kirjoihin.

Muistakaa että luovuttaminen EI ole vaihtoehto. Viimeisen kahden viikon aikana olin pahasti ongelmissa terveyteni kanssa, enkä pystynyt lukemaan moneen päivään. Kun viimein taas pystyin lukemaan, ajattelin että mitä järkeä tässä enää edes on, kun muut ovat lukeneet ihan täysillä viimeiset päivät. Päätin kuitenkin, että olen niin kuin en olisi missään vaiheessa sairastunutkaan ja jos nyt luovutan, en ainakaan pääse sisään. Olin lukenut niin monta viikkoa niin ahkerasti, että olisin ikuisesti vihainen itselleni, jos luovuttaisin nyt. Olin todella epäileväinen itseäni kohtaan ja ajattelin olevani hirveästi jäljessä muista, mutta tein loppuun asti parhaani ja viimeisen viikon annoin itsestäni kaikkeni, jotta pystyisin kokeen jälkeen sanomaan, etten olisi voinut enää tehdä mitään enempää. Ja se riitti, mutta en todennäköisesti kirjottaisi tätä tekstiä, jos olisin luovuttanut silloin.

Aikaa on vielä hyvin jäljellä, ja paljon ehtii vielä tehdä, vaikka kevään alku ei olisikaan sujunut toivotulla tavalla. On ihan normaalia stressata ja epäröidä omaa tekemistään, mutta ne eivät saa vaikuttaa lamaannuttavasti. Itse päätin, että joka kerta kun epätoivo valtaa mielen, luen vain lisää. Ainut asia, millä voi varmistaa, että oma tekeminen riittää, on vain lukea. Sen ajan mitä käyttäisit murehtimiseen, voit tehdä enemmän töitä unelmiesi eteen. Älä käytä aikaa jossitteluun tai ajattele, että lukisit ensi vuonna paremmin. Mikäli paikka oikiksessa on sinun unelmasi, tämä sama prosessi odottaa kuitenkin joka kevät uudestaan. Se on henkisesti sen rankempaa, mitä useammin sen joutuu kokemaan. Tee se kerralla kunnolla. Minä pääsin vasta kolmannella kerralla sisään, kun ensimmäiset kaksi kertaa vain epäilin itseäni ja suunnittelin seuraavaa kevättä, jolloin tekisin kaiken paremmin. Viime keväänä päätin, etten aio katsoa enää yhtäkään vappuhulinaa vierestä ja uskoin vahvasti itseeni ja omaan tekemiseeni – ja niin pääsinkin. Nyt on sinun aika viimeistään päättää, että tänä vuonna nimesi on listassa, eikä muuta vaihtoehtoa ole.

Krista

Itseluottamus koetuksella

Mielenkiintoni oikeustieteeseen heräsi vasta lukion toisen vuoden aikana. Muistan lukion syventävällä lakikurssilla ajatelleeni, että tästä asiasta haluan oppia vielä paljon lisää. Vuosi oli 2013 ja pian kouluihin hakemisen ja kirjoitusten jälkeen tilasin pääsykoekirjan ja järkytyin saadessani sen käsiini. Kirjassa oli 600 sivua ja paniikki alkoi kun tajusin, että lukuajasta menetin kuukauden kirjoitusten takia. Ajattelin, että varmaan riittää, jos saan luettua alueen kaksi kertaa. Ei riittänyt. Omat pisteeni jäivät todella kauas sisäänpääsyyn vaadittavasta määrästä. Seuraavan vuoden suunnitelmat olivat kuitenkin jo onneksi selvillä. Vuodeksi suuntasin naapurikaupunkiin Haapavedelle. Siellä opiskelin vuoden oikeustieteellisellä linjalla ja suoritin avoimia opintoja lähtöpisteiden toivossa.

Kevät 2014 ja vastassa oli toinen hakukerta Kirjassa oli taas 600 sivua, mutta se ei enää tullut yllätyksenä. Olinhan kuitenkin kuluneen lukuvuoden aikana lukenut työoikeuden yli tuhat sivuista kirjaa. Kirjoituksista sain vain 13 pistettä yhteispistekiintiöön, mutta onneksi minulla oli vuoden aikana kertynyt lähtöpisteitä saman verran. Kirjan luin kolme kertaa. Hitaasti, mutta varmasti. Minulla oli kova luotto siihen, että vuoden työskentely ja lakitekstin lukeminen olisi tehnyt minusta paremman oppijan. Olin kuitenkin edellisenä vuonna opiskellut enemmän kuin lukiossa koskaan. Edes ennen ylioppilaskirjoituksia en lukenut näin paljon. Olin vakuuttunut siitä, että tämä vuosi on minun vuoteni. Vertailin mahdollisia pisteitäni pisterajoihin, ja olin varma, että pääsen sisään. Edelliseen vuoden pisterajoilla pääsisin. Toisin kävi. Pisterajat nousivat korkeammalle kuin koskaan ja se tuli uskomattomana järkytyksenä. Vaikka en vuoden opiskelun jälkeen päässytkään sisään, vuosi ei missään nimessä mennyt hukkaan. Lähtöpisteitäkin tärkeämpänä pidän sitä, että opiskelin välivuoden ja tutustuin alaan. Vielä vuoden opiskelunkin jälkeen oikeustiede tuntui minulle oikealta alalta ja olin valmis tekemään vielä paljon työtä unelmani eteen.

Syksy 2014 ja välivuodeksi oli taas keksittävä tekemistä. En uskonut saavani töitä, joten ainoaksi vaihtoehdokseni näin sen, että kuluttaisin taas yhden vuoden opiskelemalla lisää oikeustieteen opintoja. Opistossa opiskelu oli tullut vuoden aikana tutuksi ja ylöspäin oli päästävä, joten suunnakseni otin tämän mystisen Rovala-opiston, josta olin internetin keskustelupalstoilta lukenut. Loppukesän työt ja opintojen aloitus meni hieman ristiin, mutta muutto Rovaniemelle ja syksyn aloitus onnistui käytännön pulmista huolimatta melko hyvin. Rovalassa tutustuin todella moneen uuteen ihmiseen, jolla oli melko samanlainen tilanne kuin minulla. Suurimmalla osalla pari hakukertaa takana ja ehkä jopa myös avoimia yliopisto-opintoja. 

Kevät 2015 ja uuden pääsykoekirjat julkaistiin. Tällä kertaa kaksi kovakantista ja sivuja yhteensä 900. Säikähdin sivumäärää, mutta parin päivän aikana selvisi, ettei kaikkea oltu tarkoitettu luettavaksi asti. Aikaisemmista vuosista oppineena päätin, että nyt nämä kirjat luetaan niin monta kertaa, että sinne kouluun päästään. Tein päätöksen, että tämä on viimeinen hakukertani. En ollut keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa elämälleni, mutta neljättä kertaa en pääsykoekevättä halunnut enää kokea. 

Lukusuunnitelman tein tosi tiukaksi. Ensimmäisen pari kuukautta luin varmasti sen 100 sivua päivässä. En laskenut lukemiseen kulutettuja tunteja, vaan annoin itselleni sivumäärän, mikä päivän aikana piti saada koluttua läpi. Kalenteriin merkitsin jokaisen päivän luetut sivut ja määrät. Näin lukemisen ja oppimisen kehitystä oli helppo seurata. Ensimmäisellä lukukerralla en tehnyt ollenkaan yliviivauksia, koska silloin ei osaa keskittyä tärkeimpiin asioihin ja tulee huomaamatta yliviivattua koko sivu. Ensimmäinen lukukerta oli muutenkin sellainen hutaistu vilkaisu kirjan sisältöön. Luin kirjan alueet 8-10 kertaa, joka oli huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina. En siis lukenut kirjoja kannesta kanteen, vaan alue kerrallaan. Viidennen lukukerran jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että asiat olivat jo jääneet mieleen. Monet sanovat, että ei se määrä monesti kirja luetaan, vaan se laatu. Minä ylioppilaskirjoituksista heikon C:n saaneena voin kertoa, että ei se luettujen kertojen määrä, mutta jos kirjan lukee 20 kertaa, niin eiköhän sinne muistiin jotain jää.

Kolme hakukertaa se sisäänpääsy loppujen lopuksi vaati. Eräänä aurinkoisena päivänä raskaan työvuoron jälkeen avasin sähköpostissa olleen linkin ja sain selville tulleeni hyväksytyksi kouluun. Tätä hetkeä seurasi huutoa ja paljon hysteeristä itkua. Muistan itkeneeni useamman tunnin ja vain istuneeni nojatuolissa miettimässä, että onko tämä totta. Unelmani toteutui. Fiilis oli mahtava ja kaikki muutaman vuoden työ palkittiin. Tätä päivää muistellessa voin kertoa, että se on edelleen tähänastisen elämäni onnellisin. 

Uskon että hakukeväässäni elämäntavoillani oli suuri merkitys. Jätin alkoholin kokonaan pois, harrastin urheilua säännöllisesti usean kerran viikossa ja söin hyvin. Vaikka pääsykoealueen asiat pyörivät koko ajan mielessä, osasin silti pitää vapaata ja rentoutua. Viimeiset päivät ennen pääsykoetta olivat kamalia. Luotto omiin taitoihin katosi kokonaan, mutta onneksi ympärillä oli paljon rakkaita ihmisiä, jotka muistuttivat, että tällä lukemisen määrällä on pakko osata jotain. Paineita myös lisäsi se, että oli tiedotettu tämän olevan viimeinen vuosi kun lähtöpisteillä olisi pääsykokeissa mitään hyötyä. Kun pisteet pääsykokeista tulivat, selvisi, etten olisi sisäänpääsyyn niitä edes tarvinnut.

Oliko välivuosien aikana opiskeleminen kannattavaa? Opiskelu opistoissa oli melko kallista. Vanhempani eivät tukeneet opetuksen kustannuksissa, mutta kelan opintotukea opintoihin sai kuitenkin. Yhtäkään kirjaa minun ei ole vielä tähän päivään mennessä tarvinnut ostaa pääsykoekirjojen lisäksi. Kirjat järjestyivät yleensä joko muiden kaupunkien kirjastoista tai sähköisinä versioina. Rahallisesti vuosien aikana en siis rikastunut, mutta en usko, että olisin koskaan päässyt kouluun, jos en olisi noita kahta vuotta käyttänyt opiskelemiseen. Pääsykoekirjoissa olevat asiat olivat kuitenkin aivan samoja asioita, mitä olin syksyn aikana tentteihin opiskellut ulkoa. Minulla ei oikeustieteen lisäksi ollut mitään muuta alaa, joka minua olisi kiinnostanut, joten olen ihan tyytyväinen siihen, miten välivuoteni käytin. 

Miksi Lapin yliopisto? Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta joten yliopiston valinta oli aika helppo. Avoimet opinnot, joita suoritin olivat myös suoraan hyväksiluettavissa Lapin yliopistoon, joten parhaan hyödyn irtisaamiseksi opintojeni on tapahduttava Lapin yliopistossa. 

Julia