Jos se ei riitäkään?

Pääsykoekevät alkaa olla jo pitkällä ja toivottavasti kaikilla luku-urakka jo hyvällä mallilla. Kirjojen parissa tulisi viettää kuitenkin vielä monta viikkoa, joten vielä ei saa kuluttaa itseään loppuun liian rankoilla lukupäivillä. Oikikseen haku on maraton, ei sprintti - ja kovin rutistus on säästettävä viimeisille viikoille.

 

Tässä vaiheessa kevättä tunneskaala alkaa kuitenkin jo heitellä ihan tosissaan. Aamut saattavat alkaa hymy huulilla ja motivaatio huipussaan, mutta iltapäivään mennessä olet itkenyt jo monet itkut, ja oikikseen pääsy tuntuu mahdottomalta. Päässä pyörii paljon kysymyksiä, mutta se yksi tietty pyörii usein mielessä enemmän tai vähemmän.

Mitä jos tämä ei riitäkään, enkä pääse oikikseen?

Jokainen, joka on joskus hakenut tosissaan oikikseen, on miettinyt ihan samaa kysymystä omana pääsykoekeväänään ja epäillyt omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan. Ne, jotka ovat päässeet sisään, eivät kuitenkaan ole antaneet valtaa tuolle ahdistavalle ajatukselle vaan ovat sinnikkäästi jatkaneet urakkaansa, vaikka epätoivo välillä yrittääkin vallata mielen. He ovat päättäneet, että tänä keväänä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin päästä sisään.

Oikikseen pääsy ei vaadi epäinhimillisiä suorituksia. Aina on niitä jotka lukevat 10 tuntia päivässä koko kevään ajan lähes ilman vapaapäiviä. Harva edes pystyy tuollaiseen - eikä tarvitsekaan. Uskallan väittää, että tuollainen lukeminen ilman vapaapäiviä kääntyy enemmänkin itseään vastaan, eikä missään nimessä ole tavoittelun arvoinen suoritus. Aivoille täytyy antaa vapaapäiviä, mutta silti ne tekevät koko ajan työtä oppimisen eteen. Vaikka tuntuu, että muut saavat etumatkaa, niin teet oppimisellesi palveluksen, kun maltat välillä pitää vapaapäiviäkin. Mikäli opiskelu kuitenkin joinakin päivinä sujuu kuin tanssi, niin kannattaa käyttää hyödyksi sellaiset päivät, jotta on varaa pitää taukoa sellaisina päivinä, kun tuntuu ettei lukeminen suju tippaakaan.

Tärkeintä on, että käytät tehokkaasti sen ajan minkä luet. On helppo huijata itseään istumalla kirjastossa 9-17, ja selata puhelinta 10 minuutin välein. Jotkut kellottavat lukemistaan sekuntikellolla, jotta oikeasti näet, kuinka monta tuntia luit tehokkaasti. Pääsykoekeväänä on aikaa lukea kirjoja lähes neljä kuukautta. Minulle se riitti niin hyvin, että osasin lähes koko kirjan. Ei tarvinnut toivoa, että toivottavasti ei kysytä siitä tai siitä. Ajattelin, että aikaa on sen verran, että minun on täysin mahdollista opetella kaikki niin hyvin, että osaan sanoa jokaiseen kysymykseen jotain, ihan sama mistä kysytään. Ja siihen tavoitteeseen pääsinkin. Kaikkea ei tarvitse osata täydellisesti. Kaikilla on osa-alueita, jotka sujuvat heikommin, mutta se on ihan normaalia. Mutta mitä enemmän osaat, sitä vähemmän tuurilla on merkitystä.

Niinä hetkinä, kun epätoivo valtaa mielen, kannattaa keskittyä siihen, miksi haluat oikikseen. Mikä sinua motivoi? Minulla oli tätä varten kirjoitettuna motivaatiolista, johon olin listannut asioita mitä odotan oikiksessa ja miksi niin kovasti haluan sinne. Silloin, kun kirjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, kaivoin esille motivaatiolistani ja kuvittelin itseni heilumaan vappuna viininpunaiset haalarit jalassa, yo-lakki päässä, ja johan alkoi taas lukeminen sujua. Kevään aikana motivaatio voi olla hukassa useaan otteeseen, ja se on ihan normaalia. Motivaatiolista muistutti kuitenkin, miksi tätä hommaa ylipäänsä teen ja niin motivaationkin sai taas raiteilleen. Motivaattorina voi olla ihan pienetkin asiat, ja usein juuri ne ovatkin ratkaisevimpia niinä päivinä, kun tekisi mieli luovuttaa. On ihan sama, mitkä asiat motivoivat juuri sinua, kunhan ne saavat sinut tarttumaan uudestaan kirjoihin.

Muistakaa että luovuttaminen EI ole vaihtoehto. Viimeisen kahden viikon aikana olin pahasti ongelmissa terveyteni kanssa, enkä pystynyt lukemaan moneen päivään. Kun viimein taas pystyin lukemaan, ajattelin että mitä järkeä tässä enää edes on, kun muut ovat lukeneet ihan täysillä viimeiset päivät. Päätin kuitenkin, että olen niin kuin en olisi missään vaiheessa sairastunutkaan ja jos nyt luovutan, en ainakaan pääse sisään. Olin lukenut niin monta viikkoa niin ahkerasti, että olisin ikuisesti vihainen itselleni, jos luovuttaisin nyt. Olin todella epäileväinen itseäni kohtaan ja ajattelin olevani hirveästi jäljessä muista, mutta tein loppuun asti parhaani ja viimeisen viikon annoin itsestäni kaikkeni, jotta pystyisin kokeen jälkeen sanomaan, etten olisi voinut enää tehdä mitään enempää. Ja se riitti, mutta en todennäköisesti kirjottaisi tätä tekstiä, jos olisin luovuttanut silloin.

Aikaa on vielä hyvin jäljellä, ja paljon ehtii vielä tehdä, vaikka kevään alku ei olisikaan sujunut toivotulla tavalla. On ihan normaalia stressata ja epäröidä omaa tekemistään, mutta ne eivät saa vaikuttaa lamaannuttavasti. Itse päätin, että joka kerta kun epätoivo valtaa mielen, luen vain lisää. Ainut asia, millä voi varmistaa, että oma tekeminen riittää, on vain lukea. Sen ajan mitä käyttäisit murehtimiseen, voit tehdä enemmän töitä unelmiesi eteen. Älä käytä aikaa jossitteluun tai ajattele, että lukisit ensi vuonna paremmin. Mikäli paikka oikiksessa on sinun unelmasi, tämä sama prosessi odottaa kuitenkin joka kevät uudestaan. Se on henkisesti sen rankempaa, mitä useammin sen joutuu kokemaan. Tee se kerralla kunnolla. Minä pääsin vasta kolmannella kerralla sisään, kun ensimmäiset kaksi kertaa vain epäilin itseäni ja suunnittelin seuraavaa kevättä, jolloin tekisin kaiken paremmin. Viime keväänä päätin, etten aio katsoa enää yhtäkään vappuhulinaa vierestä ja uskoin vahvasti itseeni ja omaan tekemiseeni – ja niin pääsinkin. Nyt on sinun aika viimeistään päättää, että tänä vuonna nimesi on listassa, eikä muuta vaihtoehtoa ole.

Krista