Haaveet todeksi

Hei kaikille! Olen Henna, alun perin Pudasjärveltä lähtöisin oleva fuksi. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2014, ja hain samana vuonna ensimmäistä kertaa Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. Jo tuolloin tiesin, että en halua opiskella mitään muuta, enkä edes vakavissani harkinnut muita vaihtoehtoja. En kuitenkaan jaksanut panostaa riittävästi pääsykokeisiin lukemiseen töiden ohella, joten en ollut yllättynyt, kun tulokset tulivat, enkä päässyt sisään. Silloin päätin, että seuraavana keväänä tekisin kaikkeni haaveeni eteen ja yrittäisin tosissani. Tein välivuoden töitä ja ilmoittauduin Artiklan intensiivikurssille Rovaniemelle. 

Kun helmikuussa sain vihdoin odottamani kirjat käsiini, aloin heti tehdä lukusuunnitelmaa. Aluksi luin vain neljä tuntia päivässä, jotta en kyllästyisi kirjoihin jo alussa, mutta nostin lukumäärää pikkuhiljaa. Keskimäärin luin varmaankin kahdeksan tuntia päivässä. Koska en halunnut lopettaa töissä käymistä kokonaan, päätin tehdä 2-3 työvuoroa viikossa, jotta lukemiselle jäisi riittävästi aikaa. Työpäivinä en tietystikään ehtinyt lukemaan kovin paljon. 

Aluksi luin kirjat huolella ja yritin saada kokonaiskuvaa artikkeleista. Aloin kuitenkin aika nopeasti tekemään merkintöjä kirjoihin yliviivaamalla eri väreillä, alleviivaamalla ja kirjoittamalla omia huomioitani kirjojen sivuille. Kevään mittaan kokeilinkin lukemisen ohella todella monia eri oppimistekniikoita: kirjojen värittämisen lisäksi tein artikkeleista tiivistelmät kahteen kertaan, kokosin mindmappeja eri aiheista, kertasin lukemaani sisällysluettelon avulla sekä askartelin yli sata pientä lappusta, joissa oli toisella puolella pykälä tai käsite, ja toisella puolella sen sisältö. Koska lukeminen voi välillä tuntua puuduttavalta, kannattaa kokeilla erilaisia tapoja kerrata asioita. Käsitekortit helpottivat oppimista silloin, kun en jaksanut keskittyä lukemaan pitkiä alueita esimerkiksi työpäivän päätteeksi. Kun aikaa oli vähän, hyödynsin sen yleensä myös listojen opetteluun, ja kuulustelin niitä itseltäni usein. Kirjat luin monta kertaa hieman eri vauhdilla ja tyylillä. Osaaminen ei silti tosiaankaan riipu siitä, lukeeko kirjat kaksi vai kymmenen kertaa, sillä oppia voi muillakin tavoin. Eri tyylejä kokeilemalla voi löytää itselleen sopivat oppimiskeinot.

Valmennuskurssista oli minulle hyötyä erityisesti siksi, että se piti yllä motivaatiota. En tiedä, olisinko myöskään ilman valmennuskurssia ymmärtänyt, kuinka tarkasti asiat on oikeasti osattava pääsykokeessa. Koin valmennuskurssin lisäksi hyväksi vaihteluksi itsenäiselle lukemiselle, ja yhdessä muiden hakijoiden kanssa opiskelu oli mukavaa. Kurssilla teimme muun muassa oikeustapaustehtäviä ja esseitä, jotka tuntuivat itselleni vaikeimmilta. Artiklan tehtäväpaketin sekä väli- ja loppukokeiden avulla pystyi myös testaamaan taitojaan, jolloin huomasi, mitä asioita täytyisi lukea vielä lisää. Valmennuskurssilla aloin välillä vertaamaan itseäni muihin, mikä on todella turhaa ja aiheuttaa vain ylimääräisiä paineita. Yritin olla välittämättä siitä, että muut olivat lukeneet koko päivän ennen kurssin alkua, kun itse ryntäsin paikalle illaksi suoraan töistä. Sillä, mitä muut tekevät, ei ole merkitystä, koska jokainen voi vaikuttaa vain omaan tekemiseensä. Oli toisaalta myös helpottavaa nähdä, että muut olivat samassa tilanteessa, enkä ollut yksin pääsykoestressini kanssa. Jaoimmekin keskenämme vinkkejä lukemiseen, kannustimme toisiamme ja keskustelimme hankalilta tuntuvista aiheista. Muutama muukin Rovaniemen valmennuskurssilainen pääsi sisään ja olin iloinen, kun syksyllä oikeustieteellisessä oli tuttuja kasvoja.

Seurasin keväällä tekemääni lukusuunnitelmaa, jota muokkailin monta kertaa lukuvauhtini ja valmennuskurssin mukaan. Tiukan suunnitelman noudattaminen ei tuntunut itselleni sopivalta, vaikka sen avulla oli helppoa seurata omaa etenemistään. Kuitenkin luku-urakan keskellä valmennuskurssin, töiden ja itsenäisen lukemisen yhdistäminen alkoi tuntua liian rankalta. En ehtinyt kevään mittaan pitämään montaakaan kokonaista vapaapäivää. Kun kurssilla tekemämme välikoekaan ei mennyt kovin hyvin, koko ajatus sisään pääsemisestä tuntui toivottomalta. Joinain päivinä tuntui, että osasin artikkelit hyvin ja uskoin mahdollisuuksiini. Välillä silti mietin, mitä teen, jos en pääsekään sisään, ja pelkäsin epäonnistumista. Silloin unohdin lukusuunnitelmani viikoksi, luin vähemmän ja näin kavereitani. Tuolloin läheisten tuki tuntui erityisen tärkeältä, ja perheen ja ystävien kannustus auttoivat pitämään mielen positiivisena. Tajusin tehneeni jo niin paljon töitä haaveeni eteen, ettei nyt kannattaisi lannistua. Tämä hengähdystauko auttoi, ja jatkoin viimeiset viikot uudella innolla kirjojen parissa. Kehotankin pitämään vapaapäiviä ja tekemään välillä jotain rentouttavaa, jotta lukemiseen ei väsy. Lukiessani kotona pidinkin usein taukoja, jolloin saatoin käydä ulkoilemassa tai vaikkapa nukkua päiväunet.

Kymmenen päivää ennen pääsykoetta lopetin töissä käymisen ja lukupäivät venyivät ilman taukoja kymmenen tunnin mittaisiksi. Pyrin painamaan jokaisen yksityiskohdan mieleen ja kertasin ulkoa opettelemiani asioita. Olin koko kevään lukenut kotona, mutta viimeiset pari viikkoa halusin lukea kirjastossa, sillä kotona keskittyminen alkoi tuntua jotenkin vaikeammalta paineiden kasvaessa ennen pääsykoetta. Viimeisinä päivinä olinkin todella hermostunut, eikä pääsykoetta edeltävänä päivänä lukemisesta tullut yrityksistä huolimatta mitään. Koeaamuna tiesin tehneeni kaikkeni, ja olin joka tapauksessa tyytyväinen siitä, etten luovuttanut urakkaa kesken. Lähes neljän kuukauden lukemisen ja stressaamisen jälkeen pääsin lopulta näyttämään, mitä olin oppinut. Kävellessäni koesalista ulos oloni oli tyhjä, mutta samalla helpottunut. Tuloksien odottaminen tuntui piinaavalta, enkä tule koskaan unohtamaan, kuinka onnellinen olin saadessani tietää sisäänpääsystäni. Olin juuri kaupassa, kun päätin tarkistaa tulokset netistä. En voinut pidättää kyyneliä nähdessäni tekstin ”opiskelupaikka myönnetty”. Se tuntui jotenkin epätodelliselta. Kaikki ne sadat pääsykoekirjojen äärellä vietetyt tunnit olivat sen arvoisia. Oma pääsykoekevääni opetti minulle, että haaveet on mahdollista saavuttaa kovalla työllä sekä päättäväisyydellä.

Vaikka koko kevään joutuukin omistamaan lukemiselle, ei se harmita ollenkaan opiskelupaikan saamisen jälkeen. Pääsykokeeseen lukemisen ollessa etusijalla täytyy silti malttaa pitää vapaapäiviä ja tehdä jotain muutakin välillä, sillä harrastukset ja ystävien näkeminen ovat vain hyvää vastapainoa lukemiselle. Koska jokainen hakija on erilainen, ei kannata verrata omaa tekemistään muihin, vaan luottaa omaan osaamiseensa ja opetella artikkeleiden asioita omalla tyylillään. Tärkeintä on mielestäni yksinkertaisesti tehdä parhaansa oman jaksamisensa mukaan. Vaikka välillä lukeminen saattaakin tuntua epätoivoiselta, niin pysy rauhallisena ja päätä, että onnistut.

Hurjan paljon tsemppiä lukemiseen!

Henna Ollila