Positiivinen asenne

Viime helmikuu lähti käyntiin järjettömällä säätämisellä. Hain ensimmäistä kertaa eikä minulla ollut minkäänlaista pohjaa. Opiskelutekniikkani oli hakusessa ja yritin omaksua uutta tietoa keinoin, joiden olin kuullut olevan oppimisen kulmakiviä oikikseen haettaessa. Tein muistiinpanoja, mikä lähinnä vain hidastutti lukurytmiäni. Kun en ymmärtänyt mistään mitään, jouduin kirjoittamaan ylös valtaosan tekstistä. Lukiessa pidin päällä sekunttikelloa, ja päivä oli purkissa vasta kun lukuaikaa oli kertynyt tietty tuntimäärä. Googlettelin kirjassa mainittuja korkeimman oikeuden ratkaisuja ja opettelin ulkoa niiden ratkaisunumeroita. Pänttäsin lakipykäliä ja kirjan sivulauseessa mainittujen oikeudellisten ajattelijoiden nimiä. Luku- ja vastaustekniikan kurssilla helmikuun lopulla sain kuulla, että kaikki kirjan artikkelit eivät kuuluneetkaan pääsykoevaatimuksiin. Olin siis ajellut ihan omin päin ja aamusumuun. Ei hätää, vielä oli aikaa tehdä korjausliike.

Maaliskuussa vuokrasin asunnon lähempää valmennuskurssin pitopaikkaa. Halusin käyttää aikani tehokkaasti enkä istuskella päivittäin toista tuntia bussissa. Olin myös päättänyt, ettei homma jää ainakaan yrityksen puutteesta kiinni. Minulla ei ollut lukusuunnitelmaa, vaan tietyt tuntitavoitteet joka päivälle. Kiinnitin jääkaapin oveen kalenterin, johon merkitsin päivittäiset lukumäärät ja omat fiilikset. Tätä kautta pystyin seuraamaan hommieni edistymistä ja omaa vointiani. Pidemmällä syklillä aloin hahmottaa huonon päivän tulevan tasaisin väliajoin, kun oli repinyt tarpeeksi monta päivää putkeen. Stressitasoni olivat sen verran korkealla, että öisin oli vaikeuksia saada unen päästä kiinni. Painetta lisäsi se, että tiesin unen saannin olevan ensiarvoisen tärkeää oppimiseni kannalta. Asian tiimoilta otin yhteyttä henkilökohtaiseen tutoriini, joka sattumalta kertoi painineensa samojen vaivojen kanssa. Hänen vinkistään aloin hyvällä omalla tunnolla ottamaan lyhyitä päiväunia aina kuin siltä tuntui.

Valmennuskurssilta sain mielettömästi henkistä tukea. Se oli päivieni kohokohta, kun pääsin ihmisten ilmoille. Lisäksi tieto siitä, että aina oli joku, jolta kysyä oli minulle tärkeää. Kurssilla olin myös etuoikeutettu tutustumaan hienoihin uusiin ihmisiin, jotka toivottavasti pysyvät elinikäisinä ystävinä. Teimme parin kurssikaverin kanssa Whatsupp-ryhmän, jossa keskutelimme kevään mittaan päivittäin ja testasimme toisiamme. Tuntui, että puskimme tiiminä eteenpäin.

Huhtikuussa hommien teko jatkui tasaisella tahdilla. Yritin pitää mieleni kirkkaana ja keskittyä olennaiseen. Tuntui, että oma tapa oppia alkoi tässä vaiheessa löytyä. En opetellut mitään asioita ulkoa, vaan aiheen ymmärryksen kautta ne pikku hiljaa alkoivat jäädä mieleeni. Korkeasta stressitasosta varmasti johtui, että sairastelin jatkuvasti kevään mittaan. Yritin kuitenkin olla lannistumatta. Huomasin, että positiivisen vireen päälle saaminen oli oman oppimiseni kannalta kaikista tärkeintä. Ja kun lukeminen alkoi tökkiä oli turha vääntää väkisin.

 

Toukokuu oli minulle kaikista vaikein. Aloin olla uuvuksissa monen kuukauden lukemisesta ja stressi oli älyttömän kova. Tässä vaiheessa en voi olla korostamatta upeiden kurssikavereideni ja henkilökohtaisen tutorini merkitystä. Heidän kanssaan pidin päivittäin yhteyttä ja oli huojentavaa huomata heidän käyvän samanlaisia fiiliksiä läpi.

Vajaa vuosi sitten menimme pääsykokeeseen kurssikavereideni kanssa samaa matkaa lähes järjettömällä itsevarmuudella. Pääsimme kaikki sisään ja opiskelemme nyt samassa tiedekunnassa. Elämä Lapissa on ollut minulle ainutlaatuista. Koen olevani etuoikeutettu ja onnellinen saadessani opiskella mielenkiintoista alaa hyvässä seurassa.

Kevät voi olla kova, jos ei saa komppia ihan kohdalleen, mutta matkalla voi korjata työtapojaan ja toimintamallejaan. Omasta kunnosta ja ennenkaikkea hyvästä motivaatiosta huolehtiminen nousee näin jälkikäteen tärkeimmäksi asiaksi, mitä painottaisin kokeisiin lukemisessa. Perusasiat kuntoon sitten pitkä pitkä päätyyn ja perään. Tsemppiä!

Helsingin tutori

Sointu