Välivuosi - Uhka vai mahdollisuus?

Tulevilla ylioppilailla ja monilla jo luku-urakan läpikäyneillä on pääsykokeen jälkeen edessä raskasta odottelua, jonka aikana ehditään miettiä, että mitä sitä tekisikään, jos ovet kouluun eivät aukeakaan. Ovatko välivuodet vain ajanhukkaa vai voiko välivuosia hyödyntää niin, että vaikutukset heijastuvat positiivisesti kokonaiskuvaan? 

Valmistuin vuonna 2018 ylioppilaaksi ja hain samana keväänä oikeustieteelliseen ensimmäistä kertaa. Olin itsevarma ja uskoin omaan osaamiseeni eikä kukaan läheiseni tai ystäväni edes sanalla maininnut epäonnistumisen mahdollisuudesta. Olin rakentanut itselleni suunnitelman, jossa välivuosi ei edes ollut mahdollisuus ja oikeustieteellisen koulupaikka oli itsestäänselvyys. Valmistauduin ahkerasti ja pääsykokeesta kävelin itsevarmana ulos. Tulokset tulivat ja koulupaikka jäi 2p:een päähän. Lähetin korjauspyynnön kokeestani, mutta lopputulos ei muuttunut. Nielin tappioni ja vannoin, etten koskaan enää ikinä menisi pääsykokeisiin. En ollut tehnyt minkäänlaisia suunnitelmia välivuodelleni, koska enhän pitänyt sitä vaihtoehtona. Kaikkien yllätykseksi ilmoitin lähteväni au pairiksi Lontooseen ja muutama viikko tulosten jälkeen varasin menolennot ja ilmoitin tulevani takaisin ”joskus keväällä”. Jälkeenpäin ajateltuna juoksin selkeästi pakoon koulun aiheuttamaa stressiä ja painetta, mutta ennen kaikkea odotuksia itseäni kohtaan.

Ensimmäinen välivuoteni oli kasvunpaikka itselleni ja sain aikaa ajatella mitä haluan seuraavana keväänä tehdä. Kuitenkin pitkäksi aikaa sain työntää opiskelun sekä hakuprosessin pois mielestäni ja nauttia välivuoden tarjoamasta vaihtelusta ulkomailla. Haluaisin kirjoittaa kaikista kommelluksista, aamuun asti jatkuneista juhlista, matkoista, konserteista, Lontoon parhaista brunssipaikoista, älyttömän kuumasta kesästä, tuhansista otetuista kuvista ja niin monesta muusta asiasta, mutta ennen kaikkea haluaisin kertoa teille kaikista upeista ystävistäni, jotka ovat vieläkin osa elämääni ja ihanasta host-perheestäni, jonka luona en ole päässyt koronan takia käymään. 

Talven aikana ilmoittauduin valmennuskurssille ja tilasin pääsykoekirjat edellisen vuoden tapaan. Lensin Lontoosta Suomeen valmennuskurssia varten ja motivaationi oli vain kasvanut vuoden aikana. Valmistautuminen sujui hyvin ja kävelin pääsykokeesta jälkeen itsevarmana ulos. En kuitenkaan enää kokenut, että pääsykokeen tulos voisi samalla tavalla murskata mielialaani, vaikka ovet kouluun eivät auenneet. Lensin kesäksi takaisin Lontooseen host-perheeni luokse ja jäin odottamaan tuloksia sekä nauttimaan yhdestä kuumimmista kesistä.

Opintopolkuun kirjautuminen heinäkuussa oli kuitenkin äärettömän stressaava ja valitettavasti kaikki tehty työ ei vieläkään tuottanut tulosta. Koulupaikka jäi 1,5p päähän, joka tuntui vain isolta vitsiltä. Lähetin jälleen korjauspyynnön, mutta koepisteeni nousivat vain 0,5p:llä ja jouduin yksinkertaisesti nielemään epäonnistumiseni sekä eriävät mielipiteeni pisteytyksestä. Toinen epäonnistuminen putkeen oli paljon itsetunnolleni, mutta viime vuodesta viisastuneena olin hieman pohjustanut mahdollisuutta toiseen välivuoteen. Suomessa minulla olisi työpaikka valmiina, kun olisin valmis päästämään irti Lontoosta ja pääsisin keskittymään jälleen uuteen hakukertaan.

Kolmas hakukerta oli minulle ratkaiseva ja myös viimeinen. Olin päättänyt, että kolmannella hakukerralla saan hakea vielä oikeustieteelliseen, mutta minulla täytyy olla varma koulupaikka takataskussa. Tiesin, että pääsisin vuoden 2018 ylioppilastodistuksellani opiskelemaan kauppatieteitä ja näin ollen pääsisin joka tapauksessa aloittamaan koulun seuraavana syksynä. Pohdin ennen syksyä, että millaisella suunnitelmalla haluan hoitaa viimeisen hakukertani ja päätin, että hylkään ajatukset pääsykokeesta ja siirsin ajatukseni ylioppilaskirjoitusteni uusimiseen. Päädyin lopulta kirjoittamaan kokonaan uusina aineina uskonnon ja historian sekä korottamaan äidinkielen arvosanaani. Koin, että uusimalla ylioppilaskirjoitukseni pääsin valmistautumaan koko vuoden ajan eikä lopputulos riippuisi vain viiden viikon ajanjaksosta. Näin taaksepäin katsottuna päätökseni jättäytyä pois pääsykokeista oli myös koronaa ajatellen loistava veto.

Toisen välivuoteni ajan tein töitä kokoaikaisesti insinööritoimistossa syksystä lähtien, luin ylioppilaskirjoituksiin ja hätäilin koronan suhteen. Pärjäsin kirjoituksissa hyvin ja myöhemmin keväällä kulutin aikaani laskien pisterajoja. Aiempiin keväisiin verrattuna olin rauhallisempi ja olin hyväksynyt, että kaikki mitä oli tehtävissä, oli tehty. Kirjoitusten tulokset toukokuussa olivat rivi laudatureja ja kuun lopussa juhlin oikeustieteellisen koulupaikkaa. Toinen välivuoteni oli äärettömän rankka ja kuluttava, eikä itkuilta tai stressiltä säästytty. Kuitenkin monien sisään päässeiden tavoin voin vain todeta, että koulupaikan saaminen saa kaikki unettomat yöt, itketyt itkut ja opiskeluun kulutetut tunnit tuntumaan sen arvoisilta.

Tuoreena ylioppilaana vuonna 2018 ajattelin, että välivuodella minusta tulee väliinputoaja, joka tuhlaa vain aikaansa. Välivuodet eivät automaattisesti tarkoita ajan tuhlaamista vaan aika on mahdollista käyttää niin, että välivuosilta saatu hyöty heijastuu opiskeluun, työelämään ja henkiseen kasvuun. Lontoosta minulle jäi upeita kokemuksia, ystäviä, elämänkokemusta ja sain aikaa ajatella muutakin kuin opiskelua lukion jälkeen sekä toipua henkisesti ensimmäisestä hakukeväästä. Toiselta välivuodelta jäi käteen arvokasta työkokemusta ja suhteita, joista on ollut hyötyä juridiikanalan kesätyöpaikkoja hakiessa. Kaiken tämän ohella kasvoin henkisesti ja aloitin opinnot viime syksynä kypsempänä ja valmiimpana, kuin olisin ollut suoraan lukiosta tulleena.

En sano, että itsevarmuus omaa tekemistä kohtaan on haitallista tai, että ei pitäisi uskoa pääsevänsä sisään ensimmäisellä hakukerralla. Oikeustieteellinen vaati itsevarmuutta ja uskoa omaan tekemiseen, mutta on kuitenkin hyvä tiedostaa, että omaa stressiä sisäänpääsyä kohtaan voi vähentää, jos uhraat pienen hetken ajatukselle varasuunnitelmasta. Olen edelleen kahden epäonnistuneen hakukerran jälkeen sama itsevarma itseni ja tietoinen omasta potentiaalistani, mutta nykyään olen armollisempi itseäni kohtaan ja olen hyväksynyt, että epäonnistumiset ovat osa kasvuprosessia ja elämää. Kahden välivuoden aikana opin hyväksymään faktan, että kaikesta valmistautumisesta, opiskelusta ja potentiaalista huolimatta voit silti epäonnistua – ja kuitenkin yrittää uudestaan. Tehdyt suunnitelmat eivät aina toteudu, mutta suunnitelmien hienous piilee siinä, että niitä voi aina tehdä uusia. Pääsykokeiden tulosten ulkopuolella on elämää ja kannustan kaikkia ottamaan kaiken irti siitä ajasta mitä teillä mahdollisesti on ennen yliopistoa – tulette muistelemaan sitä aikaa jälkeenpäin kaiholla, vaikka oikeustieteellinen tuleekin olemaan elämänne parasta aikaa.

Tsemppiä kevääseen!

Anni Paakkari

Välivuosilla kypsynyt ja vuoden 2020 fuksi