Ollako vai eikö olla, siinä pulma...

Lukeako vai eikö lukea, siinä vasta toinen pulma. Mutta jos todella aikoo päästä oikeustieteelliseen, mitään pulmaa ei ole. Voi vain lukea.

Opiskelen nyt ensimmäistä vuottani Lapin oikiksessa. Kuulun siis niihin paljon puhuttuihin fukseihin, mutta fuksienkin joukossa edustan vähemmistöä, sillä kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2014 ja singahdin yliopistoon suoraan lukiosta. Viime kevättä voin siis hyvällä syyllä tähänastisen elämäni rankimmista: heti kirjoitusten jälkeen ryhdyin tankkaamaan pääsykoekirjaa juuri ilman mikäänlaista huilitaukoa.Tuossa noin kuusi kuukautta kestäneessä projekstissa kuluivat kynnet, yliviivaustussit ja hermot. Mutta oli se sen arvoista.

Motivaattorinani toimi lausahdus kerran se vain kirpaisee. Tiesin, mitä halusin, eli päästä Lapin oikikseen, ja halusin hoitaa sen yhdellä kerralla. Päämäärätietoisuus onkin mielestäni  pääsykokeisiin valmistautuessa kaiken ao. Mikäli ei ole varma, onko oikkis itselle se hyvä paikka ja toisaalta opettajan hommatkin kiinnostaisivat enemmän, ei kenties kannata lähteä mukaan kuluttavaan lukuprojektiin. Tähän viittaa myös otsikon lainaus Shakespearen Hamletista.

Näen nimittäin oikeustieteelliseen hakemisen ja pääsemisen eräänlaisena tulos tai ulos-systeeminä, mikä on myös sen suurin ero ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilaskirjoituksissa kaikkien ei tarvitse, eivätkä kaikki edes voi ( kiitos tuon armoitetun Gaussin käyrän ) saada jokaisesta aineesta laudaturia päästäkseen ylioppilaaksi. Sitä voi olla myös kolmas tai kuudes ja kirjoittaa M:n tai A:n. Pääsykoekirjoituksissa näin ei ole - on vain voittajia ja häviäjiä, seuraavan syksyn fukseja ja seuraavan kevään uudelleenyrittäjiä. Välivaihtoehtoja ei tässä pelissä tunneta.

Tämä heijastuu omalla tavallaan myös lukemiseen. Päätös siitä, ryhtyykö pääsykoeprojektiin täysillä, kannattaa tehdä ajoissa ja laatia sen jälkeen itselleen pitkän aikavälin lukusuunnitelma. Viimeisen viikkon armoton pahtaaminen kirjan kanssa ja toisaalta viimeisen viikon luovuttaminen harvoin takaavat sisäänpääsyä. Lukusuunnitelmassa käyrän tulisi olla tasaisesti nouseva.

Pääsykokeisiin valmistautuminen on todella henkilökohtainen juttu ja se, mitä ajattelin seuraavaksi kertoa omasta valmistautumisestani, ei toimi kaikilla. Suuntaan tämän kuitenkin ehkä eniten kaikille suoraan lukiosta hakeville, sillä yo-kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukeminen poikkeavat toisistaan jonkun verran, ja itse olisin ollut erittäin tyytyväinen, jos joku olisi informoinut hetimmiten noista eroista.

Koko koulu-ura ja ainakin ne viimeiset vuodet lukiossa ovat tavallaan valmistautumista yo-kirjoituksiin. Jos kursseilla on ollut heräillä ja muutenkin seuraa aikaansa, voi hyvään kirjoitustulokseen päästä jo pohjatiedoilla sekä kertailulla. Sen sijaan pääsykoeaineiston kanssa joutuu todennäköisesti lähtemään aivan puhtaalta pöydältä eikä välttämättä ole ikinä kuullutkaan osasta materiaalin aiheista. Esimerkiksi kansainvälinen yksityisoikeus ei sanonut minulle ennen viime kevättä yhtään mitään. Epätoivoon ei ole kuitenkaan heti syytä vajota, vaikkei mistään mitään tietäisikään. Ensimmäisen lukukerran voi ottaa rennosti tutustumisen ja totuttelemisen kannalta ilman sen suurempaa märehtimistä.

Lukiokeskustelu painottuu sen yleissivistävään merkitykseen. Tämä näkyy myös kirjoituksissa: abilta halutaan testata hänen yleistietouttaan, kykyään tulkita ja soveltaa sekä valita se ”kaikkein parhaiten sopiva” vaihtoehto. Pääsykokeissa mennään taas aivan omalla mallilla. Tärkeintä on muistaa kysytyt, relevantit kohdat mahdollisimman eksaktisti niin kuin ne kirjassa ovat eli äikän L:n arvoisesta henkevästä pohdinnasta ei pisteitä irtoa. Vastaus on siis joko oikein tai väärin, joten tulos tai ulos-ajattelu näkyy tässäkin.

Lukutekniikassa edellinen tarkoittaa ihan puhtaasti ulkoa opettelua. Toki ymmärtäminenkin on erittäin suotavaa ja se myös tukee päntätessä listoja ynnä muita päähän. Mutta jos ei millään, ei sitten kertakaikkisesti tajua, mitä ihmettä pääomalaina käytännössä oikein merkitsee, ei kannata tuhlata aikaa sen liialliseen googletteluun, vaan tällöin opettelee kylmän viileästi määritelmän ulkoa.

Lukusuunnitelmassa ulkoa opettelulle kannattaa jättää riittävästi aikaa ja siinä kaikki keinot ovat sallittuja. Kuten kuvista näkyy itse käytin esimerkiksi eri värisiä yliviivaustustusseja. Ideanahan oli siis yliviivata yleisesti tärkeät pinkillä, lait sinisellä, käsitteet vihreällä jne., mutta pakko myöntää, että logiikka petti pahemman kerran. No, pääasia on, että tärkeät jutut tulevat esiin. Lisäksi voi vaikkapa ympyröidä tärkeitä sanoja ja sanapareja, koska pääsykokeessa ja yleensäkin lakitekstissä sillä on todellakin merkitystä lukeeko jossain ”ja” vai ”tai” taikka ”viipymättä” vai ”viivytyksettä”. Pienet yksityiskohdat merkkaavat huomattavasti enemmän kuin yo-kokeissa.

Henkilökohtaisesti itselleni paras opiskelumetodi on loppujen lopuksi kirjoittaminen. Tein siis omin pikku kätösin koko kirjasta muistiinpanot eli toisin sanoen kirjoitin pakkomielteisesti lähes koko pääsykoekirjan uusiksi. Kirjoituskäsi koki kuoleman, mutta se oli kaiken vaivan arvoista. Kirjoittaessa asiat sisäisti aivan eri tavalla ja omista muistiinpanoista oli todella hyvä kertailla viimeisillä viikoilla, kun kirjaa ei enää meinannut sietää silmissään. Toinen hyväksi havaitsemani metodi oli ns. kysymyslappujen värkkääminen. Toiselle puolelle lappua rustasin kysymyksen, käsitteen, pykälän alun jne. ja toiselle puolelle sitten vastauksen tai muun vastaavan.

Yo-rulianssi ei suinkaan pääty itse kokeisiin, mikä kannattaa huomioida tehdessään lukusuunnitelmaa pääsykokeisiin. Ensinnäkin kokeiden jälkeen pieni parin päivän pään tyhjennys-tauko saattaa tulla tarpeeseen. Lisäksi varsinkin naispuolisilla henkilöillä esiintyy tarvetta hankkia uutta asustetta ja kenties muutoinkin huolehtia kevään juhlajärjestelyistä. Ei muuta kuin kalenteri käteen ja ne päivät muistiin, milloin metsästetään mekkoa ja askarrellaan kutsuja. Muutenkin lukusuunnitelmaan on hyvä jättää riittävän sopivasti tilaa vapaa-ajan toimintaan, joka pitää kevään aikana järjissään. Mekon metsästys ei välttämättä sellaista ole.

Vaikka annoinkin tässä oikeustieteellisen pääsykokeista aika raa´an kuvan, ei ylimääräistä paniikkia ole syytä lietsoa. Abilla on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet päästä sisään kuin kenellä tahansa muullakin, vaikka kevät onkin rankka. Ensin kannattaa hoitaa yo-kirjoitukset kunnialla kotiin, sillä varsinkin Lapin oikikseen hakiessa yo-tuloksilla on perinteisesti ollut suurempi painoarvo kuin Helsinkiin tai Turkuun hakiessa. Siinäpä ainakin yksi hyvä syy hakea Lapin yliopistoon. Muita ovat esimerkiksi kompakti Rovaniemen kaupunki, aktiivinen opiskelijaelämä, hyvä opetus, oikeasti avoin ilmapiiri, hyvät harrastusmahdollisuudet ja parhaat ihmiset. Vaikka muuttaminen kenties hyvinkin kauas kotoa, kuten itseni kohdalla, saattaa heti lukion jälkeen hieman epäilyttää, kannattaa Lapille antaa rohkeasti tilaisuus.

Sanotaan, että yo-keväänä ihminen on älykkäimmillään. Se kannattaa hyödyntää. Tsemppiä kaikille kevään urakkaan!

Sanni

Sitkeydellä sisään

Päätös hakea oikeustieteelliseen oli minulle pitkän kypsyttelyn takana. En koko lukioaikanani tiennyt tarkasti minne hakisin. Ajattelin, että yksi välivuosi tulee pakostakin asepalveluksen vuoksi ja luin kirjoituksiinkin niin paljon, etten usko, että olisin jaksanutkaan enää ryhtyä pääsykoerumbaan samana keväänä. Hyväksyin sen, että vietän yhden välivuoden ja näin minulle ei syntynyt paineita edes valita hakukohdetta abivuotena.

Oikista olin tosin pyöritellyt yhtenä vaihtoehtona jo ensimmäisestä lukiovuodesta lähtien, mutta vielä lakkiaisissakin sukulaisille sanottiin, etten vielä tiedä mitä teen jatkossa. Lopullinen päätös oikikseen hakemisesta syntyi kuitenkin lakkiaisia seuraavana päivänä. Sain siis päätettyä, että haen oikeustieteelliseen, mutta seuraavaksi piti päättää vielä minne. Pohdin monia eri vaihtoehtoja. Suomen oikikset olivat etusijalla, mutta harkitsin vakavissani myös ulkomaille hakemista. Loppujen lopuksi olin varannut Turkuun jo valmennuskurssinkin, mutta peruin sen ennen laskun eräpäivää, koska halusin yrittää edes kerran Helsinkiin. Helsinki tuntui turvallisimmalta, koska se oli lähimpänä. Halusin myös tietää pääsisinkö Helsinkiin, koska sinne oli pienimmät sisäänpääsyprosentit. Kyseessä oli siis osittain tietynlaista omien rajojen testaamista.

Ensimmäinen hakukevät sujui kokonaisuudessaan hyvin. Sinä keväänä tyhjensin kalenterini kaikesta muusta ja keskityin täysillä hakuprojektiin. Olin kuullut, että sisäänpääsy vaatii ainakin 400 tuntia raakaa lukemista. Aloitin kuudella tunnilla päivässä ja pidin lauantait vapaina. Lisäsin lukuaikaa pikkuhiljaa niin, että tunteja tuli loppujen lopuksi yli neljä ja puoli sataa. En antanut sisäänpääsyn jäädä ainakaan lukutuntien määrästä kiinni. Ilmoittauduin myös Pykälä Ry:n etäkurssille, josta olikin suuresti apua lukemisessa. Kurssiin kuului välikokeita, tehtäviä, tiivistelmät pääsykoekirjoista ja loppukoe, joka oli itselleni karmaiseva kokemus. Sain siitä todella huonot pisteet verrattuna välikokeisiin, mutta sain kuulla, että koe oli ollut muillekin haastava, joten en lannistunut.

Pääsykoekin sujui jälkikäteen ajateltuna mielestäni hyvin, ainakin etäkurssin loppukokeeseen verrattuna. Tuntuu oudolta kirjoittaa pääsykokeen mennen hyvin, kun en kuitenkaan päässyt sisään. Yksi tehtävä meni nollille, ja jäin kahdeksan pisteen päähän sisäänpääsystä. Kahdeksan pistettä on oikiksen pääsykokeessa todella paljon ja siihen mahtuu monta hakijaa, jotka pääsivät rutkasti lähemmäksi sisäänpääsyä. Kaikki muut tehtävät menivät kuitenkin osaltani enemmän tai vähemmän nappiin, ja ajattelin että toisella hakukerralla osaisin valmistautua paremmin. 

Pääsykoekirjojen muuttaminen värityskirjoiksi ei riitä...

Seuraavana syksynä päätin hakea ensi vuonna Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. Helsingin pääsykoe oli jo nähty, ja tärkeintä minulle oli oikeustieteellinen, ei sen sijainti. Siksi päädyinkin juuri Lappiin. Päätin myös ilmoittautua Artikla Ry:n intensiivikurssille mahdollisuuksieni maksimoimiseksi. Jos lukeminen sujui etäkurssinkin avulla, järkeilin, että intensiivikurssi olisi monin verroin tehokkaampi.

Keksin myös varasuunnitelman oikisopinnoille. Ajatus kolmannesta välivuodesta tuntui turhauttavalta, joten hain Aalto - yliopiston Mikkelin kampukselle kauppatieteelliseen koulutukseen, johon riitti pelkillä yo - papereilla hakeminen. Ajattelin silloin, ettei oikis ole sittenkään niin tärkeä, ettenkö voisi mennä jollekin toiselle alalle, jos ovet eivät toisella yrittämällä aukene.

Lapin oikiksen pääsykoekirjassa oli sinä keväänä osittain samaa asiaa kuin edellisenä vuonna Helsingin kirjoissa, ja aikaakin lukemiselle oli monta viikkoa enemmän. Tämä uutinen kannusti lukemaan ja toi pehmeän laskun pääsykoekevääseen. Alun jälkeen kevät osoittautuikin todella väsyttäväksi. Aloin heti kirjojen ilmestyttyä lukemaan samalla tahdilla kuin Helsinkiin eli kuutta tuntia päivässä. Kevään lopussa kahdeksan tuntia aktiivista lukuaikaa plus ruokatauot oli minulle peruspäivä. Itsenäisen lukemisen lisäksi kävin parhaimmillaan kolmesti viikossa intensiivikurssilla Helsingissä. Tämä tahti kolmen ja puolen kuukauden ajan yhdistettynä stressiin sisäänpääsystä uuvutti minua todella pahasti. Minulle ei ollut tullut mieleen, että en jaksaisi välttämättä lukea samalla tahdilla kuukautta pitempään kuin olin lukenut edellisenä keväänä.

Väsymyksestä huolimatta jatkoin lukemista tunnollisesti pääsykokeeseen asti. Intensiivikurssin loppukoekin sujui odotettua paremmin. Sain samat pisteet, joilla olisi edellisenä vuonna päässyt sisään Lappiin. Tämä tieto rohkaisi jatkamaan lukemista loppuun asti täysillä. Kesäkuun varsinainen pääsykoe oli kuitenkin täysi katastrofi. Tehtävät eivät edes olleet niin vaikeita, en vain tiennyt vastauksia sillä tarkkuudella, jota edellytettiin. Jaksoin kuitenkin pysyä optimistisena ja uskoin, että minulla oli mahdollisuudet päästä sisään.

Ei ollut. Kun tulokset tulivat, minusta tuntui, kuin olisin saanut saavillisen jäävettä niskaani. Koko kevään jatkuneen hillittömän panostuksen tulos tiivistyi sanaan: hylätty. Toisen hakukerran epäonnistuminen tuntui uskomattoman paljon pahemmalta kuin ensimmäisen. Näitä kahta ei voi edes vertailla keskenään. Sain kuitenkin pian tietää, että varavaihtoehtoni oli tuottanut tulosta ja minut oli hyväksytty opiskelemaan Mikkeliin. Tämä tieto toi pientä helpotusta, mutta tajusin, etten ollutkaan tyytyväinen tilanteeseen. Otin enemmän selvää koulusta, johon minut oli hyväksytty ja huomasin, että mielenkiintoni sitä kohtaan laski. Ala ei tuntunut omalta.

Ennen kuin hain ensimmäistäkään kertaa oikeustieteelliseen, olin päättänyt, että jos paikka ei irtoa kolmannella kerralla, ala ei ole minua varten ja etsin toisen. Tämä päätös oli pääajatus kolmannen hakukertani takana. Päätös hakea kolmannen kerran ei kuitenkaan tullut helposti, vaan minun piti tosissani pohtia onko se edes järkevää. Päädyin kuitenkin hakemaan vielä kolmannen kerran. Jos kolmas kerta ei avaisi tietä oikikseen, luovuttaisin ja katsoisin muita vaihtoehtoja.

Epäonnistuminen toisen kerran sai minut myös tuntemaan itseni paremmin hakijana. Vaikka Artiklan intensiivikurssi toi vaihtelua lukemiseen ja oli mukavaa tavata muitakin hakijoita, oli se itselleni liian väsyttävää itsenäisen luvun päälle. Parhaiten minulle sopi itsenäinen lukeminen yksin kotona ilman häiriötekijöitä. Kuulun siinäkin suhteessa vähemmistöön, että en yhtenäkään hakukeväänä lukenut kertaakaan kirjastolla, vaan pystyin keskittymään kotona. Lähes kaikki muut lukivat jossakin kirjaston nurkassa. Päätin siis ottaa Artiklan etäkurssin, koska koin sen itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi.

Viime keväänä tuntui olevan alusta asti minulle otollinen hakukerta. Lukuaikaa oli vielä hieman enemmän kuin aikaisemmin ja kirjassakin oli kaksi kolmasosaa tuttua asiaa edellisestä vuodesta. Aloitin lukemisen heti kirjojen ilmestyttyä kevyellä kolmen tunnin tahdilla, etten väsyttäisi itseäni ennenaikaisesti. Aikaisemmilta vuosilta oli tullut selväksi, että kirjoihin ehtii kyllä hyvin kyllästyä kevään aikana, vaikka ne alussa vaikuttaisivat kuinka mielenkiintoisilta.

Koska kirjoissa oli nyt niin paljon entuudestaan tuttua, pystyin keskittymään asioiden tarkkaan opetteluun, mikä onkin tärkeimpiä asioita pääsykokeessa, kuten huomasin edellisellä kerralla. Tänäkään keväänä valmennuskurssin kokeet eivät sujuneet erityisen hyvin, mikä hieman latisti lukuintoa, mutta jaksoin kuitenkin keskittyä olennaiseen eli lukemiseen. Olin myös oppinut sen, että vaikka väli- ja loppukokeet ovat erinomaisia oppimisen välineitä, eivät ne kerro kaikkea. Vain varsinaisessa pääsykokeessa mitataan todellinen osaaminen.

 ...vaan kirjat pitää myös lukea. Sisäänpääsykeväänä jätin alleviivaukset sikseen.

Pääsykoepäivä tuli ja meni. Pääsykokeessa tunsin osaavani. Kaksi epäonnistumista jätti kuitenkin epäilyksen kalvamaan. En aluksi ollut ollenkaan varma sisäänpääsystä. Mitä enemmän kuitenkin asiaa ajattelin kokeen jälkeen, sitä varmemmaksi asiasta muutuin. Olin osannut vastata kaikkiin kysymyksiin ja tulin siihen tulokseen, että hylkäys ei olisi enää ollut vain pettymys, vaan jopa pienoinen yllätys. Onneksi tulokset tulivat tällä kertaa tavallista nopeammin ja sain haluamani uutisen. Minut oli hyväksytty opiskelemaan Lapin oikeustieteelliseen.

Kirjan kunto ei kerro kaikkea. Oikeanpuoleinen on keväältä, jolloin pääsin sisään.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen tajunnut, että olisin voinut tehdä muutaman asian toisinkin. Olisin voinut tehdä avoimen yliopiston opintoja, lukea vähemmän, mutta tarkemmin toisena keväänä tai hakea heti ensimmäisenä keväänä Lappiin, mutta koska pääsin sisälle kuitenkin loppujen lopuksi, nämä asiat ovat turhaa jossittelua. Vaikea sisäänpääsy opetti nimittäin arvostamaan varsinaista opiskelua enemmän. Jos olisin päässyt jo ensimmäisellä kerralla, ei minulla olisi nyt niin kattavaa kuvaa eri oikeudenaloista.

Lopuksi haluaisin antaa muutaman neuvon kaikille hakijoille, mutta erityisesti teille, joille tämä ei ole ensimmäinen hakukevät. Oppikaa virheistänne. Miettikää, mitä teitte väärin edellisenä keväänä ja korjatkaa se. Itselleen parhaiten sopivien lukutekniikoiden tunteminen on hyväksi ja kevät on niin pitkä aika, että ehditte kyllä kokeilla uusiakin tapoja, jos omat rutiinit ovat vielä hakusessa. Ottakaa myös vastaan kaikki tuki, jota teille tarjotaan. Itselleni läheisten tuki oli ensiarvoisen tärkeää kaikkina kolmena hakukeväänä. Kevään aikana ei myöskään kannata tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, vaikka välikoe menisi hyvin tai teillä on hyvät lähtöpisteet. Näitten asioiden ei saa herpaannuttaa lukemisesta. Viimeinen tärkeä asia on se, että jokaisen jaksaminen on yksilöllistä. Sen, kuinka paljon muut lukevat, tai kuinka hyvin he pärjäävät ei saa antaa vaikuttaa omaan tekemiseen.

Tsemppiä pääsykokeeseen.

Jussi