maanantai 23. marraskuuta 2020

Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen...

Se mitä otin mukaani oli rohkeus ja aivan liian täynnä oleva matkalaukku. 

Koronakevät 2020 - sen tulee varmasti muistamaan jokainen. Kyseisen kevään aikana minulla oli kaksi tavoitetta: päästä suorittamaan oikeustieteen maisteritutkintoa Lapin yliopistoon sekä tottakai vältellä koronaa kaikin keinoin. Onnistuin molemmissa tavoitteissani. Menneen 4 vuoden aikana olin suorittanut alemman oikeustieteen tutkinnon Tallinnan teknillisessä yliopistossa, toiminut ainejärjestömme hallituksessa, sekä työskennellyt kahdessa eri asianajotoimistossa Suomessa. Koen, että opiskelu ulkomailla oli itselleni tärkeä, kasvattava ja ikumuistoinen kokemus ja sellainen ajanjakso jonka tulen varmasti muistamaan aina. 

Hakuprosessi Lapin yliopistoon oli selkeä mutta työläs niin kuin sen kuuluu ollakin. Hakuvaatimuksena oli alempi oikeustieteen korkeakoulututkinto, valintaessee ja motivaatiokirje. Hakijoilta vaadittiin myös riittävä suomen kielen taito, jonka pystyi todistamaan monin eri keinoin. Valintaesseen ja motivaatiokirjeen laatiminen oli hermoja raastavaa, mutta aloitin ne heti esseeohjeiden julkaistuttua, joten sen suurempaa paniikkia ei niiden suhteen syntynyt. 

Muistan 7.7.2020 kuin eilisen. Silloin kädet täristen kirjauduin opintopolkuun ja ilokseni sain huomata että minut oltiin hyväksytty Lapin yliopistoon. Siitä seuraavat viikot kuluivat asunnon metsästämisen, koko elämän mukaan pakkaamisen ja tietenkin opiskelupaikasta hehkuttamisen merkeissä. Elokuun puolivälissä oli aika jättää Helsingin ja Lahden kiireiset kadut taakseni, halata vanhempiani ja suunnata kohti Rovaniemeä. Astuessani IC37 junaan en osannut edes aavistaa, että tästä tulisi elämäni parhaimpia kokemuksia. 

Kuluneen syksyn aikana olen päässyt mm. skumppajoogailemaan, ottamaan selfien porojen kanssa, kokemaan maailman kauneimman ruska-ajan, osallistumaan etävujuille, kokemaan elämäni hauskimmat grillibileet joissa ei kuitenkaan ollut grillistä tietoakaan, uimaan Kemijoessa myöhään syksyllä sekä todistamaan uskomattoman hienot revontulet. Opiskelu ja opiskelijaelämä Rovaniemellä on ollut ihanaa, hauskaa, antoisaa, stressaavaa ja välillä hieman kuluttavaakin, mutta just sitä mitä itse haluan. Tässä tärkeänä osana on toiminut ainejärjestö Artiklan hallituslaiset, yliopiston henkilökunta, tuutorit sekä muut fuksien kaitsijat, jotka ovat omalla panostuksellaan halunneet varmistaa että jokaisella täällä on hyvä ja ennen kaikkea turvallinen olla. Unohtamatta tietenkään kaikkia muita ihania kanssaopiskelijoita joiden kanssa mm. vanhat kunnon kotibileet ovat tulleet tutuiksi. Rovaniemellä opiskelijoiden yhteisöllisyys on aivan omaa luokkaansa ja sellainen asia jolla itse ylpeilen Etelä-Suomessa asuville ystävilleni. Kiitollisena saan todeta, että pääsen myös itse ensi vuonna edistämään nykyisten ja tulevien opiskelijoiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia, sillä minut valittiin syyskokouksessa Artiklan hallituksen sihteeriksi. 

Tämän vuoden maisterifukseille määrättiin maisteriopintojen lisäksi korvaavia notaarivaiheen kursseja 29 opintopisteen edestä. Itse olin suorittanut kyseisistä kursseista jo puolet avoimessa yliopistossa, joten minun työtaakkani syksyn osalta oli hieman pienempi. Itse korvasin tämän ”luppoajan ” valitsemalla ylimääräisiä kursseja, jotta verenpaineeni pysyy sopivan korkealle koko ajan. Kurssitarjonta Lapin yliopistossa on laaja ja voimme suorittaa maisteri- ja notaarivaiheen kursseja siinä järjestyksessä kuin itse haluamme. Yliopistomme kirjaston tuolit, moccamasterin kohina sekä powernappien yllättävä venähtäminen ovat tulleet erittäin tutuiksi syksyn aikana, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. 
 
Voin lämpimästi suositella Lapin yliopistoa kaikille tuleville (maisteri)opiskelijoille ja voin taata että saatte kokea ainutlaatuisia asioita muuttaessanne Rovaniemelle. Lapin oikiksessa opiskelun voi kokea vain kerran elämässään, joten tartuthan siihen tilaisuuteen jos se eteesi tulee. Lupaan ettet tule katumaan päätöstäsi. 

Julia Tikka 
Ensimmäisen vuoden maisteriopiskelija

tiistai 3. marraskuuta 2020

Matka oikikseen

Moi! 

Olen Miikka, 21-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija Rovaniemen oikeustieteellisessä. Omalla kohdallani päätös lähteä opiskelemaan oikeustiedettä syntyi alkuvuodesta 2019. Minulle oli jo yläluokilta asti selvää, että tulen tulevaisuudessa hakemaan korkeakouluun, mutta tarkka alavalinta oli viime hetkille asti mysteeri. Lukion jälkeen en ollut päätöstäni vielä tehnyt ja meninkin suoraa tietä ylioppilaskesänäni 2017 vuodeksi armeijaan. Vuoden aikana sain rajattua alavaihtoehdot mielessäni muutamaan parhaaseen, mutta lopullisesta suunnasta en ollut vielä selvillä. Armeijan jälkeen tunsin olevani henkisesti hukassa ja vailla punaista lankaa elämässäni. Tunsin että elämäni oli tähän pisteeseen asti kulkenut turvallista ja varmaa reittiä pitkin, kunnes edessäni oli risteys loputtomine polkuineen ja suuntineen. 

Kesällä 2018 tiesin että seuraavat pääsykokeet olisivat ensi keväänä ja aloin pikkuhiljaa tuntea painetta lopullisen päätöksen teosta. Valinnanvaikeus oli etenkin oikeustieteellisen ja kauppakorkean välillä. Menin lyhyeltä tuntuvan kesäloman jälkeen syksyllä töihin ja noin silmänräpäyksessä oli vuosi jo vaihtunut, enkä vieläkään ollut varma tulevaisuudestani. En halunnut kuitenkaan enää kerryttää ’’turhia’’ välivuosia, ja päätin hakea kauppakorkeaan, tutkinnoista yleisempään ja siksi turvallisempaan, ajattelin. Joten kävin ostamassa pääsykoekirjat kauppakorkeaan. Pari päivää myöhemmin aloitin lukemisen, mutta en kerennyt kirjoissa kovinkaan pitkälle, kun tunsin piston sydämessäni ja tiesin, että haluan oikeasti päästä oikeustieteelliseen. 

Ensimmäisenä pääsykoekeväänäni olin henkisesti varautunut siihen, että pääsykoekirjat olisivat erittäin kuivia ja tylsiä, mutta yllätyksekseni 2/3 kirjoista oli aidosti mielenkiintoisia. Tämä tietysti vahvisti mielenkiintoani oikeustieteellistä kohtaan ja olin nyt varma, että tämä on se minun juttuni. Ensimmäisellä hakukerralla intoa opiskeluun löytyi, mutta opiskelutekniikkani oli kuitenkin liian tehotonta vuosien ’’aivot narikassa’’ -elämisen jäljiltä, ja kesällä tulosten tullessa jouduin pettymään. Pohjattomuuden fiilis oli valtava. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni en melko suurellakaan panostuksella päässyt tavoitteeseeni. Hetken ajaksi mieleni valtasivat tappio ja itseinho. 

Melko nopeasti sain käännettyä negatiiviset tunteet uudeksi päättäväisyydeksi ja aloin pohtimaan suunnitelmaani seuraaville kuukausille. En halunnut olla lähes vuotta tekemättä mitään kouluun pääsyn eteen. Töiden ohella harkitsin mm. opiskelua avoimessa, mutta päädyin ratkaisuun, että rupean korottamaan vanhoja yo-kirjoituksiani. Yo-kirjoitusten korottaminen oli minulle varavaihtoehto pääsykokeen ohella, jos en pääsisi ensi keväänä pääsykokeella sisään, niin viimeistään sitä seuraavana keväänä pääsisin korotetulla todistuksellani. Korotusprosessista raskaampaa teki uusi pisteytyssysteemi, jonka vuoksi vanhoista lempiaineistani yhteiskuntaopista ja psykologiasta ei saanut juurikaan pisteitä. Yo-kokeiden järjestämistä häiritsi myös uusi, kaikille tuttu virus, mutta siitä huolimatta kevät meni korotusten kannalta melko hyvin. Nopeasti kirjoitusten jälkeen alkoi myös pääsykokeisiin lukeminen ja jälleen korona aiheutti oman draaman kaarensa prosessiin. Olosuhteista huolimatta motivaationi oli korkealla ja sainkin luettua ajallisesti paljon, mutta tällä kertaa myös tehokkaasti. Yo-kirjoituksiin opiskelu oli karistanut ainakin pahimmat ruosteet aivojeni päältä. 

Pääsykoetulosten odottaminen tuntui sietämättömän pitkältä. Todistusvalinnassa olin jäänyt yhden arvosanakorotuksen päähän sisäänpääsystä. Lopulta kuitenkin tulostenjulkaisupäivä saapui pääsykokeenkin osalta ja kappas, olin sisällä. Fiilis oli innostunut, mutta rehellisesti sitä myös sekoitti haikeus siitä, että en päässyt ensimmäisenä hakukohteenani olleeseen kaupunkiin. Minulle oli tulosten valjettua kuitenkin täysin selvää, että ottaisin paikan Rovaniemeltä vastaan, päätös, joka tuntuu tätä kirjoittaessani elämäni parhaalta. 

Miikka Viitanen 
Ensimmäisen vuoden oikkari