maanantai 28. syyskuuta 2020

Fuksisyksyn tunnelmia

Heippa!

Täällä kirjoittelee tuore fuksi Lapin yliopistosta. Fuksisyksy on jo hyvässä vauhdissa ja vaikka matkani oikiksessa on vasta alussa, on tähän alkusyksyyn mahtunut paljon unohtumattomia hetkiä. Heti fuksivuoden alussa meillä lähti käyntiin fuksihärdelli, joka oli siis kolmen viikon mittainen, nimensä mukaisesti kunnon härdelli, jossa meille fukseille oli järjestetty vaikka mitä kivoja tapahtumia. Härdelli oli tänä vuonna järjestetty vallitsevan tilanteen vuoksi hieman erilaisena ja erittäin hyvin erityisjärjestelyin, jotta kaikki saivat nauttia siitä turvallisesti. Siihen kuului muun muassa piknik, fuksit vastaan vanhat -turnaus, ensimmäiset sitsit, baarikierros, joka oli ehdottomasti lempitapahtumani sekä viimeisenä koko homma huipentui fuksiaisiin. Härdelliin kuului monia erilaisia kilpailuita ja vaikka kilpailuhenkinen ihminen olenkin, tärkeimpänä mieleen jäi mahtava ryhmähenki ja ennen kaikkea se, että meillä oli todella hauskaa!



Itse olen muuttanut Rovaniemelle jo pari vuotta sitten suorittamaan avoimen opintoja, joten Lapissa asuminen ei ollut niin uutta enää minulle, mutta Lapin taika ei ole siltikään hälvennyt. Ennen oikikseen pääsyäni seurasin täällä aika läheltä elämää oikeustieteellisessä ja muistan, kuinka monesti haaveilin sinne pääsystä, opiskelusta ja kaikista Artiklan tapahtumista. Nyt kun kova työ on palkittu ja sain unelmieni koulupaikan ja pääsin kiinni tähän kauan odotettuun opiskelijaelämään, täytyy sanoa, että se on paljon parempaa, kuin ikinä osasin kuvitella! Vaikka vuosikurssimme on hieman tavallista suurempi, yhteisöllisyys ja lämminhenkisyys näkyy silti ja siitä pitää muiden fuksien lisäksi kiittää huikeita tuutoreita ja fuksikapteeneita. Kun muutin Lappiin, ajattelin heti, että täältä en hevillä lähde pois, sillä tämä niin upea paikka asua. Tällä hetkellä minulla on etuoikeus sekä asua että opiskella juuri siellä, missä haluan. Vaikka olen saanut kutsua Lappia kodikseni jo yli kaksi vuotta, saan nyt sitä suuremmalla syyllä sanoa, että nyt olen oikeasti kotona. 

Kaikesta huolimatta olen myös ehtinyt välillä jopa opiskella. Meillä on ollut opetusta vähän
vaihtelevasti etänä sekä ihan lähiopetuksena. Oon tykännyt kummastakin, mutta onhan etäopetus toki vähän yksinäistä, mutta onneksi sen korvasi fuksihärdelli ja sen kautta löytyneet uudet kaverit, joiden kanssa olen viettänyt paljon aikaa. Artiklalla on myös sählykerho, johon menin heti mukaan ja siellä on ollut ihanaa tutustua myös vanhempiin opiskelijoihin. Opiskelu lähti siis heti kunnolla käyntiin ja vaikka se tarkoittaa pitkiä päivä kirjojen ääressä, itse en ainakaan valita, sillä tiedän olevani oikealla alalla ja oikeassa paikassa, joten opiskelu sujuu erittäin hyvin. Olen saanut kokea alusta asti ihanan sekoituksen opiskelua sekä huikeita tapahtumia.

En voi muuta, kuin olla kiitollinen tästä uudesta vaiheesta elämässäni, joka on tuonut mukanaan unohtumattomia muistoja, ihana uusia ystäviä sekä suuren määrän ryhmähenkeä ja yhteisöllisyyttä. On ollut ihanaa päästä heti Artiklan toimintaan mukaan. Vaikka minulla on vasta kuukausi takana Lapin yliopiston oikeustieteellisessä, voin silti jo todeta, että #oikisonihmisenparastaaikaa

Ihanaa loppusyksyä kaikille!

Jenna Tuominen
Ensimmäisen vuoden oikkari