keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Pohjoisesta maailmalle ja maailmalta pohjoiseen

Heippa kaikille teille, jotka haaveilette oikisopinnoista. Nimeni on Mikaela, ja olen Artikla ry:n hallituksen ulkoasiainvastaava (int. sek). Omasta pääsykoekeväästäni on jo vierähtänyt hetki, mutta voin sanoa, että sille tunteelle, kun saa tietää tulleensa hyväksytyksi opiskelemaan, ei moni asia vedä vertoja. 


Ennen luku-urakkaa sekä etenkin sen aikana kannattaa miettiä, miksi haluaa opiskelemaan juuri oikeustieteelliseen, sillä motivaatio lukemiseen saattaa olla aika-ajoin hieman hukassa. Itseäni motivoi pääsykoekevään aikana mielenkiintoisen alan sekä erilaisten uravaihtoehtojen lisäksi itse opiskelijaelämä oikeustieteellisessä, sillä olin kuullut paljon tarinoita jo oikiksessa opiskelevilta kavereiltani, ja halusin ehdottomasti päästä vetämään jalkaani omat bolognan punaiset haalarit.



Nordic week, kansainvälinen viikko, kv-viikko. Rakkalla lapsella on monta nimeä. Kv-viikot ovat osa Pohjoismaista yhteistyötä 11 eri Nordiska sekretariatetin jäsenenä olevan ainejärjestön kesken. Bergen, Aarhus, Orator (Reykjavík), Lex (Turku), Pykälä (Helsinki), Uppsala, Codex (Helsinki), Oslo, Artikla (Rovaniemi), Justus (Vaasa) ja Stockholm järjestävät jokainen oman kansainvälisen viikkonsa. Viikot ovat täydellinen sekoitus luentoja, excursioita sekä opiskelijabileitä, ja ne ovat  samalla ainutlaatuinen tilaisuus tutustua oikeustieteen opiskelijoihin ympäri Pohjoismaita, perehtyä paikallisiin opiskelijakulttuureihin sekä tietysti oppia lisää mielenkiintoisista oikeudellisista aiheista. Jokaisella viikolla on nimittäin jokin ajankohtainen oikeudellinen teema, josta on viikon aikana alan asiantuntijoiden pitämiä luentoja. Lisäksi jokaisella viikolla pääsee osallistumaan viikon järjestävän ainejärjestön vuosijuhliin.


Kun fuksisyksy vihdoin koitti, olin juuri muuttanut Rovaniemelle pääkaupunkiseudulta enkä ennestään tuntenut monia opiskelutovereistani. Kuitenkin Artiklan tapahtumissa tapasin parhaimmat ystäväni melko nopeasti ja fuksihärdellin aikana pääsin tutustumaan niin kanssafukseihin kuin myös vanhempiin tieteenharjoittajiin. Syksyn ehdoton kohokohta oli lokakuun lopussa järjestettävä Artikla Nordic week, jonka järjestämiseen osallistuin toimikuntalaisena. Fuksihärdellin aikana olin kuullut paljon hyvää kv-viikoista Artiklan silloiselta int. sekiltä ja omalle viikolle osallistuminen tuntui helpolta vaihtoehdolta lähteä toimintaan mukaan.


Jo fuksisyksynä syttynyt kipinä kansainvälisiä viikkoja kohtaan vain kasvoi osallistuessani Lexin ja Pykälän kv-viikoille keväällä 2017, ja halusin ehdottomasti osaksi tätä kansainvälistä yhteistyötä. Ulkoasiainvastaavana minulla onkin kunnia järjestää Artikla Nordic week 2018 (24.-28. lokakuuta). Viikon ajankohtainen oikeudellinen teema on ”Privacy and Data protection”. Viikon aikana on luentojen lisäksi hyttekeikka, jolloin menemme yhdeksi yöksi Luostolle mökille, legendaarinen Jallujuoksu sekä lauantaina järjestettävä Artiklan 39. vuosijuhla. Artiklan kansainvälisen viikon tekee ainutlaatuiseksi Rovaniemen upean luonnon lisäksi se, että vierailemme perinteisesti Joulupukin luona viikon aikana. Lisäksi kahden edellisen kv-viikon aikana Rovaniemelle on satanut ensilumi.



Kansainvälisten viikkojen ”pikkuveli”, eli vähemmän tunnettu Culpa cup, järjestetään joka kesä eri maassa. Tapahtuma sijoittuu elokuulle ja se on viikonlopun kestävä miniversio kv-viikosta. Tänä kesänä pääsin järjestämään tapahtumaa yhdessä Justuksen int. sekin kanssa. Ohjelmaan kuuluu hytte, eli mökkireissu, sitsit, sillis sekä tietenkin itse Culpa cup, eli akateeminen jalkapalloturnaus, jonka sääntönä on, että jokaisella pelaajalla tulisi olla jokin juoma kädessä pelin aikana. Tämän epävirallisen viikonlopun järjestää vuorotellen jokainen ainejärjestö.


Mikäli siis vasta haaveilet oikeustieteellisestä, tai olet mahdollisesti jo päässyt sisään tiedekuntaan, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan edes yhtä kansainvälistä viikkoa opintojesi aikana! Millään muulla alalla ei ole näin tiivistä yhteistyön muotoa, ja viikot ovat erinomainen mahdollisuus tutustua tulevaisuuden kollegoihin sekä matkustaa ympäri Pohjoismaita. Uusien ystävien lisäksi olen saanut kokea paljon uusia ja erilaisia asioita, kuten nähdä Islannin tunnetuimpia nähtävyyksiä sekä vierailla Islannin korkeimmassa oikeudessa, kuulla mielenkiintoisia luentoja urheiluoikeudesta sekä vieraillut Pohjoismaiden isoimmissa asianajotoimistoissa. Viisi päivää opiskeluajoista on ajallisesti vain vähän, mutta niiden päivien tuomat ystävyyssuhteet kestävät vielä pitkään opiskelujen päättämisen jälkeenkin.


Vi ses i Norden

Mikaela Nurkki

maanantai 8. lokakuuta 2018

Aktiivisuus palkitaan

Heippa!

Olen Noora, 20-vuotias toisen vuoden oikeustieteiden opiskelija, ja tällä kertaa on minun vuoroni kertoa omasta matkastani oikeustieteelliseen sekä oikeustieteellisessä opiskelusta. Itselleni päätös oikeustieteelliseen hakemisesta oli ollut selvää jo yläasteelta lähtien. Lapin yliopisto tuntui minulle sopivalta ja luontevalta ensisijaiselta hakukohteelta, sillä se on lähellä kotikaupunkiani Oulua. Oma pääsykoeurakkani keväällä 2017 alkoi luku-ja vastaustekniikkakurssin merkeissä heti seuraavana päivänä, kun olin saanut viimeisen ylioppilaskokeeni tehtyä. Valmennuskurssin alkaminen niin pian oli tietysti raskasta, mutta toisaalta ihan hyvä asia, koska ylioppilaskokeiden jälkeen minulla oli sopiva lukuinto jo päällä. Omalla hakukerrallani kävin Artiklan luku-ja vastaustekniikka- sekä intensiivikurssin.


Näistä valmennuskursseista oli hyötyä pääsykokeeseen valmistautumisessa, mutta kurssit eivät tietenkään korvaa omaa lukemista. Kurssit olivat erinomainen kertaus jo luetusta ja hyvä tilaisuus ymmärtää sellaiset asiat, jotka eivät itsenäisesti lukiessa tulleet vielä täysin selviksi. Juridinen teksti oli itselleni lukiossa totutun kirjallisuuden jälkeen kovin vierasta ja vaikealukuista, ja lukuprosessin alussa saatoin edetä vain kymmenen sivua tunnissa. Tästä ei pidä kuitenkaan alussa huolestua, sillä ahkeran lukemisen myötä lukutahti paranee. Lukupäiväni olivat tavallisesti kymmentuntisia. En viettänyt yhtäkään välipäivää lukemisesta, koska lukuaika oli hyvin lyhyt, ja pääsykoerutistuksen jälkeen voi hyvillä mielin viettää hyvin ansaittua vapaa-aikaa.


Lyhyen lukuajan myötä intensiivinen lukeminen on aloitettava heti, joten oppimis- ja vastaustekniikka on tärkeää olla hallussa jo ennen pääsykoekirjojen saapumista. Voit siis jo tässä vaiheessa edesauttaa ensi kevään pääsykokeessa menestymistä löytämällä juuri itsellesi sopivan opiskelutekniikan! Koska ihmisiä ja oppimistyylejä on erilaisia, valitse sellainen oppimistyyli, jonka näet oman oppimisesi kannalta parhaaksi.


Korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistusten myötä ylioppilaskirjoitusten tuloksien merkitys kasvaa entistä enemmän myös oikeustieteelliseen hakiessa. Ensi kevään hakukerralla noin 20 prosenttia aloituspaikoista valitaan ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella! Joten, jos luet tätä, ja sinulla on vielä ylioppilaskirjoituksia edessä, suosittelen panostamaan niihin erityisen paljon. Jos en olisi itse päässyt suoraan lukiosta oikeustieteelliseen, olisin välivuoteni aikana todennäköisesti mennyt korottamaan ylioppilastodistukseni arvosanoja, jotta seuraavana keväänä olisi ollut paremmat edellytykset päästä sisään tiedekuntaan.


Oma fuksivuoteni Lapin yliopistossa oli tähänastisen elämäni kiireisin, mutta myös mukavin ja antoisin vuosi. Omaan fuksisyksyyni mahtui paljon erilaisia tapahtumia, ja kun en saanut tarpeekseni oman fuksivuoteni fuksihärdellistä, olin tänä vuonna tuutorina mukana tämän vuoden fuksiriennoissa. Lukemisen lisäksi ja vastapainoksi oikiksessa on paljon erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja, joihin kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan.


Opiskeluaikana voi myös kehittää työelämässä tarvittavia ja arvostettavia taitoja, ja yksi erinomainen tapa siihen on lähteä mukaan opiskelijajärjestötoimintaan sekä opiskella vieraita kieliä, mikä onkin mahdollista Lapin yliopiston laajan opintotarjonnan vuoksi. Nuoren ikäni takia en ole liioin ehtinyt olla mukana työelämässä, joten opiskelemalla vieraita kieliä ja olemalla aktiivisesti mukana opiskelijayhteisössä voin osoittaa työnantajille olevani ahkera ja reipas nuori. Nämä taidot esimerkiksi edesauttoivat minua saamaan oman alan töitä jo ensimmäisenä opiskeluvuonna.


Näihin sanoihin lopettaen toivotan teille kaikille oikein mukavaa tulevaa talvea ja ensi kevään pääsykoeurakan odottelua.

Nähdään ensi syksynä tiedekunnassa!

Noora Jokelainen
2. vuoden opiskelija