Miten selvitä sprintiksi muuttuneesta maratonista?

Oma oikishaku-urani alkoi abikeväänä vuonna 2018, kun hain yhteishaussa oikeustieteelliseen tiedekuntaan ensimmäistä kertaa. Kävin silloin valmennuskurssin, josta valitsin aamuryhmän itselleni. Ajattelin, että olisin silloin virkeimmilläni ja jaksaisin keskittyä valmennuskurssin luennoilla. En päässyt ensimmäisenä vuotena edes monivalintoja läpi, ja niitä harjoittelinkin paljon enemmän seuraavana keväänä. Välivuoden vietin opiskellen avoimen yliopiston kursseja kansanopistossa, ja kävinkin kyseisen kansanopiston valmennuskurssin keväällä 2019. 

Kutsuisin ensimmäistä hakemiskertaani ”trial-and-error” kerraksi, sillä minulle oli vielä hyvin epäselvää, mikä opiskelutekniikka sopi minulle parhaiten, sekä milloin minulle oli paras aika opiskella. Koen kuitenkin, että valmennuskurssista oli valtavasti apua: se rytmitti päiviäni, puski jatkamaan opiskelua ja mitä tärkeintä, se toi vaihtelua pelkkien kurssikirjojen lukemiseen.

Mitä sitten tein toisin toisena hakukertanani? Mitä olin oppinut ensimmäisestä hakukerrasta? No, ensinnäkin valitsin toisena vuonna iltaryhmän, sillä tajusin, että virkeimmilläni (aamulla/päivällä) minun kannattaa hyödyntää kyseinen energia itsenäiseen opiskeluun, ja mennä vain kuuntelemaan samat asiat uudestaan illan valmennuskurssilla. Minulle toimi parhaiten se, että opiskelin mahdollisimman monipuolisesti: sekä lukemalla, nauhoittamalla, kuuntelemalla näitä nauhoitteita (samaten myös kuuntelemalla valmennuskurssin luennoilla), tekemällä mindmappeja ja muistisääntöjä sekä ERITYISESTI tekemällä tehtäviä. Esimerkiksi poimin sisällysluettelosta aiheen, ja lähdin sitten kirjoittamaan ulkomuistista kaiken mitä aiheesta muistin ja täydensin loput kirjasta. 

Toisena erona ensimmäiseen hakukertaan olikin, että tein todella paljon enemmän tehtäviä, etenkin monivalintoja. Kolmanneksi lähdin opettelemaan ulkoa asioita lähes heti, enkä vähän ajan päästä niin kuin ensimmäisenä vuotena oli kannustettu tekemään, sillä tiesin etten muuten ehtisi opettelemaan kaikkea ulkoa. Neljänneksi opin hahmottamaan kokonaisuuksia, ja linkittämään asioita toisiinsa. En vain opetellut yksityiskohtia, vaan pyrin sitomaan ne kokonaisuuteen, kenties johonkin kirjan aivan toiseen osaan.

Mitä tein samoin kuin ensimmäisenä hakuvuotena? Söin, liikuin ja nukuin hyvin. Kävin kävelyillä joka välissä nollatakseni aivoni kaiken tiedon tankkaamisen jälkeen. Vaikka nukuinkin hyvin– ja todella paljon– olin silti usein uupunut, enkä olisi jaksanut lukea. Pidin välillä puolikkaita lukupäiviä ja silloin kun lukeminen ei tuntunut sujuvan yhtään, yritin tehdä enemmän tehtäviä. Jokaisella tulee mitä todennäköisimmin tulemaan niitä huonoja päiviä tämän luku-urakan aikana ja juuri niinä päivinä valmennuskurssi on hyvä löytyä sieltä takataskusta. Silloin voi joko käydä kuuntelemassa tunneilla, tai etäkurssissa käydä läpi videomateriaaleja vaikka samalla kun käy lenkillä tai salilla tai sängyllä makoillessa. Valmennuskurssit tuottavat myös hyödyllisiä harjoituskokeita ja tehtäviä, joiden kautta pääsee kartoittamaan oman osaamisen tasoa. Pitää myös muistaa, että vielä viimeisinäkin päivinä ennen itse pääsykoetta ehtii oppimaan aivan valtavasti. Oikeustieteen pääsykoe on muuttunut lähes puolesta vuodesta kestäneestä maratonista noin kuukauden kestävään sprinttiin, mutta menestymisen salaisuutena toimivat edelleen samat arvot kuin ennenkin: rauhallisuus, pitkäjänteisyys ja ahkeruus.

Jasmiina Vainio
Ensimmäisen vuoden opiskelija