maanantai 25. maaliskuuta 2019

Aikataulut kevään aikana – lukusuunnitelma


Taas alkaa olla lähellä se aika vuodesta, kun jännitetään valintakoekirjojen julkaisua ja niiden aiheita. Valintakoekirjallisuus julkaistaan keskiviikkona 10.4.2019. Yhteishaku on jo alkanut ja oikikseen on mahdollista hakea 3.4.2019 klo 15:00 saakka.

Muistan itse elävästi sen, kun vuosi sitten puntaroin, kannattaisiko minun koittaa hakea vielä uudestaan oikikseen. Taisin jättää hakemuksen tekemisen viimeiseen mahdolliseen päivään. Päädyin lopulta hakemaan, sillä oikeustieteen opiskelu oli pitkään ollut unelmani. Minun kannatti vielä yrittää ja mikäli sisään pääsy ei onnistuisi, niin ainakin voisin olla tyytyväinen siihen, että olin yrittänyt.  

Tänä vuonna hakeminen on tehty tasa-arvoisemmaksi, kun kaikilla on mahdollisuus saada sähköisesti valintakoekirjallisuus maksutta käyttöönsä. Myös fyysisten kirjojen tilaaminen on mahdollista. Mikäli et ole vielä kirjoja tilannut, tee se tänään! Myös sähköisen kirjan lukuoikeus tulee tilata Unigrafian verkkokaupasta. Ohessa linkki valintakoekirjallisuuden tilaamiseen: https://shop.unigrafia.fi/oikeustieteellisen_tiedekunnan_paasykoekirjat_2019/



Aikatalutus on avainasemassa valintakoekeväänä. Etenkin kun nyt vuodesta 2018 eteenpäin lukuaikaa on supistettu niin, että valintakoemateriaali on sisäistettävä reilussa kuukaudessa. Aikaa ei siis ole tuhlattavaksi. Itse näin toimivaksi sen, että tein A4-paperille kalenterin, jossa näkyi käytettävissä olevat päivät. Merkitsin jokaisen päivän kohdalle kirjan, jota minun tulee lukea ja tekniikan, jota käyttää. Usein lukutekniikaksi suositellaan sitä, että ensimmäisellä lukukerralla tutustutaan kirjaan nopeasti ja seuraavalla kerralla aletaan opetella yksityiskohtia ja lopuksi kerrataan kirja läpi. Toteutin tämän itse niin, että luin kolmena ensimmäisenä päivänä kirjan per päivä. Seuraavalle kierroksella tein lyijykynäalleviivaukset kirjoihin ja tähän vaiheeseen käytin 3 päivää/kirja. Seuraavaksi tein kirjaan värilliset alleviivaukset ja muistiinpanoja ja tämän vaiheen tein niin, että käytin 2-3 päivää/kirja. Tein tätä vaihetta kahden kierroksen ajan. Käytin näiden hitaimpien

lukukierrosten aikana puolituntia lukemisen alussa ja lopussa kertaamiseen. Uskon, että tämä oli merkittävä tekijä siihen, että pääsin sisään oikikseen. Viimeiset kolme päivää ennen valintakoetta käytin niin, että kertasin yhden kirjan läpi päivässä, käyttäen apuna laatimiani muistiinpanoja. Seurasin etenemistäni merkitsemällä surullisen hymiön, jos olin lukenut päivässä vähemmän kuin minun piti ja iloisen hymiön, jos olin saanut luettua ekstraa. Merkitsin ylös myös lukemani sivumäärät. Tämä auttoi minua konkreettisesti tsemppaamaan lukemisessa ja pysymään aikataulussa.  

Itse kävin kahdeksasta neljään töissä koko pääsykoeurakkani ajan. Tavoitteenani oli lukea arki-iltaisin vähintään 4 tuntia ja viikonloppuna sitten 7-8 tuntia. Vapaapäiviä en itselleni merkinnyt, sillä töissä käyminen vei lukuaikaani. Lisäksi koin kuukauden lukuajan sen verran lyhyeksi, että pärjäsin ilman vapaapäiviä. Mikäli kuitenkin luet kokoaikaisesti ja on mahdollista, suosittelen vapaapäivien pitämistä. Vapaapäivät kannattaa merkitä etukäteen kalenteriin, jotta niistä voi nauttia ja ne eivät sotke luku-urakkaa, kun ne on aikatalutettu siihen. Itselleni tuli luku-urakan aikana yksi suunnittelematon päivä, jolloin en vain jaksanut lukea. Se harmitti ja ahdisti suuresti, mutta en antanut sen lannistaa minua ja sain korjattua tilanteen seuraavina päivinä.

Itse en viime vuonna osallistunut valmennuskurssille. En olisi kuitenkaan päässyt sisään, ellen olisi aiemmin ollut valmennuskurssilla, jossa opin vastaus- ja lukutekniikan. Nämä ovat taitoja, joiden opettelu on haastavaa itsenäisesti. Mikäli siis olet ensimmäistä kertaa hakemassa, valmennuskurssi on ehdoton lisä. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta mennä paikan päälle valmennuskurssille, kannattaa ehdottomasti valita etäkurssi. Esimerkiksi Artiklan etäkurssilla on käytössä laadukkaat videot, joissa käydään läpi mm. vastaustekniikkaa. Valmennuskurssipäivät ja tehtävien tekeminen kannattaa myös kirjata kirjata kalenteriin.

Tärkein muistettava päivämäärä on tiistai 14.5.2019, jolloin valintakoe pidetään klo 10-15. Pakkaa mukaan hyvät eväät ja teroita kynäsi. Kevään luku-urakka on tuolloin takana ja sinun tulee saada paperille ylös keväällä oppimasi asiat.

Paljon tsemppiä kaikille teille, jotka olette tänä vuonna pyrkimässä oikikseen. Koetus on rankka, mutta ahkera työ palkitaan, kun tiedekunnan ovet avautuvat!



Laura Sairanen
Valmennuskurssivaliokunta
Verkkoympäristövastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti