Oikiksen pääsykokeisiin opiskelua pienen vauvan kanssa!

Heippa!

Olen 39-vuotias, kohta vuoden ikäisen pienen pojan äiti Lempäälästä. Ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta kypsyi pikkuhiljaa muutaman vuoden aikana ja se sai alkunsa sattumalta lausahduksesta, jonka mieheni sanoi minulle. Olen aina ollut innokas selvittämään asioita perin pohjin ja yhtenä tällaisena hetkenä mieheni tokaisi minulle, että minusta tulisi hyvä juristi. En oikeastaan miettinyt asiaa sen jälkeen, ennen kuin huomasin olevani raskaana ja aloin pohtimaan, mitähän sitä haluaisin työkseni loppuelämäni tehdä. Olin työssä, jossa työajat olivat hankalia pienen lapsen kanssa eli paljon ilta- ja viikonlopputyötä. Tein päätöksen, että haluan itselleni kokonaan uuden ammatin ja muistin keskustelumme. 

Mieheni on valmistunut Lapin yliopistosta oikeustieteiden maisteriksi vuonna 2010, joten hänellä oli tietoa ja ymmärrystä siihen, mitä tämä koulutus vaatii. Jäin paria kuukautta aiemmin äitiyslomalle ja aloin suorittamaan aineopintotenttejä. Vuonna 2015 sai vielä lisäpisteitä pääsykokeeseen, joten halusin sisäänpääsyn varmistukseksi täydet pisteet. Pisteitäkin tärkeämmäksi kuitenkin koin itse tenttitilanteen ja sain kullanarvoista kokemusta. Vaikka pääsykokeessa mitataan ihan eri asioita kuin aineopintotenteissä, niin jännitystä helpotti kun olin jo käynyt muutamassa tentissä. Mieheltäni opin vastaustekniikkaa ja erilaisia opiskelumenetelmiä. Luin tentteihin eri tavoin ja kokeilin millä tavalla opin parhaiten. 

Tein viimeisen aineopintotentin tammikuun viimeisenä päivänä, tasan viikkoa ennen synnytystä. Siinä oli omat haasteensa ison mahan kanssa. Minulle oli tuotu normi pöydän lisäksi korkea pöytä, jotta pääsin kesken tentin nousemaan ylös. Viiden tunnin istuminen olisi ollut mahdotonta.  Sain kaikki suorittamani tentit läpi ja täydet lisäpisteet. Helmikuun alussa ilmestyivät pääsykoekirjat ja pari päivää kirjojen ilmestymisen jälkeen lähdin synnyttämään. Olin ajatellut, että jos vauva syntyisi muutaman viikon myöhässä, niin minulle olisi jäänyt hyvä aika lukea alue hyvin läpi ainakin kerran ja alkaa tehdä muistiinpanoja. Toisin kuitenkin kävi ja poika päättikin syntyä viikon etuajassa. En kerinnyt avata kirjoja lainkaan. Lapsi on meidän ensimmäinen, joten sairaalasta pääsyn jälkeen helmikuu meni aivan täysin vauvaa ihmetellessä. En vain pystynyt hormonimyrskyissäni lukemaan.

Tilasin etäpaketin Artiklalta, koska en voinut osallistua valmennuskurssille. En halunnut olla vauvasta erossa oppituntien ajan. Etäpaketti oli hyvä ja kattava tietopaketti. Varsinkin kysymys ja vastaus -kirjan koin todella tärkeäksi ja hyödylliseksi. Pääsin siis aloittamaan kirjojen lukemisen maaliskuun alussa. Luin aina kun vauva nukkui. Onneksi hän oli pääsääntöisesti hyvä nukkumaan. Sain yleensä 3‒4 tuntia kerralla päivässä lukuaikaa. Oli myös päiviä, kun vauva ei suostunut nukkumaan ja siinä ei auttanut mikään. En juurikaan käynyt missään, koska halusin hyödyntää kaikki mahdolliset lukuhetket. En ollut myöskään valmis olemaan vauvasta erossa kun hän oli hereillä. Podin huonoa omaatuntoa, jos en ollut hänen kanssaan ja podin huonoa omaatuntoa kun en lukenut niin paljon kuin olisin halunnut. Kaupassa käynti oli viikon kohokohtani. En suosittele kenellekkään näin totaalista eristäytymistä, mutta itselläni ei ollut oikein vaihtoehtoa. Olin päättänyt, että en lähde vain kokeilemaan pääsykokeisiin, vaan halusin onnistua kerralla. 

Välikoe ja loppukoe eivät sujuneet kohdallani hyvin. Ne suorastaan menivät aivan penkin alle. Mutta en huolestunut siitä. Tiesin, että aikaa oppimiseen oli vielä. Sain luettua kirjat kokonaan läpi vain kahteen kertaan, mutta olin huomannut, etten opi pelkällä lukemisella. Selitin alueen kertaalleen läpi miehelleni ja hän samalla kyseli. Ääneen selittäminen on ollut itselläni ehdottomasti paras tapa oppia. Kun toiselle selittää, niin siinä oppii asiat samalla paljon paremmin. Tein myös alleviivaukset, joita luin moneen kertaan ja kirjoitin muistiinpanoja, sekä tein mind map´eja. Mind mapit ovat myös olleet itselleni todella hyödyllisiä apuvälineitä. Opettelin ulkoa kaikki käsitteet ja periaatteet sekä latinalaiset termit. 

Viimeiset viikot olin päättänyt opiskella täyspäiväisesti, mutta kuitenkin kotona, että pääsin ruokkimaan vauvani. Mummit olivat vuoroin apuna pitämässä vauvalle seuraa. Tuntuu, että vasta tässä kohtaa aloin kunnolla muistaa oppimani. Tiesin, että en olisi voinut tehdä mitään toisin. En oikeastaan stressannut pääsykoetta, vaan aloin odottaa sitä. Halusin päästä siitä jo eroon. Toisena hetkenä toivoin vielä lisäviikkoa, mutta en olisi enää jaksanut lukea yhtään enempää. 

Pääsykoeaamuna heräsin hyvissä ajoin ja kertailin vielä kysymys ja vastaus – kirjaa, sekä mind map´eja. Menin koepaikalle Tampereelle hyvissä ajoin. Keskityin vielä viime hetket muistiinpanoihini enkä jutellut kenellekään. Halusin pitää keskittymiseni täydellisenä. Itse koetilanteessa luin ensin kysymykset rauhassa läpi ja kirjoitin ranskalaisilla viivoilla kaiken mitä tuli mieleen. Kaksi tehtävää koin helpoiksi. Aukkotehtävän ja oikein/väärin tehtävän. Aukkotehtävään tiesin kaikki kohdat ja oikein/väärin tehtäväänkin melkein kaikki. Parissa kohtaa en uskaltanut ottaa riskiä miinuspisteisiin. Nämä kaksi tehtävää tein alle kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen vastasin essee kysymyksiin. Olin tehnyt kokeen noin kolmessa tunnissa. Sen palautettuani minulle jäi hyvä mieli. En uskaltanut vielä toivoa mitään, mutta tiesin, että jos en pääse sisään, niin se ei minua harmita. Olin tehnyt parhaani ja olin siihen tyytyväinen. 

Oli todella outoa, kun ei tarvinnut lukea. Olin ihan ihmeissäni. Sain aloittaa normaalin vauvaperheen arjen. Se tuntui yllättävän helpolta. Ei tähän projektiin olisi pystynyt, jos vauva olisi ollut huono uninen, saati sitten kärsinyt vaikka koliikista. Hänen ehdoillaan mentiin. 

Päätimme lähteä kesäkuun lopussa viikoksi Rodokselle. Ajattelin, ettei pääsykoetulokset kerkiä tulla vielä sinä aikana, mutta ne julkaistiinkin viikkoa aiemmin. Kesken reissun sain sähköpostiin viestin. Olin laittanut puhelimeeni hotellin Wifin ja sattumalta syömään mennessä kännykkäni sitten piippasi ja näin, että opintopolulta on tullut postia. Säikähdin ja jännitys rysähti päälle. Kädet hikoillen koitin avata viestiä, mutta se ei latautunutkaan, kiitos todella surkean nettiyhteyden. Siinä sitten tuskailin, että mitäs nyt. Puoli tuntia kului, ennen kuin viesti vihdoin aukeni. Olin jo ihan valmis lähtemään kesken matkan kotiin tarkistamaan tietoni, mutta onneksi viesti sitten vihdoin aukesi ja sain parhaimman uutisen ikinä. Minut oli hyväksytty opiskelemaan! Sitä päästiin vielä juhlimaan reissussa!

Tsemppiä kaikille opiskeluun ja lukuintoa! Päättäkää, että te pääsette sisään! Se auttaa enemmän kuin uskottekaan.

Annika

Lisää tositarinoita

Moi! Nimeni on Essi ja jatkan pääsykoetsemppausta omalla stoorillani. Lopussa tiivistettynä vinkkini kevättä varten.

Päädyin tavoittelemaan opiskelupaikkaa oikiksessa eniten ehkä siksi, että muut alat eivät vaikuttaneet minulle sopivilta. Ensimmäinen hakukevät ylioppilaskirjoitusten jälkeen oli melkoista räpiköintiä, sillä en ollut vielä lukiossakaan löytänyt itselleni sopivaa lukutekniikkaa reaaliaineissa. Tähän kun lisäsi aikatauluttomuuden, seurauksena oli totaalinen motivaation puute ja mielenkiinnon kasvaminen välivuotta kohtaan. Koska halusin myös kokeilla, kuinka selviytyisin pääsykokeesta ilman ulkopuolista apua, tuloksena oli yllätyksettömästi hylsy, eikä edessä ollut muuttoa Vaasaan.

Välivuosi on muuten turhaan pelätty juttu! Itse ainakin abiparkana koin monia ahdistuksen hetkiä mahdollisesta välivuoden viettämisestä, koska ajatus siitä säteili jotain epäonnistumisen viboja. Tosiasiassa töiden parissa vietetty vuosi teki minulle erittäin hyvää, ja vaikutti varmasti seuraavan kevään onnistumiseen. Syksyn ja talven aikana puuhastelin parilla eri varastolla mm. lähetysten pakkajana ja purkajana. Määräaikaisena työnä se sopi minulle hyvin ja tehtävät olivat mukavia, mutta aika pian tulin todenneeksi, että uraa en ala pahvilaatikoiden keskellä tekemään. Motivaatio uusintayrityksen suhteen kasvoi päivä päivältä. Neuvonani onkin, että mahdollinen välivuosi kannattaa viettää sellaisessa duunissa, jossa et halua loppuelämääsi (tai edes seuraavaa välivuotta) viettää! Saa kummasti ytyä kevään koitokseen, kun huonoina lukupäivinä hokee mielessään ”siihen duuniin en takaisin mene, en varppina mene."

Lapin yliopisto valikoitui hakukohteekseni monesta syystä. Pidän talvesta, joten olin kyllästynyt Uudenmaan säälittäviin lumiolosuhteisiin. Lisäksi arvelin, että täällä on rennompi meininki kuin etelän yliopistoissa (näin on; nuttura kireällä ei tarvitse kiitää ellei halua). Arvelin myös etten muuten kuin opiskelupaikan perässä tulisi luultavasti muuttaneeksi edes Oulun korkeudelle, joten näin sain hyvän syyn laajentaa elinpiiriäni.

Toisen hakukevään koittaessa meininkini olikin sitten jo ihan erilainen. Tätä lisäsi vielä sekin, että pääsykoekirja ilmestyi yllättäen helmikuun alussa eli kuukautta aiemmin kuin edellisenä keväänä, joten tästä tiedon saatuani päädyin hädissäni irtisanoutumaan, koska työsopimukseni oli määrä jatkua helmikuun loppuun asti. Ymmärtäväinen työnantajani salli onneksi minun nostaa kytkintä, vaikka irtisanoutumismahdollisuudesta tai –ajasta ei oltu ennalta sovittu.

Halusin lisätä onnistumismahdollisuuksiani, ja hankin Artiklan etäkurssipaketin. Tiesin jo ennalta, että intensiivikurssi veisi minulta liikaa energiaa ja aikaa matkustamiseen, vaikka asuinkin vain puolen tunnin junamatkan päässä kurssikaupungista, joten itsenäinen opiskelu vaikutti riittävältä vaihtoehdolta. Ensimmäisen kuukauden luin vain arkipäivisin, seuraavat kaksi kuukautta pidin sunnuntait vapaata ja viimeiset muutamat viikot paahdoin ilman varsinaisia vapaapäiviä. Alun holtittomuus selittyy sillä, että olin alkanut seurustella vuodenvaihteessa, ja viikonloput kirjan ääressä olisivat johtaneet vain aikaansaamattomaan levottomuuteen… :) Jälkikäteen vähän hirvittää ajatus noin huolettomasta toiminnasta, mutta toisaalta siitä sai tarpeellista lepoa, jotta arkena jaksoi keskittyä opiskelemiseen. Etäpaketin hankkimisen lisäksi kävin istumassa Artiklan luku- ja vastaustekniikkakurssilla sekä kertauspäivillä. Näistä varsinkin edellinen oli hyödyksi itsetunnon osalta; eipähän tullut tunnetta että pääsykokeessa epäonnistuminen olisi johtunut itseilmaisullisista virheistä esimerkiksi esseen kokoamisessa.

Toisena hakukeväänä minulle iski manian kaltainen lukuinto, joka pysyi läsnä satunnaisista huonoista lukupäivistä huolimatta. Ajankäytön osalta sain pysyttyä tehokkaana alusta loppuun asti, mistä kiittäminen on rutiineja ja toimivien opiskelutekniikoiden löytämistä. Herätys soi aamuisin kello 7, luin aamupalaan eli yhdeksään-kymmeneen asti, yhdeltä oli lounas ja neljältä päivällinen. Kuuden maissa kirja sai väistyä ja koitti harrastusten tai muun viihteen aika. Tässä pidättäytyminen esti aamuherätysten luisumisen myöhäisemmäksi ja otteen kirpoamisen, vaikka useina iltoina ennen nukahtamista ajatukseni seuraavasta aamusta eivät olleet erityisen lämpimät.

Artiklan välikokeet oli tosi hyödyllinen osa pääsykokeeseen valmistautumista, sillä ne näyttivät raadollisen totuuden osaamisen tilasta. Minusta niiden tekeminen tuntui kuitenkin ihan hyvältä, vaikka tiesinkin varautua siihen, että tulosten tullessa tekee todennäköisesti mieli heittäytyä lattialle vollottamaan. Odottelin pisteitä silti odottavaisin mielin, ja hyvin ne välikokeet sitten sujuivatkin. Tilastojen vertailu toi huimasti lisää itseluottamusta ja puhtia, vaikka välillä kevään mittaan uuvutti enemmän kuin ikinä.

Kevään aikana todennäköisesti koittaa päiviä jos toisiakin, jolloin aivot ovat pelkkää puuroa ja millään ei malttaisi kököttää kirjan ääressä. Itse totesin tällaisina hetkinä, että on parempi jättää opiskelu seuraavaan päivään. Itselleni tuntikausien kiemurtelu olisi aiheuttanut enemmän haittaa kuin hyötyä. Nämä olotilat kannattaa kuitenkin erottaa tylsyydestä - tyls
ä artikkeli on tylsä myös seuraavana päivänä, pään toimintakykyyn saamiseen sen sijaan kannattaa uhrata aikaa.

Hyvä vireystilan ylläpitäjä unen lisäksi ovat harrastukset ja muut vapaa-ajan touhut. Aluksi saattaa tuntua siltä, ettei niitä tarvitse, tai että ne vievät liikaa lukuaikaa. Muutama kuukausi on kuitenkin niin pitkä aika, että jos saa opiskeltua tehokkaasti, illan tunteja ei ole tarpeen viettää kirjan parissa. Vapaa-aika kannattaa myös pyhittää muille kuin oikikseen liittyville ajatuksille. Tässä pätee sama juttu kuin herkuttelussa: kun herkuttelet (tai vietät vapaa-aikaa), älä pode siitä huonoa omaatuntoa. Silloin nautit (tai lepäät) vain puoliteholla.

Vielä vähän opiskelutekniikasta. Etenkin jos olet visuaalinen oppija, tee merkintöjä rankalla kädellä. Oheisessa kuvassa on molempien keväideni pääsykoekirjat. Toisena keväänä pääsin eroon epäluulosta kirjojen sotkemista kohtaan, ja pienen käsittelyn jälkeen huomasin yllätyksekseni muistavani tarkasti, miltä kirjan sivut näyttivät. Pääsykoekirjan sisältöä muistellessa palautinkin aina ensimmäisenä mieleen sen, miten kysytty asia sijoittui kirjan sivuille, miten paljon sivulla oli korostettuja kohtia ja miten ne sijoittuivat. Näin sain nyhdettyä muististani ihmeellisen paljon tietoa verrattuna siihen, jos olisin ensin tavannut lähes mustavalkoista paperia, esimerkiksi edelliskevään kirjaa. Jos kuitenkin opit parhaiten opettamalla asioita muille, höpötä äänesi käheäksi. Ja niin edelleen.

Se luvattu vinkkikooste:

1. Vietä kurja välivuosi, johon et halua palata.
2. Jos nautit rutiineista, noudata niitä opiskellessakin. Se voi tehostaa oppimista ja ainakin säästää aikaa, kun ei tarvitse puljata.
3. Jos opiskelu ei kerta kaikkiaan suju joinain päivinä, tee suosiolla jotain muuta sen sijaan äläkä kärvistele. Varo kuitenkin ettet ala lipsua.

Tsemppiä kevääseen!

Essi Puhakainen
Valmennuskurssivaliokunta 2016

Tavoitteena oikis?

Hei, olen Tuuli, Rovaniemeltä kotoisin oleva tämän vuoden fuksi. Valmistuin lukiosta vuonna 2012, mutta en silloin vielä tiennyt mitä haluaisin alkaa opiskelemaan. En siis ole pienestä pitäen haaveillut juristin ammatista, vaan ajatus syntyi vasta myöhemmin. Vietin pari välivuotta töitä tekemällä ja miettimällä mikä minusta tulee isona. Oma luku-urakkani alkoi vasta keväällä 2014, jolloin päätös oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi.

Ensimmäisenä hakukeväänä aloin innokkaasti lukemaan ja luinkin kirjat monta kertaa. Pääsykoekirjojen teksti tuntui vaikealta, koska en ollut ennen lukenut mitään sellaista. Menin kuitenkin toiveikkaana pääsykokeeseen ja myös pääsykokeen jälkeen toivoin, että pääsisin jo ensimmäisellä hakukerralla sisään. Tulosten tultua olin pettynyt. En ollut päässyt sisään. Sain opiskelupaikan kuitenkin ammattikorkeakoulusta ja seuraava syksy kuluikin siellä. Syksyn aikana kävi kuitenkin selväksi, että ala ei ollut minulle oikea. Jouluna päätin, että haluan vielä tavoitella oikeaa unelmaani ja erosin koulusta, sekä ilmoittauduin Artiklan intensiivikurssille. Päätin, että tänä keväänä teen kaikkeni ja pääsen sisälle oikeustieteelliseen.

Kirjat ilmestyivät helmikuussa ja aloin heti lukemaan. Aluksi luin melko lyhyitä päiviä ja pidin useampia vapaapäiviä viikossa, jotta en heti alussa väsyttäisi itseäni liikaa. Tiesin edellisen hakukerran perusteella että keväästä tulee pitkä ja raskas. Valmennuskurssi alkoi maaliskuussa ja samalla myös lukupäiväni pitenivät. Valmennuskurssia oli kolmena iltana viikossa ja silloin luin kirjastossa noin yhdeksästä kolmeen ja menin viideksi kurssille. Niinä päivinä kun kurssia ei ollut luin pidempiä päiviä kirjastolla. Pidin kuitenkin vähintään yhden vapaapäivän joka viikko. Luin kirjat useaan kertaan, mutta yritin käyttää paljon erilaisia oppimistyylejä. Ensimmäisen kerran vain luin kirjat nopeasti läpi saadakseni yleiskuvan aiheista. Toisella kerralla tein alleviivauksia, seuraavalla muistiinpanoja jne. Kirjoitin myös käsitteitä ja listoja muistilapuille, joita liimasin ympäri asuntoa poikaystäväni iloksi. Loppua kohden lukupäivät pitenivät ja viimesillä viikoilla saatoin viettää kirjojen parissa jopa 12 tuntia päivässä, koska olin varma, etten ollut lukenut tarpeeksi.

Koen että valmennuskurssista oli itselleni paljon hyötyä. Kurssi rytmitti lukemistani ja piti motivaatiota yllä. Oli helpottavaa nähdä muita, jotka olivat samassa tilanteessa ja saada vertaistukea omaan jännittämiseeni. Lisäksi kertasimme yhdessä asioita myös kurssin ulkopuolella kaverini kanssa, joka myös pääsi sisään. Kurssin väli- ja loppukoe olivat erittäin hyödyllisiä, koska niistä huomasi millä tasolla oma osaaminen oikeasti on. Ylipäätään suosittelen tekemään paljon tehtäviä, koska silloin huomaat kuinka hyvin osaat ja mitä asioita pitää vielä kerrata. Suosittelen tutustumaan kurssikavereihin, koska heiltä saat vertaistukea keväällä, joka auttaa jaksamaan. Lisäksi oli mukava syksyllä aloittaa opiskelu, kun yliopistolta löytyi jo tuttuja ihmisiä.

Pääsykoetta edeltävät päivät olin erittäin jännittynyt. Edellisenä päivänä yritin vielä kerrata, mutta olin niin jännittynyt, ettei siitä tullut mitään. Siksi lopetin lukemisen hyvissä ajoin ja yritin saada muuta ajateltavaa lähtemällä salille ja pysymällä pois kirjojen luota. Pääsykoepäivänä heräsin ajoissa ja yritin rentoutua. Kokeen jälkeen tunnelmat olivat ristiriitaiset. Olin onnellinen että koe oli ohi, mutta tuntui etten ollut osannut tarpeeksi hyvin. Odotin kauhulla tuloksia, koska pelkäsin, etten taaskaan pääse sisään. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun sain tietää että olin päässyt oikikseen. Olin onnellinen ja ylpeä itsestäni kun olin saavuttanut haaveeni. Silloin unohdin kevään väsymyksen, stressin ja jännittämisen, koska se oli ollut sen arvoista. Olin saavuttanut tavoitteeni.

Oikeustieteelliseen hakeminen vaatii paljon itsenäistä työtä, mutta sitä täydentämään on hyvä tutustua muihin hakijoihin ja kerrata heidän kanssaan. Se tuo vaihtelua yksinäiseen lukemiseen ja itse huomasin oppivani hyvin myös yhdessä opiskelemalla. Lisäksi saat heiltä vertaistukea, joka on varmasti tarpeen pitkän luku-urakan aikana. Kevään aikana tunteet vaihtelivat ääripäästä toiseen. Välillä olin hyvin itsevarma omasta osaamisestani ja uskoin sisäänpääsyyn. Joinakin päivinä tuntui, että en osaa mitään ja en ikinä pääse sisälle. Vaikka epäilyksen hetkiä varmasti tulee, muista silti luottaa itseesi ja omaan osaamiseesi. Kova työ kyllä palkitaan. Älä kuitenkaan ole liian ankara itsellesi. Vapaapäiviä täytyy pitää ja tehdä myös itselle mieluisia asioita, esimerkiksi harrastaa liikuntaa ja nähdä kavereita. Tsemppiä kaikille kevään luku-urakkaan!

Tuuli Jalonen

Koettelemusten kautta oikikseen

Voiko oikikseen päästä vaikka ei lukiossa tykännyt lukemisesta yhtään ja taskussa onkin vain keskinkertaiset paperit? Voinko ikinä päästä sisään vaikka olen hidas lukemaan? Nämä kysymykset pyörivät jatkuvasti mielessäni pääsykoeurakaaikana ja varmasti joku teistäkin painii samojen ajatusten kanssa. Haluan kertoa, että todellakin voi, kun vain on motivaatiota ja antaa kaikkensa pääsykoekeväänä. Olen Krista Hendriksson, 21-vuotias oikkarifuksi ja tässä on oma kokemukseni siitä, miten minä pääsin oikikseen, vaikka lähtökohdat eivät parhaat mahdolliset olleetkaan.

Olen aina halunnut juristiksi. Vanhempieni mukaan mainostin tulevaa juristin uraani jo ala-asteella, vaikka minulla ei varmastikaan ollut mitään käsitystä mitä juristit edes tekevät. Abivuonna päätin hakea Turkuun ja innolla tartuin heti kirjoitusten jälkeen pääsykoekirjoihin. Omasta mielestä luin paljonkin, sillä lukiossa lukutyylini oli paniikissa viimeisenä iltana muutama sivu sieltä täältä ja mennä kokeeseen toivomaan parasta, eikä kirjoituksissakaan panostukseni ollut juuri sitä parempi. Viimeistään ensimmäisen harjoituspääsykokeen jälkeen ymmärsin mitä oikikseen pääseminen todella vaati. Tulos oli 4/80 ja koetta tehdessäni luulin osaavani ihan hyvin. Silloin ymmärsin että käsky opetella pykälät ja termit ulkoa ei ollutkaan mikään huono vitsi, vaan pisteitä ei herunut omista suurpiirteisistä jaaritteluistani. Tästä masentuneena löin hanskat tiskiin enkä oikeastaan jaksanut enää panostaa, vaan kävin vain lopuksi katsomassa pääsykokeen tyylin ja lähdin itseeni pettyneenä takaisin kotiin.

Ensimmäinen välivuosi kului töissä ja syksyn ajatukset olivat lähinnä kiinni oikikseen hakemisessa. Olin edelleen tosissaan hakemassa, mutta paikkakunta arvelutti. Lopulta pitkän jahkailun jälkeen päätin, että seuraavaksi tulen hakemaan Lappiin. Ajatus pimeästä Rovaniemestä masensi paljon, mutta halu päästä kouluun oli sitä suurempi. Kun kevät koitti, lopetin työt ja muutin Ouluun valmennuskurssille. Samaan aikaan elämässä tapahtui kuitenkin isoja muutoksia ja taas kerran jokin muu vei huomioni kirjoilta. Lukemiseni oli kuitenkin jo oikealla suunnalla ja olin löytänyt itselleni sopivan tavan oppia ja tiesin mitä parantaa ensi vuonna.

Kesällä sain kuulla Rovala-opistosta ja lisäpistemahdollisuudesta. Lisäpistejärjestelmä ei tosin ole enää käytössä Lapin yliopistossa. Ilmoittauduin Rovalaan ja elokuussa löysinkin itseni Rovalan karusta asuntolasta ympärilläni paljon ihmisiä joilla oli sama unelma kuin itselläni: päästä opiskelemaan oikeustiedettä. Rovalassa tarkoituksena oli käydä avoimen yliopiston opintoja tietyn pistemäärän edestä ja sitten kukin palasi takaisin kotiin lukemaan. Vaikka alkusyksy ja avoimen
opinnot kangertelivat pahasti, sain kun sainkin pisteet kasaan ja jouluna palasin kotiin monta uutta kokemusta ja ihanaa ystävyyssuhdetta rikkaampana.

Aloin melkein heti lukemaan kun kirjat helmikuun alussa ilmestyivät. Tällä kertaa pääsin heti hyvin vauhtiin sillä Rovalassa olin saanut jo hyvän lukurutiinin. Olin päättänyt että tänä vuonna nimeni on sisäänpäässeiden listalla, ja nyt luetaan vaikka pää kainalossa jos se sitä vaatii. Minulla ei ollut mitään tarkkaa lukusuunnitelmaa. Olin laskenut suurpiirteisiä tavoitteita, mitä tulisi olla luettuna mihinkin päivään mennessä ja tällainen sopi minulle paljon paremmin kuin orjallinen päiväkohtainen suunnitelma. Suurin osa pääsykokeisiin lukijoista herää aikaisin aamulla ja lähtee kirjastoon istumaan 9-17 ja loppuillan pitävät vapaata. Tällainen opiskelumalli ei sopinut minulle ollenkaan: jo varhainen aamuherätys takasi epäonnistuneen lukupäivän, enkä myöskään osannut lukea kirjastossa. Haluan siis korostaa, että jos aamun ensimmäiset tunnit lähinnä nuokut kirjasi päällä tai kirjastossa keskityt vain lähinnä kyttäilemään, ovatko vierustoverisi lukemassa samaa kirjaa (niinkuin allekirjoittanut niinä harvoina kertoina kun luin kirjastossa), niin silloin kannattaa ihan suosiolla kokeilla aloittaa myöhempään ja etsiä itselle sopiva lukutila. Minulle se oli oma koti. Kun luin, minulla oli tapana hölöttää pykäliä ulkoa aina välillä, joten olisin varmaan tällä meiningillä saanut porttikiellon kirjastoon alta aikayksikön. Aloitin lukupäivät noin 11 aikaan ja luin yleensä yöhön asti ihan fiiliksen mukaan. Olen ehdottomasti yöihminen ja monesti sain parhaat ahaa-elämykset silloin kun muut nukkuivat jo sikeästi. Tärkeintä on löytää itselle paras tapa, paikka ja aika oppia, ja minulle se ei ollut aamulla kirjastossa, kuten monelle muulle.

Luin kirjat aluksi tekemättä mitään merkintöjä. Seuraavalla kerralla aloin yliviivaamaan tärkeitä asioita korostustusseilla. Jokaiselle värille oli oma tarkoituksensa. Tein myös reunamerkintöjä kirjoihin ja vaikeimmista asioista tein muistiinpanoja tai ajatuskarttoja. Minulle yliviivaaminen oli paras tapa oppia, kun taas joku toinen vannoo muistiinpanojen nimeen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Ensimmäiset kaksi hakukertaa menikin opetellessa itselle sopivaa oppimistyyliä. Enhän lukiossa ollut pistänyt tikkua ristiin minkään suhteen enkä tiennyt yhtään millainen oppija olen. Kokeilin kaikkea ja pikkuhiljaa huomasi millä tavalla asiat jäävät parhaiten mieleen. Myös äänitteiden tekeminen oli välillä hyvää vaihtelua ja niitä kuuntelin lenkillä tai kun muuten olin aivan poikki kaikesta lukemisesta.

Kun kirjat alkoivat muistuttamaan värityskirjoja, aloin jossain vaiheessa tekemään post-it lappuja termeistä, pykälistä, listoista, you name it. Kämppä oli täynnä lappuja ja aivan neuroottisena pyrin pitämään kaiken mielessä. Ne olivat kuitenkin todella hyödyllisiä ja asiat eivät päässeet unohtumaan vaikka saattoi mennä useampikin viikko ilman, että ehti lukea tiettyä artikkelia.

Osallistuin myös kevään aikana Artiklan valmennuskurssille ja siitä oli korvaamaton apu hakuprosessissa. Opettajamme olivat todella osaavia ja tsemppasivat kun usko meinasi loppua. Parasta valmennuskursseilla oli mahdollisuus kysyä kirjojen epäselvistä kohdista ja harjoituspääsykokeet. Ne auttoivat myös hahmottamaan millä tasolla oma osaaminen oli, vaikka välikokeiden tulokset eivät kerrokaan lopputuloksesta. Lopuksi kerratessani tein myös Artiklan valmennuskurssilta saatuja harjoitustehtäviä. Tehtävien tekeminen oli puuduttavaa, mutta omalta mukavuusalueelta poistuminen toi parhaita tuloksia. Vaikka kuvitteli osaavansa kaiken kirjoista, tehtäviä tekemällä huomasi mitä puutteita osaamisessa vielä oli.

Lukuisten hermoromahdusten, ahaa -elämysten ja itkukohtausten täyttämät neljä kuukautta tulivat päätökseen toukokuun 26. päivä, jolloin todellinen näytön paikka oli edessä. Kokeeseen menin yllättävän rauhallisin mielin ja päättäväisin mielin. Kun sain pääsykokeen eteeni, en voinut uskoa silmiäni: puolet kysymyksistä oli asioita joita en osannut kovinkaan hyvin. Ensimmäisen varttitunnin vain tuijotin paperia masentuneena, sillä en mitenkään voisi osata asioita sisäänpääsyyn vaadittavalla tasolla. Sain kuitenkin tehtyä parhaani, vaikka koe menikin mielestäni todella huonosti ja loppuilta menikin kotona itkiessä. Seuraavan viikon olin täysin masentunut. Olinhan antanut itsestäni kaiken monen kuukauden ajan ja nyt kaikki työ tuntui menneen huonojen kysymysten mukana hukkaan.

Kesäkuun aikana kuulin monelta, että koe oli ollut vaikea myös muille. Aloin kerrata omaa suoritustani ja pieni toivonkipinä heräsi, että ehkä se ei mennyt sittenkään niin huonosti. Päädyin kuitenkin aina mielessäni lopputulokseen, että kyllä jotkut 154 osasivat asiat kuitenkin minua paremmin. Kesäkuun 26. päivä tulin töistä kotiin ja luin kaverini viestin. Tulokset olivat tulleet. Vannon ettei sydämeni ole koskaan pomppinut niin paljon kun tärisevin käsin näppäilin pankkitunnuksiani opintopolun sivuille. En muista paljoakaan sen jälkeen kun näin edessäni tekstin ”opiskelupaikka myönnetty”, mutta sen tiedän että se oli elämäni onnellisin hetki.

Minä haluan sanoa Sinulle, että luota omaan tyyliisi. Oli se sitten kuinka pähkähullua vain, jos sinä vain opit, niin anna mennä. Ystäväni luki kirjat niin monesti että sekosi laskuissaan, minä luin ehkä kuusi kertaa ja me molemmat pääsimme sisään. Älä vertaile muihin. Käytä se aika omaan tekemiseen. Toisekseen, anna itsestäsi nyt kaikki tänä keväänä. Tee se työ kerralla kunnolla, niin sitä ei tarvitse enää uudestaan tehdä. Omasta urakastani ei ole vielä vuottakaan, joten muistan tasan tarkkaan kuinka raskasta pääsykoeaika oli kaikin puolin. Mutta lupaan, että sinä hetkenä, kun edessäsi lukee ”Oikeustieteiden tiedekunta: hyväksytty”, kaikki työ on ollut täysin sen arvoista.

Tsemppiä keväälle! Älkää kuluttako itseänne loppuun jo heti alkumetreillä ja muistakaa pitää myös vapaapäiviä, syödä hyvin, urheilla ja nukkua. Niiden merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa.
Nähdään ensi syksynä yliopistolla!

Krista
khendrik@ulapland.fi

Vaikeuksien kautta oikkariksi

 

Olin 13-vuotias kun mummini, silloinen tuomari, vei minut tutustumiskäynnille työpaikalleen käräjäoikeuteen. Hän laittoi minut vannomaan todistajanvalan, selitti miten oikeuslaitos toimii ja näytti putkat, joihin myöhemmin tuotiin eräs, silloin uutisissa ollut puukottaja. Tuosta päivästä lähtien olen aina haaveillut oikeustieteellisessä opiskelusta.

Lukiossa tajusin, miten vaikeaa tuon haaveen toteuttaminen tulisi olemaan ja mietinkin hetken jo muuta vaihtoehtoja. Kun asia sitten alkoi kolmosen syksyllä tulla ajankohtaiseksi päätin kuitenkin, ettei yrittänyttä laiteta, ja päätin äitini ehdotuksesta hakea Lapin yliopistoon. Olin lisäksi tutkinut vaihtoehtoja ja kuullut tosi paljon hyvää Rovaniemellä opiskelusta. Loppujen lopuksi olin valmis muuttamaan kauaksikin, mikäli vain pääsisin sisään oikikseen.

Vasta valmennuskurssilla tajusin kunnolla, kuinka paljon työtä olisi edessä. Kävin intensiivikurssin lisäksi  luku- ja vastaustekniikkakurssin. Muistan erityisesti opettajan siellä painottaneen, ettei ole mitään järkeä lähteä vain yrittämään sisäänpääsyä. Hakemiseen tulee antaa aivan kaikkensa, muuten siihen käyttää vain turhaan aikaa.  Kurssilla huomasi, miten monella muullakin on sama haave ja miten kovasti kaikki ovat valmiita tekemään töitä tavoitteensa saavuttamiseksi. Ilman valmennuskurssia en olisi ehkä ikinä pystynyt hahmottamaan kuinka paljon lukemista sisäänpääsyyn oikeasti vaaditaan.  

Koska itse hain suoraan lukiosta, pystyin aloittamaan lukemisen vasta kirjoitusten jälkeen, vasta noin kuukauden päästä kirjojen ilmestymisestä. Kurssilla tunsinkin koko ajan olevani  hyvin jäljessä. Ensimmäisellä kerralla käytiin esittelykierros, jossa joku kertoi lukeneensa pääsykoekirjan kuuteen kertaan. Itse en ollut tuolloin ehtinyt vielä koskemaankaan koko kirjaan. Heti kurssin alusta lähtien tuntui, että muut osaavat jo kaiken, kun taas itse vasta aloin totuttelemaan lakitekstin lukemiseen. Toisaalta näin jälkeenpäin taas tuntuu, että altavastaajan asema antoi minulle puhtia yrittää vielä kovemmin. Kirjoituksista oli myös jäänyt päälle jonkinlainen lukumoodi, jonka ansiosta pystyin jo heti alusta toimimaan tehokkaasti.

Muistan pääsykoekevään hyvin stressaavana aikana. Monta kertaa turhautuminen purkautui itkuna ja jopa hiukset alkoivat pudota päästä.  Päivät olivat hyvin pitkiä ja Tuusulasta käsin valmennuskurssilla käynti Helsingissä tuntui välillä rankalta. Suosikkilukupaikkani oli kuitenkin Kaisaniemen kirjasto, joten myös kurssittomina päivinä päätin usein lähteä äitini kyydillä aamulla (joka päivä kello 7.00, apua) Helsinkiin. Toisaalta jollain hullulla tavalla kaiken sen stressin keskellä pidin lukemisesta – päivissä oli tarkka rytmi, aiheet tuntuivat minusta mielenkiintoisilta sekä selkeä tavoite mielessä sai paljon myös oikeasti aikaiseksi. Vapaa-päiviä en raaskinut pitää enää viimeiseen kuukauteen ollenkaan. Se on asia, jonka suosittelen tekemään toisin ihan oman mielenterveyden kannalta – välillä oli vaan niin poikki, että joinakin päivinä ei lukemisesta tullut yhtään mitään, mikä taas aiheutti lisää itkuja. Paljon tehokkaampaa olisi ollut jaksottaa lukeminen niin, että ainakin kerran viikkoon olisi päivä, jolloin kirjoihin ei koskisi ollenkaan.

Olen hyvin hidas lukija, ja usein stressasinkin eteneväni liian hitaasti verrattuna muihin. Tämä oli kuitenkin aika turhaa, jokaisella kun on oma tapansa oppia. Itselläni ei päähän jää yhtään mitään, jos pelkästään luen. Teinkin jokaisella lukukerralla muistiinpanoja tai alleviivauksia. Loppukeväästä kirjani olikin juuri sen näköinen, että alleviivauksia oli kertynyt jokaiselta lukukerralta. Tykkäsin myös käyttää värikoodeja sääntöjen, käsitteiden ja periaatteiden erottamiseen. Tuntui myös jotenkin vapauttavalta saada sotkea kirjaa niin paljon kuin mieli teki. Tein myös flashcardsit jokaisesta kirjan käsitteestä ja niitä kertyikin mieletön pino. Varsinkin perhe- ja jäämistöoikeuden kohdalla koin hyödylliseksi hahmottaa eri tilanteet piirtämällä tikku-ukkoja.

Ystäväni Johanna oli tehnyt myös saman päätöksen hakea Rovaniemelle ja kuljimme kursseille yhdessä. Itse kurssilla olimme kuitenkin päätyneet eri puoliskoille, mikä oli varmasti hyvä juttu keskittymisen kannalta. Johanna oli kevään aikana mieletön tuki. Vuorotellen bussissa toisella iski epätoivo kun taas toinen teki kaikkensa tsempatakseen. Välillä taas ahdisti tietää toisen etenemisessä, joten kirjastossa menimme yleensä lukemaan eri kerroksiin. Muistan Johannan joskus pohtineen alkaako hän vielä vihamaan naamaani, koska se tuo mieleen pääsykokeet ja lukemisen. Pääsimme onneksi sisään molemmat, eikä ystävyyssuhteemme kokenut sen kovempaa kolausta. Myös valmennuskurssilla tutustui muihin hakijoihin ja tuntui, että välillä asiat oppi helpommin kun ne kävi läpi yhdessä vieruskaverin kanssa. Meillä oli myös neljän hengen tyttöporukka, jonka kanssa kävimme pari kertaa pelaamassa aliasta kirjan käsitteillä. ”Kilpailijat” osoittautuivatkin olevan arvokas vertaistuki.  

Itsellä ehkä isoin ongelma oli itseluottamuksen puute. En uskaltanut haaveillakaan sisäänpääsystä ja koin koko hakukevään olevani huonompi kuin muut, vaikka kuitenkin koko ajan kehityin huimasti. Sain kurssilla välikokeesta 9 pistettä, loppukokeesta noin 20 ja itse pääsykokeesta reippaasti yli 60. Silti pääsykokeen jälkeenkään en uskaltanut myöntää itselleni sen menneen hyvin. Tärkeää olisi keskittyä omaan oppimiseen eikä koko ajan verrata muihin. Esimerkiksi se kuinka monta kertaa joku on ehtinyt lukemaan kirjan ei välttämättä tarkoita kuitenkaan osaamista.

Lukemisen ja ahdistuksen keskellä on myös hyvä muistella, miksi tekee töitä ylipäätänsä. Itseäni motivoi itse opintojen lisäksi esimerkiksi kotoa pois muuttaminen sekä opiskelijaelämä. Voin myös sanoa, että pelkästään jo se fiilis minkä saa kuultuaan sisäänpääsystä on kaiken sen työn ja itkujen arvoinen.  Eikä onnistuakseen oikeasti tarvitse olla yli-ihminen tai täydellinen oppilas – riittää kunhan oikeasti antaa kaikkensa ja jaksaa panostaa yhteen asiaan aivan täysillä.

Opiskelu Rovaniemellä on ollut vielä kivempaa kuin pystyin edes kuvittelemaan. Kaupunki on kaunis ja meillä oikkareilla on siellä tiivis yhteisö. Fuksivuosi oli ehdottomasti elämäni paras, kaikkine tapahtumineen ja uusine kavereineen. Yksi vuoden kohokohta oli saada päälle ne kauan odotetut bolognan punaiset haalarit. Yhden kevään uhraaminen todellakin kannatti! 

Tsemppiä tulevaan ja Rollossa nähdään!

Essi Teljo

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta

Olen Annika Juhola, 20-vuotias, ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija. Pääsin oikikseen toisella hakukerralla, ensimmäisen hakukerran virheistä viisastuneena. Kertomalla teille oman tarinani, toivottavasti autan teitä valmistautumaan ensi kevään koitokseenne, joka on eräänlaista kilpailua sekä toisia hakijoita, että itseänne vastaan.

 

Kun lukion loppu häämötti keväällä 2014, olin opinto-ohjaajan kehotuksesta laittanut yhteishauissa hakemuksen kahteen paikkaan, joista ensimmäiseksi hakutoiveekseni olin valinnut Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan. Toinen toive taisi olla myös Lappiin, mutta

kasvatustieteelliseen tiedekuntaan. Lisäksi olin ilmoittautunut Artiklan Helsingissä järjestämälle luku- ja vastaustekniikka kurssille.

Pääsykoekirjojen ilmestyessä ja kurssin alkaessa ylioppilaskirjoitukseni olivat vielä kesken ja pääsinkin tutustumaan kirjoihin pari viikkoa ’’myöhässä’’. Päästyäni vihdoin lukemaan pääsykoekirjaa, muistan aluksi vierastaneeni sen tekstiä. Muodon vuoksi selailin myös kasvatustieteellisen pääsykoekirjaa, sillä minua oli kehotettu pohtimaan myös B-vaihtoehtoa oikeustieteille. Tässä teinkin ensimmäisen virheeni. Halusin vain oikeustieteelliseen, mutta käytin silti aikaani myös toisen pääsykoemateriaalin selailuun. Melko pian totesinkin, etten ehtisi opetella molempia aineistoja, joten jätin kasvatustieteellisten aineiston sikseen ja keskityin vain oikiksen pääsykoekirjaan. Siksi neuvoisin teitäkin päättämään jo nyt, haluatteko todella vain oikeustieteelliseen, sillä moneen kohteeseen on vähintäänkin haastavaa hakea samaan aikaan.

Artiklan luku- ja vastaustekniikka kurssilla sain hyödyllisiä vinkkejä pääsykoekirjan lukemiseen ja pääsykoe kysymysten vastaamiseen, jotka poikkesivat aika lailla siihen mihin olin lukiossa tottunut. En kuitenkaan muutoin tuhlannut kallisarvoista lukuaikaani vastausten harjoittelemiseen, vaan pänttäsin kirjaa päivästä päivään kirjastolla, vaikka se tuntuikin raskaalta. Siinä toinen virhe omalla kohdallani. Jos jokin lukutekniikka ei tunnu hyvältä, kannattaa kokeilla jotakin muuta. Teillä on ensi kevään kuluessa aikaa kokeilla eri opiskelutekniikoita, jos ette ole vielä löytäneet omaanne.

Ratkaisevin virheeni ensimmäisellä hakukerralla oli kuitenkin se, etten jaksanut panostaa täysillä loppuun asti. Taukoamaton lukeminen ylioppilaskirjoituksista lähtien vaati veronsa ja luovutin jo pari viikkoa ennen pääsykoetta. Kirjaan tarttuminen tuntui vaikealta ja lukusuunnitelman noudattaminen mahdottomalta, etenkin kun ulkona oli niin kaunis sää ja ylioppilasjuhlanikin lähestyivät. Kävin kuitenkin pääsykokeessa ja sain sentään arvokkaan kokemuksen siitä, millainen pääsykoetilanne on. Kesällä tulosten tultua en yllättynyt, kun nimeäni ei löytynyt hyväksyttyjen nimilistalta, mutta pettymys se silti oli. Ensi kevään viimeinen viikko ennen koetta tulee tuntumaan raskaalta, mutta jatkamalla lukemista loppuun asti löydätte nimenne hyväksyttyjen joukosta.

Keväällä 2015, kuten edellisenäkin keväänä, laitoin yhteishaussa kaksi hakutoivetta, mutta sillä kertaa aloin lukea toisen hakukohteeni pääsykoekirjaa vasta kun oikeustieteen pääsykoe oli ohi. En siis joutunut jakamaan keskittymistäni niiden välillä ja pääpaino säilyi oikeustieteellisessä pääsykoemateriaalissa läpi kevään. Päätin myös osallistua Artiklan Helsingin intensiivikurssille, vaikka se tarkoittikin pikku kylästä tulevalle ensin automatkaa lähimpään kaupunkiin ja sen jälkeen junassa istumista kaksi tuntia päivässä ja useamman kerran viikossa. Käytin kyseiset junamatkat hyödyksi siten, että menomatkalla selailin ne asiat, joita tunnilla tultaisiin käymään ja paluumatkalla kertasin kurssilla käydyt asiat.

Tavoittelin koko kevään lukemisessani enemmänkin tiettyä tuntimäärää päivässä kuin sivumäärää. Lisäksi kevensin luku-urakkaani tekemällä välillä tehtäviä Artiklan tehtävävihosta, kirjoittamalla ja piirtämällä muistilappuja sekä käymällä läpi pääsykoekirjan asioita kurssikavereideni kanssa. Suosittelisin valmennuskurssille osallistumista jo pelkästään muiden hakijoiden vuoksi, sillä voitte auttaa toinen toisianne muodostamalla esimerkiksi lukupiirejä.

Toisin kuin vuotta aikaisemmin, jaksoin keväällä 2015 lukea pääsykoekirjaa viimeisetkin viikot. Jaksamiseeni vaikutti oppimistekniikoiden vaihteluiden ohella se, että pidin toisinaan myös vapaata lukemisesta. Lopuksi muistuttaisinkin teitä vielä riittävän levon ja liikunnan tärkeydestä.

Onnea ja menestystä lukuihinne!

Annika Juhola