Olen aina halunnut juristiksi. Vanhempieni mukaan mainostin tulevaa juristin uraani jo ala-asteella, vaikka minulla ei varmastikaan ollut mitään käsitystä mitä juristit edes tekevät. Abivuonna päätin hakea Turkuun ja innolla tartuin heti kirjoitusten jälkeen pääsykoekirjoihin. Omasta mielestä luin paljonkin, sillä lukiossa lukutyylini oli paniikissa viimeisenä iltana muutama sivu sieltä täältä ja mennä kokeeseen toivomaan parasta, eikä kirjoituksissakaan panostukseni ollut juuri sitä parempi. Viimeistään ensimmäisen harjoituspääsykokeen jälkeen ymmärsin mitä oikikseen pääseminen todella vaati. Tulos oli 4/80 ja koetta tehdessäni luulin osaavani ihan hyvin. Silloin ymmärsin että käsky opetella pykälät ja termit ulkoa ei ollutkaan mikään huono vitsi, vaan pisteitä ei herunut omista suurpiirteisistä jaaritteluistani. Tästä masentuneena löin hanskat tiskiin enkä oikeastaan jaksanut enää panostaa, vaan kävin vain lopuksi katsomassa pääsykokeen tyylin ja lähdin itseeni pettyneenä takaisin kotiin.
Ensimmäinen välivuosi kului töissä ja syksyn ajatukset olivat lähinnä kiinni oikikseen hakemisessa. Olin edelleen tosissaan hakemassa, mutta paikkakunta arvelutti. Lopulta pitkän jahkailun jälkeen päätin, että seuraavaksi tulen hakemaan Lappiin. Ajatus pimeästä Rovaniemestä masensi paljon, mutta halu päästä kouluun oli sitä suurempi. Kun kevät koitti, lopetin työt ja muutin Ouluun valmennuskurssille. Samaan aikaan elämässä tapahtui kuitenkin isoja muutoksia ja taas kerran jokin muu vei huomioni kirjoilta. Lukemiseni oli kuitenkin jo oikealla suunnalla ja olin löytänyt itselleni sopivan tavan oppia ja tiesin mitä parantaa ensi vuonna.
Kesällä sain kuulla Rovala-opistosta ja lisäpistemahdollisuudesta. Lisäpistejärjestelmä ei tosin ole enää käytössä Lapin yliopistossa. Ilmoittauduin Rovalaan ja elokuussa löysinkin itseni Rovalan karusta asuntolasta ympärilläni paljon ihmisiä joilla oli sama unelma kuin itselläni: päästä opiskelemaan oikeustiedettä. Rovalassa tarkoituksena oli käydä avoimen yliopiston opintoja tietyn pistemäärän edestä ja sitten kukin palasi takaisin kotiin lukemaan. Vaikka alkusyksy ja avoimen
opinnot kangertelivat pahasti, sain kun sainkin pisteet kasaan ja jouluna palasin kotiin monta uutta kokemusta ja ihanaa ystävyyssuhdetta rikkaampana.
Aloin melkein heti lukemaan kun kirjat helmikuun alussa ilmestyivät. Tällä kertaa pääsin heti hyvin vauhtiin sillä Rovalassa olin saanut jo hyvän lukurutiinin. Olin päättänyt että tänä vuonna nimeni on sisäänpäässeiden listalla, ja nyt luetaan vaikka pää kainalossa jos se sitä vaatii. Minulla ei ollut mitään tarkkaa lukusuunnitelmaa. Olin laskenut suurpiirteisiä tavoitteita, mitä tulisi olla luettuna mihinkin päivään mennessä ja tällainen sopi minulle paljon paremmin kuin orjallinen päiväkohtainen suunnitelma. Suurin osa pääsykokeisiin lukijoista herää aikaisin aamulla ja lähtee kirjastoon istumaan 9-17 ja loppuillan pitävät vapaata. Tällainen opiskelumalli ei sopinut minulle ollenkaan: jo varhainen aamuherätys takasi epäonnistuneen lukupäivän, enkä myöskään osannut lukea kirjastossa. Haluan siis korostaa, että jos aamun ensimmäiset tunnit lähinnä nuokut kirjasi päällä tai kirjastossa keskityt vain lähinnä kyttäilemään, ovatko vierustoverisi lukemassa samaa kirjaa (niinkuin allekirjoittanut niinä harvoina kertoina kun luin kirjastossa), niin silloin kannattaa ihan suosiolla kokeilla aloittaa myöhempään ja etsiä itselle sopiva lukutila. Minulle se oli oma koti. Kun luin, minulla oli tapana hölöttää pykäliä ulkoa aina välillä, joten olisin varmaan tällä meiningillä saanut porttikiellon kirjastoon alta aikayksikön. Aloitin lukupäivät noin 11 aikaan ja luin yleensä yöhön asti ihan fiiliksen mukaan. Olen ehdottomasti yöihminen ja monesti sain parhaat ahaa-elämykset silloin kun muut nukkuivat jo sikeästi. Tärkeintä on löytää itselle paras tapa, paikka ja aika oppia, ja minulle se ei ollut aamulla kirjastossa, kuten monelle muulle.
Luin kirjat aluksi tekemättä mitään merkintöjä. Seuraavalla kerralla aloin yliviivaamaan tärkeitä asioita korostustusseilla. Jokaiselle värille oli oma tarkoituksensa. Tein myös reunamerkintöjä kirjoihin ja vaikeimmista asioista tein muistiinpanoja tai ajatuskarttoja. Minulle yliviivaaminen oli paras tapa oppia, kun taas joku toinen vannoo muistiinpanojen nimeen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Ensimmäiset kaksi hakukertaa menikin opetellessa itselle sopivaa oppimistyyliä. Enhän lukiossa ollut pistänyt tikkua ristiin minkään suhteen enkä tiennyt yhtään millainen oppija olen. Kokeilin kaikkea ja pikkuhiljaa huomasi millä tavalla asiat jäävät parhaiten mieleen. Myös äänitteiden tekeminen oli välillä hyvää vaihtelua ja niitä kuuntelin lenkillä tai kun muuten olin aivan poikki kaikesta lukemisesta.
Kun kirjat alkoivat muistuttamaan värityskirjoja, aloin jossain vaiheessa tekemään post-it lappuja termeistä, pykälistä, listoista, you name it. Kämppä oli täynnä lappuja ja aivan neuroottisena pyrin pitämään kaiken mielessä. Ne olivat kuitenkin todella hyödyllisiä ja asiat eivät päässeet unohtumaan vaikka saattoi mennä useampikin viikko ilman, että ehti lukea tiettyä artikkelia.
Osallistuin myös kevään aikana Artiklan valmennuskurssille ja siitä oli korvaamaton apu hakuprosessissa. Opettajamme olivat todella osaavia ja tsemppasivat kun usko meinasi loppua. Parasta valmennuskursseilla oli mahdollisuus kysyä kirjojen epäselvistä kohdista ja harjoituspääsykokeet. Ne auttoivat myös hahmottamaan millä tasolla oma osaaminen oli, vaikka välikokeiden tulokset eivät kerrokaan lopputuloksesta. Lopuksi kerratessani tein myös Artiklan valmennuskurssilta saatuja harjoitustehtäviä. Tehtävien tekeminen oli puuduttavaa, mutta omalta mukavuusalueelta poistuminen toi parhaita tuloksia. Vaikka kuvitteli osaavansa kaiken kirjoista, tehtäviä tekemällä huomasi mitä puutteita osaamisessa vielä oli.
Lukuisten hermoromahdusten, ahaa -elämysten ja itkukohtausten täyttämät neljä kuukautta tulivat päätökseen toukokuun 26. päivä, jolloin todellinen näytön paikka oli edessä. Kokeeseen menin yllättävän rauhallisin mielin ja päättäväisin mielin. Kun sain pääsykokeen eteeni, en voinut uskoa silmiäni: puolet kysymyksistä oli asioita joita en osannut kovinkaan hyvin. Ensimmäisen varttitunnin vain tuijotin paperia masentuneena, sillä en mitenkään voisi osata asioita sisäänpääsyyn vaadittavalla tasolla. Sain kuitenkin tehtyä parhaani, vaikka koe menikin mielestäni todella huonosti ja loppuilta menikin kotona itkiessä. Seuraavan viikon olin täysin masentunut. Olinhan antanut itsestäni kaiken monen kuukauden ajan ja nyt kaikki työ tuntui menneen huonojen kysymysten mukana hukkaan.
Kesäkuun aikana kuulin monelta, että koe oli ollut vaikea myös muille. Aloin kerrata omaa suoritustani ja pieni toivonkipinä heräsi, että ehkä se ei mennyt sittenkään niin huonosti. Päädyin kuitenkin aina mielessäni lopputulokseen, että kyllä jotkut 154 osasivat asiat kuitenkin minua paremmin. Kesäkuun 26. päivä tulin töistä kotiin ja luin kaverini viestin. Tulokset olivat tulleet. Vannon ettei sydämeni ole koskaan pomppinut niin paljon kun tärisevin käsin näppäilin pankkitunnuksiani opintopolun sivuille. En muista paljoakaan sen jälkeen kun näin edessäni tekstin ”opiskelupaikka myönnetty”, mutta sen tiedän että se oli elämäni onnellisin hetki.
Minä haluan sanoa Sinulle, että luota omaan tyyliisi. Oli se sitten kuinka pähkähullua vain, jos sinä vain opit, niin anna mennä. Ystäväni luki kirjat niin monesti että sekosi laskuissaan, minä luin ehkä kuusi kertaa ja me molemmat pääsimme sisään. Älä vertaile muihin. Käytä se aika omaan tekemiseen. Toisekseen, anna itsestäsi nyt kaikki tänä keväänä. Tee se työ kerralla kunnolla, niin sitä ei tarvitse enää uudestaan tehdä. Omasta urakastani ei ole vielä vuottakaan, joten muistan tasan tarkkaan kuinka raskasta pääsykoeaika oli kaikin puolin. Mutta lupaan, että sinä hetkenä, kun edessäsi lukee ”Oikeustieteiden tiedekunta: hyväksytty”, kaikki työ on ollut täysin sen arvoista.
Tsemppiä keväälle! Älkää kuluttako itseänne loppuun jo heti alkumetreillä ja muistakaa pitää myös vapaapäiviä, syödä hyvin, urheilla ja nukkua. Niiden merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa.
Nähdään ensi syksynä yliopistolla!
Krista
khendrik@ulapland.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti