Heippa!
Olen 39-vuotias, kohta vuoden ikäisen pienen pojan äiti
Lempäälästä. Ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta kypsyi pikkuhiljaa muutaman
vuoden aikana ja se sai alkunsa sattumalta lausahduksesta, jonka mieheni sanoi
minulle. Olen aina ollut innokas selvittämään asioita perin pohjin ja yhtenä
tällaisena hetkenä mieheni tokaisi minulle, että minusta tulisi hyvä juristi.
En oikeastaan miettinyt asiaa sen jälkeen, ennen kuin huomasin olevani raskaana
ja aloin pohtimaan, mitähän sitä haluaisin työkseni loppuelämäni tehdä. Olin
työssä, jossa työajat olivat hankalia pienen lapsen kanssa eli paljon ilta- ja
viikonlopputyötä. Tein päätöksen, että haluan itselleni kokonaan uuden ammatin
ja muistin keskustelumme.
Mieheni on valmistunut Lapin yliopistosta oikeustieteiden
maisteriksi vuonna 2010, joten hänellä oli tietoa ja ymmärrystä siihen, mitä
tämä koulutus vaatii. Jäin paria kuukautta aiemmin äitiyslomalle ja aloin
suorittamaan aineopintotenttejä. Vuonna 2015 sai vielä lisäpisteitä
pääsykokeeseen, joten halusin sisäänpääsyn varmistukseksi täydet pisteet. Pisteitäkin
tärkeämmäksi kuitenkin koin itse tenttitilanteen ja sain kullanarvoista
kokemusta. Vaikka pääsykokeessa mitataan ihan eri asioita kuin
aineopintotenteissä, niin jännitystä helpotti kun olin jo käynyt muutamassa
tentissä. Mieheltäni opin vastaustekniikkaa ja erilaisia opiskelumenetelmiä.
Luin tentteihin eri tavoin ja kokeilin millä tavalla opin parhaiten.
Tein viimeisen aineopintotentin tammikuun viimeisenä
päivänä, tasan viikkoa ennen synnytystä. Siinä oli omat haasteensa ison mahan
kanssa. Minulle oli tuotu normi pöydän lisäksi korkea pöytä, jotta pääsin
kesken tentin nousemaan ylös. Viiden tunnin istuminen olisi ollut
mahdotonta. Sain kaikki suorittamani tentit
läpi ja täydet lisäpisteet. Helmikuun alussa ilmestyivät pääsykoekirjat ja pari
päivää kirjojen ilmestymisen jälkeen lähdin synnyttämään. Olin ajatellut, että
jos vauva syntyisi muutaman viikon myöhässä, niin minulle olisi jäänyt hyvä
aika lukea alue hyvin läpi ainakin kerran ja alkaa tehdä muistiinpanoja. Toisin
kuitenkin kävi ja poika päättikin syntyä viikon etuajassa. En kerinnyt avata
kirjoja lainkaan. Lapsi on meidän ensimmäinen, joten sairaalasta pääsyn jälkeen
helmikuu meni aivan täysin vauvaa ihmetellessä. En vain pystynyt hormonimyrskyissäni
lukemaan.
Tilasin etäpaketin Artiklalta, koska en voinut osallistua
valmennuskurssille. En halunnut olla vauvasta erossa oppituntien ajan.
Etäpaketti oli hyvä ja kattava tietopaketti. Varsinkin kysymys ja vastaus
-kirjan koin todella tärkeäksi ja hyödylliseksi. Pääsin siis aloittamaan
kirjojen lukemisen maaliskuun alussa. Luin aina kun vauva nukkui. Onneksi hän
oli pääsääntöisesti hyvä nukkumaan. Sain yleensä 3‒4 tuntia kerralla päivässä
lukuaikaa. Oli myös päiviä, kun vauva ei suostunut nukkumaan ja siinä ei
auttanut mikään. En juurikaan käynyt missään, koska halusin hyödyntää kaikki
mahdolliset lukuhetket. En ollut myöskään valmis olemaan vauvasta erossa kun
hän oli hereillä. Podin huonoa omaatuntoa, jos en ollut hänen kanssaan ja podin
huonoa omaatuntoa kun en lukenut niin paljon kuin olisin halunnut. Kaupassa
käynti oli viikon kohokohtani. En suosittele kenellekkään näin totaalista
eristäytymistä, mutta itselläni ei ollut oikein vaihtoehtoa. Olin päättänyt,
että en lähde vain kokeilemaan pääsykokeisiin, vaan halusin onnistua kerralla.
Välikoe ja loppukoe eivät sujuneet kohdallani hyvin. Ne
suorastaan menivät aivan penkin alle. Mutta en huolestunut siitä. Tiesin, että
aikaa oppimiseen oli vielä. Sain luettua kirjat kokonaan läpi vain kahteen
kertaan, mutta olin huomannut, etten opi pelkällä lukemisella. Selitin alueen
kertaalleen läpi miehelleni ja hän samalla kyseli. Ääneen selittäminen on ollut
itselläni ehdottomasti paras tapa oppia. Kun toiselle selittää, niin siinä
oppii asiat samalla paljon paremmin. Tein myös alleviivaukset, joita luin
moneen kertaan ja kirjoitin muistiinpanoja, sekä tein mind map´eja. Mind mapit
ovat myös olleet itselleni todella hyödyllisiä apuvälineitä. Opettelin ulkoa
kaikki käsitteet ja periaatteet sekä latinalaiset termit.
Viimeiset viikot olin päättänyt opiskella täyspäiväisesti,
mutta kuitenkin kotona, että pääsin ruokkimaan vauvani. Mummit olivat vuoroin apuna
pitämässä vauvalle seuraa. Tuntuu, että vasta tässä kohtaa aloin kunnolla
muistaa oppimani. Tiesin, että en olisi voinut tehdä mitään toisin. En
oikeastaan stressannut pääsykoetta, vaan aloin odottaa sitä. Halusin päästä
siitä jo eroon. Toisena hetkenä toivoin vielä lisäviikkoa, mutta en olisi enää
jaksanut lukea yhtään enempää.
Pääsykoeaamuna heräsin hyvissä ajoin ja kertailin vielä
kysymys ja vastaus – kirjaa, sekä mind map´eja. Menin koepaikalle Tampereelle
hyvissä ajoin. Keskityin vielä viime hetket muistiinpanoihini enkä jutellut
kenellekään. Halusin pitää keskittymiseni täydellisenä. Itse koetilanteessa luin
ensin kysymykset rauhassa läpi ja kirjoitin ranskalaisilla viivoilla kaiken
mitä tuli mieleen. Kaksi tehtävää koin helpoiksi. Aukkotehtävän ja
oikein/väärin tehtävän. Aukkotehtävään tiesin kaikki kohdat ja oikein/väärin
tehtäväänkin melkein kaikki. Parissa kohtaa en uskaltanut ottaa riskiä miinuspisteisiin.
Nämä kaksi tehtävää tein alle kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen vastasin essee
kysymyksiin. Olin tehnyt kokeen noin kolmessa tunnissa. Sen palautettuani
minulle jäi hyvä mieli. En uskaltanut vielä toivoa mitään, mutta tiesin, että
jos en pääse sisään, niin se ei minua harmita. Olin tehnyt parhaani ja olin
siihen tyytyväinen.
Oli todella outoa, kun ei tarvinnut lukea. Olin ihan
ihmeissäni. Sain aloittaa normaalin vauvaperheen arjen. Se tuntui yllättävän
helpolta. Ei tähän projektiin olisi pystynyt, jos vauva olisi ollut huono
uninen, saati sitten kärsinyt vaikka koliikista. Hänen ehdoillaan mentiin.
Päätimme lähteä kesäkuun lopussa viikoksi Rodokselle.
Ajattelin, ettei pääsykoetulokset kerkiä tulla vielä sinä aikana, mutta ne
julkaistiinkin viikkoa aiemmin. Kesken reissun sain sähköpostiin viestin. Olin laittanut
puhelimeeni hotellin Wifin ja sattumalta syömään mennessä kännykkäni sitten
piippasi ja näin, että opintopolulta on tullut postia. Säikähdin ja jännitys
rysähti päälle. Kädet hikoillen koitin avata viestiä, mutta se ei
latautunutkaan, kiitos todella surkean nettiyhteyden. Siinä sitten tuskailin,
että mitäs nyt. Puoli tuntia kului, ennen kuin viesti vihdoin aukeni. Olin jo
ihan valmis lähtemään kesken matkan kotiin tarkistamaan tietoni, mutta onneksi
viesti sitten vihdoin aukesi ja sain parhaimman uutisen ikinä. Minut oli
hyväksytty opiskelemaan! Sitä päästiin vielä juhlimaan reissussa!
Tsemppiä kaikille opiskeluun ja lukuintoa! Päättäkää, että
te pääsette sisään! Se auttaa enemmän kuin uskottekaan.
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti