Happy ending?

Oikeustieteellisen pääsykoe ja pääsykoekevät lähenevät kovaa vauhtia, joten on aika pysähtyä miettimään, miten tulevasta koitoksesta selviää. Toimin Artikla ry:n valmennuskurssitiedottajana vuonna 2015, ja pääsinkin seuraamaan viime keväänä vierestä lukemattomien hakijoiden tuskailua pääsykoekirjan kanssa. Lisäksi kävin saman mankelin läpi hakiessani oikikseen itse, hakuprosessistani voit lukea täältä. Monet toistavat hakuprosessin aikana turhia virheitä, joten nyt yritänkin muodostaa kokemani perusteella jonkinlaista yleiskuvaa siitä, mitä kannattaa ja ei kannata pohtia pääsykoekevään aikana. Toivon, että vinkeistä on apua keväällä.

Ensimmäinen ja tärkein asia, jota ei voi korostaa liikaa, on ihmisten kyky oppia eri tavoilla. Aivan liian moni hakija tuijottaa vieruskaverin lukutekniikkaa ja opiskelumääriä kuvitellen, että itse on pystyttävä tekemään kaikki täsmälleen samoin. Kahta samanlaista oppijaa ei kuitenkaan ole olemassakaan: yksi oppii kuuntelemalla, toinen puhumalla, kolmas värien kautta, neljäs pänttäämällä, viides kirjoittamalla asioita ylös… Yksi pahimmista virheistä, mitä pääsykoekevään aikana voi tehdä, on ahdistua muiden opiskelumenetelmistä. Vaikka toinen olisi istunut 12 tuntia kirjastossa ja itse olisit sinä aikana lukenut vain parikymmentä sivua, ei ole mitään syytä ahdistua. Samanlainen opiskelurytmi ei sovi kaikille, joten kannattaakin keskittyä omaan opiskeluun eikä vertailla itseä muihin.

Toinen muistamisen arvoinen seikka on se, ettei määrä korvaa laatua. Yllättävän moni oikeustieteelliseen hakeva tuntuu kuvittelevan, että sisään pääsee se, joka on lukenut pääsykoekirjan läpi useammin kuin muut. Tällainen kuvitelma ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Osa hakijoista lukee pääsykoemateriaalin läpi vain kerran tai kahdesti ja osa taas jopa kymmenen kertaa, mutta sisäänpääsyn kannalta lukukertojen määrä ei ole ratkaiseva. Kirjan voi paukuttaa läpi vaikka miljoonasti ymmärtämättä siitä sanaakaan, kun taas tehokas lukeminen auttaa oppimaan asioita jo parin lukukerran jälkeen. Älä siis tuijota sivumääriä vaan mieti rehellisesti sitä, kuinka paljon olet oikeasti oppinut.

Haluaisin myös korostaa sitä, ettei oikeustieteelliseen hakeminen ole pikajuoksu vaan maraton. Joka vuosi joidenkin hakuprosessi kaatuu valitettavasti jo ensimmäisten viikkojen aikana liian rankkaan lukutahtiin. Pääsykoemateriaali on toki laaja, mutta kevätkin on yllättävän pitkä. Yksi erittäin tärkeä asia ei nimittäin välttämättä tule heti mieleen: pääsykoekirjaan ehtii kyllästyä kevään aikana monta kertaa. Ei siis kannata yrittää oppia kaikkea ensimmäisen kuukauden aikana tai väsyttää itseä lukemalla heti alkuun kymmentä tuntia päivässä. Oppimisen huippuhetken tulee olla pääsykoepäivänä, ei kuukautta sitä ennen. Mikäli itsensä uuvuttaa heti kirjojen julkaisun jälkeen, ei tärkeimpien viimeisten viikkojen pänttäämisestä tule mitään.

Aivan liian usein kuulee myös huhupuheita siitä, että oikeustieteelliseen pyrkivän tulee lukea vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Harrastuksia ei saa olla, töissä ei saa käydä eikä kavereita saa nähdä, mikäli mielii päästä tiedekuntaan sisään. Tällainen käsitys on kuitenkin ihan väärä. Oikeustieteelliseen pääseminen vaatii tietenkin paljon vaivannäköä, mutta kaikkea muuta elämää ei silti kannata unohtaa koko kevään ajaksi. Itse asiassa lukuprosessin aikana on usein hyvä saada välillä muutakin ajateltavaa kuin pääsykoekirjat. Ahkeran opiskelun jälkeen on monesti järkevää pitää vaikka useamman päivänkin tauko ja tehdä jotain sellaista, joka ei liity oikikseen mitenkään. Tauon jälkeen on nimittäin jälleen uutta virtaa opiskella.

Myös itse lukemisen aikana tauot ovat tärkeitä. Kaikessa opiskelussa tulee välillä vastaan sellainen piste, jossa aivot yksinkertaisesti kieltäytyvät vastaanottamasta enempää tietoa. Tällöin on aivan turha pakottaa itseään jatkamaan itku kurkussa, vaan kannattaa pitää rehellinen tauko. Hetkeksi kannattaa mennä leipomaan kakkua, rapsuttamaan koiraa, juttelemaan kaverille tai tekemään jotain muuta sellaista, joka auttaa kasaamaan ajatukset. Itse kävin lukemisen lomassa kävelyllä aina silloin, kun opiskelu alkoi hajottaa. Puolen tunnin ulkoilu ei vie lukemisesta aikaa juuri yhtään, mutta tuulettaa ajatuksia ja auttaa jaksamaan.

Kannattaa myös pitää mielessä se, että et ole yksin pääsykoekevään aikana. Jokainen oikeustieteelliseen tosissaan hakeva kokee kevään aikana myös negatiivisia tunteita: väsymystä, ärtymystä, turhautumista ja ahdistusta. Se on täysin normaalia eikä tarkoita sitä, ettei sisäänpääsy ole mitenkään mahdollista. Valmennuskursseilla kurssikavereista ja kurssien järjestäjistä saa tarvittaessa tukea, minkä lisäksi myös perhe, ystävät ja muut läheiset osaavat auttaa. Ei kannata sulkeutua neljän seinän sisälle tuntemaan maailman tuskaa silloin, kun lukeminen ei meinaa onnistua. Sen sijaan kannattaa puhua jollekin sellaiselle, joka ymmärtää. Et ole ainoa, jolla lukeminen välillä ahdistaa.

Vielä viimeisenä haluaisin muistuttaa siitä, että kaikesta stressistä huolimatta pääsykoekevään aikana ei kannata luovuttaa. Vaikka viime hetkellä mielessä olisikin täysi paniikki ja varmuus siitä, ettei sisäänpääsy tule onnistumaan, ei silti tule antaa periksi. Kevään aikana hankittu tieto ei katoa viimeisten viikkojen paniikista huolimatta, ja ainahan voi käydä tuuri, ja pääsykokeessa saatetaan kysyä niitä ainoita asioita, joista tiedät mitään. Luota siis itseesi ja mene pääsykokeeseen näyttämään osaamisesi.

Oikikseen pääsee erilaisia ihmisiä, jotka ovat hakeneet tiedekuntaan erilaisista lähtökohdista. Kannattaa tutustua valmennuskurssiblogin tarinoihin, sillä ne näyttävät hyvin nopeasti, kuinka erikaltaisia reittejä pitkin tiedekuntaan voi päästä. Muista siis pysyä rehellisenä itsellesi ja opiskella juuri sillä metodilla, joka sopii sinulle. Ole itsellesi armollinen ja muista pitää taukoja lukemisen seassa, keskity laatuun määrän sijasta. Oman väyläsi löytämällä kevät hujahtaa ohitse ja kohta onkin aika aloittaa syksy uuden tiedekunnan opiskelijana.

Paljon tsemppiä!

Essi Salmela