Töitä, muistikortteja ja oikeustiedettä

Moikka kaikille! Olen Rosa, alun perin Sipoosta kotoisin oleva 21- vuotias fuksi. Oma oikis urakkani alkoi ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun valmistuin lukiosta. Tiesin jo lukion ensimmäisestä vuodesta lähtien, että haluan päästä oikikseen. Niinpä kirjoitettuani ylioppilaaksi oli valintani selvä. Olin kuullut paljon positiivista palautetta juuri Lapin yliopistosta, ja siksi päätös yliopiston valinnasta ei ollut vaikea. Tämä valinta ei ole kaduttanut päivääkään ja Rovaniemellä asuminen on ollut varmasti yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut tutustua mitä mahtavimpiin ihmisiin ja jokainen päivä heidän kanssaan Rovaniemellä on ollut elämisen arvoinen ja ikimuistoinen.

 

Aloin lukea oikiksen pääsykokeisiin heti kirjoitusten jälkeen vuoden 2013 maaliskuussa, huonolla menestyksellä. En ollut ottanut valmennuskurssia koska uskoin, että selviäisin yksin. Minulla ei ollut mitään aavistusta siitä millaisella lukutekniikalla tekstiä olisi tullut lukea ja sisäistää. Koko kirjan sisältö tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Ensimmäisen kuukauden luin kahdeksan tuntia päivässä joka osoittautui virheeksi, sillä liian kova aloitus johti siihen, että jo tämän ensimmäisen kuukauden jälkeen luovutin. En siis avannut kirjoja viimeiseen kahteen kuukauteen ollenkaan ja menin pääsykokeisiin jotka pidettiin tuolloin kesäkuun alussa. Osasin kirjoittaa koepaperiin vain oman nimeni, joten jo pääsykokeista lähtiessäni tiesin varmasti, että ovet yliopistoon eivät tänä keväänä aukeaisi. Ensimmäinen hakukertani kuitenkin opetti minulle paljon siitä, miten kovaa työtä oikikseen pääseminen todella vaatii ja lisäksi sain kokemusta kokeesta sekä myös itse koetilanteesta. 

Ensimmäisen hakukertani jälkeen pidin kaksi välivuotta ja tein töitä, sillä halusin kerätä kunnolla motivaatiota ennen uutta yritystä. Lokakuussa 2014 päätin, että nyt on aika; varasin Artiklan intensiivikurssin ja järjestin työkuvioni siten, että viikkotuntimäärä keväällä putosi 15 tuntiin viikossa, joka oli sekin osittain liikaa varsinkin loppukeväästä. Pääsykoekirjat ilmestyivät tuona keväänä jo helmikuun alussa, joten lukuaikaa oli paljon. 

Samana päivänä kun kirjojen saapumisilmoitus saapui ryntäsin postiin ja aloin lukemaan. Aloitin aluksi kevyesti ja luin noin 3-­4 tuntia päivässä, sillä halusin olla toistamatta ensimmäisen hakukertani virheitä. Halusin saada suhteellisen selkeän kuvan siitä, mitä kirjat sisältävät.

Tein lukemisen ohella toukokuun alkuun asti töitä noin 3 vuoroa viikossa ja lisäksi istuin maaliskuusta lähtien Artiklan valmennuskurssilla kolmena iltana viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Ensimmäisellä lukukerralla päätin lukea vain kirjat läpi tekemättä merkintöjä tai minkäänlaisia muistiinpanoja. Valmennuskurssin alettua olin kerennyt lukea kirjat läpi pariin otteeseen ja minulla oli suhteellisen selkeä kuva kirjojen sisällöstä. Toisella lukukerralla aloitin tekemään alleviivauksia, muistiinpanoja ja post-­ it lappuja, joita sitten kämppikseni iloksi liimailin pitkin asuntoamme. Kirjani alkoivat muistuttaa värityskirjoja pääsykoekirjojen sijaan.

Päiväni menivät usein siten, että menin heti aamulla kirjastoon yhdeksältä ja luin kolmeen jonka jälkeen menin töihin iltavuoroon. Valmennuskurssi päivinä taas istuin kirjastossa aamupäivän ja menin illaksi viidestä yhdeksään valmennukseen. Päivät olivat rankkoja, mutta selvisin niistä koska tiesin, että juuri tuona keväänä en antaisi minkään pilata sisäänpääsyäni.

Huhtikuussa päätin alkaa tekemään muistikortteja. Kirjoitin kortteihin kaikki käsitteet ja joka ikisen asian, joka oli mielestäni tärkeä. Näitä kortteja (joita kertyi lopulta monta sataa) sitten pänttäsin ja pakotin silloisen kämppikseni kyselemään aamuin illoin niin kauan kunnes osasin ne ulkoa. Kämppikseni ja perheeni taisikin muutamaan otteeseen kysyä, että olenko seonnut kokonaan. Samoilla korteilla pidimme kahden valmennuskurssi kaverini kanssa kahvihetkiä ja tenttasimme toisiamme.

 

Kevään edetessä alkoi töiden tekeminen ja pääsykokeisiin lukeminen käydä liian rankaksi yhdistelmäksi. Päätin ottaa töistä lomaa toukokuun alusta lähtien pääsykokeisiin saakka-­ vihdoin koitti hetki jolloin sain vain lukea ilman mitään muita häiriötekijöitä. Valmennuskurssi loppui suunnilleen kolme viikkoa ennen pääsykokeita jonka jälkeen lukupäiväni venyivät jopa kymmenentuntisiksi. Valmennuskurssin loputtuakin pidin yhteyttä kurssikavereihini, sillä heiltä sai ennennäkemätöntä tukea kovan stressin keskellä. Viimeiset viikot ennen pääsykoetta menivät nopeasti ja välillä iski epätoivon tunne siitä, että aika loppuu kesken. Lohdutin kuitenkin itseäni sillä, että tiesin tehneeni koko kevään kovasti töitä ja koin antaneeni itsestäni kaiken.

Viimeisenä lukuviikkona ennen pääsykokeita lukupäivät venyivät pahimmillaan 15 ­ tuntisiksi ja väsymys alkoi olla kova. Tällöin käytin aikaa vain kertaamiseen enkä siis enää opetellut uusia asioita. Käytin kertauksessani hyödyksi tekemiäni muistikortteja sekä muistiinpanoja. Saatoin pitää päiviä, jolloin kävin läpi vain tekemäni muistikortit, johon upposikin parhaimmillaan 12 tuntia.

Muistan pääsykoepäivästä melko vähän, sillä päivä oli ehkä elämäni jännittävin. Heräsin aamulla ajoissa ja kertasin omat tärppini läpi päivän koitosta varten. Lähdin hyvissä ajoin Otaniemeen, jossa koe silloin pidettiin. Koepaikalla käteni tärisivät ja sydän pamppasi. Nimenhuudon alettua tsemppasimme kurssikavereideni kanssa toinen toisiamme ja toivotimme onnea. Kun koepaperi sisältävän kirjekuoren sai avata, katsoin ensimmäisenä kaikki kysymykset läpi ja kirjoitin jokaisen kysymyksen kohdalle ensimmäiset asiat jotka tulivat mieleeni. Näin varmistin sen, että minkään kysymyksen kohdalla ei iskenyt täydellistä paniikkia. Sain kokeeni valmiiksi suhteellisen nopeassa ajassa ja lähdinkin pois jo kolmen tunnin jälkeen.

Kokeen jälkeen oli itselläni hyvä ja samalla ristiriitainen fiilis. Piinaava odotus alkoi ja mitä enemmän aikaa pääsykokeista kului, sitä epävarmempi olo itselleni tuli siitä, oliko koe sittenkään mennyt niin hyvin kuin kuvittelin. Muistan soittaneeni päivää ennen tulosten julkistamista äidilleni ja sanoneeni, että tää oli nyt tässä, ensi vuonna sitten uudestaan. Pääsykokeiden tulokset julkaistiin melkein viikkoa aiemmin kuin oli tarkoitus. Olin viettämässä perjantai iltaa siskoni tupareissa, kun puhelimeeni tuli uusi sähköposti opintopolulta; minut oli hyväksytty hakemaani opiskelupaikkaan. Käteni tärisivät ja laitoin siskoni kirjautumaan opintopolkuun tarkistamaan lopullisen tuomion ja siellä se lukikin selvillä kirjaimilla: minut oli hyväksytty. Se fiilis, joka tästä tiedosta tuli on unohtumaton, onnen ja kyyneleiden määrää ei voi sanoin kuvailla. Lisäksi pääsin kokemaan tämän kaiken parhaiden ystävieni seurassa, jotka olivat läsnä tuona hetkenä.

Artiklan valmennuskurssille meneminen oli ehkä yksi elämäni parhaimmista päätöksistä ja koin, että se oli oman sisäänpääsyni kannalta yksi merkittävimmistä seikoista. Sain kurssilta monta hyvää ystävää ja suurin osa heistä pääsikin sisälle juuri samana keväänä kuin minäkin. Oli huippua muuttaa uudelle paikkakunnalle kun tiesi, että vastassa on mitä upeimpia tyyppejä.

Oma vinkkini teille, jotka haette ensi keväänä Lapin oikeustieteelliseen, on, että luottakaa itseenne ja siihen, mitä teette. Älkää vertailko itseänne muihin, vaan tehkää asiat omalla tavallanne, sillä vain se, mitä itse teette, merkitsee. Muistakaa että kaikilla on oma tapa oppia. Pitäkää perhe ja ystävät luku-­urakan keskellä lähellä, sillä heistä saa ennennäkemätöntä tukea. Lisäksi on tärkeää pitää kevään kuluessa päiviä, jolloin tekee jotain aivan muuta kuin pänttäämistä. Toivotan kaikille hurjasti tsemppiä tulevaa kevättä varten ja lukemisen iloa! Uskokaa itseenne, sillä niin minäkin tein ja saavutin unelmieni opiskelupaikan.

Ystävällisin terveisin Rosa Marttila

romartti@ulapland.fi

Abivuoden jälkeen oikikseen?

Ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi melko myöhään, vasta toisena vuonna lukiossa. Aiemmin olin ajatellut hakevani lääkikseen, mutta vähitellen kiinnostus luonnontieteitä kohtaan väheni ja samaan aikaan innostus oikeustieteellistä alaa kohtaan kasvoi. Pian monet lukiokurssit menivätkin vaihtoon ja samalla päätös oikikseen hakemisesta vahvistui. Seuraava kysymysmerkki olikin sitten opiskelupaikkakunnan valitseminen. Abivuoden syksyllä päässä oli vielä vahvana ajatus siitä, että Helsinki olisi oikea opiskelupaikkakunta minulle, mutta loppujen lopuksi päädyinkin hakemaan Rovaniemelle ja Lapin yliopistoon. Tarkkaa syytä päätökselle pohjoiseen hakemisesta en osaa edelleenkään sanoa, mutta osasyynä saattoi olla ajatus siitä, että Lapin yliopistossa oli jonkin verran parempi sisäänpääsyprosentti kuin Helsingissä. Päätös Rovaniemelle lähtemisestä ei kuitenkaan ollut helppo. Kuten moni muukin lukiolainen, olin asunut kotona ja muutto omaan kotiin ja vielä melko kauas kotoa aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta se kiinnosti, toisaalta jännitti. Vanhoilta kotikulmilta lähtemisen lisäksi mietitytti suhteet moniin kavereihin, sekä ennen kaikkea poikaystävään. Nyt jälkikäteen olen huomannut, ettei kaikesta vanhasta ja entisestä elämästä tarvitse todellakaan luopua kokonaan. Asiat kyllä järjestyvät ja suhteiden ylläpito on mahdollista elämäntilanteiden muuttumisesta huolimatta. 

Lukioaikana en ollut pahemmin lueskellut kokeisiin, joten ajatus pääsykokeisiin lukemisesta pelotti (sittemmin on kyllä saanut huomata, ettei se pääsykokeen vaatima lukemisen määrä sitten ollutkaan niin valtava). Kirjoitukset loppuivat ja päätin pitää hetken hengähdystauon ennen lukemisen aloittamista huhtikuun alussa. Monen kanssani hakeneen mielestä oli tärkeää käyttää kaikki aika hyväksi, mutta itse koin lyhyen tauon tärkeänä, jotta voimia riittäisi koko luku-urakkaa varten. Suosittelenkin kuuntelemaan omaa päätä ja toimimaan siten, niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Jokaisella on oma tapansa valmistautua pääsykokeeseen ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Huhtikuussa alkoi valmennuskurssi, jonka koin hyödylliseksi motivaation takia, kun näin millainen kilpailutilanne edessä olikaan. Vaikka olinkin tiedostanut sen, että hakijoita oikeustieteelliseen on paljon, en ollut uskaltanut ajatella sitä, että monet muut ovat valmistautuneet paljon kauemmin ja paljon enemmän kuin mitä itse siihen mennessä olin. Kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen ei ole mahdottomasti aikaa pääsykoemateriaalien oppimiseen, ja niillä jotka ovat saaneet aloittaa lukemisen jo aiemmin keväällä, on tietysti pieni etumatka. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, sisäänpääsy heti lukion jälkeen ei ole mikään mahdoton tehtävä ja aika kyllä riittää, jos sen osaa oikein hyödyntää. Huomasin myös sen, että ratkaisevaa ei ole se kuinka monta kertaa kirjan oli lukenut, vaan se, miten sen oli lukenut. Kun jotkut kertoivat lukeneensa pääsykoekirjan läpi jo viidestä kahdeksaan kertaan ennen kurssin alkua, olin vähällä luovuttaa, mutta päätin kuitenkin keskittyä vain omaan tekemiseen. Vajaan kahden kuukauden aikana kävin pääsykoekirjan läpi yhteensä kaksi kertaa eri tavoin. Ensimmäisellä kerralla luin kirjan läpi todella huolellisesti ja alleviivasin ne kohdat, joita en tajunnut tai joita pidin tärkeinä. Toisella lukukerralla luin vain alleviivamani kohdat ja kirjoitin muistiinpanoja. Alleviivattuja kohtia oli paljon ja kirja muistutti pääsykoekirjan sijasta väristyskirjaa. Alleviivattuja kohtia saattoi olla jopa enemmän kuin alleviivaamattomia. Pääsykokeen lähestyessä opettelin vaikeimpia asioita tekemistäni muistiinpanoista ja samalla selailin valmennuskurssilta saamaani tiivistelmävihkosta.

Luku-urakan alussa tein itselleni lukusuunnitelman ja asetin itselleni tavoitteita. En kuitenkaan noudattanut suunnitelmaani täydellisesti, vaan poikkesin siitä, mikäli jotain yllättävää tuli eteen. Suunnitelmani aikataulun osalta ei ollut erityisen tarkka, vaan se lähinnä sisälsi tavoitteita siitä, millä sivulla minun pitäisi olla lukemassa tiettynä päivämääränä. Mikäli jonain päivänä lukeminen jäi vähemmälle, pyrin lukemaan seuraavana päivänä enemmän. Usein niinä päivinä, kun valmennuskurssilla oli lähiopetusta, lukeminen muuten jäi vähemmälle. Pyrin tekemään suunnitelmasta alusta asti realistisen ja sellaisen, että sitä oli myös mahdollista noudattaa. Omien tavoitteiden asettamisessa onkin mielestäni hyvä olla todenmukainen, eikä tavoitella mahdottomuuksia. Itselleni olisi ollut vaan haitaksi, mikäli olisin asettanut tavoitteeksi vaikka kirjan lukemisen läpi esimerkiksi viisi kertaa. Kun pääsykoepäivä läheni, myös lukemisen määrä lisääntyi. Viimeisen viikon aikana ennen koetta luin keskimäärin 8-10 tuntia päivässä, mutta päivien välillä oli isojakin eroja.

Jatkoin koko ajan aktiivista harrastamista ja pidin tärkeänä kannustavaa tukiverkkoa. Melkein jokapäiväiset tanssitunnit auttoivat saamaan ajatukset välillä pois lukemisesta. Perhe, kaverit ja poikaystävä eivät voineet välttyä jännityshöpötyksiltäni ja olen kiitollinen kaikille heille, kun he jaksoivat tsempata ja ymmärtää, kun hermot olivat välillä vähän tiukalla.

Kun pääsykoe oli ohi, oli helpottavaa, kun tiesin tehneeni kaiken, minkä vain pystyin. Toisaalta oli outoa, kun päivät eivät enää täyttyneetkään lukemisesta. Kevään aikana olin kuullut monen sanovan, että sisäänpääsy ensimmäisellä yrittämällä ja suoraan kirjoitusten jälkeen on melkeinpä mahdoton tehtävä. Kesäkuun puoltaväliä ja tulosten ilmestymistä odotin innolla, eikä minulla ollut minkäänlaista arviota siitä, oliko koe mennyt osaltani hyvin vai huonosti. Olin tehnyt kokeessa parhaani ja ilokseni sain todeta, että se riitti. Vaikka edessä olikin paljon uutta ja jännittävää, eikä muutto paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään aiheuttanut pelkästään positiivisia ajatuksia, kokonaisuudessaan odotin lähtöä pohjoiseen kuitenkin innolla. Elokuun loppupuolella tämä silloin 18-vuotias untuvikko pakkasikin sitten tavaransa ja suuntasi kohti pohjoista. Nyt huomaan löytäneeni alan, joka aidosti kiinnostaa. Rovaniemeltä olen myös löytänyt paljon uusia tuttavuuksia ja todella tärkeiksi tulleita ystäviä. Vaikka pohjoisen pitkä talvi, kovat pakkaset ja kaamosaika eivät alussa hirveämmin houkutelleet, niihinkin on ajan myötä tottunut ja tajunnut sen, että kaikesta kyllä selviää. Päätös hakea oikikseen ja juuri Rovaniemelle on osoittautunut toistaiseksi elämäni parhaimmaksi valinnaksi.

 Hakuvaiheessa on mielestäni tärkeää toimia niin kuin itse parhaaksi näkee ja unohtaa muiden sanomiset ja epäilyt. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja se kyllä riittää. Sisäänpääsy vaatii työtä, mutta se kyllä kannattaa. Tsemppiä kaikille luku-urakkaan, toivottavasti tavataan yliopistolla!

Laura Miettinen

lamietti@ulapland.fi