Läpi hallinto-oikeuden harmaan kiven

Ensimmäisen lukiovuoteni aikana ryhdyin pohtimaan, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Valinta oikeustieteen, valtiotieteen, historian ja maantieteen välillä ei aluksi vaikuttanut helpolta. Maantieto sekä historia olivat lempiaineitani läpi lukioajan. Lukion toisella luokalla tulevaisuuden suunnitelmat kirkastuivat. Oikeustiede antaisi mielestäni parhaat valmiudet työllistyä, sulkematta kuitenkaan mitään haaveilemaani urapolkua ulos.

Ensimmäinen hakukertani Helsingin Oikeustieteelliseen, yo-keväänä 2011, oli jälkikäteen ajateltuna täysi farssi. Ajatukseni harhailivat tulevissa lakkiaisissa ja armeijaan lähdössä niin intensiivisesti, etten saanut yhtä pääsykoekirjoista luettua lainkaan. Myös tiivis juridinen teksti aiheutti aluksi päänvaivaa. Oli selvää, ettei paksua kirjekuorta koskaan tullut. Kesällä koittanut asepalvelus tarjosi toivotun aikalisän seuraavaa kevättä ajatellen.

Keväällä 2012 päätin, kotiuduttuani, yrittää Helsinkiin uudestaan. Tämä olisi viimeinen kerta. Heti kirjojen ilmestyttyä pyrin panostamaan täysillä. Kuitenkin jo toukokuun aikana iski epätoivo. Kahdeksan tunnin päivittäinen luku-urakka oli liikaa, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen ottaessa vallan. Päätin seuraavana keväänä maksimoida onnistumisen todennäköisyyden ja hakea Lappiin.

Kevät 2013 koitti maaliskuussa aurinkoisena mutta kylmänä. Odotin innolla kirjojen sijasta kirjan ilmestymistä. Paksu pokkari vaikutti mielenkiintoiselta. Perhe-, työ-, valtiosääntö-, kauppa-, velvoite-, rikos-, vero- ja kv-oikeutta. Aiheet vaikuttivat tärkeiltä ja olennaisilta myös yleissivistyksen kannalta. Aikaisempana vuonna Helsinkiin oli ollut laaja kirja perheoikeudesta. Aihe oli siis tuoreessa muistissa. Tällä kertaa päätin myös järjestää täydellisen lukurauhan ja muuttaa yksin asumaan.

Aluksi luin vain pari tuntia päivässä, kiihdyttäen koko ajan tahtia. Huhtikuun aikana aloitin alleviivaukset ja nostin päivittäiset tehokkaat lukutunnit neljään. Hyvin menneet valmennuskurssin välikokeet toivat varmuutta ja tietoa osaamisesta. Vappuaattona kävin ostamassa huoltoasemalta oluen ja jatkoin lukemista, koska hyvä lukupäivä ei katso kalenteria. Toukokuussa aloitin tekemään muistiinpanoja ja nostin lukutunnit kuuteen. Pidin edelleen yhden vapaavalintaisen vapaapäivän viikossa, sen mukaan milloin lukeminen ei sujunut. Toukokuun lopussa iskivät helteet, jolloin lukeminen muuttui entistäkin piinallisemmaksi. Pelastuksen toi kuitenkin viilennetty Kaisa-talon kirjasto.

Pääsykoe oli tuolloin vasta kesäkuun 11. päivä. Kesäkuun alkupäivät vietin täysin yksin kertaillen 10 tuntia päivässä. Itse pääsykoe meni epätasaisen varmasti osan tehtävistä ollen mielestäni helppoja ja toisten todella vaikeita. Monet muutkin olivat samaa mieltä. Omaan koesuoritukseeni en ollut täysin tyytyväinen. Päälimmäisenä mielessäni oli eräs monivalintakysymys, jonka oli saattanut ymmärtää kahdella eri tavalla. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja vastata, koska oikeutta valittaa ei ilmeisesti olisi jos jättäisi vastaamatta.

Tulokset julkaistiin heinäkuun alussa. Nettisivuille ilmestyi puolenyön aikaan teksti: HYLÄTTY.

Yö sujui ristiriitaisissa tunteissa. En tiennyt kuinka kauas olin jäänyt. Seuraavana päivänä tuli kirje. Olin jäänyt puolen pisteen päähän. Tilasin koevastaukseni, jotta saatoin käydä läpi mahdolliset arvosteluvirheet. Tällöin muistin tulkinnanvaraiseksi jääneen kauppaoikeuden monivalintakysymyksen 6d.

Laadin kysymyksestä tiedekunnalle oikaisupyynnön. Oikaisupyynnön vastauksessa todettiin kysymyksen olleen ''erinomainen ja selkeä''. Muutosta ei siis tullut. Tiesin olevani asiassa oikeassa ja kysymyksen olleen tulkinnanvarainen, joten päätin viedä asian hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Rovaniemen hallinto-oikeus käsitteli asiaa kuusi kuukautta. Maaliskuussa 2014 kirje hallinto-oikeudesta oli saapunut postilaatikkoon. Koitti elämäni jännittävimmät hetket. Päätös oli yksimielinen. Kysymys oli ollut niin tulkinnanvarainen, ettei hakija voinut kohtuudella tietää miten siihen olisi tullut vastata. Kokeesta saamaani pistemäärää määrättiin korotettavaksi yhdellä pisteellä, mikä tarkoitti sisäänpääsyä.

Vuosi oli kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran olin ottanut kirjan käteeni ja aloittanut valmistautumisen, siihen että hyväksymiskirje oli vihdoin saapunut. Päätin aloittaa opiskelut toden teolla vasta syksyllä, yhdessä muiden iloisten fuksien kanssa, ikimuistoisten tapahtumien parissa.

Juristin työ on oikeudenmukaisuuden puolesta taistelemista. Työn ja tuloksen välillä voi kulua joskus pitkäkin aika. Älä koskaan luovuta, varsinkaan jos olet oikeassa!

Juho

Pääsykoetta seuraavan päivän ilta. Nyt voi ottaa rennosti.

Elämää ja oikeustiedettä opettajan näkökulmasta

Jälleen on se aika vuodesta, kun tuhannet lakimiehen jyvät kylvetään – toiset enemmän ja toiset vähemmän ravinnerikkaaseen maaperään. Jälleen on se aika vuodesta, kun näiden kokelaiden aivokapasiteetin täyttävät erinäiset ajatukset, huolet ja murheet oikiksen pääsykokeeseen ja siihen valmistautumiseen liittyen. Ja jälleen on se aika vuodesta, kun tämä(kin) opettaja kasaa omat ajatuksensa ja resurssinsa valmennuskurssilaisten avunhuutoihin vastaamiselle koko kevään mittaiseksi projektiksi.

Hakijoita on melkoinen joukko, samoin valmennuskurssille osallistujia. Kaikilla on sama, muttei yhteinen päämäärä: saada kesällä tiedekunnasta se legendaarinen paksu kirje. Kysymys on yksilölajista. Päämäärän saavuttamiseksi kukin voi tehdä työn vain ja ainoastaan itse. Kuitenkin, toisten suoriutuminen määrittää kokelaiden tason ja siten myös Sinun sisäänpääsysi. Muiden suoritukseen ei voi vaikuttaa, jolloin kannattaa asennoitua alusta saakka urakkaan siten, että tekee itse parhaan mahdollisen suorituksensa itselleen sopivin keinoin ja pitäytyy omassa pääsykokeeseen valmistautumissuunnitelmassa kurinalaisesti. Joku lukee yötäpäivää, toinen tekee muistiinpanoja ja alleviivaa. Kolmas mieluummin keskustelee toisten kokelaiden kanssa ja neljäs … Listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska valmistautumistapoja on yhtä kirjava määrä kuin on hakijoita. Yhtä kaikki, oppimisen keinot kannattaa hyödyntää monipuolisesti. Selvää lienee, että istumalihas on hyvin pitkälti se, joka oikikseen hakemisessa perustyön tekee, mutta kaikki omaa urakkaa helpottavat keinot kannattaa ottaa käyttöön. Näistä omasta mielestäni paras keino – joskaan ei yksistään oikotie onneen – on valmennuskurssille osallistuminen. Yksikölajin yllättävä ominaispiirre ja yksilösuorituksen onnistumisen salaisuus onkin yllättäen kollektiivisuus ja yhteistyö sekä asian perinpohjin tuntevan tahon kanssa (opettaja) että asioiden puiminen muiden samassa tuskaisassa tilanteessa olevien kanssa (muut kokelaat).

Tämän toivottavasti ajatuksia herättävän pätkän ohessa tahdon esitellä teille itseni. Olen Niina; varatuomari, oikeustieteen ja hallintotieteen maisteri sekä yksikönpäällikkö Rovaniemeltä. Näiden tylsähköjen virallisten tittelien lisäksi olen myös seuraavaa: melkoinen persoona, nainen, kaninomistaja ja kilpaurheilija. Olen nyt kuusivuotisen lakimiesurani aikana mm. toiminut niin oikeustieteen lehtorina kuin vuosittain valmennuskurssiopettajana. Toki työkokemukseeni mahtuu nykyisten esimies- ja johtotehtävien lisäksi myös perinteisempiä lakimiestehtäviä niin käräjäoikeuden, valtion kuin kaupungin palveluksesta, mutta yhtenä pysyvänä tekijänä urallani on aina ollut keväinen Artiklan valmennuskurssopettajan tehtävä. Koska lakimiehillä ei tunnetusti ole taloudellisia murheellisuuksia, voisi joku kysyä, miksi keskitän virkatöiltä ja urheilulta liikenevän vapaa-aikani johonkin muuhun kuin Netflixin pläräämiseen eli niin kutsuttuun oikeaan elämään.

Niinpä. Miksi?

Siksi, että opettaminen on mielekästä, mukavaa ja sekä ammatillisesti että esiintymistaitojen osalta kehittävää.

Siksi, että kokemukseni pohjalta tunnen tiedän ja ymmärrän jokaisen hakijan ajatukset pääsykokeeseen valmistautumisesta. Kyllä, ne ovat kaikilla samat. Ette ole asioiden kanssa yksin, mutta ennen kaikkea: älkää olko niiden kanssa yksin.

Siksi, että tahdon omalla esimerkilläni avata kokelaille myös lakimiehen mystistä työelämää ja arkea.

Siksi, että tahdon näyttää, että jos minä olen pääsykokeestani aikanaan selvinnyt kunniakkaasti, voi kuka tahansa muukin asiat oikein tekemällä siitä selvitä.

Siksi, että Artikla on oma vanha ainejärjestöni, jonka kanssa teen erittäin mielelläni yhteistyötä kokelaiden auttamiseksi.

Siksi, että haluan vääntää epäselvät asiat vaikka sitten rautalangasta ja tehdä vaikeille tuntuvista asioista selkeitä ja ehkä jopa helppoja.

Siksi, että kukaan ei tuhlaisi mainitsemaani istumalihaksella tehtävään perustyöhön varattua aikaa sellaisten asioiden pohtimiseen ja murehtimiseen, joihin a) joku voi kertoa suoraan vastauksen tai b) ei ole vastausta tai kukaan ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. 

Sinä, joka jaksoit tämän blogitekstin lukea alusta loppuun, lienet kanssani samaa mieltä siitä, että et tahdo olla tekstin alussa mainitsemistani kylvettävistä jyvistä ylijäävä akana.  Lukitse päämääräsi (pääsykokeen läpäiseminen) nyt ja valmistaudu tekemään kaikkesi (ei pelkästään parhaasi) päämäärän saavuttamiseksi. Jätä turhat hötkyilyt muille ja etene kohti päämäärääsi suunnitellusti. Näin korviesi välissä jää stressin ja turhien huolten sijaan tilaa sille oikealle toiminnalle, joka johtaa päämäärän saavuttamiseen. Se todella kannattaa, sillä lakimiehen tutkinnolla tehtävä työ – olipa ammattinimike mikä tahansa – on lähtökohtaisesti aina mielekästä, haasteellista ja siistiä sisätyötä.

Nähdään siis valmennuskurssilla!

Niina

Vanhemmalla iällä oikikseen?

Muistan elävästi sen hetken, kun viime keväänä astuin Artiklan valmennuskurssin työtiloihin ja istahdin takapenkkiin työvaatteissa. Kainalot olivat hikiset, sillä olin juuri kiirehtinyt työpaikalta. Olin viettänyt monta vuotta työelämässä. Kuitenkin ajatus uuden tutkinnon suorittamisesta oli kypsynyt mielessä jonkin aikaa ja olin lopulta päätynyt pohdinnoissani siihen, että haluan juristiksi. Nyt mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia: Mitä ihmettä teen täällä keskellä itseäni nuorempia ja reippaampia ihmisiä? Ei hitsi, olenkohan minä oikeasti liian vanha tähän?

Itselläni oli takana yksi epäonnistunut luku-urakka Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen. Tuo hakukerta oli osoittanut minulle konkreettisesti, mitä sisään pääseminen vaatii. Olin jo aiemmin suorittanut yhden yliopisto-tutkinnon, joten kuvittelin hallitsevani pääsykokeisiin lukemisen mennen tullen. Ensimmäisen oikis-yrityksen jälkeen huomasin kuitenkin virhearviointini. Sisään pääseminen vaatiikin huomattavasti systemaattisempaa työtä kuin olin ajatellut.

Nyt toisella kerralla olin jo etukäteen miettinyt tarkkaan, että miten lukisin pääsykoekirjoja ja perehdyin lukutekniikka-ohjeistuksiin (ks. vinkkejä esim. tämän fb-sivuston muista blogeista). Suunnittelin itselleni lukuaikataulun ja sovin työnantajani kanssa, että vietän kesälomani toukokuussa ennen pääsykoetta. Tämä jälkimmäinen ratkaisu osoittautui myöhemmin tärkeäksi, sillä urakan intensiivisimmässä vaiheessa pystyin keskittymään pelkästään lukemiseen. Pääsykoekirjoja lukiessa huomasin, että elämän- ja työkokemuksen kertymisen myötä kirjoissa eteen tulevia asioita oli helpompi sijoittaa kontekstiinsa, mikä tehosti oppimisprosessia.

Pääsykokeisiin lukemisen ja työssä käymisen yhteensovittaminen osoittautui haastavaksi (ks. Maria-Pian blogi tästä aiheesta). Artiklan valmennuskurssista oli ehdottomasti hyötyä. Se auttoi rytmittämään luku-urakkaa erityisesti silloin, kun kävin samaan aikaan töissä. Omalla kohdallani koko projektissa oli erittäin tärkeää se, että mietin huolella etukäteen työuralla suuntautumistani.  Tämä ”märehtimisvaihe” kesti pitkään ja sisälsi vakavaa eri vaihtoehtojen plussien ja miinuksien punnitsemista. Keskustelin paljon tästä aiheesta ystävieni kanssa. Uskaltaisinko lähteä opiskelemaan uutta tutkintoa ja laittaa itseni likoon tähän projektiin? Aloittaa rohkeasti noviisina uuden alan parissa?

Alkuvaiheessa huomasin, että mietin paljon sitä mitä muut tulisivat olemaan mieltä tästä valinnastani. Pääosin sain projektiini kannustusta. Kohtasin kuitenkin myös epäileviä mielipiteitä: miksi ihmeessä lähdet tuolla iällä opiskelemaan uutta tutkintoa, varsinkin kun olet jo yhden korkeakoulututkinnon suorittanut ja työelämän rattaisiin onnistuneesti päässyt? Näiden ikävaiheeseen liittyvien sosiaalisten odotusten kanssa painiminen piti saada pois mielestä ennen luku-urakan alkamista.

Opiskelemiseen liittyvät käytännön seikat oli tärkeä miettiä etukäteen. Muuttaisinko Rovaniemelle? Miten tulisin rahoittamaan opintoni? Jälkimmäiseen kysymykseen ratkaisu löytyi omalla kohdallani aikuiskoulutustuesta. (ks. http://www.koulutusrahasto.fi/fi/aikuiskoulutustuki/) Sisäänpääsyn varmistuttua oma työnantajani suhtautui erittäin myönteisesti tuen edellyttämän opintovapaan myöntämiseen (ks.esim. http://www.tem.fi/tyo/tyolainsaadanto/vuorottelu-_opinto-_ja_perhevapaa_etatyo). Päätin muuttaa Rovaniemelle ja ryhtyä lukukausien ajaksi täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Aikuiskoulutustuki mahdollistaa tämän minulle vajaaksi kahdeksi lukuvuodeksi, sillä tukikuukausia myönnetään maksimissaan yhdeksäntoista.

Huomasin luku-urakan aikana, että siihen asennoituminen vaati tällä iällä hieman tervettä nöyrtymistä. Toisaalta pääsykokeissa tajusin kuitenkin yhden iän tuoman edun: oltuani jo monta kertaa vastaavanlaisissa (ja huomattavan paljon stressaavimmissakin) tilanteissa, en erityisemmin jännittänyt itse pääsykoetta.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että hain Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. On ollut mahtavaa huomata, kuinka monen tyyppisiä ja ikäisiä henkilöitä täällä on. Opiskelijoilla voi olla pitkiäkin ja monivaiheisia työuria takanaan. Tällä hetkellä minulla on käsitys, että oikis on hyvä valinta sellaiselle ihmiselle, joka haluaa suorittaa uuden tutkinnon kypsemmällä iällä. Tämä muun muassa siitä syystä, että opinnoissa päästään käsiksi heti alkuvaiheessa työelämän kannalta olennaisiin oppisisältöihin. Lisäksi alan työllistymisnäkymät näyttävät tällä hetkellä hyviltä. Ja omalta kohdaltani olen varma siitä, ettei aiempi työkokemukseni mene ”hukkaan”.

Haluaisin toivottaa teille kaikille hieman vanhemmille pääsykokeeseen valmistautujille onnea ja menestystä luku-urakkaanne. Kova työ palkitaan ja täällä on paljon meitä kypsempään ikään ehtineitä opiskelijoita. Toivottavasti siis tapaamme elokuussa täällä Rollossa!

Lopuksi vielä ikäiseni kurssikaverin naseva kommentti: ”Unelmien eteen pitää tehdä töitä.”

Nimim. Oikiksen Ukko-osaston Juniori

Jussi Törmänen 

PS. Toimin ELSA Rovaniemen pääsihteerinä. Tervetuloa syksyllä Artiklan ohella myös ELSAn jäseneksi! (European Law Student’s Associationin Rovaniemen paikallisosasto, ks. www.elsa-finland.fi/rovaniemi/).

PSS. Ja suosittelen suhtautumaan terveen skeptisesti Suomi24:än keskustelupalstojen kommentteihin.

Itkusta onnenkyyneliin

1.1.2014 tein itselleni to do -listan tulevalle vuodelle. Tärkein ja isoin asia siinä oli oikikseen sisäänpääsy.

Tiesin jo tokalla luokalla, että minusta tulee isona lakimies. Tuskin tuolloin vielä edes ymmärsin mitä se tarkoittaa, mutta silti olin siitä varma.

Abikeväänä oli sitten oikeasti aika alkaa tehdä unelmasta totta.  Ajattelin, että voinko minä muka päästä, eihän oikeustieteelliseen kukaan normaali kasin keskiarvolla pääse, ylppäreistäkään ei jäänyt käteen yhtään laudaturia. Suurin osa sukulaisistani oli myös sitä mieltä, että jos nyt kuitenkin menisit johonkin kouluun johon varmasti pääset ja saat nopeasti ammatin itsellesi. Olin kuitenkin aina halunnut vain ja ainoastaan oikikseen, joten päätin yrittää.  Muutin Turkuun ja kävin vuoden kansanopistossa oikislinjaa ja tein avoimen kursseja.  Intensiivinen opiskelu auttoi tajuamaan lakitekstiä ja opetti vastaustekniikkaa, mutta samalla myös uuvutti. Pääsykoekirjojen ilmestyessä olin jo valmiiksi aivan poikki,  enkä lopulta jaksanut lukea tarpeeksi.  En siis päässyt sisään vuonna 2013. Minulla tällainen välivuosi ei toiminut, mutta tiedän monia joille se oli paras mahdollinen ratkaisu.

En pitänyt Turusta ja Helsinkiin en ole ikinä halunnut, joten Rovaniemi kuulosti hyvältä. Maiseman vaihtokin tuntui olevan enemmän kuin paikallaan, joten miksei.  Päätin, että tänä vuonna pääsen sisään ja luen vaikka sekoamiseen asti.  Lopetin työt kun pääsykoekirja julkaistiin helmikuussa. Tiesin, että minulle työt ja lukeminen yhdessä olisivat liikaa. Aluksi luin kirjan nopeasti selaillen, sitten muutaman kerran hitaammin alleviivaten ja värittäen, mutta en vielä tehnyt muistiinpanoja.  Muistiinpanoja tehdessä turhauduin, koska tällöin lukutahti oli noin kaksi sivua tunnissa, oikeasti.  Mitään erityistä lukusuunnitelmaa minulla ei ollut ja viimeistään tässä vaiheessa lopetin yritykset sellaisen tekemisestä. Näitä muistiinpanoja, joita olin tuhertanut pienen ikuisuuden en tainnut koskaan sen enempää lukea, kirjoittaminen oli minulle se tärkein vaihe.  Askartelin myös noin 300 muistilappua jokaisesta kirjan käsitteestä, laista, aloitteesta, sopimuksesta, asetuksesta yms mitä kirjasta löytyi ja näitä sitten pakotin äitin kyselemään. Joka ilta ja aamu piti osata edellisen illan muistilaput sanasta sanaan oikein ennen kuin aloin taas päntätä kirjaa. Luin sekuntikellon kanssa ja oli järkyttävää huomata, että vaikka vietti 12 tuntia kirjan kanssa, niin luettuja tunteja kertyi juuri ja juuri kahdeksan. Ei siis kannata huijata itseään ja uskotella, että opiskelit koko päivän ahkerasti, vaikka kirja oli vieressäsi auki samalla kun selasit Instaa.

Olin Artiklan etäkurssilla, jossa minusta parasta olivat välikokeet. Niitä tehdessä huomasi, ettei ehkä osannutkaan niin hyvin kuin ajatteli. Pärjäsin kuitenkin molemmissa välikokeissa aika hyvin ja se antoi uskoa siihen, että ehkä ihan oikeasti voin onnistua tässä.

 Lopulta luettuja tunteja oli noin 800, post it –lappuja ja alleviivaustusseja meni enemmän kuin jaksaa laskea.  Muistiinpanoja oli ehkä juhannuskokollinen. Vapaapäiviä pidin muutaman, lähinnä silloin kun tuntui,  ettei lukemisesta vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään.  Itkin hakuprosessin aikana PALJON: ihan naurettavan paljon ja kaikelle.  Stressaan muutenkin aina kaikesta, joten lukuahdistuksissani olin aika herkillä.

Luin kirjastossa, koska kotona oli liikaa ärsykkeitä sekä aivan liian helppoa vain käväistä jääkaapilla tai koneella. Kevään mittaan olin kirjastossa niin paljon, että kirjaston henkilökunta tuli tutuksi enkä esimerkiksi syö enää omenoita, koska mätin niitä aina kirjastoeväänä.  Pidin tunnin välein pikkutaukoja ja pari kertaa päivässä pidemmän noin puolentunnin tauon. 

Itse pääsykoe oli mielestäni pelottavan helppo: ajattelin, että se meni hyvin, mutta niin varmasti meni kaikilla muillakin, joten en todellakaan ollut varma sisäänpääsystäni. Kokonaisuudessaan viime kevät oli kauhea, turha sitä on hienostella mutta aika kultaa muistot.

Sen tiedän, että tänne pääsee vain jos oikeasti haluaa, muuten ei jaksa lukea tarpeeksi.  Minä halusin ja jaksoin, niin teki onneksi aika moni muukin mahtava tyyppi.  Elämäni paras päivä oli 18.6.2014. En uskaltanut aamulla katsoa tuloksia netistä, koska olin uudessa työpaikassa ja tiesin, että itku siinä tulee joka tapauksessa kävi miten kävi. Tauolla vahingossa vilkaisin puhelinta, johon oli tullut kahdeksan puhelua, 28 Whatsapp-viestiä ja Facebook-onnittelu. Menin täristen työpaikan vessaan ajatellen, ettei tämä voi olla totta. Päätin, että nyt on pysyttävä kasassa ja selvittävä vielä tästä iltapäivästä. Kotona näin kirjeen ja purskahdin onnenkyyneliin, siinä sitten itkua tihrustaen soittelin läpi kaikki kaverit ja sukulaiset.  Sitä fiilistä ei voi mitenkään selittää. Olin aina halunnut vain ja ainoastaan tätä ja nyt se oli siinä: hyväksymisilmoitus.

Tätä kirjoittaessa tiedän, että saamme huomenna vihdoin haalarit. Silloin saattaa taas tulla pikku onnenitku, on niistä sen verran haaveiltu. Viime syksy oli paras ikinä: pirskeitä oli paljon ja joka lähtöön. Opiskelu meni miten meni, mutta ei se haittaa, sillä ei kaikesta tarvitse saada hyvää numeroa.  Oikiksesta löysin itseni kaltaisia ihmisiä ja tiedän, että näiden kanssa ollaan yhdessä aina. Niin ja muuten, ollaan kaikki ihan normaaleja ihmisiä, eikä mitään supersuorittajia. Me vaan päätettiin, että onnistutaan ja tehtiin kaikkemme sen eteen. Toisilta se vaati joka päivä koko ajan lukemista ja toiset taas lukivat töiden ohella silloin kun siltä tuntui.  Älä vertaa itseäsi muihin, vedä omalla tyylilläsi yksi kevät hullunkiilto silmissä. Lupaan, että se kannattaa.

Onnea ja jaksamista kevääseen, nähdään sitten fuksihulinoissa ensi syksynä!

Outi Valtonen

Oikikseen pääsy vaatii tahdonvoimaa

Ensimmäisen kerran ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi jo lukiossa, vuosia sitten.. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Samana keväänä jätin hakupaperit Lapin yliopistoon oikikseen ja tilasin silloiset pääsykoekirjat. Todellisuudessa haaveilin vain opiskelutauosta ja mahdollisesta välivuodesta, niinpä luinkin pääsykoekirjaa ensimmäiset sata sivua ja lopetin. Ymmärsin onneksi, että silloisella motivaatiollani en todellakaan olisi pääsykokeessa menestynyt.

Haave oikiksesta jäi silti kummittelemaan takaraivoon, vaikka ”unohtuikin” hetkeksi. Tein paljon muuta. Olin töissä, opiskelin itselleni väärää alaa, sain lapsen, muutin toiselle paikkakunnalle, tein lisää töitä. Tammikuussa 2014 olin yllättäen tilanteessa, jossa täytyi tehdä valinta. Haenko töitä alalta, jolla olin useamman vuoden työskennellyt vai olisiko nyt viimein korkea aika pyrkiä opiskelemaan sitä alaa, joka oli jo useamman vuoden kiinnostanut, mutta aina kuitenkin saanut odottaa parempaa aikaa. Lopulta päätös oli helppo. En keksinyt enää yhtäkään syytä olla hakematta. Halusin kokea saavuttavani jotain, tässä tapauksessa opiskelupaikan arvostamallani alalla. 

Alkuvuodesta 2014 asuin vielä Espoossa. Päätin kuitenkin Helsingin sijasta hakea Rovaniemelle. Halusin ennen kaikkea päästä sisään, joten valintani oli Rovaniemi, koska ajattelin sisäänpääsyn käyvän helpommin. Olen myös alun perin kotoisin Rovaniemeltä, eikä minulla todellisuudessa ollut mitään kotikaupunkiini palaamistakaan vastaan. Oikeastaan tuntui ihan hyvältä idealta palata kotiin muutaman vuoden jälkeen. Rovaniemi on kuitenkin aina tuntunut itselleni kodilta, vaikka olisinkin ollut poissa. Vaikka muutto Rovaniemelle tuntuisikin vieraalta ajatukselta, anna kaupungille mahdollisuus. Kaupunki on kaunis ja rovaniemeläiset tunnetusti aitoja, huumorintajuisia, avoimia ja ystävällisiä ;)

Tilasin pääsykoekirjan heti kun se ilmestyi ja ilmoittauduin Artiklan valmennuskurssille Helsingissä. Varsinaisen valmennuskurssin lisäksi otin myös luku- ja vastaustekniikkakurssin. Kurssi todellakin osoittautui korvaamattomaksi hyödyksi kevään aikana. Helsingin kurssilla opettajat olivat todella asiansa osaavia ja helposti lähestyttäviä. Yksikään kysymys, joka kevään aikana mieleeni nousi, ei jäänyt vaille vastausta. Kurssi toimi muutekin hyvin luku-urakan rytmittäjänä ja toi tervetullutta vaihtelua pelkkään yksin pänttäämiseen. 

Kevään aikana olin todella motivoitunut. Olin päättänyt, että nimeni on sisään päässeiden joukossa. Tiedän, että tämä kuulostaa ylimieliseltä, mutta tiesin mahdollisuuksieni päästä sisään olevan hyvät. Tämä johtui ainoastaan siitä, että olin päättänyt antaa kaikkeni pääsykoetta varten valmistautumiseen ja ymmärsin, että kevään luku-urakka tulee olemaan välillä raskaskin. Voin luvata kaikille luku-urakkaansa aloitteleville, että motivaatio tulee kevään aikana punnittua. Epätoivon hetkellä kannattaa pitää lyhyt tauko. Motivaatio kyllä palaa, jos tosissaan opiskelemaan on pyrkimässä.

Oman haasteensa lukemisen rytmittämiseen toi 2-vuotias tyttäreni. Toisaalta olin onnekas, että minun ei tarvinnut käydä koko kevään aikana töissä. Lukemiseni ei siis juurikaan eronnut kenenkään muunkaan pänttäämisestä. Istuin kirjastolla ihan siinä missä muutkin, kun lapseni oli päivähoidossa tai isänsä kanssa. Totta kai välillä luin myös kotona, mikä kyllä varmasti kasvatti omaa keskittymiskykyäni, sillä välillä ympärillä oli jatkuva hälinä. Pääasia on, että vaikka sinulla olisi keväällä muitakin velvollisuuksia kuin pääsykoekirjan läpikäyminen, on aika osattava käyttää hyödyksi. Kun on aika lukea, luet. Mielestäni on ihan tervettä keskittyä kevään aikana myös muuhun kuin pelkkään pänttäämiseen, oli se sitten lapsi, työpaikka tai harrastus, kunhan otat tarpeeksi aikaa myös pelkälle opiskelulle. Opiskeluun tarvittava aika on kuitenkin jokaiselle yksilöllinen, eikä sitä voi täydellisesti määritellä. Itse luin noin viitenä päivänä viikossa viidestä kuuteen tuntia päivässä. Kirjan kahlasin läpi kevään aikana seitsemän kertaa.

Itse lukutekniikkaa on hankala kenellekään neuvoa, sillä luonnollisesti ihmiset oppivat eri tavoin. Itse kokeilin keväällä monia eri tapoja, etenkin lukemisen alkuvaiheessa. Itselleni parhaaksi tavaksi lopulta onnistui käsitekarttojen laatiminen ja kirjan ”sotkeminen”. Luin aina kynä kädessä ja varmasti jokaisella lukukerralla kirjoitin marginaaleihin omia väliotsikoita tai huomioita. Monet kirjan sivut on myös piirretty täyteen tai tietyt lauseet tai sanat on alleviivattu useampaan otteeseen. Ota pääsykoekirjastasi siis kirjaimellisesti kaikki irti. Valmennuskurssin lopussa oli hauska selailla muiden pääsykoekirjoja. Yksikään ei näyttänyt samalta ja olisi tuntunut katastrofilta jos oma kirja kaikkine merkintöineen olisi kadonnut.

Kevät tulee olemaan pitkä, joten on tärkeää myös osata ottaa välillä vähän löysemmin. Pidä vapaapäiviä, harrasta jotain, näe kavereitasi. Muutenkin, hae tosissasi kuitenkaan erakoitumatta kirjastoon koko kevääksi. Yhden pääsykokeen vuoksi ei kannata menettää yöuniaan, terveyttään, luottotietojaan, mielenrauhaansa, ihmissuhteitaan, elämäniloaan, ruokahaluaan tai mitään muutakaan. Pääset kyllä sisään kun aikasi on, jos sitä todella haluat ja olet valmis tekemään sen eteen töitä.

Tärkein neuvoni kuitenkin on, että pidä huoli kun lopulta 26.5. kävelet ulos pääsykoesalista, tiedät antaneesi kaikkesi niin kevään aikana kuin itse kokeessakin. Se yleensä riittää jo aika pitkälle.

Noora Riskilä

Ollako vai eikö olla, siinä pulma...

Lukeako vai eikö lukea, siinä vasta toinen pulma. Mutta jos todella aikoo päästä oikeustieteelliseen, mitään pulmaa ei ole. Voi vain lukea.

Opiskelen nyt ensimmäistä vuottani Lapin oikiksessa. Kuulun siis niihin paljon puhuttuihin fukseihin, mutta fuksienkin joukossa edustan vähemmistöä, sillä kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2014 ja singahdin yliopistoon suoraan lukiosta. Viime kevättä voin siis hyvällä syyllä tähänastisen elämäni rankimmista: heti kirjoitusten jälkeen ryhdyin tankkaamaan pääsykoekirjaa juuri ilman mikäänlaista huilitaukoa.Tuossa noin kuusi kuukautta kestäneessä projekstissa kuluivat kynnet, yliviivaustussit ja hermot. Mutta oli se sen arvoista.

Motivaattorinani toimi lausahdus kerran se vain kirpaisee. Tiesin, mitä halusin, eli päästä Lapin oikikseen, ja halusin hoitaa sen yhdellä kerralla. Päämäärätietoisuus onkin mielestäni  pääsykokeisiin valmistautuessa kaiken ao. Mikäli ei ole varma, onko oikkis itselle se hyvä paikka ja toisaalta opettajan hommatkin kiinnostaisivat enemmän, ei kenties kannata lähteä mukaan kuluttavaan lukuprojektiin. Tähän viittaa myös otsikon lainaus Shakespearen Hamletista.

Näen nimittäin oikeustieteelliseen hakemisen ja pääsemisen eräänlaisena tulos tai ulos-systeeminä, mikä on myös sen suurin ero ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilaskirjoituksissa kaikkien ei tarvitse, eivätkä kaikki edes voi ( kiitos tuon armoitetun Gaussin käyrän ) saada jokaisesta aineesta laudaturia päästäkseen ylioppilaaksi. Sitä voi olla myös kolmas tai kuudes ja kirjoittaa M:n tai A:n. Pääsykoekirjoituksissa näin ei ole - on vain voittajia ja häviäjiä, seuraavan syksyn fukseja ja seuraavan kevään uudelleenyrittäjiä. Välivaihtoehtoja ei tässä pelissä tunneta.

Tämä heijastuu omalla tavallaan myös lukemiseen. Päätös siitä, ryhtyykö pääsykoeprojektiin täysillä, kannattaa tehdä ajoissa ja laatia sen jälkeen itselleen pitkän aikavälin lukusuunnitelma. Viimeisen viikkon armoton pahtaaminen kirjan kanssa ja toisaalta viimeisen viikon luovuttaminen harvoin takaavat sisäänpääsyä. Lukusuunnitelmassa käyrän tulisi olla tasaisesti nouseva.

Pääsykokeisiin valmistautuminen on todella henkilökohtainen juttu ja se, mitä ajattelin seuraavaksi kertoa omasta valmistautumisestani, ei toimi kaikilla. Suuntaan tämän kuitenkin ehkä eniten kaikille suoraan lukiosta hakeville, sillä yo-kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukeminen poikkeavat toisistaan jonkun verran, ja itse olisin ollut erittäin tyytyväinen, jos joku olisi informoinut hetimmiten noista eroista.

Koko koulu-ura ja ainakin ne viimeiset vuodet lukiossa ovat tavallaan valmistautumista yo-kirjoituksiin. Jos kursseilla on ollut heräillä ja muutenkin seuraa aikaansa, voi hyvään kirjoitustulokseen päästä jo pohjatiedoilla sekä kertailulla. Sen sijaan pääsykoeaineiston kanssa joutuu todennäköisesti lähtemään aivan puhtaalta pöydältä eikä välttämättä ole ikinä kuullutkaan osasta materiaalin aiheista. Esimerkiksi kansainvälinen yksityisoikeus ei sanonut minulle ennen viime kevättä yhtään mitään. Epätoivoon ei ole kuitenkaan heti syytä vajota, vaikkei mistään mitään tietäisikään. Ensimmäisen lukukerran voi ottaa rennosti tutustumisen ja totuttelemisen kannalta ilman sen suurempaa märehtimistä.

Lukiokeskustelu painottuu sen yleissivistävään merkitykseen. Tämä näkyy myös kirjoituksissa: abilta halutaan testata hänen yleistietouttaan, kykyään tulkita ja soveltaa sekä valita se ”kaikkein parhaiten sopiva” vaihtoehto. Pääsykokeissa mennään taas aivan omalla mallilla. Tärkeintä on muistaa kysytyt, relevantit kohdat mahdollisimman eksaktisti niin kuin ne kirjassa ovat eli äikän L:n arvoisesta henkevästä pohdinnasta ei pisteitä irtoa. Vastaus on siis joko oikein tai väärin, joten tulos tai ulos-ajattelu näkyy tässäkin.

Lukutekniikassa edellinen tarkoittaa ihan puhtaasti ulkoa opettelua. Toki ymmärtäminenkin on erittäin suotavaa ja se myös tukee päntätessä listoja ynnä muita päähän. Mutta jos ei millään, ei sitten kertakaikkisesti tajua, mitä ihmettä pääomalaina käytännössä oikein merkitsee, ei kannata tuhlata aikaa sen liialliseen googletteluun, vaan tällöin opettelee kylmän viileästi määritelmän ulkoa.

Lukusuunnitelmassa ulkoa opettelulle kannattaa jättää riittävästi aikaa ja siinä kaikki keinot ovat sallittuja. Kuten kuvista näkyy itse käytin esimerkiksi eri värisiä yliviivaustustusseja. Ideanahan oli siis yliviivata yleisesti tärkeät pinkillä, lait sinisellä, käsitteet vihreällä jne., mutta pakko myöntää, että logiikka petti pahemman kerran. No, pääasia on, että tärkeät jutut tulevat esiin. Lisäksi voi vaikkapa ympyröidä tärkeitä sanoja ja sanapareja, koska pääsykokeessa ja yleensäkin lakitekstissä sillä on todellakin merkitystä lukeeko jossain ”ja” vai ”tai” taikka ”viipymättä” vai ”viivytyksettä”. Pienet yksityiskohdat merkkaavat huomattavasti enemmän kuin yo-kokeissa.

Henkilökohtaisesti itselleni paras opiskelumetodi on loppujen lopuksi kirjoittaminen. Tein siis omin pikku kätösin koko kirjasta muistiinpanot eli toisin sanoen kirjoitin pakkomielteisesti lähes koko pääsykoekirjan uusiksi. Kirjoituskäsi koki kuoleman, mutta se oli kaiken vaivan arvoista. Kirjoittaessa asiat sisäisti aivan eri tavalla ja omista muistiinpanoista oli todella hyvä kertailla viimeisillä viikoilla, kun kirjaa ei enää meinannut sietää silmissään. Toinen hyväksi havaitsemani metodi oli ns. kysymyslappujen värkkääminen. Toiselle puolelle lappua rustasin kysymyksen, käsitteen, pykälän alun jne. ja toiselle puolelle sitten vastauksen tai muun vastaavan.

Yo-rulianssi ei suinkaan pääty itse kokeisiin, mikä kannattaa huomioida tehdessään lukusuunnitelmaa pääsykokeisiin. Ensinnäkin kokeiden jälkeen pieni parin päivän pään tyhjennys-tauko saattaa tulla tarpeeseen. Lisäksi varsinkin naispuolisilla henkilöillä esiintyy tarvetta hankkia uutta asustetta ja kenties muutoinkin huolehtia kevään juhlajärjestelyistä. Ei muuta kuin kalenteri käteen ja ne päivät muistiin, milloin metsästetään mekkoa ja askarrellaan kutsuja. Muutenkin lukusuunnitelmaan on hyvä jättää riittävän sopivasti tilaa vapaa-ajan toimintaan, joka pitää kevään aikana järjissään. Mekon metsästys ei välttämättä sellaista ole.

Vaikka annoinkin tässä oikeustieteellisen pääsykokeista aika raa´an kuvan, ei ylimääräistä paniikkia ole syytä lietsoa. Abilla on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet päästä sisään kuin kenellä tahansa muullakin, vaikka kevät onkin rankka. Ensin kannattaa hoitaa yo-kirjoitukset kunnialla kotiin, sillä varsinkin Lapin oikikseen hakiessa yo-tuloksilla on perinteisesti ollut suurempi painoarvo kuin Helsinkiin tai Turkuun hakiessa. Siinäpä ainakin yksi hyvä syy hakea Lapin yliopistoon. Muita ovat esimerkiksi kompakti Rovaniemen kaupunki, aktiivinen opiskelijaelämä, hyvä opetus, oikeasti avoin ilmapiiri, hyvät harrastusmahdollisuudet ja parhaat ihmiset. Vaikka muuttaminen kenties hyvinkin kauas kotoa, kuten itseni kohdalla, saattaa heti lukion jälkeen hieman epäilyttää, kannattaa Lapille antaa rohkeasti tilaisuus.

Sanotaan, että yo-keväänä ihminen on älykkäimmillään. Se kannattaa hyödyntää. Tsemppiä kaikille kevään urakkaan!

Sanni

Sitkeydellä sisään

Päätös hakea oikeustieteelliseen oli minulle pitkän kypsyttelyn takana. En koko lukioaikanani tiennyt tarkasti minne hakisin. Ajattelin, että yksi välivuosi tulee pakostakin asepalveluksen vuoksi ja luin kirjoituksiinkin niin paljon, etten usko, että olisin jaksanutkaan enää ryhtyä pääsykoerumbaan samana keväänä. Hyväksyin sen, että vietän yhden välivuoden ja näin minulle ei syntynyt paineita edes valita hakukohdetta abivuotena.

Oikista olin tosin pyöritellyt yhtenä vaihtoehtona jo ensimmäisestä lukiovuodesta lähtien, mutta vielä lakkiaisissakin sukulaisille sanottiin, etten vielä tiedä mitä teen jatkossa. Lopullinen päätös oikikseen hakemisesta syntyi kuitenkin lakkiaisia seuraavana päivänä. Sain siis päätettyä, että haen oikeustieteelliseen, mutta seuraavaksi piti päättää vielä minne. Pohdin monia eri vaihtoehtoja. Suomen oikikset olivat etusijalla, mutta harkitsin vakavissani myös ulkomaille hakemista. Loppujen lopuksi olin varannut Turkuun jo valmennuskurssinkin, mutta peruin sen ennen laskun eräpäivää, koska halusin yrittää edes kerran Helsinkiin. Helsinki tuntui turvallisimmalta, koska se oli lähimpänä. Halusin myös tietää pääsisinkö Helsinkiin, koska sinne oli pienimmät sisäänpääsyprosentit. Kyseessä oli siis osittain tietynlaista omien rajojen testaamista.

Ensimmäinen hakukevät sujui kokonaisuudessaan hyvin. Sinä keväänä tyhjensin kalenterini kaikesta muusta ja keskityin täysillä hakuprojektiin. Olin kuullut, että sisäänpääsy vaatii ainakin 400 tuntia raakaa lukemista. Aloitin kuudella tunnilla päivässä ja pidin lauantait vapaina. Lisäsin lukuaikaa pikkuhiljaa niin, että tunteja tuli loppujen lopuksi yli neljä ja puoli sataa. En antanut sisäänpääsyn jäädä ainakaan lukutuntien määrästä kiinni. Ilmoittauduin myös Pykälä Ry:n etäkurssille, josta olikin suuresti apua lukemisessa. Kurssiin kuului välikokeita, tehtäviä, tiivistelmät pääsykoekirjoista ja loppukoe, joka oli itselleni karmaiseva kokemus. Sain siitä todella huonot pisteet verrattuna välikokeisiin, mutta sain kuulla, että koe oli ollut muillekin haastava, joten en lannistunut.

Pääsykoekin sujui jälkikäteen ajateltuna mielestäni hyvin, ainakin etäkurssin loppukokeeseen verrattuna. Tuntuu oudolta kirjoittaa pääsykokeen mennen hyvin, kun en kuitenkaan päässyt sisään. Yksi tehtävä meni nollille, ja jäin kahdeksan pisteen päähän sisäänpääsystä. Kahdeksan pistettä on oikiksen pääsykokeessa todella paljon ja siihen mahtuu monta hakijaa, jotka pääsivät rutkasti lähemmäksi sisäänpääsyä. Kaikki muut tehtävät menivät kuitenkin osaltani enemmän tai vähemmän nappiin, ja ajattelin että toisella hakukerralla osaisin valmistautua paremmin. 

Pääsykoekirjojen muuttaminen värityskirjoiksi ei riitä...

Seuraavana syksynä päätin hakea ensi vuonna Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. Helsingin pääsykoe oli jo nähty, ja tärkeintä minulle oli oikeustieteellinen, ei sen sijainti. Siksi päädyinkin juuri Lappiin. Päätin myös ilmoittautua Artikla Ry:n intensiivikurssille mahdollisuuksieni maksimoimiseksi. Jos lukeminen sujui etäkurssinkin avulla, järkeilin, että intensiivikurssi olisi monin verroin tehokkaampi.

Keksin myös varasuunnitelman oikisopinnoille. Ajatus kolmannesta välivuodesta tuntui turhauttavalta, joten hain Aalto - yliopiston Mikkelin kampukselle kauppatieteelliseen koulutukseen, johon riitti pelkillä yo - papereilla hakeminen. Ajattelin silloin, ettei oikis ole sittenkään niin tärkeä, ettenkö voisi mennä jollekin toiselle alalle, jos ovet eivät toisella yrittämällä aukene.

Lapin oikiksen pääsykoekirjassa oli sinä keväänä osittain samaa asiaa kuin edellisenä vuonna Helsingin kirjoissa, ja aikaakin lukemiselle oli monta viikkoa enemmän. Tämä uutinen kannusti lukemaan ja toi pehmeän laskun pääsykoekevääseen. Alun jälkeen kevät osoittautuikin todella väsyttäväksi. Aloin heti kirjojen ilmestyttyä lukemaan samalla tahdilla kuin Helsinkiin eli kuutta tuntia päivässä. Kevään lopussa kahdeksan tuntia aktiivista lukuaikaa plus ruokatauot oli minulle peruspäivä. Itsenäisen lukemisen lisäksi kävin parhaimmillaan kolmesti viikossa intensiivikurssilla Helsingissä. Tämä tahti kolmen ja puolen kuukauden ajan yhdistettynä stressiin sisäänpääsystä uuvutti minua todella pahasti. Minulle ei ollut tullut mieleen, että en jaksaisi välttämättä lukea samalla tahdilla kuukautta pitempään kuin olin lukenut edellisenä keväänä.

Väsymyksestä huolimatta jatkoin lukemista tunnollisesti pääsykokeeseen asti. Intensiivikurssin loppukoekin sujui odotettua paremmin. Sain samat pisteet, joilla olisi edellisenä vuonna päässyt sisään Lappiin. Tämä tieto rohkaisi jatkamaan lukemista loppuun asti täysillä. Kesäkuun varsinainen pääsykoe oli kuitenkin täysi katastrofi. Tehtävät eivät edes olleet niin vaikeita, en vain tiennyt vastauksia sillä tarkkuudella, jota edellytettiin. Jaksoin kuitenkin pysyä optimistisena ja uskoin, että minulla oli mahdollisuudet päästä sisään.

Ei ollut. Kun tulokset tulivat, minusta tuntui, kuin olisin saanut saavillisen jäävettä niskaani. Koko kevään jatkuneen hillittömän panostuksen tulos tiivistyi sanaan: hylätty. Toisen hakukerran epäonnistuminen tuntui uskomattoman paljon pahemmalta kuin ensimmäisen. Näitä kahta ei voi edes vertailla keskenään. Sain kuitenkin pian tietää, että varavaihtoehtoni oli tuottanut tulosta ja minut oli hyväksytty opiskelemaan Mikkeliin. Tämä tieto toi pientä helpotusta, mutta tajusin, etten ollutkaan tyytyväinen tilanteeseen. Otin enemmän selvää koulusta, johon minut oli hyväksytty ja huomasin, että mielenkiintoni sitä kohtaan laski. Ala ei tuntunut omalta.

Ennen kuin hain ensimmäistäkään kertaa oikeustieteelliseen, olin päättänyt, että jos paikka ei irtoa kolmannella kerralla, ala ei ole minua varten ja etsin toisen. Tämä päätös oli pääajatus kolmannen hakukertani takana. Päätös hakea kolmannen kerran ei kuitenkaan tullut helposti, vaan minun piti tosissani pohtia onko se edes järkevää. Päädyin kuitenkin hakemaan vielä kolmannen kerran. Jos kolmas kerta ei avaisi tietä oikikseen, luovuttaisin ja katsoisin muita vaihtoehtoja.

Epäonnistuminen toisen kerran sai minut myös tuntemaan itseni paremmin hakijana. Vaikka Artiklan intensiivikurssi toi vaihtelua lukemiseen ja oli mukavaa tavata muitakin hakijoita, oli se itselleni liian väsyttävää itsenäisen luvun päälle. Parhaiten minulle sopi itsenäinen lukeminen yksin kotona ilman häiriötekijöitä. Kuulun siinäkin suhteessa vähemmistöön, että en yhtenäkään hakukeväänä lukenut kertaakaan kirjastolla, vaan pystyin keskittymään kotona. Lähes kaikki muut lukivat jossakin kirjaston nurkassa. Päätin siis ottaa Artiklan etäkurssin, koska koin sen itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi.

Viime keväänä tuntui olevan alusta asti minulle otollinen hakukerta. Lukuaikaa oli vielä hieman enemmän kuin aikaisemmin ja kirjassakin oli kaksi kolmasosaa tuttua asiaa edellisestä vuodesta. Aloitin lukemisen heti kirjojen ilmestyttyä kevyellä kolmen tunnin tahdilla, etten väsyttäisi itseäni ennenaikaisesti. Aikaisemmilta vuosilta oli tullut selväksi, että kirjoihin ehtii kyllä hyvin kyllästyä kevään aikana, vaikka ne alussa vaikuttaisivat kuinka mielenkiintoisilta.

Koska kirjoissa oli nyt niin paljon entuudestaan tuttua, pystyin keskittymään asioiden tarkkaan opetteluun, mikä onkin tärkeimpiä asioita pääsykokeessa, kuten huomasin edellisellä kerralla. Tänäkään keväänä valmennuskurssin kokeet eivät sujuneet erityisen hyvin, mikä hieman latisti lukuintoa, mutta jaksoin kuitenkin keskittyä olennaiseen eli lukemiseen. Olin myös oppinut sen, että vaikka väli- ja loppukokeet ovat erinomaisia oppimisen välineitä, eivät ne kerro kaikkea. Vain varsinaisessa pääsykokeessa mitataan todellinen osaaminen.

 ...vaan kirjat pitää myös lukea. Sisäänpääsykeväänä jätin alleviivaukset sikseen.

Pääsykoepäivä tuli ja meni. Pääsykokeessa tunsin osaavani. Kaksi epäonnistumista jätti kuitenkin epäilyksen kalvamaan. En aluksi ollut ollenkaan varma sisäänpääsystä. Mitä enemmän kuitenkin asiaa ajattelin kokeen jälkeen, sitä varmemmaksi asiasta muutuin. Olin osannut vastata kaikkiin kysymyksiin ja tulin siihen tulokseen, että hylkäys ei olisi enää ollut vain pettymys, vaan jopa pienoinen yllätys. Onneksi tulokset tulivat tällä kertaa tavallista nopeammin ja sain haluamani uutisen. Minut oli hyväksytty opiskelemaan Lapin oikeustieteelliseen.

Kirjan kunto ei kerro kaikkea. Oikeanpuoleinen on keväältä, jolloin pääsin sisään.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen tajunnut, että olisin voinut tehdä muutaman asian toisinkin. Olisin voinut tehdä avoimen yliopiston opintoja, lukea vähemmän, mutta tarkemmin toisena keväänä tai hakea heti ensimmäisenä keväänä Lappiin, mutta koska pääsin sisälle kuitenkin loppujen lopuksi, nämä asiat ovat turhaa jossittelua. Vaikea sisäänpääsy opetti nimittäin arvostamaan varsinaista opiskelua enemmän. Jos olisin päässyt jo ensimmäisellä kerralla, ei minulla olisi nyt niin kattavaa kuvaa eri oikeudenaloista.

Lopuksi haluaisin antaa muutaman neuvon kaikille hakijoille, mutta erityisesti teille, joille tämä ei ole ensimmäinen hakukevät. Oppikaa virheistänne. Miettikää, mitä teitte väärin edellisenä keväänä ja korjatkaa se. Itselleen parhaiten sopivien lukutekniikoiden tunteminen on hyväksi ja kevät on niin pitkä aika, että ehditte kyllä kokeilla uusiakin tapoja, jos omat rutiinit ovat vielä hakusessa. Ottakaa myös vastaan kaikki tuki, jota teille tarjotaan. Itselleni läheisten tuki oli ensiarvoisen tärkeää kaikkina kolmena hakukeväänä. Kevään aikana ei myöskään kannata tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, vaikka välikoe menisi hyvin tai teillä on hyvät lähtöpisteet. Näitten asioiden ei saa herpaannuttaa lukemisesta. Viimeinen tärkeä asia on se, että jokaisen jaksaminen on yksilöllistä. Sen, kuinka paljon muut lukevat, tai kuinka hyvin he pärjäävät ei saa antaa vaikuttaa omaan tekemiseen.

Tsemppiä pääsykokeeseen.

Jussi