Sitkeydellä sisään

Päätös hakea oikeustieteelliseen oli minulle pitkän kypsyttelyn takana. En koko lukioaikanani tiennyt tarkasti minne hakisin. Ajattelin, että yksi välivuosi tulee pakostakin asepalveluksen vuoksi ja luin kirjoituksiinkin niin paljon, etten usko, että olisin jaksanutkaan enää ryhtyä pääsykoerumbaan samana keväänä. Hyväksyin sen, että vietän yhden välivuoden ja näin minulle ei syntynyt paineita edes valita hakukohdetta abivuotena.

Oikista olin tosin pyöritellyt yhtenä vaihtoehtona jo ensimmäisestä lukiovuodesta lähtien, mutta vielä lakkiaisissakin sukulaisille sanottiin, etten vielä tiedä mitä teen jatkossa. Lopullinen päätös oikikseen hakemisesta syntyi kuitenkin lakkiaisia seuraavana päivänä. Sain siis päätettyä, että haen oikeustieteelliseen, mutta seuraavaksi piti päättää vielä minne. Pohdin monia eri vaihtoehtoja. Suomen oikikset olivat etusijalla, mutta harkitsin vakavissani myös ulkomaille hakemista. Loppujen lopuksi olin varannut Turkuun jo valmennuskurssinkin, mutta peruin sen ennen laskun eräpäivää, koska halusin yrittää edes kerran Helsinkiin. Helsinki tuntui turvallisimmalta, koska se oli lähimpänä. Halusin myös tietää pääsisinkö Helsinkiin, koska sinne oli pienimmät sisäänpääsyprosentit. Kyseessä oli siis osittain tietynlaista omien rajojen testaamista.

Ensimmäinen hakukevät sujui kokonaisuudessaan hyvin. Sinä keväänä tyhjensin kalenterini kaikesta muusta ja keskityin täysillä hakuprojektiin. Olin kuullut, että sisäänpääsy vaatii ainakin 400 tuntia raakaa lukemista. Aloitin kuudella tunnilla päivässä ja pidin lauantait vapaina. Lisäsin lukuaikaa pikkuhiljaa niin, että tunteja tuli loppujen lopuksi yli neljä ja puoli sataa. En antanut sisäänpääsyn jäädä ainakaan lukutuntien määrästä kiinni. Ilmoittauduin myös Pykälä Ry:n etäkurssille, josta olikin suuresti apua lukemisessa. Kurssiin kuului välikokeita, tehtäviä, tiivistelmät pääsykoekirjoista ja loppukoe, joka oli itselleni karmaiseva kokemus. Sain siitä todella huonot pisteet verrattuna välikokeisiin, mutta sain kuulla, että koe oli ollut muillekin haastava, joten en lannistunut.

Pääsykoekin sujui jälkikäteen ajateltuna mielestäni hyvin, ainakin etäkurssin loppukokeeseen verrattuna. Tuntuu oudolta kirjoittaa pääsykokeen mennen hyvin, kun en kuitenkaan päässyt sisään. Yksi tehtävä meni nollille, ja jäin kahdeksan pisteen päähän sisäänpääsystä. Kahdeksan pistettä on oikiksen pääsykokeessa todella paljon ja siihen mahtuu monta hakijaa, jotka pääsivät rutkasti lähemmäksi sisäänpääsyä. Kaikki muut tehtävät menivät kuitenkin osaltani enemmän tai vähemmän nappiin, ja ajattelin että toisella hakukerralla osaisin valmistautua paremmin. 

Pääsykoekirjojen muuttaminen värityskirjoiksi ei riitä...

Seuraavana syksynä päätin hakea ensi vuonna Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. Helsingin pääsykoe oli jo nähty, ja tärkeintä minulle oli oikeustieteellinen, ei sen sijainti. Siksi päädyinkin juuri Lappiin. Päätin myös ilmoittautua Artikla Ry:n intensiivikurssille mahdollisuuksieni maksimoimiseksi. Jos lukeminen sujui etäkurssinkin avulla, järkeilin, että intensiivikurssi olisi monin verroin tehokkaampi.

Keksin myös varasuunnitelman oikisopinnoille. Ajatus kolmannesta välivuodesta tuntui turhauttavalta, joten hain Aalto - yliopiston Mikkelin kampukselle kauppatieteelliseen koulutukseen, johon riitti pelkillä yo - papereilla hakeminen. Ajattelin silloin, ettei oikis ole sittenkään niin tärkeä, ettenkö voisi mennä jollekin toiselle alalle, jos ovet eivät toisella yrittämällä aukene.

Lapin oikiksen pääsykoekirjassa oli sinä keväänä osittain samaa asiaa kuin edellisenä vuonna Helsingin kirjoissa, ja aikaakin lukemiselle oli monta viikkoa enemmän. Tämä uutinen kannusti lukemaan ja toi pehmeän laskun pääsykoekevääseen. Alun jälkeen kevät osoittautuikin todella väsyttäväksi. Aloin heti kirjojen ilmestyttyä lukemaan samalla tahdilla kuin Helsinkiin eli kuutta tuntia päivässä. Kevään lopussa kahdeksan tuntia aktiivista lukuaikaa plus ruokatauot oli minulle peruspäivä. Itsenäisen lukemisen lisäksi kävin parhaimmillaan kolmesti viikossa intensiivikurssilla Helsingissä. Tämä tahti kolmen ja puolen kuukauden ajan yhdistettynä stressiin sisäänpääsystä uuvutti minua todella pahasti. Minulle ei ollut tullut mieleen, että en jaksaisi välttämättä lukea samalla tahdilla kuukautta pitempään kuin olin lukenut edellisenä keväänä.

Väsymyksestä huolimatta jatkoin lukemista tunnollisesti pääsykokeeseen asti. Intensiivikurssin loppukoekin sujui odotettua paremmin. Sain samat pisteet, joilla olisi edellisenä vuonna päässyt sisään Lappiin. Tämä tieto rohkaisi jatkamaan lukemista loppuun asti täysillä. Kesäkuun varsinainen pääsykoe oli kuitenkin täysi katastrofi. Tehtävät eivät edes olleet niin vaikeita, en vain tiennyt vastauksia sillä tarkkuudella, jota edellytettiin. Jaksoin kuitenkin pysyä optimistisena ja uskoin, että minulla oli mahdollisuudet päästä sisään.

Ei ollut. Kun tulokset tulivat, minusta tuntui, kuin olisin saanut saavillisen jäävettä niskaani. Koko kevään jatkuneen hillittömän panostuksen tulos tiivistyi sanaan: hylätty. Toisen hakukerran epäonnistuminen tuntui uskomattoman paljon pahemmalta kuin ensimmäisen. Näitä kahta ei voi edes vertailla keskenään. Sain kuitenkin pian tietää, että varavaihtoehtoni oli tuottanut tulosta ja minut oli hyväksytty opiskelemaan Mikkeliin. Tämä tieto toi pientä helpotusta, mutta tajusin, etten ollutkaan tyytyväinen tilanteeseen. Otin enemmän selvää koulusta, johon minut oli hyväksytty ja huomasin, että mielenkiintoni sitä kohtaan laski. Ala ei tuntunut omalta.

Ennen kuin hain ensimmäistäkään kertaa oikeustieteelliseen, olin päättänyt, että jos paikka ei irtoa kolmannella kerralla, ala ei ole minua varten ja etsin toisen. Tämä päätös oli pääajatus kolmannen hakukertani takana. Päätös hakea kolmannen kerran ei kuitenkaan tullut helposti, vaan minun piti tosissani pohtia onko se edes järkevää. Päädyin kuitenkin hakemaan vielä kolmannen kerran. Jos kolmas kerta ei avaisi tietä oikikseen, luovuttaisin ja katsoisin muita vaihtoehtoja.

Epäonnistuminen toisen kerran sai minut myös tuntemaan itseni paremmin hakijana. Vaikka Artiklan intensiivikurssi toi vaihtelua lukemiseen ja oli mukavaa tavata muitakin hakijoita, oli se itselleni liian väsyttävää itsenäisen luvun päälle. Parhaiten minulle sopi itsenäinen lukeminen yksin kotona ilman häiriötekijöitä. Kuulun siinäkin suhteessa vähemmistöön, että en yhtenäkään hakukeväänä lukenut kertaakaan kirjastolla, vaan pystyin keskittymään kotona. Lähes kaikki muut lukivat jossakin kirjaston nurkassa. Päätin siis ottaa Artiklan etäkurssin, koska koin sen itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi.

Viime keväänä tuntui olevan alusta asti minulle otollinen hakukerta. Lukuaikaa oli vielä hieman enemmän kuin aikaisemmin ja kirjassakin oli kaksi kolmasosaa tuttua asiaa edellisestä vuodesta. Aloitin lukemisen heti kirjojen ilmestyttyä kevyellä kolmen tunnin tahdilla, etten väsyttäisi itseäni ennenaikaisesti. Aikaisemmilta vuosilta oli tullut selväksi, että kirjoihin ehtii kyllä hyvin kyllästyä kevään aikana, vaikka ne alussa vaikuttaisivat kuinka mielenkiintoisilta.

Koska kirjoissa oli nyt niin paljon entuudestaan tuttua, pystyin keskittymään asioiden tarkkaan opetteluun, mikä onkin tärkeimpiä asioita pääsykokeessa, kuten huomasin edellisellä kerralla. Tänäkään keväänä valmennuskurssin kokeet eivät sujuneet erityisen hyvin, mikä hieman latisti lukuintoa, mutta jaksoin kuitenkin keskittyä olennaiseen eli lukemiseen. Olin myös oppinut sen, että vaikka väli- ja loppukokeet ovat erinomaisia oppimisen välineitä, eivät ne kerro kaikkea. Vain varsinaisessa pääsykokeessa mitataan todellinen osaaminen.

 ...vaan kirjat pitää myös lukea. Sisäänpääsykeväänä jätin alleviivaukset sikseen.

Pääsykoepäivä tuli ja meni. Pääsykokeessa tunsin osaavani. Kaksi epäonnistumista jätti kuitenkin epäilyksen kalvamaan. En aluksi ollut ollenkaan varma sisäänpääsystä. Mitä enemmän kuitenkin asiaa ajattelin kokeen jälkeen, sitä varmemmaksi asiasta muutuin. Olin osannut vastata kaikkiin kysymyksiin ja tulin siihen tulokseen, että hylkäys ei olisi enää ollut vain pettymys, vaan jopa pienoinen yllätys. Onneksi tulokset tulivat tällä kertaa tavallista nopeammin ja sain haluamani uutisen. Minut oli hyväksytty opiskelemaan Lapin oikeustieteelliseen.

Kirjan kunto ei kerro kaikkea. Oikeanpuoleinen on keväältä, jolloin pääsin sisään.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen tajunnut, että olisin voinut tehdä muutaman asian toisinkin. Olisin voinut tehdä avoimen yliopiston opintoja, lukea vähemmän, mutta tarkemmin toisena keväänä tai hakea heti ensimmäisenä keväänä Lappiin, mutta koska pääsin sisälle kuitenkin loppujen lopuksi, nämä asiat ovat turhaa jossittelua. Vaikea sisäänpääsy opetti nimittäin arvostamaan varsinaista opiskelua enemmän. Jos olisin päässyt jo ensimmäisellä kerralla, ei minulla olisi nyt niin kattavaa kuvaa eri oikeudenaloista.

Lopuksi haluaisin antaa muutaman neuvon kaikille hakijoille, mutta erityisesti teille, joille tämä ei ole ensimmäinen hakukevät. Oppikaa virheistänne. Miettikää, mitä teitte väärin edellisenä keväänä ja korjatkaa se. Itselleen parhaiten sopivien lukutekniikoiden tunteminen on hyväksi ja kevät on niin pitkä aika, että ehditte kyllä kokeilla uusiakin tapoja, jos omat rutiinit ovat vielä hakusessa. Ottakaa myös vastaan kaikki tuki, jota teille tarjotaan. Itselleni läheisten tuki oli ensiarvoisen tärkeää kaikkina kolmena hakukeväänä. Kevään aikana ei myöskään kannata tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, vaikka välikoe menisi hyvin tai teillä on hyvät lähtöpisteet. Näitten asioiden ei saa herpaannuttaa lukemisesta. Viimeinen tärkeä asia on se, että jokaisen jaksaminen on yksilöllistä. Sen, kuinka paljon muut lukevat, tai kuinka hyvin he pärjäävät ei saa antaa vaikuttaa omaan tekemiseen.

Tsemppiä pääsykokeeseen.

Jussi