Vaihtoehtona Lapin oikeustieteellinen

Olen Bea, 22-vuotias toisen vuoden opiskelija Helsingistä. Oma matkani oikkariksi on ollut melko pitkä, mutta kasvattava. Olen istunut kolmesti eri valmennuskursseilla hakijana, mutta tällä kertaa on ilo päästä ääneen osana valmennuskurssivaliokuntaa. Valmennuskursseilla on ollut suuri rooli sisäänpääsyni kannalta, joten ajattelin jakaa mielestäni suurimmat hyödyt, joita valmennuskurssit ovat itselleni tarjonneet. Myöskään motivaation tärkeyttä ja roolia ei voi mielestäni väheksyä: siihen on syytä kiinnittää tietoisesti huomiota jo tässä vaiheessa. Riippumatta motivaationlähteestä - esimerkiksi ajatuksesta hyväksymiskirjeestä, bolognanpunaisista haalareista tai juristin ammatista yleensä - motivaation on oltava aitoa, jotta se kantaa koko pääsykoekevään ja myöhemmin opiskellessakin. Oman motivaationi löysin miettimällä sitä, mitä haluan tehdä mahdollisesti vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Lisäksi juristitutkinto avaa monia ovia erilaisiin työtehtäviin.

Pääsykoetaipaleelleni on mahtunut niin pari yritystä Helsingin oikikseen kuin myös yksi nappisuoritus Lapin oikikseen. Ensimmäinen hakukerta Helsinkiin meni totutellessa lukemisrytmin löytämiseen, toisena vuotena kompastuin pikkuvirheisiin. Oli mietinnän paikka: onko minulle tärkeämpää päästä oikikseen ylipäänsä vai päästä nimenomaan Helsingin oikikseen? Helsinkiä tuki sekä kavereiden että perheen läheisyys, mutta halu oikikseen oli niin suuri, että päätin tarttua haasteeseen ja pyrkiä Rovaniemelle. Seuraavana oli vuorossa päätös valmennuskurssin suhteen. Olin aiemmin osallistunut molempina hakukeväinäni paikallisen ainejärjestön kursseille, joilla opin paljon lukutekniikasta ja oikeudellisen tekstin logiikan sisäistämisestä: pääsääntö, poikkeus, poikkeuksen poikkeus. Tärkeää oli myös pikkutarkkuuden painottaminen, sillä itselleni tuotti ensimmäisellä hakukerralla ongelmia riittävän tarkkuuden saavuttaminen. Pääkohdat on osattava sisällöllisesti oikein, jolloin oli helpointa opetella asiat sanatarkasti ulkoa.

Ilmoittauduin Artiklan intensiivikurssille samana päivänä kuin ilmoittautuminen alkoi. Ainejärjestön valmennuskurssi oli luonnollinen valinta, sillä vaikka tein kattavan selvityksen muista vaihtoehdoista, tuntui kurssimaksun maksaminen ainejärjestölle mielekkäimmältä. Olin myös kuullut paljon kehuja Artiklan kursseista, mikä osaltaan helpotti päätöksentekoa. Etenkin ensimmäistä kertaa haettaessa on mietittävä sitä, mikä kurssi palvelee parhaiten omaa oppimista. Intensiivikurssilla on paljon lähiopetusta ja ryhmät ovat mukavan pieniä. Terve kilpailuhenkisyys piristää ja kurssilta on helppoa saada kavereita. Mikäli sinä, lukija, olet hakemassa ensimmäistä kertaa, kehottaisin miettimään luku- ja vastaustekniikkakurssin tarpeellisuutta. Isoin virheeni ensimmäisenä hakukeväänä oli ajatus siitä, että lukiomainen opiskelu riittää. Väärin. Pääsykoekirjoissa on paljon tietoa, joista osa on toista tärkeämpiä. Silti mitä vain voidaan kysyä, joten mitään ei voi jättää opettelematta. Lukutekniikan merkitys korostuu, sillä tehokas lukutapa edellyttää juridisen tekstin ymmärtämistä. Itselleni lukutekniikkaakin tärkeämpi oli vastaustekniikka. Pääsykoevastauksessa ei voi olla omia ajatuksia tai mielipiteitä, pelkästään faktat ovat pisteytetty – ylimalkaisuus vie vain turhaa vastaustilaa.  Pääsykoe-essee on täysin eri asia kuin essee yleensä.

Rytmitin lukemiseni siten, että pidin pääsääntöisesti viikonloput vapaina. Alku sujui loistavasti ja painoin pitkää päivää kirjaston lukusalissa. Kun olin lukenut kirjan muutaman kerran läpi, alkoi varsinainen asioiden opettelu. Opin parhaiten näkömuistin avulla, joten yliviivaustussit olivat kovassa käytössä. Valmennuskurssi alkoi sopivasti maaliskuussa, jolloin pääsykoeartikkeleiden sisältö oli tuttua ja perusopettelu alkoi muuttua puuduttavaksi. Tällöin oli loistavaa vaihtelua päästä kurssille kuuntelemaan opeteltavaa asiaa, juttelemaan ongelmakohdista kurssikavereiden kanssa ja kysymään epäselvistä kohdista opettajalta. Mikäli lukupäivä oli heikompi, tuli jo pelkästään valmennuskurssin avulla tehtyä useampi tunti töitä pääsykokeen eteen. Tästä oli itselleni suuri hyöty, sillä kevääseen mahtui myös tehottomampia päiviä. Olen aina vaatinut itseltäni paljon, eikä valmennuskurssi ja pääsykokeessa menestyminen tehneet tähän poikkeusta. Ensimmäinen välikoe tuli, ja sain ryhmämme toiseksi parhaimmat pisteet. Tiesin, että tein asioita oikein. Silti vastauksiin tuli saada lisää tarkkuutta ja asioita niputtaa päässä tiiviiksi kokonaisuuksiksi, sillä välikokeen pistemäärä ei hyvästä sijasta huolimatta todellakaan päätä huimannut. Loppukoe meni jopa kehnommin. Hetkellinen lannistuminen vaihtui kuitenkin armottomaksi loppukiriksi: sattumalle ei voi jättää varaa!

Kuten edellä mainitsin, käytin paljon aikaa pääsykoetekstin läpilukemiseen ja sääntöjen opetteluun. Siirryin kirjastosta kotiin lukemaan, sillä koin sen tehokkaammaksi. Tein muistilappuja, joiden toiselle puolelle kirjoitin käsitteen ja toiselle määritelmän. Pyysin äitiäni kyselemään käsitteitä kerta toisensa jälkeen – pääsykoeurakka kosketti siis konkreettisestikin läheisiä ajankäytön ohella. Lisäksi tein paljon muistiinpanoja kirjasta. Olennainen osa vastaustekniikan hiomisessa oli harjoitustehtävillä, joita tein paljon luku-urakan loppuvaiheilla. Aloitin aamun useasti tekemällä muutaman tehtävän päivän aiheesta ja tein saman tehtävän niin monta kertaa, että sain mielestäni riittävästi pisteitä. Toiston merkitystä ei kannata väheksyä. Lisäksi lukemiselle on syytä olla vastapainoa, etenkin jos stressaavat asiat jäävät helposti mieleen pyörimään.

Pitkä luku-urakka huipentui pääsykokeeseen Otaniemessä. Sain kyydin pääsykoepaikalle ja koin osaavani aivan liian vähän. Tiesin, että tiedän paljon, mutta aiemmat kerrat olivat opettaneet sen, ettei virheisiin ole varaa. Nimenhuuto koesaliin tuntui vievän ikuisuuden. Päästessäni istumapaikalleni laitoin kirjoitusvälineet valmiiksi ja kuuntelin ohjeet. Kysymykset jaettiin kirjekuorissa, minkä jälkeen kokeen sai aloittaa. Korvatulpat korviin ja kynä sauhuamaan! Mielestäni Lapin oikiksen pääsykokeissa on kysytty keskeisiä asioita, jotka on kuitenkin osattava virheettömästi. Tämä on lohdullinen tieto. Tarkoituksellisia kompia ei esimerkiksi omaan pääsykokeeseeni osunut. Pääsykokeen jälkeen tuntui hyvältä, mutta sen vuotuinen esineoikeuden tehtävä mietitytti sisäänpääsyn kannalta. Kurssikaverit olivat samaa mieltä: koe oli helpohko, mutta muutamat kohdat saivat epäilyksen aikaan.

Onneksemme tulokset tulivat jo kesäkuun puolivälin jälkeen. Pohdin pitkään, käynkö katsomassa tuloksen silloisen yliopistohaun nettisivuilta vai odotanko kirjettä. Tunnustan, postilaatikolla tuli ravattua julkistamispäivää edeltävät päivät melko ahkerasti. Päädyin kuitenkin katsomaan tuloksen netistä. Sivuilla komeili sana ”hyväksytty”. Onnenkiljumiset keskellä yötä herättivät koko talon, mutta tunnetta ei pystynyt mitenkään pitämään sisällä. Ajatukset kieppuivat, ja päällimmäisenä oli onnellisuuden tunne – joku päivä valmistun ihan oikeasti juristiksi!

Miten sitten päädyin Lapin yliopistoon? Kuten alussa sanoin, tiesin haluavani oikeustieteelliseen. Helsinki oli ensimmäisille hakukerroille luonnollinen valinta, mutta keväällä 2014 koin opiskelupaikkakuntaa tärkeämmäksi sen, että on opiskelupaikka. Valinta tänne hakemisesta mittasi kohdallani myös motivaation aitoutta, sillä tänne hakiessani tein samalla ratkaisun siirtää elämäni Rovaniemelle seuraaviksi vuosiksi. Valinta oli siinä tilanteessa oikea.

Hakukeväänä joutuu kamppailemaan omien ajatustensa kanssa: mitä jos tämäkään ei riitä? Entä jos en onnistu? Tuleeko taas välivuosi? Näissä ajatuksissa minua helpotti kuulemani sanonta, ettei voi onnistua, jos pelkää epäonnistua. Muista siis uskoa tekemiseesi, äläkä pelkää epäonnistumisia. Kannattaa pitää mielessä, että joka vuosi osa toiveikkaista hakijoista saa unelmiensa opiskelupaikan: päätä jo nyt, että ensi keväänä yksi niistä olet sinä. Näillä sanoilla toivotan osaltani paljon tsemppiä lähestyvään pääsykoekevääseen! 

Bea Rahkonen

Valmennuskurssivaliokunta