Töitä, muistikortteja ja oikeustiedettä

Moikka kaikille! Olen Rosa, alun perin Sipoosta kotoisin oleva 21- vuotias fuksi. Oma oikis urakkani alkoi ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun valmistuin lukiosta. Tiesin jo lukion ensimmäisestä vuodesta lähtien, että haluan päästä oikikseen. Niinpä kirjoitettuani ylioppilaaksi oli valintani selvä. Olin kuullut paljon positiivista palautetta juuri Lapin yliopistosta, ja siksi päätös yliopiston valinnasta ei ollut vaikea. Tämä valinta ei ole kaduttanut päivääkään ja Rovaniemellä asuminen on ollut varmasti yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut tutustua mitä mahtavimpiin ihmisiin ja jokainen päivä heidän kanssaan Rovaniemellä on ollut elämisen arvoinen ja ikimuistoinen.

 

Aloin lukea oikiksen pääsykokeisiin heti kirjoitusten jälkeen vuoden 2013 maaliskuussa, huonolla menestyksellä. En ollut ottanut valmennuskurssia koska uskoin, että selviäisin yksin. Minulla ei ollut mitään aavistusta siitä millaisella lukutekniikalla tekstiä olisi tullut lukea ja sisäistää. Koko kirjan sisältö tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Ensimmäisen kuukauden luin kahdeksan tuntia päivässä joka osoittautui virheeksi, sillä liian kova aloitus johti siihen, että jo tämän ensimmäisen kuukauden jälkeen luovutin. En siis avannut kirjoja viimeiseen kahteen kuukauteen ollenkaan ja menin pääsykokeisiin jotka pidettiin tuolloin kesäkuun alussa. Osasin kirjoittaa koepaperiin vain oman nimeni, joten jo pääsykokeista lähtiessäni tiesin varmasti, että ovet yliopistoon eivät tänä keväänä aukeaisi. Ensimmäinen hakukertani kuitenkin opetti minulle paljon siitä, miten kovaa työtä oikikseen pääseminen todella vaatii ja lisäksi sain kokemusta kokeesta sekä myös itse koetilanteesta. 

Ensimmäisen hakukertani jälkeen pidin kaksi välivuotta ja tein töitä, sillä halusin kerätä kunnolla motivaatiota ennen uutta yritystä. Lokakuussa 2014 päätin, että nyt on aika; varasin Artiklan intensiivikurssin ja järjestin työkuvioni siten, että viikkotuntimäärä keväällä putosi 15 tuntiin viikossa, joka oli sekin osittain liikaa varsinkin loppukeväästä. Pääsykoekirjat ilmestyivät tuona keväänä jo helmikuun alussa, joten lukuaikaa oli paljon. 

Samana päivänä kun kirjojen saapumisilmoitus saapui ryntäsin postiin ja aloin lukemaan. Aloitin aluksi kevyesti ja luin noin 3-­4 tuntia päivässä, sillä halusin olla toistamatta ensimmäisen hakukertani virheitä. Halusin saada suhteellisen selkeän kuvan siitä, mitä kirjat sisältävät.

Tein lukemisen ohella toukokuun alkuun asti töitä noin 3 vuoroa viikossa ja lisäksi istuin maaliskuusta lähtien Artiklan valmennuskurssilla kolmena iltana viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Ensimmäisellä lukukerralla päätin lukea vain kirjat läpi tekemättä merkintöjä tai minkäänlaisia muistiinpanoja. Valmennuskurssin alettua olin kerennyt lukea kirjat läpi pariin otteeseen ja minulla oli suhteellisen selkeä kuva kirjojen sisällöstä. Toisella lukukerralla aloitin tekemään alleviivauksia, muistiinpanoja ja post-­ it lappuja, joita sitten kämppikseni iloksi liimailin pitkin asuntoamme. Kirjani alkoivat muistuttaa värityskirjoja pääsykoekirjojen sijaan.

Päiväni menivät usein siten, että menin heti aamulla kirjastoon yhdeksältä ja luin kolmeen jonka jälkeen menin töihin iltavuoroon. Valmennuskurssi päivinä taas istuin kirjastossa aamupäivän ja menin illaksi viidestä yhdeksään valmennukseen. Päivät olivat rankkoja, mutta selvisin niistä koska tiesin, että juuri tuona keväänä en antaisi minkään pilata sisäänpääsyäni.

Huhtikuussa päätin alkaa tekemään muistikortteja. Kirjoitin kortteihin kaikki käsitteet ja joka ikisen asian, joka oli mielestäni tärkeä. Näitä kortteja (joita kertyi lopulta monta sataa) sitten pänttäsin ja pakotin silloisen kämppikseni kyselemään aamuin illoin niin kauan kunnes osasin ne ulkoa. Kämppikseni ja perheeni taisikin muutamaan otteeseen kysyä, että olenko seonnut kokonaan. Samoilla korteilla pidimme kahden valmennuskurssi kaverini kanssa kahvihetkiä ja tenttasimme toisiamme.

 

Kevään edetessä alkoi töiden tekeminen ja pääsykokeisiin lukeminen käydä liian rankaksi yhdistelmäksi. Päätin ottaa töistä lomaa toukokuun alusta lähtien pääsykokeisiin saakka-­ vihdoin koitti hetki jolloin sain vain lukea ilman mitään muita häiriötekijöitä. Valmennuskurssi loppui suunnilleen kolme viikkoa ennen pääsykokeita jonka jälkeen lukupäiväni venyivät jopa kymmenentuntisiksi. Valmennuskurssin loputtuakin pidin yhteyttä kurssikavereihini, sillä heiltä sai ennennäkemätöntä tukea kovan stressin keskellä. Viimeiset viikot ennen pääsykoetta menivät nopeasti ja välillä iski epätoivon tunne siitä, että aika loppuu kesken. Lohdutin kuitenkin itseäni sillä, että tiesin tehneeni koko kevään kovasti töitä ja koin antaneeni itsestäni kaiken.

Viimeisenä lukuviikkona ennen pääsykokeita lukupäivät venyivät pahimmillaan 15 ­ tuntisiksi ja väsymys alkoi olla kova. Tällöin käytin aikaa vain kertaamiseen enkä siis enää opetellut uusia asioita. Käytin kertauksessani hyödyksi tekemiäni muistikortteja sekä muistiinpanoja. Saatoin pitää päiviä, jolloin kävin läpi vain tekemäni muistikortit, johon upposikin parhaimmillaan 12 tuntia.

Muistan pääsykoepäivästä melko vähän, sillä päivä oli ehkä elämäni jännittävin. Heräsin aamulla ajoissa ja kertasin omat tärppini läpi päivän koitosta varten. Lähdin hyvissä ajoin Otaniemeen, jossa koe silloin pidettiin. Koepaikalla käteni tärisivät ja sydän pamppasi. Nimenhuudon alettua tsemppasimme kurssikavereideni kanssa toinen toisiamme ja toivotimme onnea. Kun koepaperi sisältävän kirjekuoren sai avata, katsoin ensimmäisenä kaikki kysymykset läpi ja kirjoitin jokaisen kysymyksen kohdalle ensimmäiset asiat jotka tulivat mieleeni. Näin varmistin sen, että minkään kysymyksen kohdalla ei iskenyt täydellistä paniikkia. Sain kokeeni valmiiksi suhteellisen nopeassa ajassa ja lähdinkin pois jo kolmen tunnin jälkeen.

Kokeen jälkeen oli itselläni hyvä ja samalla ristiriitainen fiilis. Piinaava odotus alkoi ja mitä enemmän aikaa pääsykokeista kului, sitä epävarmempi olo itselleni tuli siitä, oliko koe sittenkään mennyt niin hyvin kuin kuvittelin. Muistan soittaneeni päivää ennen tulosten julkistamista äidilleni ja sanoneeni, että tää oli nyt tässä, ensi vuonna sitten uudestaan. Pääsykokeiden tulokset julkaistiin melkein viikkoa aiemmin kuin oli tarkoitus. Olin viettämässä perjantai iltaa siskoni tupareissa, kun puhelimeeni tuli uusi sähköposti opintopolulta; minut oli hyväksytty hakemaani opiskelupaikkaan. Käteni tärisivät ja laitoin siskoni kirjautumaan opintopolkuun tarkistamaan lopullisen tuomion ja siellä se lukikin selvillä kirjaimilla: minut oli hyväksytty. Se fiilis, joka tästä tiedosta tuli on unohtumaton, onnen ja kyyneleiden määrää ei voi sanoin kuvailla. Lisäksi pääsin kokemaan tämän kaiken parhaiden ystävieni seurassa, jotka olivat läsnä tuona hetkenä.

Artiklan valmennuskurssille meneminen oli ehkä yksi elämäni parhaimmista päätöksistä ja koin, että se oli oman sisäänpääsyni kannalta yksi merkittävimmistä seikoista. Sain kurssilta monta hyvää ystävää ja suurin osa heistä pääsikin sisälle juuri samana keväänä kuin minäkin. Oli huippua muuttaa uudelle paikkakunnalle kun tiesi, että vastassa on mitä upeimpia tyyppejä.

Oma vinkkini teille, jotka haette ensi keväänä Lapin oikeustieteelliseen, on, että luottakaa itseenne ja siihen, mitä teette. Älkää vertailko itseänne muihin, vaan tehkää asiat omalla tavallanne, sillä vain se, mitä itse teette, merkitsee. Muistakaa että kaikilla on oma tapa oppia. Pitäkää perhe ja ystävät luku-­urakan keskellä lähellä, sillä heistä saa ennennäkemätöntä tukea. Lisäksi on tärkeää pitää kevään kuluessa päiviä, jolloin tekee jotain aivan muuta kuin pänttäämistä. Toivotan kaikille hurjasti tsemppiä tulevaa kevättä varten ja lukemisen iloa! Uskokaa itseenne, sillä niin minäkin tein ja saavutin unelmieni opiskelupaikan.

Ystävällisin terveisin Rosa Marttila

romartti@ulapland.fi