Abivuoden jälkeen oikikseen?

Ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi melko myöhään, vasta toisena vuonna lukiossa. Aiemmin olin ajatellut hakevani lääkikseen, mutta vähitellen kiinnostus luonnontieteitä kohtaan väheni ja samaan aikaan innostus oikeustieteellistä alaa kohtaan kasvoi. Pian monet lukiokurssit menivätkin vaihtoon ja samalla päätös oikikseen hakemisesta vahvistui. Seuraava kysymysmerkki olikin sitten opiskelupaikkakunnan valitseminen. Abivuoden syksyllä päässä oli vielä vahvana ajatus siitä, että Helsinki olisi oikea opiskelupaikkakunta minulle, mutta loppujen lopuksi päädyinkin hakemaan Rovaniemelle ja Lapin yliopistoon. Tarkkaa syytä päätökselle pohjoiseen hakemisesta en osaa edelleenkään sanoa, mutta osasyynä saattoi olla ajatus siitä, että Lapin yliopistossa oli jonkin verran parempi sisäänpääsyprosentti kuin Helsingissä. Päätös Rovaniemelle lähtemisestä ei kuitenkaan ollut helppo. Kuten moni muukin lukiolainen, olin asunut kotona ja muutto omaan kotiin ja vielä melko kauas kotoa aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta se kiinnosti, toisaalta jännitti. Vanhoilta kotikulmilta lähtemisen lisäksi mietitytti suhteet moniin kavereihin, sekä ennen kaikkea poikaystävään. Nyt jälkikäteen olen huomannut, ettei kaikesta vanhasta ja entisestä elämästä tarvitse todellakaan luopua kokonaan. Asiat kyllä järjestyvät ja suhteiden ylläpito on mahdollista elämäntilanteiden muuttumisesta huolimatta. 

Lukioaikana en ollut pahemmin lueskellut kokeisiin, joten ajatus pääsykokeisiin lukemisesta pelotti (sittemmin on kyllä saanut huomata, ettei se pääsykokeen vaatima lukemisen määrä sitten ollutkaan niin valtava). Kirjoitukset loppuivat ja päätin pitää hetken hengähdystauon ennen lukemisen aloittamista huhtikuun alussa. Monen kanssani hakeneen mielestä oli tärkeää käyttää kaikki aika hyväksi, mutta itse koin lyhyen tauon tärkeänä, jotta voimia riittäisi koko luku-urakkaa varten. Suosittelenkin kuuntelemaan omaa päätä ja toimimaan siten, niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Jokaisella on oma tapansa valmistautua pääsykokeeseen ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Huhtikuussa alkoi valmennuskurssi, jonka koin hyödylliseksi motivaation takia, kun näin millainen kilpailutilanne edessä olikaan. Vaikka olinkin tiedostanut sen, että hakijoita oikeustieteelliseen on paljon, en ollut uskaltanut ajatella sitä, että monet muut ovat valmistautuneet paljon kauemmin ja paljon enemmän kuin mitä itse siihen mennessä olin. Kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen ei ole mahdottomasti aikaa pääsykoemateriaalien oppimiseen, ja niillä jotka ovat saaneet aloittaa lukemisen jo aiemmin keväällä, on tietysti pieni etumatka. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, sisäänpääsy heti lukion jälkeen ei ole mikään mahdoton tehtävä ja aika kyllä riittää, jos sen osaa oikein hyödyntää. Huomasin myös sen, että ratkaisevaa ei ole se kuinka monta kertaa kirjan oli lukenut, vaan se, miten sen oli lukenut. Kun jotkut kertoivat lukeneensa pääsykoekirjan läpi jo viidestä kahdeksaan kertaan ennen kurssin alkua, olin vähällä luovuttaa, mutta päätin kuitenkin keskittyä vain omaan tekemiseen. Vajaan kahden kuukauden aikana kävin pääsykoekirjan läpi yhteensä kaksi kertaa eri tavoin. Ensimmäisellä kerralla luin kirjan läpi todella huolellisesti ja alleviivasin ne kohdat, joita en tajunnut tai joita pidin tärkeinä. Toisella lukukerralla luin vain alleviivamani kohdat ja kirjoitin muistiinpanoja. Alleviivattuja kohtia oli paljon ja kirja muistutti pääsykoekirjan sijasta väristyskirjaa. Alleviivattuja kohtia saattoi olla jopa enemmän kuin alleviivaamattomia. Pääsykokeen lähestyessä opettelin vaikeimpia asioita tekemistäni muistiinpanoista ja samalla selailin valmennuskurssilta saamaani tiivistelmävihkosta.

Luku-urakan alussa tein itselleni lukusuunnitelman ja asetin itselleni tavoitteita. En kuitenkaan noudattanut suunnitelmaani täydellisesti, vaan poikkesin siitä, mikäli jotain yllättävää tuli eteen. Suunnitelmani aikataulun osalta ei ollut erityisen tarkka, vaan se lähinnä sisälsi tavoitteita siitä, millä sivulla minun pitäisi olla lukemassa tiettynä päivämääränä. Mikäli jonain päivänä lukeminen jäi vähemmälle, pyrin lukemaan seuraavana päivänä enemmän. Usein niinä päivinä, kun valmennuskurssilla oli lähiopetusta, lukeminen muuten jäi vähemmälle. Pyrin tekemään suunnitelmasta alusta asti realistisen ja sellaisen, että sitä oli myös mahdollista noudattaa. Omien tavoitteiden asettamisessa onkin mielestäni hyvä olla todenmukainen, eikä tavoitella mahdottomuuksia. Itselleni olisi ollut vaan haitaksi, mikäli olisin asettanut tavoitteeksi vaikka kirjan lukemisen läpi esimerkiksi viisi kertaa. Kun pääsykoepäivä läheni, myös lukemisen määrä lisääntyi. Viimeisen viikon aikana ennen koetta luin keskimäärin 8-10 tuntia päivässä, mutta päivien välillä oli isojakin eroja.

Jatkoin koko ajan aktiivista harrastamista ja pidin tärkeänä kannustavaa tukiverkkoa. Melkein jokapäiväiset tanssitunnit auttoivat saamaan ajatukset välillä pois lukemisesta. Perhe, kaverit ja poikaystävä eivät voineet välttyä jännityshöpötyksiltäni ja olen kiitollinen kaikille heille, kun he jaksoivat tsempata ja ymmärtää, kun hermot olivat välillä vähän tiukalla.

Kun pääsykoe oli ohi, oli helpottavaa, kun tiesin tehneeni kaiken, minkä vain pystyin. Toisaalta oli outoa, kun päivät eivät enää täyttyneetkään lukemisesta. Kevään aikana olin kuullut monen sanovan, että sisäänpääsy ensimmäisellä yrittämällä ja suoraan kirjoitusten jälkeen on melkeinpä mahdoton tehtävä. Kesäkuun puoltaväliä ja tulosten ilmestymistä odotin innolla, eikä minulla ollut minkäänlaista arviota siitä, oliko koe mennyt osaltani hyvin vai huonosti. Olin tehnyt kokeessa parhaani ja ilokseni sain todeta, että se riitti. Vaikka edessä olikin paljon uutta ja jännittävää, eikä muutto paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään aiheuttanut pelkästään positiivisia ajatuksia, kokonaisuudessaan odotin lähtöä pohjoiseen kuitenkin innolla. Elokuun loppupuolella tämä silloin 18-vuotias untuvikko pakkasikin sitten tavaransa ja suuntasi kohti pohjoista. Nyt huomaan löytäneeni alan, joka aidosti kiinnostaa. Rovaniemeltä olen myös löytänyt paljon uusia tuttavuuksia ja todella tärkeiksi tulleita ystäviä. Vaikka pohjoisen pitkä talvi, kovat pakkaset ja kaamosaika eivät alussa hirveämmin houkutelleet, niihinkin on ajan myötä tottunut ja tajunnut sen, että kaikesta kyllä selviää. Päätös hakea oikikseen ja juuri Rovaniemelle on osoittautunut toistaiseksi elämäni parhaimmaksi valinnaksi.

 Hakuvaiheessa on mielestäni tärkeää toimia niin kuin itse parhaaksi näkee ja unohtaa muiden sanomiset ja epäilyt. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja se kyllä riittää. Sisäänpääsy vaatii työtä, mutta se kyllä kannattaa. Tsemppiä kaikille luku-urakkaan, toivottavasti tavataan yliopistolla!

Laura Miettinen

lamietti@ulapland.fi