Kovalla työllä oikeustieteelliseen

Hei!

Muistan ikuisesti sen hetken, kun sain Helsingin oikeustieteellisen pääsykoekirjat käteeni. En voinut uskoa todeksi, että se hetki, josta olin puhunut ala-asteelta saakka, oli viimein koittanut. Olin viimein saanut käsiini pääsylipun oikeustieteelliseen ja opiskelupaikan saavuttaminen oli siitä hetkestä lähtien täysin minun käsissäni. Avasin kirjat varovasti, silmäilin nopeasti sivuja ja ryhdyin lukemaan. Teksti erosi täysin kaikesta aiemmin lukemastani. Lukiokirjojen helppo- ja nopealukuinen teksti tuntui vain kaukaiselta muistolta, vaikka todellisuudessa viimeisistä ylioppilaskirjoituksista oli vain viikkoja aikaa.

Olin ilmoittautunut keväällä Pykälän valmennuskurssille. Opetusta oli kolmena iltana viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Ensimmäisen järkytyksen koin kävellessäni sisään luentosaliin huomatessani, että muutaman opiskelijan sijasta salissa olikin kaksisataa muuta hakijaa. Laskeskelin mielessäni Pykälällä olevan ainakin viisi vastaavanlaista kurssia, joissa opiskelijoita olisi luultavasti sama määrä. Vasta silloin hahmotin kuinka suuri kilpailu opiskelupaikoista käytäisiin. 

Lukemisen aloitin tekemällä itselleni alustavan lukusuunnitelman. Merkitsin siihen päivän sivu- sekä oppimistavoitteeni. Aloitin lukemaan kuusi tuntia päivässä ja kasvattaen määrää kevään edetessä. Alleviivasin, kirjoitin muistiinpanoja, piirsin kuvia kirjojen sivuille ja koristelin kirjan post-it lapuilla. Oikean lukutekniikan löytäminen tuntui alkuun haastavalta ja vaikka oppimista tapahtui, koin silti turhauttavalta, etten heti pystynytkään sisäistämään kirjoja kokonaisuudessaan oppien samalla jokaista pientä yksityiskohtaa. 

Tutustuin valmennuskurssilla muutamaan muuhun hakijaan, joihin pidän edelleen yhteyttä. Oli helpottavaa tavata ihmisiä, jotka kokivat päivittäin samat epätoivon- ja onnistumisenhetket. He jos ketkä ymmärsivät millaista oli istua lukemassa kirjastossa samalla, kun muut kaverit juhlivat ja pitivät hauskaa. Valmennuskursseista muodostui itselleni lukukevään henkireikä. Oli helpottavaa tavata muita ihmisiä, jutella heidän kanssaan vaikeista asioista sekä istua luennoilla, joiden avulla opin hahmottamaan suuriakin asiakokonaisuuksia. Useammin kuin tahoisin myöntäkään, huomasin vasta valmennuskurssilla ymmärtäneeni jonkin asian täysin väärin. Opettajat nostivat kirjosta esille pienen pieniä yksityiskohtia, joiden valtavaa merkitystä en olisi itse edes ymmärtänyt. Vasta kursseilla opin, kuinka kirjaa tulisi lukea ja mihin asioihin huomiota tulisi lukiessa kiinnittää. 

Viimeisten lukuviikkojen aikana ymmärsin vasta kunnolla, miten minun olisi pitänyt lukea koko kevään ajan. Istuin kirjastossa sen aukeamisesta sulkemishetkeen asti ja toivoin vielä muutamaa pelastavaa lisäviikkoa. Pääsykoeaamu koitti ja kertaillessani aamulla viimeisä lakipykäliä tunsin sisälläni valtavaa helpotusta. Työ oli tehty ja oli aika kohdata kevään todellinen ja viimeinen haaste; seitsemän tehtävää viidessä tunnissa. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Aloittaessani viimeistä tehtävää ymmärsin aikaa olevan aivan liian vähän, 20 minuuttia ja ennen vastuksen kirjoittamista minun tulisi lukea yli 40 sivun aineisto. Astuin salista ulos pää pyörryksissä, en tiennyt miten koe oli mennyt, mutta viimeisen viiden tunnin aikana olin antanut itsestäni kaiken.

Tulokset tulivat kuukauden kulutta ja vaikka osasinkin odottaa kyseistä tulosta, tuntui silti, että koko maailma olisi romahtanut jalkojeni alta. Olin jäänyt vain muutaman pisteen päähän unelmieni koulupaikasta. Tuloksien selvittyä pakkasin tavarani ja otin ystäväni kanssa suunnaksi Vietnamin. Lähtiessäni isäni totesi, että palatessani minulla tulisi olla suunnitelma siitä mitä tulen tekemään ensi vuoden suhteen. Tapasin matkalla ihmisiä ympäri maailmaa ja kaikkia tuntui yhdistävän se, että hetkenä jona he olivat vetäneet rinkan selkäänsä, he olivat jättäneet taaksensa kasan ongelmia, joihin he olivat lähteneet hakemaan ratkaisua. Vietin aikaa ihmisten kanssa, joilla oli kerrottavanaan toinen toistaan uskomattomampia tarinoita ja ymmärsin, että kaipasin elämääni vaihtelua. En halunnut jäädä kulkemaan samoja katuja, joita olin kulkenut koko elämäni. Halusin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokea jotain aivan uutta. 

Palasin kotiin täynnä uutta energiaa ja ilmoitin vanhemmilleni haluavani hakea opiskelemaan oikeusteelliseen jollekin toiselle paikkakunnalle. Isäni ehdotti minulle vaihtoehdoksi Lapin yliopistoa ja naurettua hetken mielikuvalle itsestäni Lapin metsikössä, löysinkin itseni istumasta kannettava sylissä intoa täynnä. Sillä hetkellä tiesin, että Lapin yliopisto olisi oikea paikka minulle.

Vietin välivuoteni töissä ja suoritin ohella muutaman oikeustieteellisen kurssin avoimessa yliopistossa.  Motivaationi lukemiseen kasvoi jatkuvasti, enkä voinut odottaa hetkeä, jona saisin taas pääsykoekirjat käsiini. Aloitin jo hyvissä ajoin ennen pääsykoekirjojen julkaisemista suunnittelemaan lukutuntien määrää ja käymään läpi asioita jotka olisin tehnyt toisin edellisenä lukukeväänä. Luin uudestaan läpi vanhat pääsykoevastaukseni ja hahmotin paremmin omat heikkouteni vastauksissa. Tilasin itselleni myös Artiklalta etäkurssin, joka sisälsi tiivistelmät pääsykoeartikkeleista, tehtäväpaketin vastauksineen, väli- sekä loppukokeet ja pääsyn verkkopalvelu Moodleen, jossa sain vastaukset kaikkiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.

Aloitin lukemisen kuudella tunnilla päivässä. Luin kirjat kerran läpi ajatuksella, toisella kerralla kevyesti lyijykynällä alleviivaten ja kolmannen kerran yliviivasin värikoodeilla. Merkitsin lakipykälät, poikkeussäännöt, poikkeuksenpoikkeukset sekä termit eri väreillä. Kirjoitin pääsykoekirjan täyteen muistisanoja ja itse keksimiäni väliotsikoita. Lisäsin post- it lappuja ja huomautuksia kaikkialle minne niitä mahtuikaan. Tein itselleni valtavat kasat muistikortteja, joiden toiselle puolelle kirjoitin lakipykälän tai termin nimen ja toiselle sen sisällön tai selityksen. Joka aamu ja ilta kyselin itseltäni kortit päivän oikeudenalasta läpi niin, että varmasti muistin niiden sisällön sanasta sanaan. 

Pidensin päiviä oman jaksamiseni mukaan pitkin lukukevättä. Näin takasin sen, etten palanut loppuun ennen tärkeimpiä viimeisiä viikkoja. Edellisestä keväästä opin kertauksen tärkeyden, sitä ei voi koskaan olla liikaa. Kertasin lukemani alueen Artiklan tiivistelmistä aina päivän ensimmäisten ja illan viimeisien asioiden joukossa. Väli- ja loppukokeet olivat loistava mahdollisuus kartoittaa omaa osaamista ja harjoitella pääsykoetilannetta. Tein tehtäviä niin paljon kuin vain suinkin pystyin ja ehdin. Niiden avulla opin pääsykokeissa vaadittavan vastaustekniikan entistä paremmin ja soveltamalla jo oppimaa tietoa muistin asiat aivan eri tavalla. Luin myös paljon tehtäväpaketin mukana tulleita mallivastuksia. Niihin oli tiivistetty erittäin hyvin vaadittava vastaustapa, sekä kaikki oleellinen tieto. Eikä sitä voi koskaan tietää, vaikka pääsykoetehtäväksi päätyisikin jokin harjoitustehtävistä.  

Pääsykoeaamusta muistan ainoastaan kuinka kertailin koko aamun pääsykoekirjoja sekä muistiinpanojani. Keksin jatkuvasti uusia aiheita joita en osannutkaan tarpeeksi hyvin ja ajauduin paniikkiin joka kerta, kun muistin yhdenkin sanan lakipykälästä väärin.  Muistan odottaneeni jännityksestä huonovointisena salin ulkopuolella, vain sitä hetkeä jona kuulisin nimeni ja voisin varmistua, että ilmoittautumiseni oli todella mennyt perille. Seuraavat viisi tuntia menivät kuin sumussa. Kirjoitin jokaisen tehtävän vastaustilan viimeistä senttiä myöten täyteen ja hioin vastauksiani, aina viimeisiin hetkiin saakka. Oloni ei ole ikinä ollut yhtä tyhjä, kuin hetkenä jona ajoin pääsykoepaikalta takaisin kotiin. 

Istuin eräänä perjantai-iltana ystäväni kanssa Vapianon terassilla ja valitin, etten ole kyennyt nukkumaan yksiäkään kunnon yöunia pääsykokeiden jälkeen. Olin täysin varma, ettei suoritukseni ollut riittänyt sisäänpääsyyn. Halusin vain saada tulokset, jotta voisin jatkaa elämääni ja valmistautua jo henkisesti ensi vuoden pääsykoekevättä varten. Kesken valitukseni huomasin saaneeni sähköpostin Opintopolulta, jossa minua onniteltiin ja ilmoitettiin, että olin päässyt sisään valitsemaani hakupaikkaan. En ole koskaan kokenut samanlaista onnenhetkeä. Itkin onnesta lukiessani viestiä yhä uudelleen ja uudelleen, enkä voinut uskoa sen voivan pitävän paikkaansa. Seuraavan viikon aikana soitin kolme kertaa yliopistolle, vain saadakseni varmistuksen yhä uudelleen, että olin todella päässyt sisään.

Vaikka pääsykoekevät tulee ajoittain tuntumaan rankalta, voin vannoa, että se on kaiken sen vaivan ja stressin arvoista. Olen tutustunut täällä toinen toistaan upeampiin ihmisiin ja päässyt jakamaan heidän kanssaan mitä uskomattomampia kokemuksia ja tapahtumia. Viimeisenä vinkkinä tuleville hakijoille painottaisin levon, liikunnan ja ruoan tärkeyttä. Vaikka lenkille lähtö, ystävien tapaaminen tai nukkumaan meneminen tuntuisivatkin välillä mitä suurimmalta lukuajan haaskaukselta, ovat ne kuitenkin sellaisia voimavaroja, jotka auttavat teitä jaksamaa läpi pääsykoekevään. Paljon tsemppiä kaikille tulevaan kevääseen!

Janina Rajaniemi

Valmennuskurssitiedottaja 2016

Artikla Ry