perjantai 18. maaliskuuta 2022

Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä

Ennen kuin pääsykoekirjat julkaistaan, voi mielessä olla monenlaisia kysymyksiä – varsinkin, jos hakee ensimmäistä kertaa. Pääsykoekevät on monelle aivan uudenlainen juttu, joten ei ihmekään, jos kaikki asiat eivät ole vielä selviä. Itselläni ainakin oli paljon kysymyksiä, jotka vaivasivat mieltäni. Millainen lukusuunnitelman tulisi olla? Mitä pääsykoekirjoista tulisi alleviivata? Kuinka tarkasti lakipykälät tulisi osata? Kysyinkin nämä kysymykset valmennuskurssini tuutoreilta ja sainkin heiltä hyvät vastaukset. Ajattelinkin nyt itse vastata näihin kysymyksiin, joihin kaipasin vastausta noin vuosi takaperin.


Millainen lukusuunnitelman tulisi olla?

Ei ole yhtä tiettyä muottia, jonka mukaan lukusuunnitelma tulisi tehdä. Kuitenkin kannattaa aloittaa ottamalla valkoinen paperi, jonka jakaa ensiksi yhtä moneksi viikoksi kuin lukuaikaa on ja sitten jakaa viikot päiviksi. Lukusuunnitelmaan kannattaa ensiksi merkata päivät, jotka ovat jo tiedossa esimerkiksi kirjojen julkaisupäivä ja pääsykoepäivä. Sen lisäksi kannattaa lukusuunnitelmaan merkata pakolliset menot esimerkiksi, milloin on opetusta ja harjoituskoe. Koska kirjoja ei ole julkaistu, on tarkkoja lukumääriä vaikea laittaa lukusuunnitelmaan tässä vaiheessa. Täydensinkin itse lukusuunnitelmaa heti samana päivänä, kun pääsykoekirjat julkaistiin. Kuitenkin edellisvuosina pääsykoekirjoja on ollut kolme, joten lukusuunnitelmaan voi nyt merkata 1, 2 ja 3. Sitten päivien kohdalle laittaa, miten on ajatellut lukea kirjoja tasaisesti. Esimerkiksi lukeeko yhtä kirjaa päivässä vai lukeeko yhdestä kirjasta jonkun verran ja jatkaa toisesta kirjasta. Luin itse ensimmäisten päivien aikana jokaisen pääsykoekirjan nopeasti läpi, jonka jälkeen aloin alleviivaamaan kirjoja. Alleviivauksen jälkeen aloin lukemaan kirjoja tarkemmin ja tekemään niihin mahdollisia muistiinpanoja. Muista myös jättää kertaamiselle aikaa lukusuunnitelmassasi!

Kannattaa kuitenkin muistaa, että lukusuunnitelmia on monenlaisia. Joku voi tykätä tehdä todella tarkankin lukusuunnitelman ja merkata päivät tunnin tarkkuudella. Toisella saattaa taas toimia viikkokohtainen lukusuunnitelma. Itselläni oli käytössä päiväkohtainen lukusuunnitelma, josta näin joka päivän kohdalta, mitä minun tulisi päivän aikana tehdä. Jokainen näistä lukusuunnitelmista on aivan yhtä oikea. Tärkeintä on, että lukusuunnitelma toimii omalla kohdalla.

Olisin halunnut lisätä tähän kuvan omasta lukusuunnitelmastani, mutta luku-urakan lopussa lukusuunnitelmani päälle kaatui juotavaa ja värit alkoivat leviämään pitkin paperia. Näin ollen lukusuunnitelmastani ei enää saanut kunnolla selvää, joten heitin sen roskiin heti pääsykokeen jälkeen.

Vielä: lukusuunnitelmaa saa ja välillä pitääkin muokata. Vaikka lukusuunnitelma tuntuukin lopulliselle, tulee siihen aina jättää hieman jouston varaa. Välillä muutokset ovat hyvästä. Jos huomaatkin, että joku toinen tapa lukea kirjoja onkin parempi, muuta se lukusuunnitelmaan.

Mitä pääsykoekirjoista tulisi alleviivata?

Jokaisella on oma tapa oppia ja hahmottaa asioita. Olen itse visuaalinen oppija, joten alleviivaukset ja värikoodaus auttoivat minua muistamaan asioita ulkoa. Värikoodien avulla muistin melkeinpä täysin, miltä mikäkin sivu näytti. Kuitenkaan tämäkään ei varmasti toimi kaikille, joten jos koet, ettei tästä ole sinulle hyötyä, on värikoodaamiseen turha käyttää aikaa. Kirjojen alleviivaamiseen menee yllättävän kauan aikaa. Muistaakseni itse sain alleviivattua puoli kirjaa päivässä.

Valitsin jokaiselle tärkeäksi kokemalleni asialle oman värin ja alleviivasin kaikki tähän aihepiiriin kuuluvat asiat samalla värillä. Esimerkiksi: käsitteet oranssilla, nimet violetilla, vuosiluvut vaaleansinisellä, esimerkit neonkeltaisella, lait pinkillä, luettelot keltaisella, oikeuslähteet vaaleanpunaisella ja muun tärkeän vihreällä. Tämä on vain esimerkki asioista, joita kirjoista voi alleviivata ja kannattaakin itse miettiä, mitä haluaa korostaa omista pääsykoekirjoista. Minulla oli aika paljon eri värejä eri asioilla ja tämä toimikin itselleni, mutta joillekin muille tämä saattaa olla hämäävää eikä toimia ollenkaan. Vinkkinä: kannattaa varata useampi kappale tusseja, sillä ne tulevat kulumaan loppuun pääsykoeurakan aikana.

Muille visuaalisille oppijoille vinkiksi: piirsin pääsykoekirjaani joitakin kuvia auttamaan muistamisessa ja käytin myös tarroja samaan tarkoitukseen. Nämä auttoivat myös muistamaan ulkoa, mitä jollakin sivulla puhuttiin. Kannattaa siis kokeilla myös tätä, jos opit visuaalisesti.


Kuinka tarkasti lakipykälät tulisi osata?

Perinteinen ohje on ollut, että lain nimi tulee pääsykokeessa muistaa, mutta pykälänumeroa ei. Jos ei muuta ilmoiteta, uskon, että tämä sääntö pätee tänäkin vuonna. Pykälänumeroita ei siis kannata lähteä opettelemaan, eikä niitä kannata myöskään kirjoittaa kokeeseen, vaikka tuntuisikin sellaisen muistavan. Pykälänumeron kirjoittamisesta ei nimittäin saa kokeessa lisäpisteitä. Jos pykälänumeron kirjoittaa kokeessa väärin, se varmasti huomataan ja saattaa siitä menettää pisteitä. Kannattaakin pelata varman päälle ja opetella vain lakien nimet tarkasti eikä huomioida pykälänumeroita.

Tällaiset kysymykset pyörivät omassa mielessäni ennen pääsykoekirjojen julkaisua. Osa kysymyksistä saattoi kuulostaa hassuille, mutta itseäni nämä kysymykset vaivasivat. Kannattaakin aina mieluummin kysyä kuin olla kysymättä. Valmennuskurssin tuutorit auttavat varmasti mieltä askarruttavissa kysymyksissä. On tärkeää, että kaikki on selvää pääsykokeessa eikä enää sinä päivänä ole mitään epäselvää. Valmennuskurssin tuutorit ovat teitä varten ja heidän tehtävänään on tsempata ja auttaa teitä selviämään pääsykoeurakasta. Käytäkin kaikki hyöty irti ja uskalla kysyä kysymyksiä, vaikka ne tyhmiltäkin tuntuisivat.



Aleksandra Piiksi

apiiksi@ulapland.fi

Blogin ylläpitäjä 2022 ja ensimmäisen vuoden opiskelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti