Unelmien fuksivuosi
Nyt kun fuksivuosi alkaa olla viimeistä tenttiä vaille taputeltu ja haalarit on jo laitettu kaappiin odottamaan tulevaa syksyä, on hyvä aika hieman muistella upeaa ensimmäistä vuotta Artistina. Ja huh, upea se todella olikin!
Lähdetäänpä ihan alusta liikkeelle. Muistan varmasti vielä pitkään sen jännityksen, joka vatsanpohjassa kipristeli, kun kävelin ensimmäistä kertaa kohti Kansan pubia varasvaraslähtö bileisiin. Ovella vastassa olivat ihanat fuksikapteenimme ja sisällä odotti joukko tutoreita, jotka ottivat minut avosylin vastaan. Siitä lähti kolmen viikon fuksihärdelli, jonka aikana tutustuin muihin upeisiin fukseihin, tutoreihin, tiedekuntaan ja Rovaniemeen. Sanoisin, että fuksihärdelli kaikkine tapahtumineen ja kommelluksineen oli lopulta koko fuksivuoden parasta aikaa!
Kaikki se oli kuitenkin vasta alkua, ja fuksivuonna on tullut koluttua tapahtumia niin Itämereltä Leville kuin Toipparilta Kansan kautta Mooniin, Poronkusemaa toki unohtamatta. Jos sinulle, hyvä lukija, aukeaa ensi vuonna ovet oikeustieteelliseen, kehotan koko sydämestäni sinua osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Etenkin opintojen alussa ryhmäytyminen on tärkeää ja aktiivinen tapahtumissa käynti on helppo tapa tutustua uusiin ihmisiin. Artiklan tapahtumat ovat mahtavia, mutta jos rahkeet riittävät, suosittelen käymään myös muiden ainejärjestöjen järjestämissä tapahtumissa!
Tapahtumat eivät kuitenkaan synny itsestään, vaan taustalla pyörii hallitus, valiokunnat ja toimikunnat mahdollistamassa kaikkea kivaa meille Artisteille. Suosittelenkin lähtemään matalalla kynnyksellä mukaan ainejärjestötoimintaan, sillä se on äärimmäisen antoisaa. Ainejärjestötoiminnassa olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, saanut hyvää vastapainoa opinnoilleni ja päässyt näkemään oman työn tuloksen esimerkiksi tapahtumia järjestäessäni. Omalla kohdallani ainejärjestötoiminta lähti liikkeelle kv-toimikunnasta. Olin syksyllä mukana järjestämässä Artiklan kv-viikkoa ja siitä syttyi kipinä hakea ulkoasianvaliokuntaan. Onnekseni pääsin, ja tämän vuoden saan toimia toisena poikkitieteellisyysvastaavana. Lisäksi olin mukana Poronkusematoimikunnassa. Oli hienoa olla mukana järjestämässä Pohjois-Suomen suurinta (ja mahtavinta) opiskelijatapahtumaa.
Tapahtumien ja ainejärjestötoiminnan lisäksi olen tykännyt käydä monipuolisesti erilaisilla excursioilla. Excujen tarkoituksena on tehdä eri alan työnantajia tutuiksi opiskelijoille. Pidin erityisen paljon Roschierin järjestämästä syysseminaarista ja CV-klinikasta, sekä kevään OP-excursiosta, jonka järjesti ELSA Rovaniemi. Excut ovat mielestäni oiva keino kartoittaa sitä, mitkä työpaikat itseä saattaisi kiinnostaa. On myös inspiroivaa päästä keskustelemaan eri tehtävissä toimivien juristien kanssa. Suosittelenkin lämpimästi excuille osallistumista matalalla kynnyksellä!
Kaiken kaikkiaan, kun vajaa vuosi sitten sain tietää päässeeni sisään unelmieni kouluun, en oikeastaan osannut sen tarkemmin ajatella, mitä kaikkea tuleva fuksivuosi voisi tuoda tullessaan. Nyt voin sanoa, että takanani on yksi elämäni parhaimmista ja ennen kaikkea tapahtumarikkaimmista vuosista. Olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin ja löytänyt ihania uusia ystäviä. Lisäksi olen kotiutunut uuteen kauniiseen kotikaupunkiini ja päässyt osaksi yliopistoyhteisöä. Ennen kaikkea olen kuitenkin saanut varmistuksen siitä, että vajaa vuosi sitten tein ehdottomasti oikean ratkaisun koulupaikan suhteen.
Lopuksi haluan toivottaa sinulle valtaisat tsempit loppurutistukseen! Toivon kovasti, että saisit kokea tämän kaiken tulevana vuonna, mutta varmaa on, että jossain vaiheessa kova työ palkitaan ja pääset elämään unelmiesi fuksivuotta. Ja muista, saat tehdä siitä juuri sellaisen kuin itse haluat - tämä oli vain minun versioni.
Lyyti Ryyppä
1. vsk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti