Keep calm and study hard

On täysin mahdotonta kirjoittaa aukotonta ja kaikkien kohdalla paikkaansa pitävää ohjetta siitä, kuinka oikeustieteelliseen pääsee sisälle. Oikikseen hakevat ovat erilaisia ihmisiä, ja siksi myös hakuprosessit eroavat toisistaan. Ehkä yleisin kysymys oikikseen päässeeltä on ”kuinka monta kertaa luit pääsykoekirjan”. Pelkkä lukukertojen määrä ei kuitenkaan ole ratkaiseva, sillä ihmiset oppivat eri tavoilla. Siksi tämän tekstin tarkoitus ei ole selvittää, kuinka oikikseen varmasti pääsee. Voin ainoastaan kertoa omasta hakemisestani ja siitä, millaiset asiat auttoivat minua pääsykoeurakassa. Toivottavasti jotkin huomiot ovat kuitenkin avuksi ensi kevään opiskelun aikana.

 

Olen kotoisin Rovaniemeltä, missä asuin lähes koko lapsuuteni. Päätin jo ala-asteella, että haluan lakimieheksi, vaikka en olekaan aivan varma, mistä sain ajatuksen päähäni. Yläasteella olin hyvin selvillä siitä, missä lakia voi opiskella ja minkä tyylisiä oikiksen pääsykokeet ovat. Kävin peruskoulun jälkeen IB-lukion, minne meneminen oli ehkä elämäni paras päätös. IB:llä loppukokeet ovat kuitenkin vasta toukokuussa, joten en edes haikaillut oikikseen pääsemisestä heti abivuoden jälkeen, sillä pääsykokeisiin lukeminen vain parissa viikossa olisi ollut mahdoton tehtävä. Sen sijaan hain puoliksi vitsillä Oulun yliopistoon lukemaan historiaa, joka oli aina ollut suosikkiaineeni koulussa. Pääsin hieman yllättäen sisälle ja muutin syksyllä Ouluun.

 

Opiskelin historiaa kaksi vuotta ja ehdin saada kandidaatintutkintoni valmiiksi. Historian opiskelu oli todella mukavaa, ja viihdyin Oulussa hyvin. Historia kiinnosti minua aineena suuresti, mutta aloin vähitellen kyseenalaistaa sen, valmistuisinko historian laitokselta mihinkään sellaiseen ammattiin, jota jaksaisin tehdä loppuikäni. Toisen opiskeluvuoden aikana päätinkin vihdoin toteuttaa lapsuudensuunnitelmani ja hakea oikikseen. Harkitsin ensin Helsinkiin hakemista, mutta päädyin hakemaan Lappiin, sillä olin kuullut Lapin yliopistosta paljon hyvää. Aluksi ajatus paluusta vanhaan kotikaupunkiin tuntui hankalalta, mutta päätin sitten, että tärkeintä oli päästä haluamaansa kouluun. Pari vuotta toisella paikkakunnalla oli myös opettanut minut arvostamaan Rovaniemeä uudella tavalla, vaikka olin tosin aiemminkin ollut sitä mieltä, että Rollo on hyvä paikka asua.

 

En halunnut uhrata koko kevättä ainoastaan pääsykokeisiin lukemiseen, vaan jatkoin samanaikaisesti opintojani Oulun yliopistossa. Lisäksi olin koko kevään osa-aikaisena töissä Subwayssa. Pelkkä pääsykoekirjan pänttääminen olisi nimittäin ollut minulle ahdistavaa, minkä lisäksi pelkäsin sitä, että mikäli en pääsisikään sisälle, koko kevät menisi hukkaan, ellen tekisi samalla jotain muutakin. Muistan kuitenkin, kuinka olin ensimmäistä päivää Subwayssa töissä, ja juuri samana päivänä eräs tyttö lopetti työt kokonaan lukeakseen oikiksen pääsykokeeseen. Ajattelin silloin, että olenko ihan typerä, kun hankkiudun opiskelujen lisäksi vielä töihinkin pääsykoekeväänä. Kevään mittaan huomasin kuitenkin, että ratkaisu oli oikea. Olen ihmisenä sellainen, että mitä enemmän rautoja minulla on yhtä aikaa tulessa, sitä tehokkaammin saan asiat hoidettua, minkä lisäksi olen aina tehnyt useita asioita yhtä aikaa. Työt ja historian opinnot olivat myös hyvää vastapainoa pääsykoekirjan pänttäämiselle.

 

Isäni vinkistä menin Artiklan intensiivikurssille Oulussa, ja voin rehellisesti sanoa, että ilman tuota kurssia olisin tuskin päässyt sisälle. Kevään aikana lukumotivaationi oli nimittäin monta kertaa aivan pohjalukemissa. Aloitin pääsykoekirjan lukemisen suhteellisen myöhään, minkä lisäksi en opiskelujen ja töiden vuoksi yksinkertaisesti voinut käyttää pääsykokeisiin valmistautumiseen niin paljon aikaa kuin monet muut. Kurssi auttoi minua ylläpitämään edes jonkinlaisen lukutahdin, minkä ansiosta sain kahlattua pääsykoekirjan läpi, vaikka olenkin hidas lukemaan. Lisäksi kurssilla pääsykoekirjan asioista sai keskustella ja esittää kysymyksiä, mikä helpotti asioiden ymmärtämistä ja oppimista. Minulle vuorovaikutuksellinen oppiminen on huomattavasti tehokkaampaa, kuin pelkkä pääsykoekirjan pänttääminen yksin kotona. Siksi kurssi oli mielestäni äärimmäisen hyödyllinen.

 

Kevään aikana koin kuitenkin myös suurta stressiä ja ahdistusta. Valmennuskurssin väli- ja loppukokeissa en osannut juuri mitään, kun taas osa kurssilaisista napsi tehtävistä täysiä pisteitä. Sain luettua pääsykoekirjan vajaat kolme kertaa, vaikka jotkut lukivat omansa jopa kymmenen kertaa ja tekivät vielä muistiinpanojakin. Osalla hakijoista pääsykokeisiin lukeminen meni mielestäni kuitenkin niin sanotusti yli. Hakuprosessin alussa ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että pääsykoekirjan lukeminen uudelleen ja uudelleen alkaa jossain välissä kyllästyttää todella paljon. Kun tekstiin väsähtää totaalisesti, alkavat jo opitut asiat unohtua, eikä varsinaisessa pääsykokeessa jaksa ajatella juuri mitään muuta kuin poispääsyä. Pyrinkin ajoittamaan lukemiseni niin, että oppimisen huippukohta olisi juuri pääsykokeiden aikana. Siksi en lukenut liian tehokkaasti heti alkuun, etten ehtisi ärsyyntyä opiskeluun juuri ennen pääsykoetta.

 

Luin pääsykoekirjan ensin kerran selaillen. Sen jälkeen luin artikkelit huolellisesti uudelleen samaa tahtia kuin niitä käytiin läpi valmennuskurssilla. En kuitenkaan käyttänyt lukemiseen tuhottomasti aikaa. Kun historianopiskelu, työkiireet tai muut menot valtasivat tilaa kalenteristani, luovuin suosiolla pääsykoekirjan lukemisesta. Saattoi kulua useampikin päivä niin, etten lukenut sivuakaan. Toisinaan taas luin päivässä vain hyvin lyhyen ajan, esimerkiksi puoli tuntia, mutta varmistin, että olin tuona aikana todella oppinut tietyn pääsykoekirjan asian hyvin. Palasin myös lukiessa usein taaksepäin kertaamaan jo oppimiani asioita, mikä hidasti lukemista mutta tehosti oppimista. Vaikeimmat ja, myönnettäköön, kiinnostavimmat pääsykoekirjan asiat luin lopuksi vielä kolmannenkin kerran.

 

Erityisen hyödylliseksi valmennuskurssilla koin harjoitustehtävien tekemisen. Pääsykoekirjaa osaa kuka vain tankata, mutta tehtävien tekeminen osoittaa sen, onko lukija todella oppinut artikkeleiden sisältämät asiat. Pääsykokeen tarkistaja ei nimittäin tiedä, kuinka hyvin tiedot ovat hakijan päässä, vaan ainoastaan sen, mitä hän on kirjoittanut paperille. Panostinkin tehtävien tekemiseen sekä oikeaan vastaustekniikkaan paljon, mikä varmasti osaltaan auttoi sisään pääsemistä. Aluksi minusta oli vaikeaa löytää etenkin oikeustapaustehtävistä niiden oleellinen sisältö, mutta monien turhautumisten ja tehtävien läpikäynnin kautta se muuttui vähitellen helpommaksi.

 

Olin siis ehkä hiukan epätyypillinen hakija pyrkiessäni oikikseen. En lukenut pääsykokeeseen tolkuttoman paljon tai uhrannut hakuprosessiin koko kevättä. Tein pääsykokeeseen valmistautumisen ohella muitakin asioita, en missannut yhtiäkään pirskeitä pääsykokeeseen lukemisen vuoksi ja sallin itselleni monia vapaapäiviä lukemisesta. Panostin kuitenkin laatuun määrän sijasta; sen mitä opiskelin, opiskelin kunnolla. Lisäksi sain pidettyä yllä mielenkiinnon pääsykoekirjaa kohtaan välttämällä loputonta pänttäämistä. Minulle sellainen opiskelutyyli sopii, sillä mikäli olisin istunut kaikki päivät kirjastossa vain tankkaamassa pääsykoekirjaa, pääni olisi räjähtänyt alle viikossa. Oikikseen hakevia pelotellaan usein sillä, että lukemiseen on käytettävä vähintään kahdeksan tuntia päivässä, jos haluaa päästä sisälle. Kaikkien kohdalla se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ihmiset ovat erilaisia oppijoita. Uskon, että lukion läpikäynyt tietää jo, millainen opiskelutyyli juuri itselle sopii. Kannattaa olla rehellinen ja läpikäydä pääsykoekirjaa sillä tavoin, miten itse oppii parhaiten. On myös turha verrata omaa opiskeluaan muiden lukutapoihin tai -määriin, sillä samanlainen tyyli ei sovi kaikille.

 

 

Pääsykokeessa minusta tuntui siltä, että kaikki asiat loksahtivat kohdalleen. Osasin vastata kysymyksiin ja soveltaa oikeanlaista vastaustekniikkaa. Kesällä sainkin ilokseni tietää, että pääsin sisään oikeustieteelliseen. Toivottavasti sinä saat tuntea saman onnistumisen tunteen ensi kesänä! Minun opiskelutapani ei tosin välttämättä sovi juuri sinulle, sillä osan oikikseen hakevista on todella luettava päivittäin tuntikausia varmistaakseen sisäänpääsynsä. Joillekin taas sopii samanlainen opiskelurytmi kuin minulle. Yksikään opiskelutapa ei ole toista parempi tai huonompi, kunhan sillä saavuttaa haluamansa tuloksen. Tärkeintä pääsykoekevään aikana on tuntea itsensä ja opiskella itselleen sopivalla tavalla ja tempolla. Siten haluamasi opiskelupaikka odottaa jo nurkan takana.

 

Essi Salmela

Valmennuskurssitiedottaja 2015

Artikla ry

Miten minä pääsin oikikseen?

Ajatus oikikseen hakemisesta ei ollut minulle mitenkään itsestäänselvyys. En ollut yksi niistä, jotka ovat pikkutytöstä lähtien haaveilleet juristin ammatista. Oikeastaan päinvastoin – ajatus oikikseen hakemisesta oli tavallaan hetken mielijohde. En ollut suunnitellut sitä, mutta tavallaan se tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Hain peruskoulun jälkeen lukioon ja sain näin lisää miettimisaikaa. Ei ammattikouluissa edes olisi ollut alaa, joka olisi kiinnostanut minua ylitse muiden. Ajattelin, että opintojen edetessä tulisi hetki, jolloin tietäisin täydellä varmuudella, miksi haluaisin tulla isona. Tätä ei koskaan tullut.

Jossain vaiheessa tein päätöksen, että haen kirjoitusten jälkeen Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan. Oikis tuntui kiinnostavalta ja Lappi kiehtovalta. Se olisi tarpeeksi kaukana. Olen aina halunnut kokeilla rajojani, nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. En halunnut Helsinkiin, koska se tuntui niin läheiseltä ja tutulta. Lukuun ottamatta vaihtovuotta Arizonassa olin viettänyt pääkaupunkiseudulla koko siihenastisen elämäni. Halusin kokea jotakin aivan uudenlaista ja kaipasin paikkakunnan muutosta. Rovaniemestä tiesin lähinnä, että siellä asuu Joulupukki. Ala-asteella oltiin käyty viikon luokkaretkellä Kittilässä, mutta muuten en ollut koskaan edes käynyt Pohjois-Suomessa.

Sinä keväänä olin pyörällä päästäni, kun samaan aikaan tapahtui niin paljon uusia asioita. Lukio loppui ja kirjoitusten jälkeen aloitin työt Mäkkärissä, koska halusin kesätöitä. Yritin sanoa, että haluan vähän vuoroja, että ehdin lukea pääsykokeisiin, mutta joka viikko tuntui, että vuoroja oli enemmän enkä ehtinyt lukea. En kuitenkaan halunnut luopua työpaikasta. Oli mahdottoman stressaavaa olla päivät töissä, kiiruhtaa sieltä valmennuskurssille ja kaikkena muuna aikana lukea pääsykoekirjoja, joiden teksti tuntui joka kerta vaikeammalta. En osannut ollenkaan tarttua oikeisiin asioihin tekstissä. Valmennuskurssilla tunsin joka kerta olevani jäljessä muista, vaikka opettajat ja muut kurssilaiset yrittivät tsempata niin hyvin kuin pystyivät. Tiesin, että en tule pääsemään sisään.

Valmennuskurssilla meille painotettiin, ettei saa olla muita rautoja tulessa samaan aikaan oikikseen hakemisen kanssa vaan siihen pitää keskittyä täysillä. Sanat kaikuivat kuin kuuroille korville. En silloin tajunnut, kuinka paljon aikaa ja töitä sisäänpääsy oikeasti vaatii ja että ainakaan minä en pysty siihen, että teen töitä samaan aikaan. Valmennuskurssilla opin vastaustekniikan, mutta hyöty siitä olisi silloin ollut moninkertainen, jos olisin heti alussa päättänyt panostaa lukemiseen täysillä. Mielessäni pyöri niin paljon asioita, enkä ollut varma oikein mistään. Halusinko oikeasti oikikseen? Millainen paikka Rovaniemi olisi? Kaikki tämä turha stressaaminen vei energiani, mutta kävin tekemässä pääsykokeen. Kesällä tuli tieto, että en päässyt sisälle. Olin pettynyt, mutten kovinkaan yllättynyt, koska tiesin, että en ollut antanut kaikkeani.

Jokusen viikon mietin, mitä välivuotena tekisin: jäisinkö Mäkkäriin ja hakisin ensi keväänä uudelleen? Olin aiemmin kuullut valmennuskurssilla yhdeltä tytöltä Rovalasta, kansanopistosta, jossa pystyi opiskelemaan oikeustiedettä ja suorittamaan avoimen yliopiston kautta kursseja valmiiksi. Lisäksi sain tietää, että kursseja valmiiksi suorittamalla pystyisi saamaan 13 lisäpistettä avoimeen kiintiöön. Päätös oli selvä. Elokuun lopussa lopetin Mäkkärillä ja matka kohti Rovaniemeä ja oikikseen pääsyä alkoi. Aluksi oli aikamoinen shokki astua asuntolaan ja huomata, että kaksio tarkoittikin sitä, että huone jaettiin toisen tytön kanssa ja vieressä oleva yksiö oli sekin vain oma huone. Se, että en päässyt ensimmäistä tenttiä läpi oli kuin matto olisi vedetty jalkojen alta, mutta se pani minut opiskelemaan kahta kovemmin seuraaviin tentteihin ja tajusin konkreettisesti, kuinka paljon oikiksen tentteihin saati tulevaan pääsykokeeseen piti lukea.

Rovalavuosi oli yksi parhaimmista. Siellä tajusin, että haluan oikeasti opiskella oikeustiedettä ja motivaatio sisäänpääsyä ajatellen kasvoi huimasti. Yhtäkkiä en ollutkaan enää yhtään epävarma. Tiesin tasan tarkkaan, että haluan oikikseen ja olin valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että hetkessä unelmaksi kasvanut haave toteutuisi. Kevään koittaessa olin saanut tarvittavat lisäpisteet kasaan ja oikeustieteellisen tekstin lukeminen oli tullut tutuksi. Lisäksi tukenani oli paljon ystäviä, jotka olivat kaikki samassa tilanteessa. Tuettiin toinen toistamme. Meille painotettiin heti alusta asti, että emme ole toistemme kilpailijoita, vaan voimme ihan hyvin päästä kaikki sisälle. 

Luin kirjan läpi yhteensä seitsemän kertaa. Joka kerta oli erilainen. Tärkeää ei kuitenkaan ole se, kuinka monta kertaa kirjan kahlaa läpi, vaan se kuinka hyvin sen lukee. Päätin jo heti alussa, että tällä kerralla en väritä kirjojani kuin värityskirjoja, sillä tuolloin saattaa jokin oleellinen asia unohtua korostettujen asioiden piiloon. Tein merkintöjä lyijykynällä. Kirjoitin marginaaleihin otsikoita jokaiselle kappaleelle ja käytin post-it-lappuja. Tein ajatuskarttoja vaikeista asioista ja keräsin periaatteita ylös paperille. Pyrin ymmärtämään kokonaisvaltaisesti jokaisen asian. Lopulta minulle kertyi enemmän muistiinpanoja kuin kirjan sivuja, mutta tärkeintä oppimisprosessissani oli niiden tekeminen, ei niinkään niistä myöhemmin kertaaminen. En halunnut, että sisään pääsemiseni jäisi kiinni siitä, että en olisi lukenut jotakin asiaa. Panostin siis jokaiseen artikkeliin suurin piirtein yhtä paljon ja luin kirjaa kronologisesti niin, ettei  aikaa mennyt turhaan hukkaan sen miettimiseen, minkä artikkelin lukisin seuraavaksi.

Kirjasto tuli tutuksi pääsykoekevään aikana. Menin hiljaiseen lukusaliin, kun kirjasto aukesi ja lähdin kotiin, kun se sulkeutui. Tietenkään en lukenut koko tuota aikaa tauotta, mutta mitä lähemmäs pääsykoetta tultiin sitä lyhyemmiksi tauot jäivät. Huomasin kuitenkin, että oli hyvä pitää lyhyitä taukoja niin, ettei ajatus päässyt harhailemaan lukiessa muualle. Pidin siitä, että kun pääsin vihdoin illalla kotiin, sain pari tuntia rentoutua ja katsoa Viidakon tähtösiä tai muuta hömppää ja nollata ajatukset lähes kokonaan. Sunnuntaisin, kun kirjastot eivät olleet auki, näin usein kaveriani kurssilta ja keskustelimme pääsykoekirjan asioista. Auttoi, kun pystyi keskustelemaan vaikeista asioista jonkun kanssa ja pystyi yhdistämään kaverin näkemisen sekä opiskelun. Tietenkään jokainen päivä ei mennyt tämän mallin mukaan, vaan aina välillä tuli lukemiselle odottamattomia esteitä niin kuin elämässä yleensäkin. Pääosin kuitenkin noudatin tätä tiukkaa rytmiä ja se tuotti tuloksen, sillä kaikki tämä lukeminen palkittiin ja pääsin sisälle Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan. Sitä onnea ja fiilistä on mahdoton kuvata sanoilla!

Tein paljon töitä sisään pääsemiseni eteen. Pitää kuitenkin muistaa, että jokainen hakija on yksilö ja sitä kautta jokaisella on omat lukukeinonsa. Yhtä paljon kuin on sisään päässeitä, on tarinoita hakuprosessista. Juuri siitä syystä haluamme jakaa tässä blogissa meidän valmennuskurssivastaavien ja muutaman muun oikeustieteen opiskelijan tarinat siitä, millaiset meidän tiemme oikikseen ovat olleet.

Julia Heino

Valmennuskurssivastaava 2015

Artikla ry

A dream plus motivation becomes reality

”Motivaatiosta voidaan sanoa sen olevan toiminnan voima. -- Motivaatio on se psyykkinen tila, millä vireydellä, aktiivisuudella ja ahkeruudella yksilö tietyssä tilanteessa toimii saavuttaakseen tavoitteensa. ”

Näin wikipedia (maailman suurin internetissä oleva tietosanakirja) kuvailee motivaatiota.

Motivaatiosta ja erityisesti sen puutteesta puhutaan paljon. Välillä ei ole motivaatiota liikkua, välillä taas ei motivoi siivota ja yleensä motivoimattomuus iskee juuri silloin, kun pitäisi lukea ja opiskella. Kuitenkin, kuten wikipediankin määritelmästä kuuluu, motivaatio on yksi ainesosa tavoitteiden saavuttamiseen. Tässä tapauksessa monelle on varmasti tavoitteena se unelmien opiskelupaikan saavuttaminen.

Oma motivaationi pääsykokeisiin lukemiseen löytyi vasta toisella hakukerralla. Keväällä 2010 päätin hakea Lapin yliopistoon ja oikeustieteelliseen kahdesta syystä: 1) minulla ei ollut parempaakaan ideaa ja 2) äidin mielestä minusta voisi tulla hyvä juristi. Arvatkaa oliko minulla lukumotivaatio kohdallaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen tavoitellessani jonkun muun unelmaa? Kesäkuussa sainkin Lapista kirjeen, jonka mukaan jäin puolen pisteen päähän sisäänpääsystä. PUOLEN PISTEEN.

Koko kouluaikani olin saanut kokeista pelkkiä kymppejä, ja nyt en päässyt kokeesta edes läpi?! Sen sijaan, että olisin käskenyt yliopistoa pitämään tunkkinsa (tai tässä tapauksessa opiskelupaikkansa), vannoin, että seuraavana kesänä se olisi minun nimeni, joka löytyy läpäisijöiden listalta. Erittäin aikuismaista, tiedän, mutta sillä hetkellä sain syyn lukemiselle, ja opiskelupaikasta Lapissa tuli minun unelmani. Löysin itselleni motivaation lähteen.

Palaan vielä tuohon wikipedian määritelmään motivaatiosta. Se on siis se tila, millä vireydellä, aktiivisuudella ja ahkeruudella yksilö (eli sinä) tietyssä tilanteessa (eli pääsykokeisiin lukiessa) toimii saavuttaakseen tavoitteensa (eli pääsykokeiden läpäisyn).

Kuva: http://www.wisdomenough.com/quote-roundup/

Ensimmäinen askel motivaation löytämiseen on varmasti se, että selvittää itselleen kuinka paljon sitä opiskelupaikkaa oikein haluaa. Onko halua riittävästi muutaman kuukauden luku-urakkaan? Tunteihin kirjastossa, kun muut nauttivat kevään auringonpaisteesta? Jos vastaus on edelleen kyllä, niin onnea, sinulla on iso mahdollisuus onnistua pääsykokeissa, koska sinulla on motivaation lähde olemassa!

Mitä muuta tarvitset?

Vireyttä! Muista tehdä myös niitä asioita, joista nautit. Liittyvät ne sitten liikuntaan, ulkoilmaan, kavereihin, perheeseen, lemmikkeihin tai harrastuksiin, älä vain unohda näitä! Kukaan ei jaksa istua kirjastossa ympäripyöreitä päiviä, vaan jokainen tarvitsee tasapainoa. Muistikin toimii paremmin, kun annat välillä pään levätä ja annat sille vapaapäiviä. Harjoittelun jälkeen lihakset tarvitsevat lepoa, you know.

Aktiivisuutta! Yksi tapa saavuttaa aktiivisuus on opiskella pääsykokeisiin monipuolisesti. Valmennuskurssit antavat tähän helpotusta, kun asioita käydään kurssilla läpi suullisesti, opettajien opastuksella ja erilaisten tehtävien avulla. Kun opittua asiaa joutuu soveltamaan, ja kun siitä keskustelee, tulet oppineeksi uudella tasolla, eikä kaikkea tarvitse enää opetella ulkoa, kun ymmärrät ne.

Ahkeruutta! Jos tarkistat  sanan ”ahkeruus” sanakirjasta, on siellä sille varmasti synonyyminä  ”perslihakset”. Vaikka sinulla olisi vireyttä ja aktiivisuutta, sisäänpääsy on kovin vaikeaa ilman, että sinulla riittää tahdonvoimaa tarttua siihen pääsykoekirjaan, ja lukea, lukea ja lukea.

Kuva: http://www.anonymousartofrevolution.com/2013/11/push-yourself-because-no-one-else-is.html

Kuka tahansa voi saavuttaa unelmiensa opiskelupaikan, kunhan on valmis tekemään töitä asian eteen.  It always seems impossible until it’s done. Tsemppiä ja motivaatiota lukemiseen, nähdään ensi syksynä Rollossa!

- Emmi

Kuva: weheartit.com