Artiklan valmennuskurssit

Ajatuksia lukuprosessin loppusuorasta

Tervehdys arvon hakijat!

Valintakoepäivä on jo aivan nurkan takana ja raskas urakka siten pian ohi! Haluaisin sen johdosta jakaa muutamia ajatuksia oman pääsykoekevääni loppuvaiheista. Valintakokeiden lukuprosessilla testataan yhtäältä hakijoiden akateemisia valmiuksia mutta toisaalta myös henkistä kestävyyttä. Rajattu lukuaika yhdistettynä siihen, kuinka tarkkaa osaamista pääsykoe vaatii, luo tilanteen, jossa yksikään hakija ei voi osata kaikkea materiaalia ulkoa. Hakijan on siis siedettävä tiettyä epävarmuutta, jonka luoma paine saavuttaa huippunsa viimeisinä päivinä ennen pääsykoetta. Ei ole siis ollenkaan harvinaista, että tällöin hakijan usko omaan tekemiseen voi romahtaa – tai vähintäänkin se horjuu.

Näin kävi myös itselleni kolmantena hakukeväänä, lauantaiaamuna kaksi päivää ennen pääsykoetta. Havahduin siihen, että olin jättänyt erittäin keskeisiä osioita Oikeus ja julkisuus – kirjasta vähälle huomiolle. Epävarmuus ja pelko valtasivat mieleni – mitä jos juuri liikesalaisuuksia koskevaa sääntelyä kysyttäisiin yksityiskohtaisesti tulevana maanantaina? Ajattelin, että peli on menetetty. Aika ei enää riitä. Unelma oikiksesta näytti murenevan silmieni edessä. Olin jälleen epäonnistunut.

Edellisistä hakukerroista viisastuneena tiesin, ettei tuleen kuitenkaan saa jäädä makaamaan. Lähdin yksiöstäni hetkeksi ulos nollatakseni tilanteen.  Kuulokkeet korvilla pyrin rauhoittamaan mieleni. Tiedostin, etten ole epätoivossani ainoa ja että kaikki kohtaavat vaikeuksia pääsykoekevään aikana. Ajattelin, että juuri tällaisissa hetkissä ratkaistaan, olenko se juuri minä, joka tänä keväänä onnistuu pääsemään yliopistoon. Tästä sisuuntuneena keräsin itseni, palasin lukupisteelleni ja päätin, etten anna periksi.

                                                                                       Henkisen kovuuden ohella on mielestäni fiksua osata myös olla itselleen armollinen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olin sopinut itseni kanssa, että päätän lukemisen viimeisenä lukupäivänä tasan klo 17.00, jonka jälkeen pyrin rentoutumaan tulevaa suoritusta silmällä pitäen. Vaikka tuon määräajan lähestyessä tuntui, että kerrattavaa olisi vielä vaikka kuinka paljon, suljin tietokoneen ja lähdin lähipizzerian kautta nauttimaan ilta-auringosta. Suurin työ oli tässä vaiheessa jo tehty ja nyt edessä oli vain oman osaamisen todistaminen.

Itse pääsykoepäivän aamuna jännitys oli huipussaan eikä ruokakaan oikein maistunut. Jännityksen voi – ja kannattaakin – kääntää kuitenkin hyödyksi. Ammattiurheilijat ja heidän valmentajansa usein sanovat, että pieni jännitys auttaa urheilijaa saavuttamaan huippusuorituksen. Pääsykoetilannetta voi mielestäni perustellusti verrata urheilijan kisatilanteeseen, jossa on näytettävä mihin kykenee. Jännitys on siis hyvä asia, sillä se auttaa hakijaa pääsemään oikeanlaiseen moodiin ennen koetilannetta.

On vaikea kuvailla sitä fiilistä, kun läppärini näytöltä sain vihdoin heinäkuussa lukea, että minulle tarjotaan opiskelupaikkaa Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta. Hakuvuosien aikana opiskelupaikan saaminen oli tuntunut ajoittain mahdottoman kokoiselta haasteelta enkä tuonakaan hakukeväänä uskonut sisäänpääsymahdollisuuksiini. Kun vihdoin tämä tavoite kuitenkin realisoitui, tunsin suurta kiitollisuutta ja helpotusta. Hauskinta tässä kaikessa oli se, ettei pääsykokeessa lopulta kysytty mitään liikesalaisuuksista, joita olin tuona turmiollisena lauantaina päntännyt päähäni.

Paljon tsemppiä valintakokeeseen ja hyvää kesää jokaiselle hakijalle!

-Voitto, vuoden 2021 fuksi