torstai 14. huhtikuuta 2022

Motivaation ylläpitäminen

Olen haaveillut ala-asteesta lähtien opiskelusta oikeustieteellisessä tiedekunnassa sekä sen jälkeisistä työmahdollisuuksista. Vaikka tavoitteen muodostuminen oli selkeää, sen toteutuminen ei niinkään. Tavoitteena ollut sisäänpääsy toteutuikin vasta kolmannella yrittämällä. Suuressa roolissa sisäänpääsyn mahdollistajana on ollut ehdottomasti motivaatio. Kolmen yrityksen johdosta koenkin, että olen oiva ihminen puhumaan motivaatiosta. 

Se mikä minua motivoi hakemaan juuri oikeustieteelliseen koostui monista tekijöistä. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista sekä muiden auttamisesta. Alusta lähtien minua on myös motivoinut halu näyttää epäilijöille, että minusta on tähän. Näillä eväillä kohtasin ensimmäisen kerran pääsykoeurakan vuonna 2019. Kuten aloituksesta voimme päätellä sisäänpääsy ei toteutunut niin kuin ei toteutunut myöskään seuraavallakaan kerralla.

Kolmannella kerralla päätin, että nyt minä pääsen sisään. Välivuosien aikana olin tehnyttöitä muutamassa eri paikassa. Työ ei ollut aina niin hohdokasta, mikä lisäsi entisestään motivaatiotani. Tiesin, etten halua tehdä vastaavanlaisia töitä loppu elämääni, joten tein itselleni hyvin selkeäksi, että tänä keväänä teen asiat niin hyvin kuin suinkaan ikinä pystyisin.

Kirjojen julkaisun lähestyessä motivaationi oli hyvin korkealla. Aikaisemmat yritykseni olivat auttaneet minua ymmärtämään sen, että motivaatiota on todella tärkeä ylläpitää koko luku-urakan ajan. Tämän varmistamiseksi tein muutamia toimenpiteitä, sillä en halunnut kolmannella kerralla riskeerata mitään. Ennen pääsykoekirjojen julkaisua kävin itsekseni läpi kaikki pienimmätkin asiat, mitkä minua motivoivat. Kirjoitin nämä ylös. Mikäli havaitsin motivaationi laskevan lukemisen aikana, kävin tämän listan läpi. Tämän lisäksi manifestoin itseäni pääsemään sisään oikeustieteelliseen teippaamalla opiskelupisteeni yläpuolelle lapun, jossa luki ”oikikseen 2021”.

Itse lukemisen aikana minua motivoi erityisesti lähipiirini. Perheeni ja läheisimmät ystäväni tiesivät, kuinka tärkeä asia sisäänpääsy minulle oli. He olivat äärettömän korvaamaton tuki minulle koko pääsykoekevään ajan. Ystäväni tsemppasivat minua lähes joka päivä. He olivat kirjoittaneet seinilleni post it lappuja, joissa luki esimerkiksi: ”nyt sinä onnistut” ja muita vastaavia lausahduksia. Äitini toimi ruokalähettinä, ettei minut tarvinnut itse käyttää aikaa ruuanlaittoon. Kaikki tämä apu lisäsi motivaatiotani, sillä halusin näyttää läheisilleni, ettei heidän apunsa ollut turhaa.

Lukemisen aikana tulee todennäköisesti niitä hetkiä, kun motivaatio on alhaalla. Rohkaisenkin kaikkia miettimään etukäteen, mitkä asiat saavat sinun motivaatiosi pysymään ylhäällä. Haluan kuitenkin muistuttaa, että armollisuus itseään kohtaan on lähes yhtä tärkeää, kuin itse motivaation ylläpitäminen. Mikäli lukemisen aikana tulee sellainen hetki, ettei motivaatiota yksinkertaisesti vain löydy, ota itsellesi hetki ja tee sellaista, mistä sinulle tulee hyvä mieli. Oma jaksaminen on kuitenkin koko urakassa kaikista tärkeintä.



Toivotan jokaiselle äärettömästi tsemppiä luku-urakkaan. Te pystytte siihen! 

-Ensimmäisen vuoden opiskelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti