lauantai 29. tammikuuta 2022

Valmennuskurssivastaavan tervehdys

 Hei kaikille!

 

Tammikuu lähenee loppuaan ja vuosi 2022 on polkaistu käyntiin – jälleen kerran valitettavasti koronan säestämänä. Tällä hetkellä pakkaslukemat lähentävät -25 astetta ja kevät sekä sen tuomat vastuut näyttäytyvät kaukaisina oikeustieteelliseen pyrkijöille. Kuitenkin valmennuskurssitiimimme sekä valiokunta on jo aloittanut työnsä ja vastailenkin melkein päivittäin uusien sekä vanhojen hakijoiden kysymyksiin kevään kursseista ja oheisjärjestelyistä. Kaikessa kiireellisyydessään kevät näyttäytyy minulle mieluisena ajankohtana: omien hakukertojeni muistot ovat saaneet jo kultakerroksensa ja saan osallistua jo toisena keväänä valmennuskurssien toteuttamiseen – tällä kertaa valmennuskurssivastaavan roolissa. 







Vaikka huhtikuu näyttäytyy kaukaisena, talvi lähenee nopeasti loppuaan ja lisääntyvä auringon valo on enteilevä merkki yhteishausta, pääsykoekirjoista, valmennuskursseista ja koepäivästä. Valintakoekirjat julkaistaan tänä vuonna 21.4 ja pääsykoe on asetettu maanantaille 23.5. Lukuaika on edellisten vuosien tapaa kuukausi, mutta muutoksilta ei ole vältytty. Kevään pääsykoe tulee olemaan digitaalinen ja hakijoilta velvoitetaan oman kannettavan tietokoneen tuomista koetilanteeseen. Muutos tulee mitä todennäköisimmin aiheuttamaan muutoksia kokeen rakenteeseen ja hakijoiden valmistautumiseen. Kuitenkin suhtaudun muutokseen henkilökohtaisesti neutraalisti: opiskelijat ovat jo useamman vuoden tehneet ylioppilaskirjoituksensa sähköisesti ja opiskelut suoritetaan pääosin tietokoneen ruudulla – muutos ei näin ollen tullut yllätyksenä. Artikla Ry:n valmennuskursseilla olemme ottaneet muutoksen huomioon ja valmistamme hakijat suoriutumaan digitaalisesta kokeesta täysin samalla varmuudelle kuin kirjallisestakin kokeesta.





Elämme vielä epävarmuuden keskellä ja tautitilanne elää Suomessa jatkuvasti. Kuitenkin korona on alkanut vakiinnuttaa paikkansa yhteiskunnassa ja tämä on jo kolmas pääsykoekevät, kun joudumme miettimään taudin vaikutuksia hakuprosessiin. Suhtaudun kevääseen kasvavalla luottamuksella ja uskon, että hakijoiden kokemus halutaan turvata mahdollisimman normaalina, mahdollisimman pitkälle. Toivon, että syksyllä aloittavat uudet opiskelijat pääsisivät kiinni normaaliin opiskelijaelämään ja vanhemmat opiskelijat saisivat kokea väliin jääneet tapahtumat sekä muut tavallisen opiskelijaelämän hienoudet. 

Olen kirjoittanut omasta hakuprosessistani jo aiemmin ja keskustellut yrittämisestä ja uskalluksesta. Tästä pääset lukemaan postaukset: 


http://artiklavalmennus.blogspot.com/2021/04/valivuosi-uhka-vai-mahdollisuus.html 

 

http://artiklavalmennus.blogspot.com/2021/10/opiskelijaelama-alkaa-tutorin-vinkit.html


 

Uusille sekä vanhoille hakijoille haluan toivottaa onnea ja jaksamista: hakuprosessi on lyhyt ja intensiivinen ja valitettavasti kaikki potentiaaliset hakijat eivät tule saamaan opiskelupaikkaa. Kuitenkin haluan muistuttaa yrittämisestä ja itseensä uskomisesta. Jaksakaa yrittää ja uskoa omaan osaamiseenne, vaikka pääsykoeprosessi tuleekin teitä koettelemaan päivittäin. Ette ole ajatustenne kanssa yksin ja valmennuskursseilla voitte nojautua muihin hakijoihin, opettajiin ja taustatiimiin, jos haluatte jakaa fiiliksiänne. Kuitenkin kirjojen ilmestymiseen on vielä aikaa ja kehotankin välttämään turhaa stressiä. Nauttikaa vapaa-ajastanne ja muistakaa, että myös hakuprosessilla on alku- ja päätepiste – ja aurinko nousee myös pääsykokeen jälkeenkin. 

 

Voitte laittaa minulle viestiä kaikesta mitä mieleenne juolahtaa, tyhmiä kysymyksiä ei ole ja valmennuskurssitiimi on täällä nimenomaisesti teitä varten!

 

Nähdään valmennuskursseilla!

 

 

 

----------------------------------------------------------

Anni Paakkari

Valmennuskurssivastaava 2022

2.vuoden opiskelija sekä ikuinen koronafuksi.  


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti