Matka oikikseen

Moi! 

Olen Miikka, 21-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija Rovaniemen oikeustieteellisessä. Omalla kohdallani päätös lähteä opiskelemaan oikeustiedettä syntyi alkuvuodesta 2019. Minulle oli jo yläluokilta asti selvää, että tulen tulevaisuudessa hakemaan korkeakouluun, mutta tarkka alavalinta oli viime hetkille asti mysteeri. Lukion jälkeen en ollut päätöstäni vielä tehnyt ja meninkin suoraa tietä ylioppilaskesänäni 2017 vuodeksi armeijaan. Vuoden aikana sain rajattua alavaihtoehdot mielessäni muutamaan parhaaseen, mutta lopullisesta suunnasta en ollut vielä selvillä. Armeijan jälkeen tunsin olevani henkisesti hukassa ja vailla punaista lankaa elämässäni. Tunsin että elämäni oli tähän pisteeseen asti kulkenut turvallista ja varmaa reittiä pitkin, kunnes edessäni oli risteys loputtomine polkuineen ja suuntineen. 

Kesällä 2018 tiesin että seuraavat pääsykokeet olisivat ensi keväänä ja aloin pikkuhiljaa tuntea painetta lopullisen päätöksen teosta. Valinnanvaikeus oli etenkin oikeustieteellisen ja kauppakorkean välillä. Menin lyhyeltä tuntuvan kesäloman jälkeen syksyllä töihin ja noin silmänräpäyksessä oli vuosi jo vaihtunut, enkä vieläkään ollut varma tulevaisuudestani. En halunnut kuitenkaan enää kerryttää ’’turhia’’ välivuosia, ja päätin hakea kauppakorkeaan, tutkinnoista yleisempään ja siksi turvallisempaan, ajattelin. Joten kävin ostamassa pääsykoekirjat kauppakorkeaan. Pari päivää myöhemmin aloitin lukemisen, mutta en kerennyt kirjoissa kovinkaan pitkälle, kun tunsin piston sydämessäni ja tiesin, että haluan oikeasti päästä oikeustieteelliseen. 

Ensimmäisenä pääsykoekeväänäni olin henkisesti varautunut siihen, että pääsykoekirjat olisivat erittäin kuivia ja tylsiä, mutta yllätyksekseni 2/3 kirjoista oli aidosti mielenkiintoisia. Tämä tietysti vahvisti mielenkiintoani oikeustieteellistä kohtaan ja olin nyt varma, että tämä on se minun juttuni. Ensimmäisellä hakukerralla intoa opiskeluun löytyi, mutta opiskelutekniikkani oli kuitenkin liian tehotonta vuosien ’’aivot narikassa’’ -elämisen jäljiltä, ja kesällä tulosten tullessa jouduin pettymään. Pohjattomuuden fiilis oli valtava. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni en melko suurellakaan panostuksella päässyt tavoitteeseeni. Hetken ajaksi mieleni valtasivat tappio ja itseinho. 

Melko nopeasti sain käännettyä negatiiviset tunteet uudeksi päättäväisyydeksi ja aloin pohtimaan suunnitelmaani seuraaville kuukausille. En halunnut olla lähes vuotta tekemättä mitään kouluun pääsyn eteen. Töiden ohella harkitsin mm. opiskelua avoimessa, mutta päädyin ratkaisuun, että rupean korottamaan vanhoja yo-kirjoituksiani. Yo-kirjoitusten korottaminen oli minulle varavaihtoehto pääsykokeen ohella, jos en pääsisi ensi keväänä pääsykokeella sisään, niin viimeistään sitä seuraavana keväänä pääsisin korotetulla todistuksellani. Korotusprosessista raskaampaa teki uusi pisteytyssysteemi, jonka vuoksi vanhoista lempiaineistani yhteiskuntaopista ja psykologiasta ei saanut juurikaan pisteitä. Yo-kokeiden järjestämistä häiritsi myös uusi, kaikille tuttu virus, mutta siitä huolimatta kevät meni korotusten kannalta melko hyvin. Nopeasti kirjoitusten jälkeen alkoi myös pääsykokeisiin lukeminen ja jälleen korona aiheutti oman draaman kaarensa prosessiin. Olosuhteista huolimatta motivaationi oli korkealla ja sainkin luettua ajallisesti paljon, mutta tällä kertaa myös tehokkaasti. Yo-kirjoituksiin opiskelu oli karistanut ainakin pahimmat ruosteet aivojeni päältä. 

Pääsykoetulosten odottaminen tuntui sietämättömän pitkältä. Todistusvalinnassa olin jäänyt yhden arvosanakorotuksen päähän sisäänpääsystä. Lopulta kuitenkin tulostenjulkaisupäivä saapui pääsykokeenkin osalta ja kappas, olin sisällä. Fiilis oli innostunut, mutta rehellisesti sitä myös sekoitti haikeus siitä, että en päässyt ensimmäisenä hakukohteenani olleeseen kaupunkiin. Minulle oli tulosten valjettua kuitenkin täysin selvää, että ottaisin paikan Rovaniemeltä vastaan, päätös, joka tuntuu tätä kirjoittaessani elämäni parhaalta. 

Miikka Viitanen 

Ensimmäisen vuoden oikkari