Aikuisiällä oikikseen
Mitä tekisin seuraavaksi? Mikä minusta tulisi isona? Uskallanko lähteä opiskelemaan ja jättäytyä työelämästä sekä säännöllisestä palkkatulosta?
Näitä kysymyksiä oli ilmassa vuonna 2021. Olin asunut Helsingissä ja työskennellyt junan konduktöörinä sekä myöhemmin veturinkuljettajana VR:llä noin 7 vuoden ajan. Työ oli erittäin mieluisaa, mutta olin mennyt VR:lle suoraan lukiosta sillä ajatuksella, että olen siellä vuoden tai kaksi ns. välivuodella. Välivuosia tuli sitten useampi… Sain yllättävältä taholta vihjeeksi alkaa miettiä jotain alaa, jota en ole koskaan aikaisemmin miettinyt. Ajatus oikeustieteellisestä ja juristin ammatista ei olleet käyneet pienessä mielessänikään ennen kuin tein TE-toimiston ammatinvalintatestin ja sieltä pomppasi tuloksiin lähinnä juridisia ammatteja. Aloin ottaa selvää oikeustieteellisessä opiskelusta ja opiskelupaikan hakemisesta: selvää oli, että koulutus oli arvostettu ja sinne ei ollut mitenkään itsestään selvää päästä – hakijoita oli tuhansia ja sisäänpääsyprosentti vain n. viiden prosentin luokkaa. Olen kuitenkin aina pitänyt haasteista ja itseni ylittämisestä.
Tuumasta toimeen ja hakupaperit sisään. Ensimmäisen kerran hain oikikseen keväällä 2022. Luin pääsykokeisiin täysin töiden ohella: ruokatauoilla ja työajan ulkopuolella. Ajankäyttöä haastoi kotona asuvat nelijalkaiset ystävät, 3 lagotto romagnolo -rotuista koiraa, joita piti tietenkin aktivoida ja ulkoiluttaa pitkien työpäivien jälkeen. Aikaa valmistautumiselle ei oikein jäänyt ja lukutekniikastakin olin saanut vihjeitä lähinnä joistain blogeista ja Youtube-videoista. Osallistuin pääsykokeisiin Helsingin Messukeskuksessa. Tilaisuus oli valtava: Messukeskus täyttyi ääriään myöten oikikseen hakevista ihmisistä. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Koe alkoi lähes tunnin myöhässä. Ehdin siinä ajassa jo jännitykseni takia unohtaa valtaosan opituista asioista, koska eihän niitä ollut ehtinyt paljoa mieleen jäämään. ”Ympäristövaikutusten arviointimenettely” oli varmaan ainoa asia, jonka muistin hyvin ja olisin osannut tehdä siitä esseen. Vaan eipä siitä tietenkään kysytty. Heinäkuussa tuli tulokset: en ollut päässyt oikikseen. En ollut yllättynyt, koska tiesin, etten ollut antanut parastani.
Päätin oppia erheistäni ja muuttaa suunnitelmaa. Minulla ei ns. ollut mitään menetettävää, koska minulla oli edelleen vakituinen työ, koti, jne. joihin palata ja jatkaa elämää. Toki epäonnistuminen harmitti, mutta ymmärsin, ettei olosuhteet olleet minulle suotuisat.
Seuraavaa kevättä ajatellen kyselin oikiksessa opiskelevilta tutuiltani valmennuskursseista ja sain hyviä vinkkejä! Otin maalis-toukokuuksi palkatonta vapaata töistä ja menin siskoni luokse maalle, ”maaseudun rauhaan” valmistautumaan luku-urakkaan. Nukuin hieman univelkoja pois ja rentouduin, tein aineistotehtäviä ja pyrin valmistautumaan pääsykoemateriaalien julkaisemiseen mahdollisimman hyvin. Tuo aika oli hyvin jännittävää, koska nyt tiesin, että olen panostanut taloudellisesti ja ajallisesti tähän projektiin, vaikka edelleen minulla työ odottelikin palkattoman vapaan jälkeen. Jännitys vaikutti hieman lamaannuttavasti, sillä muistan, etten pystynyt oikein keskittymään ja aineistotehtävät jäivät tekemättä niin laajasti, mitä olin suunnitellut. Onneksi valmennuskurssista sai apua ja vinkkejä lukusuunnitelman tekemiseen ja lukutekniikkaan, niin se lievitti jännitystä kummasti.
Viimein tuli päivä, kun materiaalit julkaistiin. Ihmetys oli suuri, kun postista saapunut kirjapaketti oli odotettua ohuempi ja tiedekunnan nettisivuilla näkyi 3 teoksen sijaan 5 nimikettä: artikkelit olivat tulleet osaksi vuoden pääsykoemateriaaleja. Kevät meni nopeasti. Ensimmäisen viikon olin hämilläni: miten saan tällaisen määrän tietoa prosessoitua näin lyhyessä ajassa? Toisella viikolla lukeminen kulki hyvin, vaikka tunnelmaa vaikeutti pappani hautajaiset. Kolmannen viikon alussa ajattelin usein, että olen lukenut tarpeeksi, olinhan lukenut kaikki materiaalit 1-2 kertaa läpi, jonkinlaisella huolellisuudella. Onneksi minulle sanottiin, että "aivot huijaavat" ja piti vaan jatkaa sinnikkäästi lukemista. 4. viikko meni kerratessa, vaikken ollut ehtinyt ns. syväopettelemaan kaikkea materiaalia. Vaikka olin pitänyt vapaapäiviä, omat voimavarani loppuivat pari päivää ennen pääsykoetta. Huomasin, ettei kertaamisesta ollut enää mitään hyötyä, sillä olin niin väsynyt. Olin nukkunut hyvin, mutta aivoni eivät jaksaneet prosessoida enää. Lopetin lukemisen ja kertaamisen täysin siihen hetkeen. Viimeiset päivät otin vain rennosti ja yritin saada ajatukset muualle.
Niin tuli pääsykoepäivä. Kävin pääsykokeessa. Olin tehnyt suunnitelman, miten etenen pääsykoetta tehdessä: "vastaa monivalintoihin 5-7 kohtaan per tehtävä, vastaa vain niihin, joista olet satavarma. Tee loput tehtävät helpoimmasta vaikeimpaan." Aika loppui kuitenkin kesken. Olo oli pettynyt ja turhautunut. Kovan luku-urakan aiheuttama stressi purkautui monenlaisina tunteina. Siskoni sanoi, että pääsen varmasti sisään, koska valmistauduin hyvin ja suunnitelmallisesti. Itse olin hyvin skeptinen.
Niin palasin töihin junan puikkoihin miltei seuraavana päivänä. Yritin olla ajattelematta asiaa. Kesäkuu meni hyvin, sain 2 viikon töiden jälkeen pitää 3 viikkoa kesälomaa. Palasin jälleen töihin heinäkuun alussa. Oli reilu viikko tulosten arvioituun julkistamiseen.
Viimein tuli se päivä, kun tulokset julkaistiin. Olin Jodelissa seurannut keskusteluja ja spekulaatiota siitä, mistä voi arvioida omaa tulostaan tai sitä, mihin pääsi sisään tai jos ei pääsisi. Avasin opintopolun, jossa odotti iloiset uutiset: olin saanut opiskelupaikan! Tämä oli elämäni onnellisin päivä hetkeen.
Siitä alkoi kuukauden projekti, jonka aikana piti saada töistä opintovapaata, hoitaa kaikki opintojen aloittamiseen liittyvät velvollisuudet, asunnon etsiminen Rovaniemeltä ja muutto. Kaikki palaset kuitenkin loksahtelivat paikoilleen ja elokuun puolivälissä huomasin olevani täysipäiväinen opiskelija ja asuvani Lapissa.
Ossi, 28v.
1.vsk oikkari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti