tiistai 23. marraskuuta 2021

Tunnelmia Artiklan vuosijuhlista

Pääsimme juhlistamaan rakkaan ainejärjestömme Artiklan 42-vuotista taivalta perjantaina 5. marraskuuta. Itselleni nämä olivat toiset Artiklan vujut, mutta koronapandemiasta johtuen edellisistä juhlista oli ehtinyt kulua jo kaksi vuotta. Odotus ja vuoden mittaan tehty työ kuitenkin palkittiin mitä upeimmalla tavalla, onhan tämä artistien vuoden kohokohta aivan ainutlaatuinen kokemus kenelle tahansa.

Juhlapaikkana toimi aiempien vuosien tapaan tunnelmallinen joulupukin kotiluola SantaPark. Juhlatunnelmaan alkaa virittyä heti astuessaan sisälle luolaan ja alkaessaan laskeutua revontulien valaisemaa käytävää pitkin 50 metriä maan alle. Alhaalla odottaa huurteinen jäägalleria sekä kauniisti katettu juhlasali tunnelmavaloineen. Saleja täyttää kauniisti ja komeasti iltapukuihin ja frakkeihin sonnustautunut iloisten ja odottavien juhlijoiden joukko. Kaikki on siis valmiina ja juhlat voivat alkaa! 






Kuten perinteisiin kuuluu, juhlassa palkittiin ansioituneita Artisteja sekä kuultiin liikuttavia esityksiä ja vaikuttavia puheita unohtamatta tietenkään syömistä ja juomista sekä opiskelijoiden juhlaan sopivia lauluja. Vuosijuhlasta erityisen ainakin omasta mielestäni tekeekin juuri yhdistelmä ainejärjestörakkautta, opiskelijaperinteitä sekä upeaa gaalatunnelmaa.

 



Vuosijuhlat (ja puolueellisesti totean, että erityisesti Artiklan vuosijuhlat) on tapahtuma, jota ei niille joskus osallistunut ihan hetkeen unohda. Näistä kemuista riittäisi kerrottavaa vaikka millä mitalla, mutta eihän niitä tarinoita varmaan edes uskoisi, jos ei itse tule katsomaan. Siispä toivottavasti nähdään vujuilla ensi vuonna!

 

Aino-Kaisa

Artiklan vuosijuhlavastaava 2021


Kuvat Etti Läntinen ja Sara Mekhane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti