Päättäväisyydellä ja ahkeruudella oikikseen

Heippa kaikille! Olen Ella, 20-vuotias ensimmäisen vuoden oikkari ja sain kunnian kirjoittaa tänne matkastani oikeustieteelliseen. 

Haave juristin ammatista kävi ensimmäisen kerran mielessä yläasteella, mutta en silloin jäänyt asiaa sen syvemmin pohtimaan. Lukioaikana jouduin lopettamaan rakkaan harrastukseni, jolloin luonnollisesti iski tarve löytää elämälle uusi suunta. Tuolloin tein - jälkikäteen ajateltuna yllättävän nopeasti - päätöksen siitä, että haen oikeustieteelliseen, maksoi se hakukertoja sitten yhden tai kymmenen. Jo tässä vaiheessa haluan painottaa yhtä hakuprosessin kiistatta tärkeintä elementtiä; kykyä tehdä päätöksiä. Vaikka realiteetit on syytä tiedostaa eikä nöyryyttä sovi unohtaa, hakemisessa ei ole lopulta kyse hakemisesta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kyse on unelman täyttämisestä. Ja jos jotain olen elämäni aikana oppinut, olen oppinut sen, että unelmat eivät ole vain unelmia – ne ovat tavoitteita, ja tavoitteet on tehty saavutettaviksi. Siksi luku-urakan aikana ei ole sekuntiakaan aikaa arpoa, pääseekö sisään vai ei, vaan on kyettävä uskomaan itseensä niin lujasti, että tietää pääsevänsä sisään riittävän säntillisen työnteon myötä. Päätä, että menet sisään, niin olet sisällä. Epäröinnin sijaan käytä aikasi olennaiseen, eli opiskeluun.

Lukiossa opinto-ohjaajani vinkkasi Rovaniemellä sijaitsevasta Rovala-opistosta, jossa suoritetaan avoimen yliopiston oikeustieteen kursseja.

Viimeistään Rovalassa saattoi ymmärtää sen, miksi oikiksessa opiskelun huhutaan olevan rankkaa, sillä sitä se kyllä kaunistelematta on. Hyppy lukio-opinnoista vähintään tuhatsivuisten tenttimateriaalien pariin oli suuri. Tenttikirjojen sisällöllistäkään haastavuutta en mene vähättelemään, lukiokirjat ja juridiset tekstit ovat kuin yö ja päivä. Tästä huolimatta olin alusta alkaen motivoitunut, enkä antanut kahden ensimmäisen hylkäävän tenttituloksen lannistaa. Ei ole lainkaan epätavallista, että ensimmäisiä tenttejä oikeustieteellisessä hylsytetään, opiskeli sitten avoimessa tai tiedekunnassa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olin alkuvaikeuksista huolimatta päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että olen niin oikealla alalla kuin voi vain ihminen olla. Vuodenvaihteessa myös myönsin viimein realiteetit, ja päätin irtisanoa työsuhteeni ja keskittyä vain ja ainoastaan opintoihin. Se oli erinomainen päätös se - tämän jälkeen tenttitulokset lähtivät huimaa vauhtia nousuun.

Opintomenestyksen myötä odotin pääsykoemateriaalien julkaisua yhä enemmän. Uskon tässä olevan yksi sisäänpääsyyni vaikuttanut tekijä; en stressannut pääsykoekevättä, odotin pääsykoeurakkaa uskomattoman innoissani. Ratkaisevaa on usko omaan menestykseen, sillä kun uskoo sisäänpääsymahdollisuuksiinsa, on helppo suhtautua rutistukseen positiivisin mielin. Viimeisen viikon ennen urakan alkua pyhitin valmistelulle: kokosin motivaatiomusiikkilistan, ostin jääkaapin täyteen ruokaa, poistin ylimääräiset sosiaaliset mediat ja niin edelleen.

Kirjojen julkitulon jälkeen aloitin armottoman opiskelun saman tien. Kirjoja oli edellisiltä vuosilta tuttuun tapaan kolme, joista jokainen oli noin satasivuinen. Etenin sata sivua päivässä siten, että luin yhtä ja samaa kirjaa viisikymmentä sivua, jonka jälkeen aloitin tismalleen saman viisikymmentäsivuisen pätkän luvun uudelleen. 

Ajattelin, että kun viidenkymmenen sivun jälkeen aivot ovat jo rasittuneet, en yritä enää syöttää niille lisää tietoa vaan luen jo sisäistettyä asiaa uudelleen kiinnittäen huomiota mahdollisiin katvealueisiin ja kyllä; myös ulkoaopettelin. Asiat täytyy ehdottomasti ymmärtää, mutta myös osata ulkoa. Ei riitä, että ymmärrät kirjojen sisällön, jos et kykene kielentää ajatuksiasi pääsykoepaperille tismalleen oikeita juridisia termejä käyttäen.

Kertaus tunnetusti on opintojen äiti, eikä etenkään hakurumba ole tähän poikkeus. Päin vastoin, informaatiotulvan ollessa valtava opitun kertaaminen on välttämätöntä. Lukiessa kirjoitin jatkuvasti itselleni kertauskysymyksiä ylös, joihin palasin aina seuraavana päivänä. Kertaus on raastavaa, ja epätoivo on pohjaton, kun olet lukenut kysytyn asian jo lukemattomia kertoja, mutta ei vain tunnu uppoavan, mutta uskokaa tai älkää - kehitys tapahtuu epämukavuusalueella, eli juuri ne epätoivon hetket ovat pääsykoemenestyksesi kannalta sitä hedelmällisintä aikaa. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, aina, kun tunnet olevasi surkea, tiedät, että nyt menee hyvin. Suurin virhe, mitä ihmiset toistavat pahimmillaan hakukerrasta toiseen on se, että lukittaudutaan vain itselle mieluisiin aiheisiin, eikä yleensä edes ymmärretä sitä, vaan sen sijaan eletään omassa hattarakuplassa ja kuvitellaan, että kaikenhan minä jo osaan. Ei, et osaa, jos et ole riittävän brutaali itseäsi kohtaan. Kertaa, tee itsellesi kysymyksiä kaikesta mahdollisesta, palaa niihin uudelleen ja uudelleen – tunteet joutavat tässä vaiheessa romukuoppaan.

Toinen lyömätön tapa testata omaa osaamista ja palauttaa asioita mieleen on tehtävien teko. Kun ulkopuolinen laatii tehtävät, et voi vahingossakaan ajautua toistamaan vain itsellesi helppoja asioita. Meillä Rovalassa oli huikea opettaja, joka laati tarkoituksella tehtävistä niin vaikeita, että pääsykoekysymykset tuntuisivat jo suhteellisen yksinkertaisilta. Erityisesti tästä syystä suosittelen valmennuskurssia – tai vähintäänkin tehtäväpakettia - jokaiselle hakijalle.

Muistan itse kuulleeni joka tuutista toitotusta siitä, kuinka tärkeää on löytää nimenomaan itselleen sopiva tapa opiskella ja noudattaa sitä piittaamatta siitä, mitä muut tekevät. Yhdyn tähän täysin, ja koen asiakseni samaa toitotusta jatkaa. Paljon painotetaan esimerkiksi sitä, kuinka opiskelun tulisi tapahtua rauhallisissa, ärsykkeettömissä paikoissa, mutta itselleni tämä ei sovi alkuunkaan. Kykenen keskittymään huomattavasti paremmin silloin, kun laitan television päälle ja kuulokkeet korviin. Hiirenhiljainen ympäristö aiheuttaa pikemminkin ahdistusta, mutta sopiva melutaso saa keskittymiseni pysymään aisoissa. Toinen, ehkä valtavirran suosituksista poikkeava, itselleni toimiva opiskelutekniikka on armoton alleviivaaminen. Yleisesti kehotetaan alleviivaamaan vain kaikista tärkeimmät asiat – ja niin tein itsekin ensimmäisellä lukukerralla – mutta mitä pidemmälle luku-urakkaa etenin, sitä rohkeammin väritin kirjaa mitä kirjavimmilla tusseilla, koska tämän avulla kykenin painamaan mieleeni kuvat kirjan sivuista. Sokeasti ei toki kannata pysyä samoissa opiskelutekniikoissa vuodesta toiseen, mutta toimivaksi osoittautuneita tapoja ei kannata lähteä muuttamaankaan vain siksi, että muille sama tapa ei ehkä toimi. Ihmiset ovat myös oppimisen suhteen yksilöitä.

Pääsykoepäivän koittaessa olin itsevarma osaamisestani: olin koko kuukauden ajan tehnyt enemmän töitä kuin ikinä aikaisemmin, osasin kirjat lähestulkoon ulkoa eikä tässä vaiheessa mikään kohta ollut enää epäselvä, ymmärsin kaiken. Koe jännitti, mutta positiivisella tavalla. Koe alkoi vasta iltapäivällä, joten aamupäivän vain olin, kirjoihin en koskenut pitkällä tikullakaan.

Kokeen jälkeen fiilikset sen sijaan olivat päinvastaiset, tunsin mokanneeni aineistotehtävät täydellisesti. Vain muutamia tuntia aikaisemmin olin ollut miltei varma sisäänpääsystäni, nyt suunnittelin, mitä teen välivuodella. Pettymys oli valtava, mutta yllättävän nopeasti pääsin asiasta yli ja vietin kesää töiden parissa helpottuneena siitä, että opiskelusta saa vihdoinkin lomailla. Mutta kuinka ollakaan, heinäkuussa Opintopolussa odotti päinvastainen näky. Tuloksena oli kuin olikin hyväksytty. Kuudes heinäkuuta vuonna 2021, se oli tähänastisen elämäni onnellisin päivä se, tippaakaan liioittelematta. Totta puhuen ensimmäiset kaksi viikkoa meni iloitsemisen lisäksi myös kyseenalaistaessa sitä, voiko tämä olla tottakaan. Viimeistään lukuvuoden ja fuksitapahtumien alettua alan kuitenkin olla melko varma, että totta tämä on.

Vaikka matkani tiedekunnassa on kestänyt vasta vaivaisen kuukauden, tiedän jo nyt, että päätös hakea nimenomaan Lapin yliopistoon oli yksi elämäni parhaista. Lasku oli toki pehmeä jo suoritettujen opintojen ja jo Rovalassa kertyneiden ystävien ansiosta, mutta kiitos Artiklan hyvän yhteishengen, uusien tuttavien teko on vaivatonta ja varmuus siitä, että todellakin tulee valmistumaan pitkäaikaiseen haaveammattiinsa, vaikuttaa hyvinvointiin suuresti.

Valtavasti jaksamista jokaiselle oikikseen pyrkijälle, muistakaa uskoa itseenne – ihan oikeasti. Siinä vaiheessa kun päätät, että vaihtoehtoja ei ole, pääset kyllä sisään, ennemmin tai myöhemmin.

Ella Saukkonen

Vuoden 2021 fuksi