tiistai 29. lokakuuta 2019

Oikis ja liikunta


Opiskelu oikiksessa on kovaa työtä ja siksi on hyvä tehdä vapaa-aikana asioita, joista nauttii ja jotka tuovat vastapainoa tenttiin lukemiselle. Itse koen, että liikunta on opinnoissa jaksamisen kannalta oikeastaan välttämättömyys, jotta keho ja mieli pysyvät virkeinä. Liikuntaan ei kuitenkaan kannata suhtautua pakollisena lisätehtävänä, vaan enemmänkin arjen vapaahetkenä, jolloin opiskeluasioita ei tarvitse kantaa mielessä.

Minun liikuntamuotoni on ollut ryhmäliikunta. Ohjaan opintojen ohessa ryhmäliikuntatunteja muutamana iltana viikossa ja käyn myös itse tunneilla. Minusta oikis ja liikunta ovat arjessa toimiva combo! Jos tykkäät salilla käymisestä tai ryhmäliikunnasta, löytyy näihin Rovaniemeltä hyvät mahdollisuudet jokaiselle.

Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse lähteä salille treenaamaan, jos se ei tunnu kiinnostavalta, vaan Rollossa ja Artiklassa voit harrastaa myös paljon muuta!
Artiklan viikottaisesta liikuntatarjonnasta löytyy sählyä, futista ja kun säät sallii, pelataan täällä välillä pesistä. Järjestämme myös lajikokeiluja ja pyrimme näin tarjoamaan mahdollisuuden tutustua uusiin liikuntalajeihin!


Artiklan erityisjuttu on syysvaellus.  Syysvaelluksella on pitkät perinteet Artiklan tapahtumakalenterissa. Yliopistomme sijainnin vuoksi meillä on loistava mahdollisuus lähteä vaeltamaan Lapin kauniisiin maisemiin! Viimeisimmät reissut on tehty Kilpisjärvelle, Hetta-Pallakselle ja tänä syksynä Karhunkierrokselle. Olen itse ollut jokaisena opiskeluvuonna mukana vaelluksella ja reissut ovat olleet mielestäni ihan parhaita juttuja opiskeluaikana. Syysvaellukselle osallistuminen on myös hyvä matalan kynnyksen tapa aloittaa vaellusharrastus ohjatulla reissulla.


Toinen Rollon erityisjuttu on ihana talvi. Rovaniemeltä Suomen parhaisiin laskettelukeskuksiin on vain parin tunnin ajomatka. Joka tammikuussa Artiklan jäsenet suuntaavat Leville legendaarisille kaamosluennoille, jonka yhteydessä voi halutessaan toteuttaa laskettelureissun. Juuri äskettäin perustettiin myös Artiklan oma laskettelukerho, jonka toimintaan kannattaa myös ensi syksynä opintojen alussa lähetä mukaan, mikäli opiskelijoiden laskettelureissut kiinnostavat!

Vapaa-ajan harrastusten ei kuitenkaan tarvitse olla vain liikuntaa! Lapin yliopistosta löytyy kuoro, ylioppilasteatteri ja muita kulttuuripuolen harrastusmahdollisuuksia. Kannustan uusia opiskelijoita ehdottomasti tekemään opiskeluajasta oman näköistä! Monet ovat harrastaneet ennen opintoja jo monenlaista ja tavoitteena onkin, että harrastamista voisi halutessaan jatkaa myös yliopisto-opintojen aikana. Mikäli koet, että Artiklan kulttuuri- ja liikuntavalikoimasta puuttuu jotakin, voit ehdottamasti myös ehdottaa uusia juttuja. Artiklassa on lisäksi vapaa-ajan kerhoja, joita jäsenet voivat perustaa omien mielenkiinnonkohteidensa mukaisesti.



Samalla kun olen kirjoittanut tätä tekstiä on Rolloon satanut juuri ensilumi! Lasku- ja hiihtokelit ovat siis pian täällä.

Nautitaan talvikeleistä ja sen jälkeen tsemppiä kevään luku-urakkaan!

Sofia Falck
Artiklan Kulttuuri- ja liikuntavastaava 2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti