Pääsykoekevät munkkiluostarissa

Puolisentoista vuotta sitten päätin kääntää uuden lehden elämässäni ja hakea seuraavana keväänä Lapin yliopistoon opiskelemaan oikeustieteitä. Olin jo aiemmin kolkutellut Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ovia, mutta he eivät minua joukkoonsa huolineet. Päätös hakea Lappiin oli koko ikänsä Helsingissä asuneelle ja Helsingin yliopistossa jo taloustiedettä opiskelevalle vaikea tehdä. Käytännössä se tarkoitti haaveiden heittämistä kahden tutkinnon samanaikaisesta suorittamisesta ja todella paljon lisävaikeutta niin perheen kuin ystävienkin kanssa yhteydenpitoon.


Totesin kuitenkin, että unelmien takia pitää tehdä uhrauksia. Jos oikeasti tahtoo opiskella oikeustieteitä niin sillä ei ole väliä missä se tapahtuu. Totesin myös, että jos aion tehdä myös työurani Helsingissä, niin on ihan tervettä opiskeluaikana käydä katsomassa, minkälaista elämä on muualla Suomessa. Ja jos kerran aikoo muuttaa pois kotikaupungistaan niin miksi ei sitten kerralla muuttaisi kunnolla erilaiseen ympäristöön, kuten Rovaniemelle.


Noin vuosi sitten vietinkin sitten elämäni yksitoikkoisinta kevättä. Koko kevään ohjelman pystyi tiivistämään kyseiseen päivärytmiin; yhdeksäksi kirjastolle, puolen päivän aikaan lounaalle ja neljältä välipalalle. Kun kirjasto meni kiinni seitsemältä, oli aika päivälliselle. Päivällisen jälkeen vielä pari tuntia tehtävien tekoa ja kertailua ennen kotiinpaluuta kymmenen aikaan. Viikkokausia yli kahdentoista tunnin päiviä, samoja aiheita tapaillen. Olin antanut itselleni luvan pitää vapaapäiviä, jos tekeminen alkaisi jossain kohtaa muuttua tehottomaksi. Niille ei kuitenkaan missään kohtaa tullut tarvetta. Aika kirjojen julkaisemisesta pääsykokeeseen on niin lyhyt, että sen jaksaisi seistä päälläänkin. Kokemuksesta tiesin, että jos en pääsisikään sisään niin eniten harmittaisi mahdollisuus jossitteluun; ”Olisinko päässyt, jos olisin lukenut joka päivä vielä tunnin enemmän? Olisinko päässyt, jos en olisikaan pitänyt niitä kolmea vapaapäivää?”

Kirjat, joita kevään aikana luin yhtä hartaasti kuin munkki Raamattua

Mitä taas tulee opiskelemiseen, niin keskeinen oppi on se, että pääsykoevaiheessa tekniikan on oltava erilainen kuin missään koulussa, johon keskimääräinen pääsykoelukija on ennen pääsykoelukemista törmännyt. Vaikka minullakin oli opiskelukokemusta yliopistossa ennen pääsykoetta, ei se auttanut tässä projektissa edes alkuun.Taloustieteen tai muun matemaattisemman alan opiskelussa yksittäisen kaavan tai mallin sisäistäminen voi viedä tuntikausia, jonka jälkeen mallin takana oleva ajatus aukeaa. Kun kerran jonkun asian on oivaltanut, niin siihen ei enää tarvitse palata. Oikeustieteellisen pääsykoemateriaali taas on helppoa yleiskielistä tekstiä, jonka keskimääräinen opiskelija ymmärtää yhdellä lukemisella. Lajin vaikeus tulee vaadittavan tarkkuuden saavuttamisessa.


Minulle korostettiin ensimmäisellä hakukerralla, kuinka tärkeää on ottaa kokonaisuudet haltuun. Jälkikäteen ajateltuna neuvo ei toiminut minulle itselleni niin hyvin. Kannustan hakijoita heti ensimmäisten selailujen jälkeen opettelemaan sääntöjä sanatarkasti ulkoa. Kokonaisuudet tulevat kyllä haltuun sitä mukaa kun yksityiskohdat alkavat kasautua. Jos yksityiskohtiin alkaa keskittyä vasta lukuprosessin puolivälin tienoilla, on auttamatta myöhässä.

Pääsykoekevät tulee jäämään mieleen elämänvaiheena, jossa elintapani olivat 
säännöllisemmät kuin ikinä ennen ja jossa koko elämän pystyi optimoimaan vain yhden 
tehtävän suhteen. Kokemus rinnastuu lähinnä luostariin tai retriittiin vetäytymiseen. Vaikka 
kevät ei tarjonnutkaan suuria elämyksiä, niin muistelen silti lämmöllä aikaa jolloin ei tarvinnut 
stressata sitä, miten saa aikansa riittämään kaikkeen. Oli ajoittain helpottavaa, kun kerrankin 
sai hyvällä omallatunnolla kieltäytyä kaikista ylimääräisistä menoista ja keskittyä vain yhteen 
asiaan.


Eemil Nuuttila