Motivaation löytäminen ja ylläpitäminen oikeustieteelliseen hakiessa
Moikka! Mä oon Amanda, 22-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteiden opiskelija ja yksi valmennuskurssivaliokunnan jäsenistä. Mun matka oikikseen sisälsi kaksi pääsykoekevättä ja avoimen yliopiston opintoja. Tiesin jo vuosia sitten haluavani opiskelemaan oikeustieteitä ja se oli suurin unelmani pitkään. Tästä huolimatta koin motivaation puutetta aika ajoin. Ajattelinkin nyt kertoa teille, miten sain itse motivaatiota hakea opiskelemaan sekä miten ylläpidin motivaatiota.
Hain ensimmäisen kerran oikikseen keväällä 2023. Aloitin pääsykokeisiin lukemisen todella motivoituneena, mutta huomasin motivaationi laskevan melko nopeasti, sillä tuntui etten opi mitään ja opiskelu tuntui turhalta. Ei se tietenkään turhaa ollut, mutta aineistot tuntuivat itselleni hyvin haastavilta ja jälkeenpäin ajatellen tunsin vellovan epätoivossa koko pääsykokeisiin lukemisen ajan. Jatkoin lukemista kaikesta huolimatta, mutta usko itseeni oli hyvin heikko ja tuntui, että oli vaikea löytää motivaatiota mistään. Opiskelupaikkaa ei sitten sinä vuonna tullut.
Tuttujani kuitenkin pääsi opiskelemaan sinä vuonna ja sain heidän kauttaan taas innostusta siihen, että haluan itsekin opiskella. Päätin syksyllä 2023 aloittaa oikeustieteen opinnot avoimessa yliopistossa. Avoimen opintojen aikana huomasin, että tämä on juuri se ala, jota haluan opiskella. Se luonnollisesti hetki hetkeltä kasvatti motivaatiotani tehdä töitä sen eteen, että seuraavana syksynä pääsisin aloittamaan oikeustieteen opinnot virallisesti.
Keväällä 2024 hain toisen kerran oikikseen. Olin ottanut opikseni aikaisemmasta keväästä enkä antanut haastavien aineistojen pilata itsevarmuuttani tai motivaatiotani. Pääsykokeisiin lukiessa jätin somen selaamisen hyvin vähälle, mutta mikäli selasin somea, pyrin aina katsomaan pääsykokeisiin ja opiskelijaelämään liittyviä (etenkin) tiktokeja ja muita julkaisuja. Sain niiden kautta valtavasti motivaatiota lukemiseen, sillä halusin niin kovasti itse päästä kokemaan opiskelijaelämää.
Sain siis somesta ja muista ihmisistä paljon motivaatiota, mutta oli myös tärkeää pohtia ”syvempiä” motivaation lähteitä. Lukemisen tökkiessä ja motivaation ollessa piilossa usein pohdin ”miksi alun perin halusin lähteä tavoittelemaan opiskelupaikkaa oikeustieteellisestä” ja ”jos en nyt tee töitä tämän eteen, milloin teen”. Oma unelma-ammattini on ollut pitkään juristi eikä siihen ole muuta tietä kuin oikeustieteellinen, joten vaihtoehtonani oli joko päästä oikikseen tai vaihtaa urasuunnitelmaani. Usein mietin sitä, kuinka hienoa on joku päivä valmistua juristiksi, kun olen siitä niin kauan haaveillut ja tehnyt myös hirveästi töitä sen eteen. Omien unelmien saavuttaminen oli ja on minulle edelleen tärkeää, joten sain siitä itselleni motivaatiota lukemiseen. Tiesin, että mikäli luovutan kesken kaiken, minua kaduttaisi jälkeenpäin todella paljon.
Toisella hakukerrallani olin valmistautunut pitämään motivaatiotani lukemiseen yllä, vaikka väkisin, sillä halusin niin kovasti opiskelemaan. Suosittelenkin kaikille pohtimaan niitä juurisyitä sille, miksi haluaa oikikseen ja mitkä keinot auttaisivat itseä pitämään yllä motivaatiota. Voin ainakin suositella katsomaan esimerkiksi tiktokista opiskeluihin liittyvää materiaalia ja kuuntelemaan esimerkiksi podcasteja, joissa keskustellaan motivaatiosta ja unelmien tavoittelusta. Tänä vuonna pääsykokeiden muuttuessa lukuaika on lyhyempi, mutta se ei poista sitä, että motivaatiota täytyy löytyä, jotta jaksaa tehdä töitä pääsykokeen ja opiskelupaikan eteen.
Kun minulle tarjottiin viime kesänä opiskelupaikkaa, olin niin iloinen ja ylpeä itsestäni, sillä olin määrätietoisesti ja motivoituneesti tehnyt töitä opiskelupaikan eteen. Viime vuoden vappuna keskityin pääsykokeisiin bolognanpunaisista haalareista haaveillen, mutta kova työ palkittiin ja tänä vuonna saan itse viettää vappua bolognanpunaisissa haalareissa!
Tsemppiä tositosi paljon kaikille kevääseen, koittakaa pitää yllä motivaatiotanne ja toivottavasti nähdään syksyllä Rovaniemellä! <3
- Amanda, fuksi 2024