Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat

"Luin vähintään kymmenen tuntia joka päivä kolmen kuukauden ajan. Asuin kirjastossa koko kevään. Kertasin vessaistunnollakin muistiinpanoja. Ja niin edelleen."

Oikeustieteelliseen pyrkimiseen, ja jossain määrin myös oikiksessa opiskelemiseen, liittyy hekumointi älyttömän suuresta ajallisesta satsaamisesta ja ”pänttäyskärsimyksellä” mässäily. Totta on, että oikikseen pääseminen ja siellä opiskeleminen vaatii vähintään yhtä paljon istumalihaksia kuin aivojakin. Silti koko homman juju on ajankäytön tehokkuus, ei niinkään lukemisen määrä. Tämä kannattaa tiedostaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – itse opin asian kantapään kautta.

Olen aiemmin valmistunut sekä Oulusta historian maisteriksi että Helsingistä valtiotieteiden maisteriksi. Vajaan vuosikymmenen valkokaulustyötä paiskittuani panin merkille pikku hiljaa, että moni kiinnostava urapolku on avoinna oikeastaan vain juristeille. Olin myös syvästi kiinnostunut ammentamaan sellaisia oikeudellisia tietoja ja taitoja, joita huomasin työpaikkani juristikollegoilla olevan.  Siksi päätin pyrkiä vielä kolmannelle opiskelukierrokselle.

Koska palvelin isänmaata kokopäivätöikseni minulla ei todellakaan ollut mitään mahdollisuuksia sellaisiin pänttäysbakkanaaleihin, joita oikikseen pääseminen kuulemani mukaan vaatii. Niinpä piti olla tehokas ja suunnitelmallinen, mitä olinkin ehtinyt harjoitella jo edellisissä opinnoissani – kantapään kautta siis.

Aivan aluksi asetin itselleni tinkimättömän tavoitteen, eli sisäänpääsyn oikeustieteelliseen tiedekuntaan kotiseuduilleni Lappiin. Seuraavaksi laskin jäljellä olevat päivät vuoden 2016 pääsykokeeseen, mistä summasta vähensin työmatkapäivät, tiedossa olevat ylityöillat ynnä muut ehdottomat esteet. Tämän jälkeen tarkastelin päiväkohtaisesti, paljonko minulla olisi järkevästi arvioiden tehokasta peliaikaa käytettävissäni. Käytännössä sitä oli noin neljä tuntia arkipäivisin (noin 1,5 h ennen töitä ja noin 2,5 h niiden jälkeen) ja suunnilleen 6-8 tuntia viikonloppuisin. Kiitos pomoni ymmärtäväisyyden, sain pitää muutaman säästöön jääneen lomapäivän juuri ennen pääsykoetta, jotta pystyin keskittymään vain itse H-hetkeen töiden sijaan.

Tämän jälkeen päätin, mitä käytettävissä olevalla ajalla teen. Laskin sivumäärän ja tein karkean lukusuunnitelman: ensiksi kaikki kirjat läpi yleisellä tasolla, sitten alleviivauksia tehden lukien, sitten muistiinpanoja tehden, sitten tiivistelmät lukien, sitten muistiinpanot kännykän muistiin ääneen lukien (niitä voi kuunnella esimerkiksi lenkillä, vaikka ei jaksaisi lukea), sitten etävalmennuskurssin harjoitustehtävien tekoa ja niin edelleen. Pääsykokeen alle varasin aikaa vielä intensiiviselle kertaamiselle, jota voidaan myös kutsua ulkomuistiin pänttäämiseksi. Suunnitelmia voi olla monenlaisia, mutta sellainen on pakko olla, jos haluaa pärjätä paremmin kuin suurin osa muista hyvistä kanssahakijoista. Sitä sisäänpääsy käytännössä vaatii.

Lähde: Kemin kaupungin kuvagalleria

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, sanotaan. Siksi tärkeintä on toteuttaa tehty suunnitelma. Vaaditaan ennen kaikkea rehellisyyttä ja sen lisäksi välitavoitteita sekä kirjanpitoa. Olen itse kokenut hyödylliseksi asettaa yhden päivän kokoisia urakoita. Niiden valmistumisen jälkeen tulee kokonaan lepäillä tai tehdä jotain aivan muuta ennen seuraavaa etappia. Näin massiivisuudessaan vähintään Kemin kaupungintalon kokoiselta tuntuva päätavoite saadaan pilkottua pienen ihmisen kannettaviksi tiiliksi, joita ladotaan yksi kerrallaan.

Toistan vielä sanan rehellisyys. Suunnitelman toteutumista on seurattava sekä pidettävä joko omassa päässä tai vaikka paperilla kirjaa siitä, mitä on tehnyt ja minkä verran. On erittäin olennaista ainakin suunnilleen tietää, mitä on toteutettu ja mitä on vielä tarkoitus saada aikaan ennen pääsykoepäivää/tenttiä. Tässä ei kannata yhtään valehdella itselle, koska se kostautuu varmasti. Sillä ei ole mitään väliä, kuinka monta tuntia olet istuskellut kirjastossa (pahimmillaan kännykkä kourassa) tai ollut muka lukevinasi sivuja päämäärättömästi plaraillen. Näennäistekemisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä, koska se vain syö aikaa eikä tuo tuloksia. Vedä mieluummin muutama tunti täysillä keskittyneenä, tee sitten jotain muuta ja jatka taas virkeänä seuraavan osatavoitteen kimppuun.

Sain huonoja pisteitä etäkurssin välikokeista. Se meinasi horjuttaa uskoa, mutta tiesin, että suunnitelmastani oli vielä paljon tekemättä. Niinpä jatkoin valmistautumista ehkä vielä vähän entistä motivoituneempana. Pääsykoepäivän aattona noin kello 20 totesin, että suunnitelma on toteutettu ja vähän ylikin. Seuraavana aamuna olo oli kieltämättä jännittynyt, mutta luottavainen. Pääsykoe meni oikein mainiosti ja juhannusviikolla ennen kesälomakauden alkua oli sitten kova kiire saada järjestettyä työstä kahden vuoden opintovapaa – mikä onnistui, kiitos kollegojen ripeän toiminnan.

Kuva: Sampsa Buchert 

Ensi kesänä on paluu töihin Helsinkiin ja opintoni ovat siihen mennessä maisterivaiheessa ilman paljoakaan pakollista läsnäoloa yliopistolla. Omissa oikisopinnoissani olen tietenkin soveltanut edellä kuvaamaani menetelmää. Lähes poikkeuksetta opiskelen vain virastoaikoina ja pidän viikonloput kokonaan vapaana - enkä notkuskele kirjastolla muuten vaan. Tosin sekin voi olla ihan kivaa, koska oikistuttuja on paikalla oikeastaan aina.

Ydinviestini on, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, mitä osaat pääsykokeessa tai tentissä. Puhun nyt vain pelkästään opiskelusta, joka ei ole elämän kokonaisuuden kannalta kovinkaan tärkeää. Onhan esimerkiksi paljon merkittävämpiä puuhia, kuten hiihtäminen, pussailu tai pubivisailu. Jotta elämässä ehtisi ja saisi tehdä riittävästi noita tai muita itselle tärkeitä asioita, kannattaa opiskelupuoli hoitaa tehokkaasti ja suunnitelmallisesti. Eikä tule menettää toivorikkauttaan, jos se ei heti tai edes ensimmäisinä vuosina onnistu – ei se onnistunut minultakaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni tätä lukeva pääsykokeisiin valmistautuja pääsee tavoitteeseensa eli ansaitsee opiskelupaikan (sitähän ei saada, vaan se aina ansaitaan). Sen jälkeen, jos haluaa, voi ottaa rennosti vaikka vuoden taikka pari – itsekin sain ensimmäisen tutkintoni pakettiin vasta kuusi vuotta opintojen aloittamisen jälkeen, mitä siihen maailmanaikaan pidettiin varsin ripeänä tahtina.

Sami Pekola