maanantai 13. maaliskuuta 2017

Mitä voit tehdä nyt!


Motivaatio määrää sen mitä teet

Kun olet tehnyt päätöksen hakea oikikseen, on sinun syytä miettiä, miksi haluat opiskella juuri oikeustiedettä. Onnistumisen kannalta on tärkeää olla rehellinen itselleen ja pohtia, mikä juuri sinua motivoi hakemaan oikeustieteelliseen. Mielenkiintosi on voinut herätä Suits-sarjan nokkelia juristeja seuratessa tai hyvän palkan vuoksi. Oikeustieteeseen liittyy myös vahvasti käsitys oikeudenmukaisuudesta, jonka etsiminen saattaa motivoida pyrkimään tiedekuntaan. "Motivaatio on sisäinen tuli. Jos joku yrittää sytyttää tuon tulen allesi, on todennäköistä, että se palaa vain hetken." Stephen R. Coveyn sanoin tärkeintä on, että motivaatio lähtee sinusta itsestäsi ja tiedostat innokkuutesi lähteen myös epätoivon hetkinä.  Syitä on monia, eikä niitä tarvitse avata muille. Tärkeintä on pitää oma motivaation lähde kirkkaasti mielessä.  Voit liimata kirjan sisäkanteen motivoivan kuvan tai lisätä sen puhelimesi taustakuvaksi. Tämä voi tuntua kornilta, mutta kuvan avulla muistat joka päivä, miksi päätit hakea oikikseen! Motivaation löydettyäsi voit siirtyä hoitamaan käytännön asioita.

Käytännön asiat

1.       Valitse itsellesi sopiva valmennuskurssikokonaisuus, jollet ole sitä jo tehnyt.
2.       Tilaa valintakoekirjat viimeistään tänään! Valintakoekirjat postitetaan 28.3. ja toimitusaika on n. 7  päivää.
3.       Yhteishaku 15.3.‒5.4.2017!! Muista valita missä kaupungissa aiot suorittaa valintakokeen.
4.       Luku- ja vastaustekniikkakurssi alkaa 25.3.2017.
5.       Intensiivikurssi alkaa 10.4.2017.
6.       Erityisjärjestelyjä valintakokeen suorittamiseksi on haettava viimeistään 5.4. klo 15.00 mennessä.  Hanki tarvittavat selvitykset ajoissa, jos epäilet olevasi oikeutettu erityisjärjestelyihin. (päivämäärä korjattu)
7.       Valintakoe 16.5.2017 klo 12!

Ei työ tekemällä lopu!

Valmennuskurssikevät tulee olemaan kiireistä aikaa, jolloin elämän muilta osa-alueilta vaaditaan joustoa. Töissä käyminen voi nakertaa keskittymiskykyä ja osoittautua hyvin raskaaksi lukemisen ohella. Suosittelisin jättämään työt syrjään kuuden viikon ajaksi ja keskittymään vain opiskelemiseen. Ilmoita työnantajallesi ajoissa suunnitelmistasi, jotta hän voi varautua poissaoloosi.

Uni, ruoka, liikunta peruskauraa!


Uni

Mieti etukäteen aiotko lukea kirjastossa vai kotona, sillä lukupaikka tulisi ottaa huomioon unirytmin suunnittelussa. Tavallisesti kirjastot ovat auki aikavälillä 9‒19, jolloin aamulla on herättävä aikaisin saadakseen hyvän lukupaikan kirjastosta, sillä keväisin siellä saattaa olla ruuhkaa pääsykokeiden takia. Jos päädyt lukemaan kotona, suosittelisin silti heräämään riittävän aikaisin, koska illat kuluvat valmennuskurssilla istuessa. Monet ystäväni heräsivät aamuvarhain ja aloittivat päivän aikaisin, jolloin he myös lopettivat lukemisen hieman aikaisemmin. Itselleni taas myöhäisempi rytmi sopi paremmin ja viihdyin kirjastolla iltaan asti. Kevään aikana lukupäivämme olivat kuitenkin lähes saman pituisia. Tärkeintä on löytää itsellesi sopiva säännöllinen unirytmi, jota pystyt noudattamaan. Itse heräsin aamuisin kello 8 ja 9 välillä ja menin nukkumaan iltaisin kello 23. Päivien venyttämistä ja lukemista yömyöhään kannattaa harkita tarkkaan, sillä pidennetyn illan jälkeen jaksat tuskin nousta aamulla aikaisin lukemaan. Unirytmi on syytä laittaa ajoissa kuntoon, ettei arkiaamuihin totuttelu vie arvokasta lukuaikaasi. Laadukas uni on kultaakin kalliimpaa keväällä, eikä siitä ole vara karsia. Kuuntele siis itseäsi ja nuku tarpeeksi jo nyt! Kevään mittaan noudattaessasi orjallisesti unirytmiäsi alat jopa nauttia rytmistäsi. Pääsykoekevään aikana huomaat muutenkin nauttivasi elämän pienistä iloista, joihin et ole aikaisemmin kiinnittänyt edes huomiota.


Ruoka

Ruoka on yhtä tärkeä elementti kuin uni! Itse olen hyvä syömään, joten säännöllinen ruokailurytmi pysyi mielessäni ilman sen suurempia ponnisteluja. Pääsykokeisiin lukijan tunnistaa kirjastolla kattavista eväsnyssyköistä. Itse söin kirjaston ruokalassa lämpimän lounaan ja loppupäivän napostelin eväitäni. Kotiin päästyäni söin usein toisen lämpimän aterian. Lukupaikkaa valitessa kannattaa huomioida ruokailumahdollisuudet. Lounastamalla kouluruokalassa säästää rutkasti aikaa ja rahaa. Tekstin lopusta löydät listan hyviksi todetuista kouluruokaloista. En syönyt ikinä lukemisen ohella herkkuja, koska se häiritsi keskittymistäni, mutta välillä palkitsin itseni herkuttelemalla kahvitauolla. Suosin terveellisiä välipaloja, kuten hedelmiä, leipiä, pähkinöitä, pirtelöitä ja proteiinipatukoita. Monet kuluttavat runsaasti kofeiinia kevään aikana pitääkseen vireystasonsa ylhäällä. Itse pyrin minimoimaan kofeiinin ja sokerin välttääkseni väsymyksen, mutta turvauduin kuitenkin energiajuomaan kevään loppupuolella. Lukupäivien aikana kannattaa juoda runsaasti vettä, sillä se pitää aineenvaihdunnan liikkeellä ja kropan virkeänä.

Liikunta

Keväällä tavoitteenasi on päästä opiskelemaan, ei rikkoa ennätyksiä salilla. Henkinen työskentely kuormittaa sekä kehoa ja mieltä. Sen takia liikunnan ei ainakaan pitäisi lisätä kehosi kuormitusta, vaan tuoda iloa ja energiaa päiviin. Muista siis olla armollinen itsellesi! Kevään aikana kävin vähintään kerran viikossa pilateksessa tai joogassa pitääkseni kehon ja mielen virkeänä. Rakastin sitä tunnetta, kun keskityin vain itseeni joogatunnilla ja tunsin stressin katoavan. Säästääkseni aikaa lukemiselle kävin lenkkeilemässä, jolloin minun ei tarvinnut matkustaa salille.  Aikaisempina vuosina kärsin selkäkrampeista, koska en liikkunut oikealla tavalla. Kannattaa suunnitella valmiiksi millaista liikuntaa haluat kevään aikana harrastaa ja löytyisikö liikuntapaikka kirjaston tai kodin läheisyydestä. Liikuntaa ei missään tapauksessa kannata jättää kokonaan pois, koska kroppa tarvitsee istumisen vastapainoksi liikettä!

Henkisen valmistautumisen voit aloittaa jo nyt suunnittelemalla pääsykoekevääsi!

Tänä vuonna valmistautumisaika on ennennäkemättömän lyhyt, joten aikaa ei ole hukattavaksi! Suunnittele etukäteen aiotko lukea kirjastossa vai kotona. Lukupaikan valinnassa kannattaa ottaa huomioon matkustamiseen käytettävä aika, ruokailumahdollisuudet, kirjaston aukioloajat sekä liikuntapaikkojen ja kurssipaikan läheisyys. Voit käydä tutustumassa valitsemaasi kirjastoon, vaikka jo etukäteen. Hanki hyvissä ajoin opiskeluun tarvittavat välineet, kuten kynät, vihot, muistilaput ja alleviivaustussit. Oman pohjatiedon mukaan voit myös tutustua aikaisempien vuosien pääsykoekirjoihin ja ottaa selvää oikeustieteen keskeisistä käsitteistä ja oikeudenalajaottelusta. Itse en tutustunut aikaisempiin pääsykoekirjoihin ennen kevään alkua, koska halusin vain levätä ennen uurastuksen aloittamista.
Alustavan lukusuunnitelman laatiminen sen sijaan voi auttaa hahmottamaan ajankäyttöäsi. Lukusuunnitelmaan merkitsisin lukemiseen käytettävän ajan lisäksi pienet tauot lukemisen ohella sekä pidemmät kahvi- ja ruokatauot. Myös liikunnalle varatut ajankohdat olisi hyvä laittaa ylös suunnitelmaan. Omassa suunnitelmassani jaoin viikossa käyttämäni ajan päiväkohtaisesti tasaisesti kaikille kirjoille. Pyrin siis käyttämään jokaiseen artikkelin sivumääriin suhteutettuna saman ajan, jotta oppisin kaikki aiheet yhtä vahvasti. Päivän jälkeen merkitsin suunnitelmaani lukemani sivut, jotta pystyin seuraamaan edistymistäni. Lukusuunnitelman laatimisesta ei kannata ottaa stressiä, sillä jokainen suunnittelee keväänsä eri tavalla; toisille riittää pääpiirteinen hahmotelma, kun taas toiset tekevät tarkan sivukohtaisen suunnitelman.  
Henkinen valmistautuminen voi kuulostaa vaikealta, mutta lopulta se on varsin yksinkertaista. Kun olet miettinyt blogissani käymät asiat läpi, olet samalla valmistautunut henkisesti luku-urakkaan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!


Hurjasti tsemppiä!

Tiina Forss
Valmennuskurssitiedottaja


Opiskelijaruokalat

Kirjastot

Rovaniemi
Lapin yliopisto
https://luc.finna.fi/ulapland/Content/hours
Lapin AMK
http://kirjasto.luc.fi/Suomeksi/Lapin-AMK/Aukioloajat
Kaupungin kirjastot

Oulu
Yliopiston kirjastot
Oulun AMK
https://www.oamk.fi/kirjasto/fi/tietoa-kirjastosta/kirjastot-ja-aukioloajat/
Kaupungin kirjastot
https://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/kirjastot_ja_aukiolot

Tampere
Tampereen yliopiston kirjasto Linna
Tampereen AMK
Kaupungin kirjastot

Helsinki
Helsingin yliopiston kirjastot
Kaupungin kirjastot

Vanhoja pääsykoekirjoja
Oikeus tänään -kirjasarja, Lapin yliopisto
Forum Iuris -kirjasarja, Helsingin yliopisto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti