Oikotietä onneen ei ole

Tervehdys!

Olen 23-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija ja olen lähtöisin Suomen henkisestä pääkaupungista, eli tietenkin Tampereelta. Toimin tänä vuonna Tampereen valmennuskurssin tuutorina ja ajattelin kertoa teille hieman omasta hakukerrastani, sekä siitä miten päädyin hakemaan Lapin oikeustieteelliseen. En ole haaveillut juridiikan opiskelemisesta kovinkaan kauaa, vaan päätös alalle hakeutumisesta tapahtui vasta myöhemmällä iällä. Olin siis ollut jo muutaman vuoden työelämässä ja päässäni oli jonkin aikaa pyörinyt ajatus kouluun hakemisesta, mutta alasta minulla ei ollut juurikaan selvyyttä. En ollut edes tietoinen minkä asteen koulutukseen hakisin, joten kaikki oli aivan täysin auki. Kesällä 2014 huomasin kuitenkin kiinnostuneeni juridiikasta, joka sai minut pohtimaan alan opiskelemista.

Pyörittelin asiaa päässäni pitkään. Olisiko minusta juristiksi? Pystynkö ikinä pääsemään oikeustieteelliseen? Selviänkö luku-urakasta? Onko tämä täysin hullu idea? Juridiikka kuitenkin kiinnosti minua todella paljon. Keskustelin asiasta ystävieni ja vanhempieni kanssa, jotka kannustivat minua hakemaan (ystävien joukosta tosin epäilijöitäkin löytyi, mutta pääosin palaute oli kannustavaa). Tilasin vielä edellisvuoden pääsykoekirjan ja luettuani sen läpi, päätös oikeustieteelliseen hakemisesta varmistui; minä haluan isona lakimieheksi. Olisi ollut hölmöä jättää edes yrittämättä, ja näin jälkikäteen sanottuna tämä on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Samalla päätin, että hakuprojektiin panostetaan satakymmenenprosenttisesti, eikä lähdetä puolivaloilla leikkimään, koska kulutettu aika ja työ olisi tällöin hukkaan heitettyä aikaa. En oikeastaan edes harkinnut muita yliopistoja kuin Lapin yliopistoa, sillä se tuntui luontevalta vaihtoehdolta minulle.

Ennen pääsykoekirjojen ilmestymistä olin ilmoittautunut Artiklan valmennuskurssille, irtisanoutunut silloiselta työpaikastani, viettänyt rentouttavan viikonloppureissun ennen kirjojen ilmestymistä kaveriporukan kanssa ja aloittanut henkisen valmistautumisen kevään luku-urakkaan. Pääsykoekirjojen ilmestyttyä päätin käydä heti niiden kimppuun. Ensimmäisellä lukukerralla luin kevyesti kirjat läpi ilman, että olisin syventynyt joihinkin kohtiin mitenkään tarkemmin (täytyy kuitenkin myöntää, että välillä saatoin jäädä hieman pidemmäksi aikaa pohtimaan joitain asioita). Näin pääsin hieman kärryille kirjojen aiheista, jonka jälkeen alkoi tarkempi syventyminen aiheisiin. Toisella lukukerralla aloin lukea kunnolla ajatuksen kanssa. Yliviivaustussi astui myös mukaan kuvioihin, joka olikin sitten kädessäni aivan joka kerta lukiessani pääsykoekirjoja. Loppujen lopuksi kirjojen sivut näyttivätkin tältä:

Yliviivauksessa minulla oli kyllä jokin logiikka, mutta näin jälkeenpäin minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mikä se on mahtanut olla. Kirjoitin myös sivujen reunoihin tärkeitä huomioita tekstistä, joita en välttämättä koskaan edes jälkikäteen lukenut, mutta tämäkin auttoi asioiden mieleen painumisessa. Koska olin monilla lukukerroilla yli- tai alleviivaillut tekstistä asioita, tämä oli omiaan auttamaan asioiden kertaamisessa kevään loppupuoliskolla (kirja olikin lopulta melkoinen värityskirja). Tämän lisäksi kirjoittelin itselleni melkoisen määrän muistikortteja, liimailin sivut täyteen post-it-lappuja, joissa oli sivujen tärkeimpiä pääkohtia tiivistettyinä, tein ajatuskarttoja helpottaakseni kokonaisuuksien hahmottamista. Huoneen seinäni olivatkin saaneet uuden ilmeen, sillä olin tehnyt myös sen täyteen ajatuskarttoja artikkeleiden kokonaisuuksista.

Tein yleensä myös lukupäivän päätteeksi Artiklan tehtävävihkoista tehtäviä, jotka tuntuivat välillä todella haastavilta, mikä saikin välillä epäilemään omaa oppimistaan ja mahdollisuuksia päästä sisään. Epätoivon hetkiä sattuu jokaiselle lukuprojektin aikana, joten älkää olko niistä huolissanne. Tehtävien tekeminen kuitenkin auttoi oman oppimisen hahmottamisessa ja antoi suuntaviivoja siitä, mitä on jäänyt päähän ja siitä, mitä tarvitsisi vielä opetella ja päntätä lisää. Lukupäivän päätteeksi saatoin myös lukea Artiklan tiivistelmiä pääsykoekirjojen artikkeleista, jotta varmasti saisin sisäistettyä asiat päähäni. Pääsykokeiden lähestyessä isäni kuulusteli minua iltaisin töistä tultuaan artikkeli kerrallaan, ja tätä metodia voinkin suositella erittäin lämpimästi teille jokaiselle, sillä siinä samalla opin ainakin henkilökohtaisesti todella paljon, koska piinapenkissä istuessani ei tullut kuuloonkaan selailla Facebookia tai uutisia, vaan tämä aika todella tuli käytettyä tehokkaasti. Istuimmekin välillä keittiön pöydän ääressä useita tunteja aina iltamyöhään saakka. Tästä erittäin iso kiitos isälleni (joka muuten tilasi varta vasten pääsykoekirjat itselleen, jotta kuulusteleminen voisi sujua mahdollisimman tehokkaasti).

Kevään myötä osallistuin siis myös Artiklan järjestämälle intensiivikurssille, joka järjestettiin Tampereella. Kurssin alettua tunsin olevani aivan pihalla kaikesta vaikka kirjat olinkin jo kahlannut pariin otteeseen läpi. Rauhoittelin itseäni kuitenkin sillä, että kevättä on vielä runsaasti jäljellä, joten jos teistä jostain on tuntunut samalta, älkää huoliko, koska sisään on päästy tästä huolimatta, ja kuten mainitsin; onhan kevättä vielä paljon jäljellä tässä vaiheessa. Huomasin myös, että jotkut eivät olleet vielä edes kunnolla aloittaneet lukuprojektia. Luin kirjoja samaan tahtiin kuin kurssilla käsiteltiin aiheita, ja tämä olikin syvällisin lukukerta, kun vertailen lukukertoja keskenään. Jälkeenpäin ajateltuna pidän varsin hyvänä ratkaisuna lukea kirjoja samaan tahtiin kurssin kanssa, mutta kaikki hakijat ovat yksilöitä eikä kaikkien näin tarvitse tehdä. Kehittymisestäni kurssin aikana kertoo se, että välikokeessa sain vain noin 20 pistettä, kun taas loppukokeesta pamahti melkein 50 pistettä. Vaikka ei loppukokeesta tulisikaan hyviä pisteitä, ei tästä kannata lannistua, sillä tämänkin jälkeen aikaa on vielä ja ratkaisevaa on onnistuminen itse pääsykokeessa. Toisaalta kannattaa myös muistaa, että vaikka valmennuskurssin kokeet menisivätkin hyvin, ei se takaa onnistumista lopullisessa valintakokeessa. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen –fraasi pätee tässäkin asiassa.

Yhteenvetona voisin sanoa omasta pääsykoekeväästä sen, että minulla ei ollut vain yhtä selkeää oppimistapaa vaan yhdistelin paljon erilaisia opiskelumetodeja, sillä koin sen itselleni tehokkaimmaksi tavaksi oppia. Oppimistapoja on lukuisia, mutta tärkeintä olisi löytää ne itselle suotuisimmat tavat. Itselläni se oli monien metodien yhdistäminen. Tein itselleni suuntaa-antavan lukusuunnitelman, mutta se olikin nimensä mukaan erittäin suuntaa-antava, sillä en sitä alun jälkeen juurikaan noudattanut. Päivässä minulle kertyi tehokasta opiskelua keskimäärin noin 4-5 tuntia, joten ei kannata lannistua siitä kun joku kurssilla kertoo lukeneensa tänään jo 10 tuntia ja kirjat ovat luettuna jo 6 kertaan läpi. Itselläni ei vain toiminut se, että istun ja luen paikallani 8 tuntia, koska lukemiseni laatu kärsii tällaisesta liian paljon. Saatoin myös kesken päivän pitää tunnin taikka kahdenkin taukoja katsellessa Fitnesspäiväkirjoja ja Salkkareita, sillä aivot kaipaavat vähän väliä nollausta tämän vaativan urakan keskellä, ja nämä kaksi em. sarjaa toimittivat tätä tehtävää erinomaisesti. Tasapainotin elämääni myös urheilemalla samalla luku-urakan aikana. Päiväni alkoivatkin yleensä aamulenkin merkeissä, jonka jälkeen oli hyvä aloittaa pirteänä lukeminen. Näin välttyi myös ylienergisyydeltä, jos vaikka kahvi sattuikin maistumaan hieman paremmin tai jos jostain muusta kumman syystä energiaa tahtoi olla liikaa.

Haluan toivottaa tsemppiä kaikille oikeustieteelliseen tänä keväänä pyrkiville. Tehkää unelmanne eteen lujasti töitä, sillä tässä asiassa ei vain valitettavasti ole oikotietä onneen. Kova työ kuitenkin lähes aina palkitaan. Muistutan vielä, että älkää missään nimessä vertailko itseänne muihin vaan keskittykää omaan tekemiseenne, sillä jokainen tekee asiat omalla tavallaan ja tyylillään.

Tsemppiterveisin Samuli