sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Saikkarista oikkariksi


Olen Niina Kuismin, 28-vuotias oikeustieteiden ylioppilas ja sairaanhoitaja. Opiskelen ensimmäistä vuotta Lapin yliopistossa eli olen vuoden 2015 fuksi. Olen asunut niin Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa kuin Helsingissä, joten opiskelemaan hakeminen ja muutto Rovaniemelle eivät olleet iso kynnys. Ensimmäisen syksyn aikana Rovaniemi on osoittautunut kompaktiksi kaupungiksi, jossa luonto on lähellä.

Lapsuuden haaveammattini oli patologi. Lukiossa kuitenkin totesin, että minun matikkapäälläni lääketieteelliseen pääseminen jäisi ikuiseksi haaveeksi. Hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi, enkä ole katunut päätöstäni päivääkään. Valmistumisen jälkeen tein töitä useamman vuoden eri yksiköissä ja syvensin samalla osaamistani. Teen edelleen töitä satunnaisesti opintojen ohella, koska haluan ylläpitää terveydenhuollon osaamistani.

Kiinnostukseni oikeustieteeseen heräsi, kun olin työskennellyt muutaman vuoden sairaanhoitajana. Halusin saada hoitoalaan uutta näkökulmaa ja opiskella lisää. Pohdin eri vaihtoehtoja, mutta oikeustiede tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta. Ilmoittauduin avoimen yliopiston oikeustieteen johdantokurssille, jossa tutustuin alaan ja sain varmuutta hakea opiskelijaksi.

Hain aluksi opiskelemaan Helsingin yliopistoon, Vaasan yksikköön. Kuitenkin jo luku-urakan aikana minulle selvisi, ettei valmistautumiseni tulisi riittämään opiskelupaikkaan. Tein töitä täysipäiväisesti, enkä ollut valmis luopumaan harrastuksistani tai jättämään väliin ystävieni seuraa. Menin pääsykokeisiin katsomaan kysymykset ja vastaamaan parhaani mukaan. Hylkäyskirje ei kuitenkaan tullut yllätyksenä. Seuraavana keväänä hain Lapin yliopistoon, jossa myös ystäväni opiskelee. Hän kehui minulle yliopistoa, Rovaniemeä sekä mukavia opiskelukavereita.

Valmistauduin pääsykokeisiin tekemällä puolikasta työaikaa ja käymällä valmennuskurssilla. Töissä käyminen ehdoton edellytys valmistautumiselle, koska sairaanhoitajan työ on täydellistä vastapainoa pänttäämiselle. Työpäivien aikana en ehtinyt ajatella lukemista hetkeäkään.

Artiklan valmennuskurssi rytmitti lukemistani pääsykokeisiin. Luin pääsykoekirjat vain muutamaan kertaan läpi, mutta opettelin ne huolella ja osittain sanasta sanaan. Tutustuin valmennuskurssilla muihin hakijoihin, joiden kanssa luimme myös vapaa-ajalla. Erityisen tärkeiksi muodostuivat naapurini kanssa vietetyt pänttäyspäivät ennen valmennuskurssia: teimme listoja, muistisääntöjä, opettelimme ulkoa pykäliä, söimme ja nauroimme. Tehokkaat oppimistekniikat olivat itselläni hukassa monta kertaa, joten yhdessä opiskelu oli erittäin toimivaa. Kun jokin kohta tuntui vaikealta ymmärtää, pohdimme sitä yhdessä.

Zodiac-seinä
Hahmottelin myös lukusuunnitelman tukemaan urakkaani. Tein karkean version aikatauluista kuukausikohtaisesti: aluksi tutustuin, sitten opettelin, kolmanneksi pänttäsin ja viimein kertasin. Tämän vinkin sain valmennuskurssiopettajaltani ja minulle se toimi hyvin. Luin samaa tahtia kuin kävimme asioita läpi valmennuskurssilla.

Vaikka minusta tuntui, että muut valmennuskurssilaiset osasivat asiat paljon paremmin, sain pidettyä itseni rauhallisena. Opettelin asiat hitaasti, mutta huolella. En kiinnittänyt huomiota lukutunteihin, vaan oppimiini asioihin. Vapaapäivinä luin uutta asiaa ja työpäivien jälkeen kertasin sekä tein tehtäviä. Askartelin itselleni kysymyskortteja ja piirsin prosessikaavioita. Asuntomme yksi seinä sai nimekseen Zodiac-seinä, koska koostin siihen seinän kokoisen mindmapin.

Paras päätökseni oli luopua älypuhelimesta pääsykokeisiin valmistautumisen ajaksi. Minulla – kuten monella muullakin – kuluu paljon aikaa netissä roikkumiseen ja uutisien selaamiseen. Pääsykokeisiin lukiessani hyödynsin tämän ajan kertaamalla post-it -lapuille kirjoittamiani muistiinpanoja ja termimäärittelyjä. WhatsApp -viestien sijaan tapasin ystäviäni ja vietin aikaa puolisoni kanssa. En siis sulkeutunut kevääksi lukukammiooni, vaikkakin monista illanistujaisista jouduin myös kieltäytymään.

Pääsykoepäivänä jännitin todella paljon, mutta olin samalla helpottunut. Kun avasin tehtäväkuoren, olin alkaa nauraa. Kysymykset eivät olleet lainkaan sellaisia kuin olin odottanut. Hetken tuntui siltä, että en osannut yhtään mitään. Aloitin helpoimmasta tehtävästä ja etenin kohti vaikeinta. Kirjoitin kaiken mitä tiesin, mutta parissa tehtävässä en saanut edes konseptia täyteen. Lähdin koesalista pois kahden ja puolen tunnin jälkeen, joista viimeisen puoli tuntia olin vain syönyt eväitäni. Olin varma, että koe meni todella huonosti. Tein uuden suunnitelman tulevaa syksyä varten ja pähkäilin asunnon ostamista.

Kun koetulokset viimein julkaistiin, olin järkyttyneen onnellinen. En ollut osannut ajatella, että tulisin valituksi. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Olin riemuissani! Onneani varjosti vain tietoisuus alkavasta etäsuhteesta ja koiramme jäämisestä puolisoni hoidettavaksi. Olin kuitenkin saavuttanut tavoitteeni, joten en voinut olla kuin tyytyväinen suoritukseeni.

Parasta opinnoissani on monipuolisuus ja mahdollisuus tutustua uusiin aiheisiin oikeustieteen näkökulmista. Syventymisvaihtoehtojen määrä tuntuu tällä hetkellä loputtomalta, mutta olen varma, että löydän itseäni kiinnostavimmat alueet. Tällä hetkellä haaveenani on työ, jossa voin hyödyntää sekä terveydenhuollon että oikeustieteen osaamistani. Suhtaudun kuitenkin innolla myös muihin oikeudenaloihin.

Onnea lukemiseen, uskalla sitoutua urakkaan!
Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti