sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kolmas kerta toden sanoo


Minun tieni oikeustieteelliseen oli pitkä ja kivinen. Pääsin vasta kolmannella kerralla sisään.



Muistan todella hyvin sen hetken, kun avasin ensimmäistä kertaa oikeustieteellisen pääsykoekirjan ja aloitin lukemisen - aivan kuin olisin lukenut jotakin täysin vierasta kieltä, niin vaikealta oikeudellisen tekstin ymmärtäminen suoraan lukion penkiltä tulleelle tuntui. Uskon, että myös oman haastavuutensa pääsykokeeseen lukemisessa ja oppimisessa toi se, että minulla on vaikea lukihäiriö.
 
Kahdella ensimmäisellä hakukerralla hain Helsinkiin. Tulokset julkaistiin, eikä nimeäni ollut hyväksyttyjen joukossa. Otin asian todella raskaasti, sillä olin tehnyt paljon töitä ja ollut parhaalla mahdollisella valmennuskurssilla. Toinen hakukertani oli varmasti rankin, sillä tuntui entistä pahemmalta kun osa ystävistäni pääsi sisälle, mutta minä en. Oli hankala iloita toisten puolesta, kun omassa kirjeessä luki hylätty. Olen silti aina pyrkinyt ajattelemaan, että ei pidä muistella niitä asioita missä on epäonnistunut, vaan niitä missä onnistunut. En siis luovuttanut.



Oli kuuma heinäkuinen ilta ja olimme grillaamassa ystävieni kanssa, kun ajatus Rovaniemelle lähtemisestä syntyi. Ystäväni kertoi, että hänen serkkunsa opiskeli avoimessa opistossa. Serkku oli saanut opistosta lisäpisteitä pääsykokeeseen, minkä jälkeen hän oli kertoman mukaan päässyt heittämällä sisään. Ensin vaan nauroin ääneen ”joo sinne porojen sekaan vaan”. No, seuraavalla viikolla soittelinkin jo Rovala-opistoon ja löin lukkoon lähtemiseni.



Rovala-opiston oikeustieteen linjalla suoritimme normaaleja tiedekunnan tenttejä. Erona yliopistoon oli se, että meillä oli lukionomaista päiväopetusta aiheista ja teimme harjoituksia, joiden myötä luku- ja vastaustekniikka kehittyivät. Parasta opiskelun lisäksi oli korvaamattomat ystävät, joita sinä vuonna sain. Ystävät, joiden kanssa juhlimme vielä tänäkin päivänä, olivat koko kevään tukena, kun lukeminen tuntui ylivoimaiselta. Keväällä emme käyneet enää ystäväni kanssa valmennuskurssia, sillä opistossa oltiin harjoiteltu tulevaa koitosta varten koko vuoden ajan. Luimme etelässä, teimme toisillemme tehtäviä ja kertasimme sunnuntaisin yhdessä, kun kirjastot olivat kiinni.



Kun pääsykoepäivä koitti, tuntui koetilanne ensimmäistä kertaa miellyttävältä. Olin suhteellisen levollinen, sillä olin tehnyt enemmän töitä kuin aikaisemmin ja tällä kertaa luotin osaamiseni. Tuntui myös rauhoittavalta nähdä tuttuja naamoja pääsykoesalissa. Näiden samojen ihmisten kanssa olimme ehtineet jo tehdä monta tenttiä vuoden aikana. Lisäksi olin hoitanut itselleni ensimmäistä kertaa lukihäiriön takia lisäaikaa, jonka saaminen tuli todella tarpeeseen. 





Aikaisempina vuosina olin tuudittautunut ehkä liikaa valmennuskurssiin ja oma opiskelu oli tästä johtuen jäänyt liian vähälle. Mielestäni kurssilta saatava opetus on kuin taulun kehykset. Ilman kehyksiä taulusta puuttuisi jotakin, mutta pelkillä kehyksillä ei tee yhtään mitään. Sinun on itse hahmotettava kokonaisuus ja lukea niin paljon kuin suinkin vain pystyt. Valmennuskurssi on asioiden opettelussa hyvä ja hyödyllinen lisä, mutta sisäänpääsyä se ei takaa. Sinun itse on tehtävä lukemisen suhteen se suurin työ.



Lisäksi kuuntelin aiemmilla hakukerroilla liikaa, miten muut opiskelivat. Jokaisen tulee löytää oma  henkilökohtainen rytminsä opiskeluun. Ei kannata miettiä sitä, miten muut lukevat tai miten jollain on kuusi laudaturia tai lisäpisteitä avoimen kursseista. Luota itseesi ja omaan tekemiseesi. Kukaan muu ei voi tietää paremmin kuin sinä itse, mikä on sinulle parasta.



Kuunnelkaa itsenänne, älkääkä vetäkö itsenänne piippuun. Aivot tarvitsevat lepoa, joten riittävien yöunien ja lepopäivien merkitystä ei voi korostaa liikaa. 




Kurssilla ette ole toistenne kilpailijoita. Tukekaa toinen toisianne, tehkää tehtäviä ja kerratkaa yhdessä, niin saatatte oivaltaa joitakin asioita aivan uudella tavalla. Kun olet lukemassa samaa tekstiä viidettä kertaa, tulet sokeaksi joillekin kohdille. Sen sijaan kaverisi saattaa olla juuri se, joka on kiinnittänyt juuri näihin kohtiin huomiota. Keskustelemalla pääsykoeartikkeleista yhdessä olette hyödyksi toisillenne. Tekstin sisäistäminen ja ymmärtäminen on kaiken a ja ö, kun eteen tulee soveltavia oikeustapaustehtäviä. Kova lukeminen vaatii tahtoa ja voin sanoa, että tahto on koetuksella, kun kaverit lähtevät viikoksi vappumökille juhlimaan ja sinun pitäisi istua nenä kiinni kirjassa.

Palkintomatkalla Thaimaassa                                                    Kaamosluentojen lipunmyyntijonotukseen varustautuminen                                                                                            


Opiskelen nyt toista vuotta ja voin sanoa että Rovaniemelle lähteminen on ollut paras päätös elämässäni. Ennen Rolloon lähtöä pohjoisin kaupunki, jossa olin käynyt, oli Hämeenlinna. Askel muuttaa tänne tuntematta yhtään ketään oli siis suuri. Nämä kuluneet vuodet ovat olleet ikimuistoisia ja uskon että lisää seikkailuja on luvassa. Täällä ollessani olen todella saanut toteuttaa itsenäni, oppinut valtavasti, päässyt matkustelemaan ja lisäksi saanut tutustua uskomattoman moneen mahtavaan tyyppiin. Olen saanut korvaamattomia ystäviä, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni lähteä näinkin kauas opiskelemaan. Kaikki on suhteellista - niin myös se, onko Rovaniemi kaukana. Loppupeleissä ympärilläsi olevat ihmiset ovat ne, jotka määrittävät, miten milläkin paikkakunnalla viihdyt. 


Ensimmäinen vappu haalarit jalassa




Tsemppiä kaikille ja muistakaa, että mikä tahansa on mahdollista jos vain tahtoo tarpeeksi  kovasti!



Rovaniemen tuutori

Deniz Yildiz

0443080067

dyildiz@ulapland.fi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti