Etelästä pohjoiseen

Haave oikiksessa opiskelusta ei ollut minulle mikään nopea ratkaisu, vaan ajan kanssa hitaasti kypsynyt ajatus. Mietin vielä lukion loppuvaiheessa haenko oikikseen vai kauppikseen. Monta kertaa pääsykokeisiin lukiessani pohdin, olisiko kuitenkin pitänyt valita toisin. Tuo epävarmuus kuitenkin karisi viimeistään silloin, kun sain tiedon sisäänpääsystä.

Omalla kohdallani hakeminen ei mennyt aivan nappiin. Valmistuin lukiosta kesäkuussa 2011 ja hain samana vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin oikikseen. Päätin, että luen niin paljon kuin ehdin ja valmistautuminen muistutti enemmän lukio-opiskelua, kuin oikeustieteellisen valintakokeeseen valmistautumista. Jotenkin kuitenkin vain yritin väkisin jatkaa tuolla tutulla lukiossa opitulla tekniikalla, eli luin, luin ja luin muuta sen kummempaa tekemättä, vaikka välillä tuskailinkin tekniikkani kanssa. Luin niin hitaasti, etten edes ehtinyt lukemaan kaikkia kirjoja kahteen kertaan. Pääsykoe koitti enkä ollut yllättynyt, kun tunsin sen menneen huonosti. Yritin kuitenkin parhaani ja jotenkin luovia vastauksia katsoen ulos ikkunasta kesäiselle Unioninkadulle.

Heinäkuussa koitti aika lähteä armeijaan. Tulosten julkistamispäivänä iltavapailla soitin kotiin kysyäkseni oliko paljon hehkutettua paksua kirjekuorta löytynyt postilaatikosta. Ei ollut. Muistan tuolloin todenneeni vain, että ensi kerralla sitten uudestaan. Tilasin kopiot vastauksistani ja vasta tuolloin havahduin miten surkeasti koe olikaan mennyt. Jotain oli pakko tehdä toisin. Muut oikikset eivät vielä tuossa vaiheessa kiinnostaneet.

Armeijassa vierähti vuosi, joten toisen kerran hain Helsinkiin vasta vuonna 2013. Edellisestä hakukerrasta sisuuntuneena päätin repäistä oikein kunnolla ja lukea kirjat niin monta kertaa läpi kuin vain ehdin. Olin edellisen hakukerran jälkeen pohtinut, missä voisin parantaa ja päätin, että nyt kirjat on vain luettava useamman kerran läpi, jotta asiat jäävät mieleen. Tuolloin pääsykoekirjat olivat jonkin verran lyhyempiä kuin aikaisemmilla kerroilla ja ehdinkin lukea ne 6-7 kertaa läpi. Tällä kertaa osasin asiat paremmin omasta mielestäni ja lopulta pääsykokeesta sain yli tuplasti enemmän pisteitä edelliseen hakukertaan verrattuna.

Tuolloin Helsingin pääsykoe yllätti hakijat tehtävillään; ei yhtään varsinaista oikeustapausta, vaan esseitä, aineistotehtävä ja useita monivalintoja, joissa vääristä vastauksista sai pahimmillaan jopa kaksi miinuspistettä. Saamani miinuspisteet olivat liikaa ja jälleen jäi niin sanotusti luu käteen. Muistan tulosten julkistamispäivän erittäin selvästi. Erityisesti sen turhautumisen tunteen, kun keskiyöllä kävin netissä katsomassa tulokset. Seuraavana päivänä lähdin pitkälle pyörälenkille ja mieleni teki lähinnä vain potkia kiviä. En kuitenkaan halunnut edes ajatella luovuttamista, olinhan jo kahdesti hakenut ja parantanut pisteitäni huomattavasti. Miksi en siis yrittäisi vielä uudestaan?

Hain taas kopiot vastauksistani. Luin vastaukseni läpi, otin esille paperia ja kynän ja lähdin kirjoittamaan ylös niitä asioita, joita minun pitäisi taas tehdä toisin. Sain kirjoitettua paperille aika monta asiaa. Muistan tuolloin kesällä sukulaisteni sanoneen, että eivätkö muut paikat kuin Helsinki alkaisi jo kiinnostaa. Ajattelin kuitenkin, että yritän vielä kolmannen kerran Helsinkiin.

Välivuoden aikana kävin töissä ja avoimen yliopiston kursseilla. Voin suositella molempia! Lentokoneiden lastaaminen Helsinki-Vantaalla väsyneenä aamuyön pimeinä tunteina kasvoja piiskaavassa lumituiskussa ja pakkasessa tai räntäsateessa antoi kummasti lisää lukumotivaatiota. Avoimessa yliopistossa taas pääsi tutustumaan lähemmin oikeustieteiden opiskeluun, eikä opiskelurytmistä vieraantunut niin pahasti. Monet Rovaniemellä nyt opiskelevat suorittivat oikeustieteen opintoja Rovala-opistossa, saaden niistä lisäpisteitä koepistekiintiöön ja luonnollisesti he saivat suorittamansa opinnot hyväksiluettua päästyään sisään.

Kun olin jo jonkin aikaa miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, tutustuin myös lähemmin Lapin oikikseen. Fakta vain on, että tänne on helpompi päästä sisään kuin Helsinkiin. Mutta lujasti töitä sekin vaatii. Mietin pitkään haenko taas Helsinkiin vai uskaltaisinko hakea kauas pohjoiseen. Jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, ettei ole väliä lukeeko samat kirjat Kaisa-talossa vai Lapissa ja ilmoittauduin Artiklan Helsingissä pidettäville luku- ja vastaustekniikka- sekä intensiivikurssille. Halusin vain vihdoin päästä oikikseen, enkä enää viettää välivuosia. Olin jo ehtinyt jonottaa ja ilmoittautua Pykälän Teho-kurssille, kunnes muutin mieleni.

Pääsykoekirja ilmestyi jo helmikuun alussa ja ryhdyin lukemaan sitä heti. Ensimmäisen kuukauden ajan kävin tosin myös töissä ja valmistautumiseni olikin lähinnä alueeseen tutustumista. Tosihommat aloitin vasta maaliskuussa. Yritin tehdä jonkinlaista lukusuunnitelmaa, mutta loppuen lopuksi se sisälsi vain päivämäärät, joihin mennessä tietty alue tuli olla käytynä läpi. Muutin suunnitelmaani useasti, kun huomasin, että jokin asia vaatii tarkempaa perehtymistä tai vastaavasti jos jokin alue tuntui helpommalta. On tärkeää, että suunnitelmaan varaa aikaa muullekin kuin opiskelulle. Pidin kevään aikana sunnuntait vapaana opiskelusta ja kävin silloin töissä ja muutenkin yritin irtautua opiskelusta mahdollisimman hyvin. Parhaaksi lukupaikaksi totesin varsin nopeasti oman huoneen. Valtaosa hakijoista tuntuu suosivan kirjastoa, mutta tässäkin asiassa on tärkeintä tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee.

Luin kirjan aluksi läpi kuin Hesarin; pari lausetta sieltä täältä saadakseni jonkinlaisen käsityksen sisällöstä. Sen jälkeen aloin tekemään muistiinpanoja ja työstämään asioita opetellen niitä tarkemmin. Kuivatin pari kuulakärkikynää paperille ja lopuksi minulla oli kansio täynnä muistiinpanoja, joita en kuitenkaan missään vaiheessa myöhemmin lukenut. Oppimisen kannalta tärkeintä oli vain kirjoittaa asiat ylös. Jos nyt hakisin uudestaan, jättäisin tämän vaiheen myöhempään, sillä tarkka opettelu niin kauan ennen pääsykoetta on aivan turhaa, koska suurin osa asioista ehtii kuitenkin unohtua. Tärkeää on malttaa keskittyä lukemisen laatuun sen määrän sijasta, minkä itse opin Helsingin hakukerroilta. Laadukas pohjatyö on se perusta, jolle yksityiskohtaista osaamista aletaan rakentamaan. Yksityiskohtien muistamisesta ei ole hyötyä, jos ei ymmärrä kokonaisuutta.

Tuntimäärät kasvoivat tasaisesti kevään mittaan. Loppuvaiheessa päivät saattoivat venyä jopa 10-12 tuntisiksi. Toisaalta, kun jonain päivänä lukeminen tuntui aivan mahdottomalta, pidin silloin suosiolla vapaata. Lukemista ei kannata suunnitella niin tarkasti, että satunnaiset vapaapäivät kaataisivat koko homman. Aikaa valmistautumiseen on kuitenkin runsaasti ja hyvin käytetty vapaapäivä vain virkistää ja antaa lisää puhtia.

Viimeiset pari viikkoa ennen pääsykoetta ovat ehkäpä kaikista tärkeimmät. Silloin ideana on saada koko alue mahdollisimman hyvin muistiin. Monesti tulee eteen hetki, jolloin lukiessa huomaa, että joku asia on ehtinyt unohtua aivan täysin. Parin viimeisen viikon aikana tavoitteena on, että tällaiset kohdat painetaan mieleen, jotta osaamisen taso on huipussaan juuri pääsykoepäivänä, eikä vaikkapa välikokeessa.

Koko kevät tuntui menevän aivan ohi istuessani vain sisällä. Pääsykokeessa tunsin tällä kertaa osaavani asiat kokeessa suht hyvin, mutta muilla hakijoilla oli aivan sama tunne. Olin aivan varma, että pisterajat nousevat, enkä siksi ollut omasta sisäänpääsystäni yhtään varma. Loppuen lopuksi rajat nousivatkin reippaasti.

Tulokset julkaistiin 18.6. Olin menossa aamulla aikaisin töihin ja muistan heti herättyäni katsoneeni tulokset netistä. Hyväksytty. Olin aivan unessa, enkä tajunnut koko asiaa kuin vasta myöhemmin töissä, jolloin lämmittävä aamuaurinko kyllä tuntui paistavan normaalia kirkkaammin.

Aki Salmela